Kuukausi: syyskuu 2015

Äänestimme viikon kasvikseksi ruusukaalin. Monelle meistä ruusukaali ei valitettavasti herätä vahvaa mielikuvaa sesonkiherkusta. Ruusukaalin käyttö on Suomessa vähentynyt vain yhteen pieneen kerään henkilöä kohden vuodessa. Osasyynä tähän voi olla satokauden ulkopuolella maistettu kaali, vanhemmat voimakkaamman makuiset lajikkeet, pakasteversion heikompi maku tai lounasbuffetissa muhinut ylikypsä yksilö. Suosittelemme maistamaan tätäkin herkkua tuoreeltaan, jolloin sen maku on erinomainen. Onneksemme sen sesonki jatkuu vielä pitkälle loppuvuoteen. Jos tämä herkku ei ole vielä tuttu, niin siihen kannattaa tutustua!

RUUSUKAALI ON VERRATTEN NUORI VILJELYKASVI

Ruusukaali (Brassica oleraceae L.) tunnetaan myös brysselinkaalina. Viljelylajina se on suhteellisen nuori ja toisen nimensä mukaan se on lähtöisin Belgiasta. Sitä on tiettävästi jalostettu 1500-luvulta lähtien ja ensimmäiset viralliset todisteet viljelystä löytyvät 1700-luvulta. Nykyisin sitä viljellään Pohjois-Amerikassa ja Japanissa, mutta suurin suosio on edelleen Länsi-Euroopassa.

Ruusukaali on suosittua erityisen suosittua Länsi-Euroopassa.

LAJIKKEIDEN KIRJO EI NÄY RUOKAKAUPOISSA

Ruusukaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka voidaan jaotella kerien muodon ja värin, varren korkeuden tai kasvukauden mitan mukaan. Meille tutuimmat lajikkeet ovat vihreälehtisiä pyöreäkeräisiä ruusukaaleja. Ruusukaalista on olemassa myös antosyaanin vuoksi hieman punertavia lajikkeita. Myöhäisten lajikkeiden sato ei välttämättä kerkeä meidän kasvuoloissamme kypsymään, joten kaiken muotoisia ja värisiä ruusukaaleja ei ole järkevää täällä viljellä.

KYLMÄÄ KESTÄVÄ KAALI VAATI PITKÄN KASVUAJAN

Kylmänkestävyyden puolesta, ruusukaali sopii kyllä kasvuoloihimme. Se on sopeutunut viileään ilmastoon ja se sietää lyhytaikaisesti jopa kymmenen asteen pakkasia. Parhaiten ruusukaali menestyy syvämultaisella savespitoisella maalla. Ruusukaali istutetaan mahdollisimman aikaisin, koska sen kasvuaika on pitkä. Tätä saattaa edeltää taimien esikasvatus, jotka voidaan istuttaa avomaalle 5-8 viikon kuluttua kylvöstä.

Ruusukaalista nautitaan ravintona hankasilmuihin muodostuneet pienet keräset.

Ruusukaali on kaksivuotinen ja yhden ruusukaaliyksilön varteen voi muodostua 30-70 pikku kerää. Vapaasti kasvava ruusukaali voi kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi. Ruusukaalista nautitaan ravintona ainoastaan hankasilmuihin muodostuneet 2-5 cm halkaisijaltaan olevat pienet kerät. Kerästen muodostus alkaa tyvestä, joten varren eri osissa kasvavien kerien välille syntyy kokoeroa.

SADONKORJUU KANNATTAA TEHDÄ VASTA ENSIMMÄISTEN PAKKASTEN JÄLKEEN

Ruusukaali kannattaa latvoa noin kuukautta ennen sadonkorjuuta. Tällä toimenpiteellä voidaan aikaistaa sadon valmistusta, sekä yhdenmukaistaa kerien kokoa. Kerien ei kannata antaa kasvaa ylisuuriksi, koska silloin ne menettävät kiinteytensä.

Käsin korjattava sato kerätään 1-3 poimintakerralla. Satoa voidaan korjata aina joulukuulle saakka. Maun parantamiseksi sadonkorjuu kannattaa tehdä vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen, sillä kylmyys edistää sokereiden muodostumista keräsissä. Tästä syystä johtuen ensimmäisten pakkasten jälkeen kerättyä satoa pidetään parhaimman makuisena.

Ruusukaali voidaan varastoida valmiiksi poimittuna, jolloin se säilyy hyvänä noin 6 viikkoa kun lämpötila on lähellä nollaa astetta. Varressa edelleen kiinni olevat kerät säilyvät sadonkorjuun jälkeen muutaman viikon pidempään.

