Kirjoittajalta Satokausi Media

Back to school – päärynällä ja luumulla täytetyt Snäkit

Kaupallinen yhteistyö: Vaasan

 

Arki on täällä taas, samoin jokasyksyinen mietintä koululaisten välipaloista. Olemme Vaasanin kanssa lyöttäytyneet yhteen ja kehittelimme Snäkki-leivistä kolme erinomaista välipalaksi taipuvaa täytettyä leipää, jotka maistuvat koulupäivän jälkeen ennen harrastuksien ääreen rientämistä. Viimeinen Snäkkimme on oma suosikkimme, sillä se kätkee kannen ja pohjan väliin sesongin maukkaita hedelmiä!

snäkki

Terveellinen välipala auttaa jaksamaan ja kasvamaan

Ravitsevat välipalat ovat tärkeä osa koululaisten ruokavaliota. Koulupäivänä keskimäärin 41 % lapsen energiansaannista tulee välipaloista, joten ne ovat tärkeä osa päivittäistä ravintoa. Kouluikäisen olisi hyvä syödä 3-4 tunnin välein ja usein koulun jälkeen on jo kova nälkä ja päivälliseen vielä aikaa. Terveellinen ja monipuolinen välipala on siis hyvä olla odottamassa kotona, jotta mieli on virkeä ja energiaa piisaa myös koulun jälkeen. Välipala takaa myös jaksamisen liikuntaharrastusten parissa, kun se on täyttävä, muttei liian raskas.

Välipalan voi hyvin valmistaa pienemmille koululaisille valmiiksi jääkaappiin aamulla tai edellisenä iltana. Isommat lapset osaavat itse valmistaa välipalansa joko alusta alkaen itse tai valmiiksi leikattujen raaka-aineiden avulla. Snäkit ovat käteviä välipalaleipiä, sillä ne ovat valmiiksi halkaistuja. Snäkit ovat myös terveellisiä ja maukkaita. Kaura-Porkkana -makuvariantin ohella Snäkkiä löytyy Kaura-Ruis-versiona. Kumpi on teidän muksujen suosikki?

Päärynää ja luumua leivän välissä

Hedelmät sopivat erinomaisesti leipien täytteeksi. Voitelimme kotimaista täysjyväkauraa ja porkkanaa sisältävät Snäkit tuorejuustolla ja täytimme päärynällä ja luumulla. Hedelmiä tulisi syödä joka päivä, sillä ne sisältävät paljon hyvää: vitamiineja, kivennäisaineita, kuituja ja antioksidantteja. Lapsille kannattaa tarjota monipuolisesti eri hedelmiä, niin sellaisenaan kuin myös ruokien seassa ja vaikkapa leipien täytteenä.

Voit hyvin kokeilla leivän välissä muitakin sesongin hedelmiä, tällä hetkellä parhaimmillaan ovat mm. omenat, nektariinit, melonit ja viikuna.

Muista myös muut herkulliset välipala-Snäkkimme: avomaankurkulla ja tonnikalalla täytetyt Snäkit sekä tomaatti-tuplajuusto-Snäkit

välipala Snäkki

Päärynällä ja luumulla täytetyt Snäkit

 

 

Voitele Snäkin kansi ja pohja tuorejuustolla. Leikkaa päärynä ja luumu siivuiksi. Täytä Snäkit hedelmillä ja pinaatilla. Nauti heti tai laita jääkaappiin odottamaan nälän iskemistä.

 

Seuraa myös Vaasania Facebookissa ja Instagramissa @vaasan_leipomot, niin saat ensimmäisten joukossa tiedot tuoteuutuuksista, resepteistä sekä paljon muita käytännön vinkkejä ruokailuun.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Back to school – tuplajuustolla ja tomaateilla täytetyt Snäkit

Kaupallinen yhteistyö: Vaasan

 

Uusi kouluvuosi on lähtenyt vauhdilla liikkeelle ja välipalojen merkitys kasvaa, kun loma loppuu. Pienet ja isommat koululaiset saapuvat iltapäivällä kotiin vatsat muristen, jolloin tarjolla pitää olla helppoa ja terveellistä välipalaa. Kehittelimme yhteistyössä Vaasanin Snäkki-leipien kanssa kolme erilaista maistuvaa välipalaleipää, joista esittelemme tässä artikkelissa toisen.

Terveelliset välipalat

Enemmistö koululaisista syö 1-2 välipalaa päivässä, joten niiden tulee olla fiksuja ja terveellisiä sekä tietysti myös maukkaita ja helppotekoisia. Välipalat antavat energiaa ja pitävät ateriarytmin säännöllisenä. Hyvä välipala koostuu vihanneksista, täysjyväviljoista ja vaikkapa lasillisesta maitoa.

Kotimaisista raaka-aineista tehty Snäkki sisältää runsaasti kuituja ja tarjoaa terveellisen energianlähteen, joka auttaa lapsia jaksamaan koko päivän. Snäkit ovat valmiiksi halkaistuja, joten koululaisten ei tarvitse käyttää teräviä veitsiä välipalan valmistuksessa. Tomaatit voi hyvin leikata jo aamulla valmiiksi jääkaappiin ja peittää kostealla talouspyyhkeellä, jolloin ne ovat raikkaita vielä koulupäivän jälkeenkin. 

Värikkäät tomaatit ovat ilo silmälle

Tomaatti on yksi lasten suosikkivihanneksista ja ne sopivatkin mainiosti niin leipien väliin kuin sellaisenaankin nautittaviksi. Tänä päivänä kaupoista löytyy perinteisten punaisten tomaattien lisäksi myös mm. keltaisia ja oransseja tomaatteja, joita voi käyttää tavallisen tomaatin tapaan. Tomaatti on terveellistä, vitamiinien lisäksi se sisältää lykopeeni-nimistä antioksidanttia, joka muun muassa vahvistaa vastustuskykyä. 

