Kaupallinen yhteistyö: Valio Luomu

 

Heinäkuussa vihannes- ja hedelmätiskit ovat yltäkylläisyyttä täynnä. Sesongin kasvikset ovat parhaimmillaan tuoreina, joten kesälomalla kannattaa syödä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä runsaasti joka päivä. Kokkaa täytettyjä kesäkurpitsoja, leivo luumumuffineja ja pyöräytä purjolla höystetty sienipiirakka. Erityisen meheviä kesäisistä herkuista saat, kun käytät keittiössä reilulla kädellä luomulaatuista jogurttia, ruokakermaa ja juustoraastetta.

Näppärät niksit maitotuotteiden käyttöön keittiössä

Maitotuotteet ovat olleet aina merkittävässä roolissa suomalaisessa ruokakulttuurissa, sillä karjanhoidosta muodostui meille tärkeä elinkeino jo esihistoriallisella ajalla. Maidon tärkeästä asemasta kertoo sekin, että sanat maito ja piimä ovat alkuperäistä kulttuurisanastoamme, niitä ei siis ole lainattu muista kielistä. Maitotuotteet ovat olennainen osa myös pohjoismaisesta keittiötä, jossa suosittuja ovat erityisesti happamat maitotuotteet, kuten viili ja piimä.

Kaikkia kaupasta löytyviä maitotuotteita voi periaatteessa käyttää ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa, mutta mitä enemmän rasvaa maitotuotteessa on, sitä helpompaa sillä kokkaaminen on. Siksi esimerkiksi Valio Luomu turkkilainen jogurtti, Valio Luomu ruokakerma ja Valio Luomu juustoraaste ovat erinomaisia vaihtoehtoja tuomaan täyteläisyyttä ja mehevyyttä suolaisiin ja makeisiin ruokiin. Maitotuotteilla on muitakin erityispiirteitä, jotka kannattaa ottaa huomioon ennen kokkaushommiin ryhtymistä.

Maitopohjainen keitto, puuro tai kastike saattaa palaa helposti pohjaan, kun maidon proteiinit ja maitosokerit tarttuvat kuumentuessaan kattilaan kiinni. Vältät pohjaanpalamisen, kun valitset paksupohjaisen tai pinnoitetun kattilan, sekoitat jatkuvasti etenkin jos käytät rasvattomampia vaihtoehtoja, ja mieluiten lastalla, jolla on helpompi hämmentää pohjaa myöten. Sama vinkki pätee myös maidon ylikuohumiseen.

Joskus maitotuotteet juoksettuvat, eli ruokaan muodostuu kokkareita. Syypää on kaseiiniproteiini, joka saostuu erilleen herasta. Suola, mausteet ja happamat aineet, kuten sitruunamehu, saattavat edistää juoksettumista, joten lisää ne ruokaan vasta valmistuksen loppumetreillä. Toinen toimiva kikka on suurustaa maitopohjainen keitto tai soosi ennen suolan ja happamien aineiden lisäämistä.

Mehevä luumu on muikea raaka-aine

Luumut ovat Kaspianmeren ja Kaukasuksen alueelta lähtöisin olevia kivihedelmiä, jotka kotiutuivat suomalaisiin puutarhoihin jo 1600-luvulla. Runsaasta jalostuksesta johtuen hedelmien ulkomuoto, väri ja koko saattavat vaihdella paljonkin. Luumun ja kriikunan erottaa toisistaan kiven irtoamisen perusteella: luumuista hedelmän sydän lähtee helposti irti, kun taas kriikunan kivi istuu tiukassa. 

Kotimaisten luumujen sesonki alkaa elokuussa, mutta eurooppalaista satoa on päässyt poimimaan kaupan hedelmälaareista jo kesäkuun alkupuolelta asti. Kypsät ja mehukkaat luumut maistuvat sellaisenaan, hedelmäsalaatissa ja juustolautasen lisukkeina. Kokkaa tuoreista luumuista torttuja, piirakoita, paistoksia, hilloa tai marmeladia. Luumuhilloa käytetään perinteisesti jouluisten tähtitorttujen täytteenä, mutta se maistuu muikealta myös pannukakun tai vohveleitten kanssa tai vaikka aamupuuron lisukkeena. Säilytä kypsät luumut kylmässä, mieluiten nollan asteen tuntumassa.