KUITUPITOINEN KERÄ SOPII VOIMAKKAIDEN MAKUJEN KAVERIKSI

Ruusukaali on hyvä raudanlähde ja se sisältää enemmän kuitua kuin muut kaalit. Kuidut vaikuttavat myönteisesti mm. suolistosairauksien ehkäisyssä. Muiden kaalien tavoin ruusukaali sisältää runsaansti C-, K- ja A-vitamiineja sekä folaattia. Se sisältää myös flavonoideja, jotka toimivat elimistöä suojaavina antioksidantteina.

Ruusukaalia on perinteisesti käytetty voimakkaanmakuisten liharuokien, kuten lampaan, poron ja riistan lisäkkeenä. Se on edelleen suuressa suosiossa englantilaisessa ruokakulttuurissa. Ruusukaalin ominainen maku johtuu versokerien sisältämästä askorbiinihaposta. Nykyiset miedomman makuiset lajikkeet sopivat myös muiden ruokien kanssa nautittavaksi.

Ruusukaali sopii maukkaiden liharuokien lisukkeeksi.

Yksinkertaisimmillaan ruusukaalin valmistus tapahtuu poistamalla tarvittaessa ulommaiset huonoksi menneet lehdet ja kantaosan. Sen jälkeen kerät kypsennetään höyryttämällä tai keittämällä niukassa vedessä niin kauan, että väri muuttuu kirkkaan vihreäksi. Kypsymisajan yhdenmukaistamiseksi, suuret kerät kannattaa halkaista pienemmiksi. Ennen nauttimista kypsien kerien päälle voi sipaista voita ja ripotella hieman suolaa. Ruusukaali sopii myös keittoihin, vuokaruokiin ja patoihin. Lisukkeena tarjottavat kerät voi karamellisoida paistinpannulla tai paahtaa uunissa.

P.S. Ruusukaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten vieressä. Parhaimmillaan maku säilyy viileässä säilytettäessä +2-5 °C:n lämpötilassa.

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kauden_kasvis/Ruusukaali

http://www.fineli.fi/food.php?foodid=327&lang=fi

http://middag.fi/fi/content/74-parasta-juuri-nyt-ruusukaali

http://www.mtk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet_2013/lokakuu/fi_FI/ruusukaali_parhaimmillaan/

http://en.wikipedia.org/wiki/Brussels_sprout

Äänestimme viikon kasvikseksi mustajuuren. Mustajuurta on kutsuttu syksyn- ja köyhän miehen parsaksi. Tämä ehkä hieman epätavallisempi voikukan sukulainen sisältää neljänneksen enemmän rautaa kuin hyvänä raudanlähteenä pidetty naudanliha. Suomessa mustajuuri tunnetaan koko maassa viihtyvänä vihanneksena. Onneksemme sen kaupallinen viljely on viime vuosina yleistynyt ja sitä löytyy kotimaisena tavallisista ruokakaupoista.

POTENTIAALINEN VILJELYKASVI JOKA EI OLE LYÖNYT ITSEÄÄN LÄPI

Mustajuuri (Scorzonera hispanica) kasvaa villinä Aasiassa ja Välimeren alueella, jossa sitä on käytetty lääkekasvina. Sen viljelyhistoria alkaa tiettävästi 1500-luvulta. Tällä hetkellä mustajuuren merkittävin kaupallinen viljely tapahtuu Ranskassa ja Belgiassa.

Mustajuurta on helppo kasvattaa myös itse, koska sen voi kylvää syksyllä tai keväällä. Mustajuuri talvehtii kotimaamme sääolosuhteissa. Mustajuuri vaatii paksun ruokamultakerroksen, jotta juuret kehittyvät riittävän suuriksi sekä kaunismuotoisiksi. Ruokamultakerros saa olla mielellään yli 30 senttimetrin paksuinen. Sopiva kylvösyvyys on 2-3 senttimetriä ja kasvutiheys noin 50 taimea neliötä kohden. Tätä harvemmassa kasvustossa juuret saattavat kehittyä ontoiksi. Avomaalla mustajuuri taimettuu noin 2-3 viikossa. Tuhohyönteiset eivät tätä vaivaa tätä kasvia, mutta se on myyrien ja jänisten suurta herkkua.

Ensiluokkainen mustajuuri on yli 20 senttimetriä pitkä ja sen kuori on ehyt.

Mustajuuren sato kannattaa korjata vasta juuri ennen pysyvien pakkasten uhkaa. Näin kasvukausi saadaan mahdollisimman pitkäksi ja juuret kerkeävät kasvamaan suuriksi. Laadukas mustajuuri painaa noin 60 – 70 grammaa ja on yli 20 senttimetriä pitkä. Oikein varastoitu mustajuuri säiyy hyvänä jopa 5 kuukautta, mikäli lämpötila pidetään nollan asteen tuntumassa ja suhteellinen kosteus yli 95 prosentissa. Kotimaamme kasvuolojen sopivuudesta huolimatta, ruokakaupoissa myytävät mustajuuret ovat pääsääntöisesti tuontikasviksia.

