Kaupallinen yhteistyö: Reformi

 

Kesäisten lämpötilojen myötä päästään taas nauttimaan tuoreista kotimaisista tomaateista ja  keittiöpuutarhan yrttipuskien aromeista. Lounas katetaan terassille ja lautasille annostellaan raikasta tuoretomaattipastaa ja yrttipestoa. Grillikauden kruunaavat naudanliha-kasvisvartaat sekä kesän paras BBQ-kastike, joka keitellään kasaan paseeratusta tomaatista, sipuleista, chilistä, hunajasta ja vahvasta luomulihaliemestä. Ota talteen reseptit ja nauti kesästä täysin vatsoin!

Kunnon kasvisliemen keittäminen käy käden käänteessä

Perinteisen kasvis- tai lihaliemen keittäminen käy keneltä tahansa. Pilkotut kasvikset kattilaan, sopivasti vettä päälle, lihaisia luita tuomaan makua ja mieluisat mausteet mukaan. Ennen sitä täytyy kuitenkin käydä kaupassa, metsästää ainekset lihatiskiltä tai haalia ainekset kokoon kauppahallista. Keittiössä aikaa kuluu tunti tai ehkä puolitoista. Arkena eikä aina viikonloppuisinkaan ole aikaa tai edes energiaa moiseen.

Ruuhkavuosien ja arjen kiireen keskellä apu on lähellä. Reformin luonnonmukaisten kasvis- ja lihaliemivalmisteiden avulla liemi valmistuu huomattavasti nopeammin, mutta maistuu taatusti yhtä herkulliselta. Kiehauta vesi ja lisää joukkoon tarvittava määrä liemikuutioita tai liemijauhetta ja maistuva liemi on valmis muutamassa minuutissa. Ei kikkailua keittiössä vaan kunnollista ruokaa helposti ja ripeästi. Aika oivallinen oikopolku, vai mitä?

Reformin maistuvilla luomutuotteilla on pitkät perinteet

Reformi on ollut aina aikaansa edellä. Luomutrendin harjalla oltiin jo 65 vuotta sitten, kun Kalevankadulla sijainnut kasvisbaari ja sen yhteyteen avattu luontaistuotekauppa tarjoili trenditietoisille helsinkiläisille lähiruokaa ja luomuherkkuja. Tuotteet ovat vuosikymmenien vaihtuessa kehittyneet ja omistajatkin vaihtuneet, mutta arvoista ei edelleenkään tingitä. Reformin kaikki tuotteet ovat tänäkin päivänä puhtaita, luonnonmukaisia ja täynnä ravinteita. 

Reformi Luomu Yrttiliemikuutio on omiaan keittoihin, erilaisiin kastikkeisiin, kesäisiin risottoihin sekä mausteisiin pataruokiin, ja se maustaa kätevästi pastan ja riisin keitinveden. Yrttiliemikuutiosta saa makua myös marinadeihin ja muihin mausteseoksiin niin kesäkeittiössä kuin jokapäiväisen arjen keskellä. Samaan käyttöön sopii myös Reformi Luomu Lihaliemikuutio.

Jos haluaa päästä vieläkin helpommalla, kannattaa korvata liemikuutiot nopeasti kuumaan veteen liukenevilla liemijauheilla. Jauheesta valmistetun lihaliemen resepti on yksinkertainen: puoleen litraan vettä lisätään 4 tl liemijauhetta. Reformi Luomu Lihaliemijauhe sopii myös mausteeksi ja hierottavaksi paistettavien raaka-aineiden pintaan rubin tavoin.

Suomen suosituimman vihanneksen sesonki on taas täällä 

Suomalaiset rakastavat tomaatteja. Talvellakin niitä syödään paljon, mutta kesäkuukausina kulutus lähtee käsistä kuin se kuuluisa mopo konsanaan. Kesän aikana tomaattia kuluu lähes nelinkertainen määrä muihin vuodenaikoihin verrattuna. Eikä ihme, sillä kuka voisikaan vastustaa punaisena hehkuvia vitamiinipommeja, jotka saavat makunsa pohjolan valoisista kesäpäivistä!