Satokausi-keittiössä luumuista leivotaan ihanan pehmeitä muffineja, joiden mehevyyden salaisuus on paksu ja täyteläinen Valio Luomu turkkilainen jogurtti sekä aromikas Valio Luomu voi. Sitä ennen herkutellaan kuitenkin suolaisella, sillä uunissa kypsyvät kirsikkatomaateilla, pestolla ja Valio Luomu juustoraasteella täytetyt kesäkurpitsat sekä kesän ensimmäisistä kantarelleista pyöräytetty sieni-purjopiirakka. Näillä resepteillä kelpaa kokata koko kesän ajan!

Täytetyt kesäkurpitsat

Neljälle lisukkeeksi, kahdelle pääruoaksi

 

  • 2 kesäkurpitsaa
  • 200 g kirsikkatomaatteja
  • 100 g pestoa
  • suolaa ja mustapippuria
  • ½ pss Valio Luomu juustoraastetta (n. 75 g)
  • tuoretta basilikaa

 

Halkaise kesäkurpitsat pituussuunnassa. Kaiverra ja hienonna kesäkurpitsojen sisus. Halkaise tai lohko kirsikkatomaatit. Sekoita kesäkurpitsan sisus, kirsikkatomaatit ja pesto keskenään. Mausta ripauksella suolaa (huomioi, että valmispestossa on suolaa) ja mustapippuria. Jaa täyte kesäkurpitsoille ja ripottele juustoraaste päälle.

Paista täytettyjä kesäkurpitsoita 225 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes kesäkurpitsa on kypsää ja juusto on sulanut ja ruskistunut. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

 

Luumumuffinit

12 kpl

 

 

Kuorrutus:

 

Pese luumut ja halkaise ne, poista kivet. Leikkaa luumut kuutioiksi.

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda keskenään. Sekoita toisessa kulhossa keskenään turkkilainen jogurtti, kananmuna, voisula, sokeri, vaniljasokeri ja kardemumma.

Yhdistä seokset ja kääntele joukkoon luumun palat. Sekoita mahdollisimman vähän.

Laita muffinivuoat muffinipellin koloihin ja jaa taikina niihin.

Paista 175 asteessa 25–30 minuuttia, kunnes muffinit ovat kypsiä. Tarkista kypsyys hammastikulla: jos hammastikkuun tarttuu taikinaa, ovat muffinit vielä raakoja.

Anna jäähtyä. Sekoita sillä aikaa kuorrutuksen ainekset ja laita hetkeksi jääkaappiin.

Lusikoi kuorrutetta muffineille. Koristele halutessasi vaikka syötävillä kukilla.

 

Sieni-purjopiirakka

 

 

Sulata valmis piirakkapohja tai valmista pohja lempireseptilläsi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Rutista leivinpaperi palloksi ja avaa. Peitä leivinpaperilla piirakkapohja ja kaada päälle kuivattuja herneitä tai keraamisia paistoherneitä. Vaihtoehtoisesti voit tukea reunoja foliosuikaleella. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10–15 minuuttia.

Putsaa sienet ja revi isommat yksilöt pienemmiksi paloiksi sormin. Pienet voi jättää kokonaisiksi. Huuhtele purjo ja leikkaa renkaiksi.

Kuumenna voi kattilassa ja paista sieniä muutama minuutti. Lisää purjorenkaat ja paista, kunnes ne ovat pehmenneet. Levitä seos esipaistetulle piirakkapohjalle.

Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon ruokakerma ja tilli. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos vuokaan. Ripottele juustoraaste pinnalle

Paista piirakkaa 200 asteessa noin 20–30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja kauniisti ruskistunut. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

 

Lue lisää Valion luomutuotteista Valion nettisivuilta. Seuraa myös Valioa Instagramissa @valiofi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.