HERKKÄKUORINEN KASVIS SOPII MYÖS ERIKOISRUOKAVALIOON

Mustajuuri on erittäin monikäyttöinen, vaikka sitä saatetaan pitää ”vaikeana” kasviksena. Herkän kuorensa takia se myydän multaisena, joka parantaa samalla säilyvyyttä. Mustanruskean kuoren sisällä on lähes valkoinen malto ja kuoren rikkoutuessa siitä erittyy maitiaisnestettä. Nesteen poistumisen myötä mustajuuren malto tummuu.

Tämä voidaan estää kuorimalla se kevyesti veden alla tai kastelemalla sitä kuorimisen ohessa. Mikäli et keitä/valmista mustajuurta heti kuorimisen jälkeen, ne on hyvä laittaa sitruunalla tai etikalla maustettuun veteen tummumisen ja maun menettämisen estämiseksi.

Mustajuuren herkän kuoren voi poistaa esimerkiksi kuorimaveitsellä

Yleinen mustajuuren nauttimistapa on käyttää sitä parsan tavoin keittämällä sitä noin 10 – 15 minuuttia suolavedessä. Silloin niiden kyytipojaksi sopii voisula, parmesaaniraaste tai hollandaise-kastike.

Mustajuurta voidaan käyttää myös keitoissa, sosekeitoissa, gratiineissa, salaateissa sekä liha- ja kalaruokien lisäkkeenä esimerkiksi muhennoksena. Se voi myös suikaloida ja paistaa pannulla. Toivottavasti tämänkin kasviksen käyttö yleistyy ja kotimaiset viljelijät uskaltavat tarjota sitä kauppoihin ja me tohdimme sitä ostaa!

Tämän linkin takaa löydät herkullisen mustajuurikeiton reseptin.

P.S. Tiesitkö, että mustajuuren sisältämät hiilihydraatit ovat suurelta osin inuliinia, joka hajoaa elimistössä fruktoosiksi. Siksi se sopii hyvin myös diabeetikoille.

Puolukka on Suomen tärkein luonnon marja. Sen viljelyä on tutkittu paljon ja siihen on olemassa viljelytekniikka. Viljelyä ei kuitenkaan Suomessa ole aloitettu, koska täällä luonnonpuolukkaa saadaan riittävästi! Miksi meidän kannattaa jatkaa tämän terveellisen marjan käyttämistä ruokavaliossamme?

Jo olemassa olevaa virtsatietulehdusta ei voi hoitaa marjamehuilla, mutta tulehduksia voidaan mahdollisesti ehkäistä puolukkamehulla.

SUOMEN TÄRKEIN LUONNONMARJA VOI OLLA YLI 100 VUOTIAS

Historian valossa me suomalaiset emme ole olleet aktiivisinta marjanpoimijakansaa. Metsään on menty huonoina aikoina enemminkin pakon sanelemina. Nuivaa asennettamme marjanpoimintaan voi selittää tavallisen kansan taakkana olleet “veromarjat”, joita piti toimittaa sille talolle, johon torpan rakennukset ja maat kuuluivat.

Sokeri oli 1800-luvulle saakka ylellisyystavaraa, joten metsämarjojen säilöminen ei ollut kovin helppoa tavallisen kansan keskuudessa. Poikkeuksen tähän tekevät puolukat ja karpalot. Ne ovat niin happamia marjoja, että ne säilyvät sisältämiensä sitruuna- ja bentsoehappojen ansiosta viileässä ilman säilöntäaineitakin. Puolukka on nykyäänkin Suomen tärkein luonnonmarja.

NIMISEKAANNUS JUONTAA JUURENSA ANTIIKIN KREIKASTA

Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on aina vihanta 10-40 senttimetriä korkea varpu, joka kasvaa laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Se kuuluu puolukoiden sukuun ja kanervakasvien heimoon. Puolukan latinankielisen nimen taustalla on pieni sekaannus. Idaea tarkoittaa Idavuorella asuvaa ja vitis tarkoittaa viiniköynnöstä. Idavuori on Kreetalla sijaitseva vuori, joka tunnetaan nykyisin nimellä Psiloreitis. Puolukan nimi on peräisin antiikin kreikkalaisen Theafrastoksen tutkimuksesta, jossa kuvaillaan vuorella kasvavaa mustikkaa. Puolukan tieteellisen nimen antanut ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné tulkitsi tutkimusta väärin ja yhdisti Idavuorella esiintyvän lajin puolukkaan.

