Lyttypotut eli litistetyt perunat ovat 2020-luvun hittiresepti. Ne valmistuvat jauhoisista perunoista helposti ympäri vuoden, mutta kesällä niistä saadaan erityisen maukkaita kotimaisia varhaisperunoita hyödyntäen. Nappaa perunat seuraavalla kauppareissulla mukaan ja valmista ne joko grillissä tai uunissa Satokausi-keittiön tapaan. 

marinoitu punasipuli sopii lyttyporunoiden kylkeen

Poimi mukaan jauhoisia perunoita

Perunalajikkeita on monia. Onkin hyvä tunnistaa eri lajikkeiden keittokäyttäytyminen ja tähän apuna ovat kauppojen värikoodit perunoille. Vihreä on kiinteä, punainen jauhoinen ja keltainen siinä välissä oleva yleisperuna. Parhaiten lyttypottuhin sopii punaisella pussilla varustettu jauhoinen tai paljon odotettu kotimainen varhaisperuna.  

lyttypotut eli litistetyt perunat

Lyttypottu on kypsäksi keitetty peruna, joka litistetään hieman jäähtyneenä ja heitetään sitten grilliin tai uuniin paahtumaan. Grillissä perunat saavat väriä, rapeutta ja savuisaa makua. Lyttypottuja kannattaa tehdä samantien reilumpi satsi, sillä tämä herkku syödään käsistä. Mikä parasta, yksinkertaisimmillaan tarvitset niihin vain kolme raaka-ainetta!

lyttypotut grillissä

Paahteiset lyttypotut grillissä

  • 6 perunaa 
  • suolaa
  • öljyä

Pese perunat ja keitä ne kypsiksi suolatussa vedessä. Asettele kypsät, hieman jäähtyneet perunat kahden leivinpaperin väliin ja paina perunat lyttyyn kämmenen tai esimerkiksi kaulimen avulla. Perunoiden pitää painua kasaan, mutta niiden pitää kuitenkin jäädä vielä kokonaisiksi. Sudi perunoille öljyä ja grillaa rapeiksi.

Testaa lyttypottuja yhdessä paahdettujen kasvisten kanssa myös hampurilaisen välissä!

lyttypotut fetajuustolla kuorrutettuna
Lyttypotut kestävät myös tuunauksen! Fetan, paistettujen kapriksien ja marinoitujen punasipulien kanssa tarjoillut lyttypotut ovat kesäpöydän hitti ja maistuvat niin grilliruokien kuin kiuasmakkarankin kaverina!⁠ ⁠

Tuunatut lyttypotut uunissa 

4-6 annosta

  • 1 kg varhaisperunoita⁠
  • suolaa ja mustapippuria⁠
  • ¾ dl öljyä + loraus kapristen paistamiseen⁠
  • 200 g fetajuustoa⁠
  • 3 rkl kapriksia⁠
  • 1 ½ dl turkkilaista jogurttia⁠
  • marinoitua punasipulia⁠
  • tuoretta oreganoa⁠
  • sitruunalohkoja⁠ ⁠

Pese perunat. Keitä ne reilusti suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, valuta vesi pois ja palauta vielä hetkeksi liedelle, jotta liika kosteus pääsee haihtumaan. ⁠ ⁠

Siirrä perunat öljyttyyn uunivuokaan ja lyttää ne esimerkiksi juomalasin pohjan avulla. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lorauta päälle reilusti öljyä. Paahda 220 asteessa 15 minuuttia.⁠ ⁠

Murustele feta paahdettujen perunoiden päälle. Käännä uuni grillivastuksille ja laita vuoka uunin yläosaan 5-10 minuutiksi, jotta feta ja perunat saavat kunnolla väriä. Tarkkaile, ettei ruoka pala.⁠ ⁠

Paista kapriksia öljyssä noin viisi minuuttia ja siirrä talouspaperille, jotta enin öljy valuu pois.⁠ ⁠

Levitä turkkilainen jogurtti tarjoiluvadin pohjalle. Asettele päälle lyttypotut ja feta. Viimeistele annos paistetuilla kapriksilla, marinoidulla punasipulilla ja tuoreella oreganolla. Tarjoile lisäksi sitruunalohkoja.⁠ ⁠

VINKKI! Marinoidut punasipulit valmistuvat näin helposti: kuori ja viipaloi punasipuli. Siirrä kattilaan, lisää 2 rkl vaaleaa balsamietikkaa ja 1 rkl sokeria. Kiehauta. Peitä kattila kelmulla ja anna jäähtyä.⁠ ⁠

 

Jaa oma lyttypottu-hetkesi somessa #satokausikalenteri.

Seuraa Satokausikalenteria Instagramissa sekä Facebookissa ja saat runsaasti tietoa satokauden kasviksista sekä herkullisista resepteistä!