Kaupallinen yhteistyö Valio Luomu

Kuinka hurmata vieraat ja viedä kielen mukana mennessään myös silmät, nenä ja korvat? Valmistamalla kaikkia aisteja hivelevä keväinen illallinen tietysti! Juuri sellaisen äärelle ruoan ystävät kokoontuivat Ravintola Pöytään, illallisen resepteistä ja moniulotteisesta elämyksellisyydestä vastasi Satokausikalenterin koekeittiö.

Tässä postauksessa jaamme omat vinkkimme kokonaisvaltaiseen, aisteja hivelevään juhlajärjestelyyn ja lisäksi jaamme tapahtuman reseptit.

Satsaa juhlatilan koristeluun

Ennen kuin vieraat istahtavat pöytään, niin aistinautintoja kannattaa tarjota myös tuoksujen ja erilaisten koristeiden avulla. Kun koristeet poimii luonnosta, niin sesonkiteeman saa jatkettua luontevasti ruokapöydästä myös muualle miljööseen. Muista varmistaa, että poimittavat kasvit kuuluvat jokamiehenoikeuden piiriin.

Tilan koristeluun keväiselle tuoksuvia kasveja:

  • Tuoreita kimppuja yrteistä
  • Raparpereja maljakkoon
  • Koivun oksia + muita mahdollisia oksia luonnosta
  • Metsämansikan lehtiä tai kauden syötäviä villiyrttejä
  • Halkaistuja sokerimeloneita, nektariineja, persikoita ja aprikooseja

Tuoksuvat kasvit sekä näyttävät upeilta, mutta myös virittävät aromaattisuudellaan vieraat tunnelmaan. Pöydässä voi vaikka pelata villiyrtin tunnistuspeliä!

Läksiäislahjaksi vieraille voi sujauttaa  vaikkapa voipaperiin pyöräytetyn parsanipun tai ruukullisen syötäviä orvokkeja. Taatusti mieluisa yllätys.

Luo tunnelmaa äänin ja valoin

Valio Luomu -tapahtuman audio- ja videokokonaisuudesta vastasivat ammattilaiset, mutta kotikonsteinkin saa kauniin tunnelman ruokailuhetken taustalle. Kokeile peittää lamput värillisellä muovikalvolla (muista paloturvallisuus!), sammuta yleisvalot ja luota kynttilöiden kajoon tai viritä valonauhat illallisen ajaksi. Myös Suomen luonto antaa kesällä parastaan. Etenkin ulkoruokailussa paras tausta illalliselle on hämärtyvä kesäilta auringonlaskuineen.

Musiikin sijaan kannattaa kokeilla soittaa illallisen taustaääninä esimerkiksi luontoääniä. Raamit keskustelulle luo laineiden liplatus ja puiden kahina – luonnosta kuuluvana tai kauittimista soitettuna.

Alkukesän Valio Luomu -menu

Suunnittelimme Valio Luomu -tuotteista ja Satokausi-kasviksista alkukesän herkullisimman menun. Menussa on huomioitu jaettavuus pitkässä pöydässä ja reseptit voi valmistaa myös yhdessä tehden. Nämä ruoat vieraat pääsivätkin itse viimeistelemään esimerkiksi kokoamalla annoksia tai pilkkomalla kasviksia. Yhdessä tekeminen ja syöminen on kumpikin mukavaa.

Hedelmätarha-spritzer

Valmiiksi alkumaljaa varten laseihin valmistettuna tai kannuihin ruokailun ajaksi sekoitettuna.

  • 1 / 3 osa Valio Hedelmätarha luomutäysmehu hedelmä-mustaherukka
  • 1 / 3 osa koivunmahlamehu
  • 1 / 3 sitruunalla maustettu kivennäisvesi

Tuoretta minttua koristeluun.

Jogurttimalja-salaatti

Kuudelle

  • 400 g Valio Luomu turkkilainen jogurtti
  • 230 g valutettu kikherne
  • 150 g kurkku
  • 2 rkl juokseva hunaja
  • 1 dl tuore minttu
  • 1 kpl valkosipulin kynsi
  • 100g suolattu pistaasipähkinä, kuorittu

Maustamiseen:

Suolaa, mustapippuria ja sumakkia

  1. Kuutioi kurkut noin 0,5 x 0,5 paloiksi, lisää siivilään ja valuta kuiviksi. Mausta suolalla ja sumakilla.
  2. Hienonna valkosipuli ja minttu. Sekoita jogurtin sekaan hunajan kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla
  3. Asettele jogurttikastike kulhoon, kurkut toiseen kulhoon ja valutetut kikherneet kolmanteen kulhoon. Varaa myös mintun lehtiä koristeluun
  4. Kokoa annokset lasipurkkeihin tai annosmaljoihin järjestyksessä kikherne + jogurttikastike + kurkku + jogurttikastike + pistaasipähkinät + mintunlehti.