100-VUOTIAS VANHUS ANTAA AINA HYVÄN SADON

Suomessa puolukka viihtyy erityisesti kuivahkoissa ja valoisissa kangasmetsissä. Sitä voidaan tavata niin rämeillä, kallioilla, korvissa, tuntureilla, tienvarsilla ja pellonpientareilla. Puolukan lehdet ovat tummia, nahkeita ja vahapintaisia. Kuivasta kasvualustastaan johtuen kasvi säästää vettä, eikä pudota lehtiään. Yhden lehden elinikä on noin 2-4 vuotta. Puolukan maavaristot voivat olla 20 vuotta vanhoja, mutta itse kasvi voi olla yli 100 vuoden ikäinen. Hiljalleen, mutta jatkuvasti uudistuva kasvi laajenee kasvullisesti noin neliödesimetrin vuodessa. Siksi hyvät marja-apajat säilyvät hyvinä vuodesta toiseen ilman ympäristön radikaalia muutosta.

Puolukan kukkiminen ajoittuu kesä-heinäkuun tienoille. Sen tärkeimpiä pölyttäjiä ovat maamehiläiset, kimalaiset ja kärpäset. Puolukka tuottaa pyöreän punaisen, läpimitaltaan noin 5-8 millimetriä olevan happaman pohjusmarjan. Sen satokausi kestää elokuun lopulta aina lokakuulle saakka. Kotimaan vuosittainen sato vaihtelee 200-500 miljoonan kilon paikkeilla. Sadosta poimimme noin 100 miljoonaa kiloa, josta kaupalliseen käyttöön päätyy 5-10 miljoonaa kiloa.

HAPPAMAN MARJAN SISÄLLÄ ON PALJON TERVEYTTÄ

Puolukan terveellisyyttä on tutkittu lääketieteellisesti jo 1800-luvulta lähtien. Vanhan kansan tietojen mukaan puolukka edisti maksan, sapen ja vatsan toimintaa. Myöhemmin on selvitetty, että puolukka kykenee estämään bakteerien kiinnittymisen suolien seinämiin. Tästä johtuen bakteerit tulevat ulos luonnollista tietä. Puolukan sisältämä kiniinihappo nostaa virtsan happopitoisuutta, joka tuhoaa virtsatien bakteereja.

Puolukka sisältää jonkin verran C-, B- ja K-vitamiineja sekä karotenoideja. Elimistömme kykenee muuttamaan karotenoidit A-vitamiiniksi. Puolukka sisältää runsaasti terveyttä edistäviä polyfenolisia yhdisteitä. Puolukasta saadaan elimistölle tärkeitä rasvahappoa kuten alfalioneeli- ja linonihappoa, jota muuten jokapäiväisestä ravinnosta on vaikea saada riittävästi. Muiden marjojen tavalla puolukka on hyvä kuitujen lähde. Kaikkia puolukan terveysvaikutuksia ei ole kyetty vielä tieteellisesti selvittämään.

Vaikka marjat ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään marja ei yksinään voi ehkäistä terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä.

VESISÄILÖTYT PUOLUKAT TUOVAT SHERRYMÄISEN VIVAHTEEN JOULUPÖYTÄÄN

Perinteinen tapa nauttia puolukkaa lienee siitä tehdyn survoksen tarjoaminen liharuokien lisukkeena. Muita yleisiä käyttötapoja ovat, mehut, puurot ja keitot. Helpoin tapa säilöä puolukka on viileässä varastoitu raakasurvos tai pakastaminen. Siitä voidaan valmistaa myös hilloa tai hyytelöä. Puolukka kestää hyvin vesisäilömistä. Ehjät marjat laitetaan lasipurkkiin ja purkki täytetään kylmällä vedelllä. Jokaisen marjan tulee olla kypsiä ja peittyä varmasti vedellä. Purkkia voidaan säilyttää jääkaapissa ja se säilyy pitkälle kevättalveen.

P.S. Puolukan voi sekoittaa rohdoskasvina tunnettuun sianpuolukkaan. Sianpuolukan erottaa tavallisesta puolukasta mauttomista, kuivista ja jauhoisista marjoista. Tavallisen puolukan lehtien alla on tummia pisteitä, mutta sianpuolukan lehdillä on alapinnalla verkkosuonitus.

P.S.S Puolukan lehdistä voidaan valmistaa teetä. Lehdet sisältävät 4-9% arbutiinia, joka on yksi tärkeimpiä virtsatietulehduksen hoitoon vaikuttavia aineita. Puolukanlehtiteetä pitää käyttää hillitysti, koska yliannostus voi aiheuttaa myrkytysoireita.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/puolukka/

http://wikikko.info/wiki/Puolukka

http://www.hs.fi/kotimaa/a1344827215439

http://www.hs.fi/ruoka/a1390789723138

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolukka

http://www.satakunnantyrniseura.fi/puolukka.html