Hauska ja värikäs välipalaleipä syntyy yhdistämällä erivärisiä tomaattisiivuja ja paria erilaista lempparijuustoa aromaattiseen basilikaan. Tuplajuusto-tomaatti-Snäkit voi voidella pestolla, joka sopii hyvin makumaailmaan ja tuo kivaa vaihtelua välipalameininkeihin.

 

Kurkkaa myös resepti herkulliseen tonnikalalla ja avomaankurkulla täytettyyn Snäkkiin

tuplajuustolla ja tomaatilla täytetty Snäkki

Tuplajuustolla ja tomaateilla täytetyt Snäkit

 

 

Voitele Snäkin pohja ja kansi pestolla. Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja siivuta juustot. Täytä leivät juustosiivuilla, tomaattiviipaleilla ja basilikan lehdillä. Nauti heti tai laita jääkaappiin odottamaan nälän iskemistä.

 

Seuraa myös Vaasania Facebookissa ja Instagramissa @vaasan_leipomot, niin saat ensimmäisten joukossa tiedot tuoteuutuuksista, resepteistä sekä paljon muita käytännön vinkkejä ruokailuun.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Back to school – tonnikalalla ja avomaankurkulla täytetyt Snäkit

Kaupallinen yhteistyö: Vaasan

 

Jippii, koulut alkoivat taas ja arki lähtee rullaamaan omalla painollaan. Pienet koululaiset kaipaavat koulun jälkeen ravitsevaa ja helposti valmistettavaa välipalaa, ja me riennämme yhdessä Vaasanin Snäkki-leipien kanssa apuun! Luvassa on herkullisilla sesongin vihanneksilla täytettyjä täysjyväisiä Snäkkejä, jotka antavat energiaa koulun ja harrastusten välissä ennen päivällistä.

Miksi välipaloilla on väliä?

Koulupäivänä keskimäärin 41% päivän energiansaannista tulee välipaloista, joten ne todellakin ovat tärkeä osa päivittäistä ravintoa. Vanhempien tehtävänä on huolehtia, että lapsella on saatavilla terveellisiä välipaloja: vihanneksia, hedelmiä ja täysjyväviljoja. 

Vaasan Snäkki

Vaasan Snäkki -leivät ovat täyttäviä, maistuvia ja terveellisiä. Ne ovat valmiiksi halkaistuja, joten lasten on helppo täyttää ne haluamillaan täytteillä ilman terävän veitsen käyttöä. Kehittelemämme reseptit toimivat kahdella tavalla: vanhemmat voivat valmistaa ne valmiiksi jääkaappiin odottamaan koulusta palaavaa lapsukaista tai sitten jääkaappiin voi laittaa valmiiksi täytteet ja lapsi voi itse tehdä leivät nälän iskiessä. Snäkki kulkee kätevästi mukaan myös harrastuksiin eväsrasiaan tai paperipussiin napattuna.

mummonkurkut

Avomaankurkku maistuu leivän välissä

Avomaankurkut ovat juuri nyt sesongissa ja ne sopivat erinomaisesti välipalaleipien väliin, varsinkin mummonkurkuiksi valmistettuna. Etikalla, sokerilla ja tillillä maustetut kurkut maistuvat mainioilta tonnikalatahnalla ja salaatilla täytettyjen Snäkkien välissä. Avomaankurkuista kannattaa valita pieniä ja napakoita yksilöitä, jotka tuoksuvat raikkaalta ja ovat kauniin vihreitä ja pinnalta rosoisia. Voit laittaa avomaankurkkuja leivän väliin myös tuoreeltaan siivuina, joko kuorten kanssa tai kuorittuna. Jos siivutat niitä valmiiksi jääkaappiin, peittele ne kostutetulla talouspyyhkeellä ja ne pysyvät koulupäivän ajan raikkaina!

avomaankurkku-tonnikalaleivät

Tonnikalalla ja avomaankurkulla täytetyt Snäkit

 

tonnikalatahna:

  • 1 prk tonnikalaa
  • 1 dl majoneesia
  • 1 rkl sitruunamehua
  • suolaa ja mustapippuria

mummonkurkut:

  • 2 avomaankurkkua
  • 2 rkl sokeria
  • 3 rkl väkiviinaetikkaa
  • 2 rkl hienonnettua tilliä
  • suolaa

 

Valmista ensin tonnikalatahna ja mummonkurkut. Voitele Snäkkin pohja ja kansi paksulti tonnikalatahnalla ja sujauta väliin salaatinlehtiä ja mummonkurkkuja. Nauti heti tai laita jääkaappiin odottamaan nälän iskemistä.

tonnikalatahna:

Valuta tonnikalat. Sekoita kaikki tahnan ainekset keskenään ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

mummonkurkut:

Kuori avomaankurkut halutessasi. Leikkaa kurkut ohuiksi siivuiksi. Laita kaikki ainekset kannelliseen astiaan ja sulje kansi. Ravista kunnolla, jotta sokeri sulaa joukkoon. Laita jääkaappiin maustumaan hetkeksi ennen käyttöä.

 

Seuraa myös Vaasania Facebookissa ja Instagramissa @vaasan_leipomot, niin saat ensimmäisten joukossa tiedot tuoteuutuuksista, resepteistä sekä paljon muita käytännön vinkkejä ruokailuun.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.