Mozzarella-melonisalaatti hedelmäisellä kastikkeella

Kuudelle

  • 480 g Valio Luomu tuoremozzarella pallot
  • 100 g friseesalaatti
  • 250 g cantaloupemeloni
  • 250 g piel de sapo -meloni
  • 300 g helmitomaatti
  • 0,5 dl hienonnettu basilika

Kastike:

  • 3 rkl Valio Luomu smoothie hedelmä
  • 1 rkl vaalea balsamietikka
  • 1 rkl neitsyt oliiviöljy

Maustamiseen ja koristeluun:

Paahdettuja pinjansiemeniä, basilikaa, suolaa, mustapippuria

  1. Halkaise tomaatit. Kuutioi melonit noin 2 x 2 cm paloiksi. Revi friseesalaatti ja kuutioi juusto noin 1 x 1 cm palaksi. Hienonna basilika. Sekoita salaattiainekset keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  2. Valmista kastike ja mausta se suolalla sekä mustapippurilla.
  3. Paahda pinjansiemenet ja hienonna basilika
  4. Lisää kastike salaatin päälle juuri ennen tarjoamista ja koristele paahdetuilla pinjansiemenillä ja basilikan lehdillä.

Maasdam-parsasalaatti

Kuudelle

  • 500 g tankoparsa, vihreä
  • 250 g nektariini
  • 250 g Valio Luomu Maasdam juusto
  • 1 dl persilja
  • 125 g Romainesalaatti, punainen
  1. Poista parsasta puutuneet varsiosat. Keitä niukassa Valio Luomu voi-vesiemulsiossa sekä 1 rkl sitruunan mehua noin 5 minuuttia, valuta ja jäähdytä.
  2. Huuhtele nektariinit, poista kivi ja leikkaa lohkoiksi. Hienonna persilja.
  3. Siivuta juusto ja asettele raaka-aineet laakealle vadille.

Kastike:

  • 1 / 2 tl luomu sitruunan kuori, raastettu
  • 1 rkl sitruunan mehu
  • 2 rkl Valio Luomu smoothie hedelmä
  • 1 tl dijon-sinappi
  • 1 / 2 tl sokeria

Maustamiseen: Suolaa, mustapippuria

  1. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Sekoita raaka-aineet keskenään ja mausta.
  2. Aseta lautaselle yksi suuri punainen romainesalaatin lehti. Nostele päälle parsasalaattia ja lisää kastike. Koristele tuoreella persiljalla ja sitruunan lohkoilla.

Nokkosmunakkaat ja rouhea pinaattipesto

Kuudelle

Munakas / hlö (voit valmistaa munakkaan myös pellilla pannukakun tapaan):

  • 1 luomu kananmuna
  • 2 rkl Valio Luomu kuohukerma
  • 1 tl ryöpätty ja hienonnettu nokkonen (voi olla pakastettua, jauhetta tai kuivattua)

Paistamiseen ja maustamiseen:

Valio Luomu voita, suolaa, mustapippuria

  1. Riko kananmuna kulhoon, lisää sekaan kuohukerma, nokkonen sekä mausteet. Vatkaa rakenne kunnolla rikki.
  2. Paista keskilämmöllä reilun kämmenen kokoinen mahdollisimman ohut munakas. Jäähdytä.

Rouhea pinaattipesto (voi olla vuohenputkea, jos haluaa tehdä villiyrttiversion):

  • 250 g tuore pinaatti / vuohenputki
  • 50g Valio Luomu juustoraaste
  • 50 g tuore basilika
  • 1 dl pinjansiemenen, paahdettu
  • 2 kpl valkosipulin kynsi
  • 1,5 dl oliiviöljy
  • Raastettua luomusitruunan kuorta, suolaa
  1. Ryöppää pinaatti / vuohenputki, valuta kuivaksi ja jäähdytä.
  2. Raasta puolikkaan sitrunaan kuori
  3. Sekoita raaka-aineet tehosekoittimessa, jätä rouheaksi. Lisää suola ja maistele.

Koristeluun:

200g suippopaprikaa

  1. Poista siemenet ja leikkaa mandoliinilla mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi.
  2. Asettele munakas lautaselle, lisää pesto ja tarvittaessa juustoraastetta. Koristele suippopaprikaviipaleilla ja nauti.

Rahkapannarit omenamehussa keitetyillä raparpereilla ja lakritsi-kermavaahdolla

Kuudelle

  • 200 g Valio Luomu maitorahka
  • 3 kpl luomu kananmuna
  • 3,5 dl Valio Luomu vanhanajan täysmaito
  • 2 rkl sokeri
  • 1 / 2 tl suola
  • 2 dl luomu vehnäjauho
  1. Vatkaa rahka ja munat kulhossa. Sekoita joukkoon maito, suola ja sokeri ja lisää lopuksi vehnäjauho. Sekoita, älä vaivaa.
  2. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Pudota lämpötila 200 asteeseen ja paista vielä noin 15 minuuttia.
  3. Jäähdytä ja leikkaa.

Omenamehussa keitetty raparperi:

  • 0,5 l Valio Hedelmätarha luomuomenatäysmehu
  • 150 g sokeri
  • 3 g cayennepippuri
  • 1 kg raparperi
  1. Kuori raparperit ohuesti ja leikkaa ne noin 2 cm paloiksi.
  2. Kiehauta liemi, lisää raparperit ja anna jäähdytä liemessä jääkaappikylmäksi. Valuta ennen tarjoilua.

Lakritsi-kermavaahto

  • 2 dl Valio Luomu Kuohukerma
  • 2 rkl sokeri
  • 0,5 tl lakritsijauhe
  1. Kaada sokeri ja kerma kulhoon. Vaahdota kunnes kerman tilavuus on noin kaksinkertaistunut. Lisää lakritsijauhe, sekoita ja maistele.

Lue lisää Valio Luomusta ja katso ihanat reseptivinkit osoitteesta valio.fi/luomu/. Muista myös seurata Valiota Instagramissa @valiofi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.