Karpalon metsäinen maku pehmenee miellyttävästi makean omenan avulla, jolloin lopputuloksena on hauska välipala tai herkku. Tuore minttu tuo remmeihin hienon, hieman mentolimaisen vivahteen. Anna remmien kuivua rauhassa uunissa tai vaikka saunan lauteilla.

n. 15 remmiä

Valmistusaika: 15 min

Kuivumisaika: vähintään 4 tuntia

Ainekset

  • 400 g karpaloita (tuoreita tai pakasteesta)
  • 2-3 suomalaista omenaa
  • 2 rkl suomalaista hunajaa tai maun mukaan
  • kourallinen tuoretta minttua

Valmistus

  1. Pese omenat huolellisesti, poista niistä kodat ja pilko pienemmiksi.
  2. Yhdistä karpalot, omenan palaset sekä tuore minttu ja soseuta ne sauva- tai tehosekoittimella. Mausta haluamallasi määrällä hunajaa.
  3. Levitä sose ohueksi ja mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi pellille leivinpaperin päälle.
  4. Anna soseen kuivua uunissa (tai saunan lauteilla) mahdollisimman matalassa lämpötilassa. Remmit ovat valmiit kun pinta ei tunnu tahmealta tai anna enää painettaessa periksi.
  5. Leikkaa levy ohuiksi nauhoiksi joko leivinpaperin kanssa tai ilman. Voit myös kokeilla erilaisten kuvioiden leikkaamista esimerkiksi piparkakkumuottien avulla. Säilytä ilmatiiviisti. Kunnolla kuivatut ja oikein säilytetyt remmit säilyvät vuosia.