Turkulaiset puutarhurit Wiivi ja Riikka tuovat Satokausikalenterin blogiin tietoa ruoan kasvattamisesta ja vinkkejä kotipuutarhaan. Lue myös edelliset Puutarhasta pöytään- postaukset.

Kun ostamme kasviksemme kaupasta, unohdamme helposti niiden alkuperän ja merkityksen ravinteiden kierrossa. Porkkanan tai punajuuren matka siemenestä lautaselle on pitkä. Kasvi on ensin itänyt siemenestä otollisissa olosuhteissa. Se on kerännyt ravinteita sekä vettä, yhteyttänyt auringon valon vaikutuksesta kasvattaakseen lopulta herkullisen ravinteikkaan juuren, jota me porkkanaksi tai punajuureksi kutsumme. Sen viljely on vaatinut aikaa, työtä ja oikeat olosuhteet.

Kotipuutarhurille ensimmäiset omat porkkanat ovat suorastaan ihmeellinen asia. Tällä kunnioituksella olisi syytä kohdella myös ostettuja kasviksia. Ne kannattaa hyödyntää kokonaisvaltaisesti. Tsekkaa myös vinkit yrttien käyttöiän pidentämiseen täältä.

Naatit talteen ja käyttöön

Kesällä useita suomalaisia vihanneksia myydään nippuina kaupoissa. Nippuporkkanan- tai punajuurikkaan naatteja, eli maanpäällisiä osia, ei kannata heittää hukkaan, sillä ne ovat herkullista pestoainesta. Korvaa vain perinteisen pestoreseptin basilika vihannesten naateilla ja nauti. Useimmat naatit sopivat myös pataan tai salaattiin. Tärkeää on huomioida naattien puhtaus. Luomukasvisten naatteja voi syödä huoletta ilman pelkoa mahdollisista torjunta-aine jäämistä.

Itänyt kasvis on potentiaalinen kasvi!

Hyödyntämällä itäneet kasvikset vähennät ruokahävikkiä ja otat todella kaiken irti kasviksista. Itänyt sipuli tai valkosipuli lähtee kasvattamaan vartta, jos istutat sen multaan. Sipulin vartta voi käyttää ruoanlaitossa kuten sipuliakin. Jos itänyt sipuli on vielä kiinteä ja hyvinvoivan oloinen, voi sen tietysti käyttää ruokaan sellaisenaankin. Kesällä sipulin varret kasvavat reippaasti ulkonakin.

Versomaan lähteneelle inkiväärille tai kurkumalle kannattaa antaa mahdollisuus. Parhaimmillaan itäneestä maavarren palasta lähtee kasvamaan useampia versoja ja ajan kanssa myös lisää maajuurta. Inkiväärissä myös lehdet ovat syötäviä, ne maistuvat hieman miedommin kuin maavarsi, jota yleensä syödään. Inkivääri ja kurkuma ovat lämpöisten olosuhteiden kasveja, joten niiden kasvatusta kannattaa kokeilla kasvihuoneessa tai sisällä.

Myös porkkanan tai punajuuren kannoista voi kasvattaa uutta versoa esimerkiksi salaattiin käytettäväksi. Aseta kannat lautaselle, jossa on vettä ja vaihda vesi säännöllisesti. Viikossa näkyy jo vihreää.

Puutarhurin on hyvä ymmärtää, että mikään ei ilmesty tyhjästä. Ravinteiden kierto on olennainen osa puutarhan hoitoa. Kasvisten syömisestä syntyy usein enemmän tai vähemmän biojätettä, kuoria ja kantoja. Nämä kannattaa ehdottomasti kompostoida, joko kompostorin tai bokashin avulla ja hyödyntää myöhemmin puutarhan ravintona. Bokashi, joka vie huomattavasti vähemmin tilaa, on potentiaalinen vaihtoehto myös kerrostaloasujalle. Pöydästä takaisin puutarhaan matkaavat kasvisten naatit ja kuoret palaavat ravinteiden kiertoon seuraavana kesänä mullaksi kompostoituneena.

Tutkivat puutarhurimme löydät myös somesta: valokuvaajamme @puutarhuriikka jakaa upeiden kuvien lisäksi paljon hyödyllistä puutarhatietoa ja vinkkejä taimikasvatukseen. Tekstivastaavamme @wiivikoskela jakaa kuvia ja ajatuksia niin arjesta kuin puutarhastakin.