Tomaatti kätkee sisälleen rutkasti C-vitamiinia, huomattavan määrän antioksidantteja ja kukkurakaupalla karoteenia. Tuo joka kodin punaposki onkin kansanterveydellisesti merkittävä kasvis, sillä tomaatti ja tomaattipohjaiset ruoat ovat suomalaisten tärkeimpiä lykopeenin lähteitä. Kaupasta löytyy perinteisten pyöreiden tomaattien lisäksi ainakin luumu-, kirsikka-  ja helmitomaatteja. Myös eri värit ovat hyvin edustettuina. Säilytä tomaatit huoneenlämmössä, sillä jääkaapissa niiden maku laimenee ja rakenne kärsii.

Tuoretomaattipastaan voit käyttää kaiken kokoisia ja värisiä tomaattilajikkeita. Naudanliha-kasvisvartaiden kanssa nautittava kesän paras BBQ-kastike taas syntyy valmiiksi paseeratusta tomaatista, sipuleista, hunajasta ja lihaliemijauheesta. Maistele, kokeile ja etsi omat suosikkilajikkeesi – tomaateissa on varaa valita!

Tuoretomaattipasta ja yrttipesto

Neljälle

 

Tuoretomaattipasta:

  • 600 g erilaisia tomaatteja
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 dl mustia kalamata-oliiveja
  • ½ dl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 Reformi Luomu Yrttiliemikuutio
  • 2 pkt tuorepastaa, esim. fettuccine (á 250 g)
  • parmesaania

 

Yrttipesto:

  • ½ ruukkua basilikaa
  • ½ ruukkua persiljaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 dl manteleita paahdettuna
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 dl parmesaania hienona raasteena
  • 2–3 rkl sitruunan mehua
  • suolaa

 

Tuoretomaattipasta:

Pilko tomaatit huolettomasti erikokoisiksi ja -mallisiksi paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, leikkaa oliivit paloiksi. Sekoita tomaatit, valkosipulit ja oliiviöljy tarjoilukulhossa ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Jätä sivuun odottamaan pastan kypsymistä.

Kuumenna Yrttiliemikuutiolla maustettu vesi kiehuvaksi ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja sekoita kuumana tomaattien joukkoon. Tarjoile tuoretomaattipastan kanssa yrttipestoa ja parmesaania.

Naudanliha-kasvisvartaat & kesän paras BBQ-kastike

Neljälle

 

Naudanliha-kasvisvartaat:

  • 600 g naudan ulkofilettä
  • ½ keltainen paprika
  • ½ oranssi paprika
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 1 nippu retiisejä
  • suolaa ja mustapippuria
  • BBQ-kastiketta

 

Kesän paras BBQ-kastike:

 

Valmista ensin BBQ-kastike. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet. Hienonna chilit. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota punasipulia muutaman minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja chili, kuullota vielä hetki.

Lisää vesi, lihaliemivalmiste, punaviinietikka ja hunaja. Sekoita hyvin. Lisää sitten paseerattu tomaatti. Keitä BBQ-kastiketta kevyesti poreillen noin puoli tuntia.

Tarkista maku ja mausta mustapippurilla sekä tarvittaessa suolalla. Anna jäähtyä. Säilytä jäähtynyt BBQ-kastike kannellisessa purkissa jääkaapissa.

 

Naudanliha-kasvisvartaita varten paloittele naudan ulkofile suuhun sopiviksi paloiksi. Paloittele myös paprikat ja kesäkurpitsa. Leikkaa isot retiisit puoliksi, pienemmät voit käyttää kokonaisina.

Pujottele ainekset vartaisiin. Jos käytät puisia varrastikkuja, muista liottaa niitä vedessä ennen käyttöä. Ripsauta vartaiden pintaan suolaa ja mustapippuria.

Laita vartaat grilliin ja sudi pintaan reilusti BBQ-kastiketta. Grillaa vartaita noin 10 minuutin ajan välillä käännellen ja lisää kastiketta pintaan valellen. Tarjoile esimerkiksi hyvän leivän ja raikkaan salaatin kera. Kata pöytään myös BBQ-kastike, jotta jokainen ruokailija voi santsata sitä oman maun mukaan. 

 

Tutustu Reformin monipuoliseen tuotevalikoimaan täältä. Seuraa Reformia myös Instagramissa @reformi.fi.

Ota myös Satokausikalenteri seurantaan Facebookissa ja Instagramissa, niin saat tietoa sesongin kasviksista ja bongaat herkullisia reseptejä!