Tuore guava tuntuu pehmeältä ja tuoksuu voimakkaasti hedelmäiseltä, kukkaiselta ja makealta. Kypsästä guavasta voi löytää niin päärynää, mangoa kuin mansikkaakin muistuttavia makuja. Guavaa on olemassa useita eri lajikkeita. Kuori voi olla väriltään keltainen, vihertävä tai punainen. Hedelmälihan väri puolestaan vaihtelee valkoisesta keltaiseen ja jopa roosaan lajikkeesta riippuen. Guava kannattaa pitää ennen nauttimista jääkaapissa, sillä kyseinen hedelmä maistuu parhaimmalta viileänä!

satokausikalenteri

Guavaa hyödynnetään myös ihonhoidossa

Guava on trooppinen hedelmä ja se on alun perin kotoisin Keski- ja Etelä-Amerikasta. Guava sisältää runsaasti kuitua, mutta muiden hedelmien tapaan maltillisesti kaloreita. Lisäksi guava on pullollaan niasiinia, fosforia, kaliumia, rautaa sekä A- ja B-vitamiinia.

Guavaa käytetään ravinnon lisäksi myös monipuolisesti eri tarkoituksiin ulkoisesti. Murskattujen guavan lehtien uskotaan auttavan allergisiin ihoreaktioihin ja hyttysenpistoihin ja guavan hedelmälihasta valmistetaan myös ihoa kuorivia kosmetiikkatuotteita.

Parasta sellaisenaan

Guavaa voit nauttia kuorimisen jälkeen sellaisenaan, mutta siitä voi valmistaa myös monia herkullisia makeita sekä suolaisia ruokia! Kokeile guavaa myös juomasekoituksissa ja sekoittele seuraavalla kerralla esimerkiksi mojito tai margarita guavaa hyödyntäen. Guavasta valmistuu myös herkullisen trooppinen smoothie, joka vie koleana marraskuisena päivänä ajatukset hetkeksi palmupuiden alle. Parhaimmillaan guava on kuitenkin sellaisenaan nautittuna.

Mikäli innostuit kokeilemaan guavaa suolaisissa ruoissa, valmista siitä currya, chutneyta tai suolakeksien päälle levitettävää guava-tuorejuustolevitettä. Makean ystäville guavasta valmistuu herkullista mehua, hilloa tai trooppista juustokakkua!

Satokausikalenterin avulla löydät sesongin kasvikset

Haluatko tietää jatkossakin, mitkä kasvikset maistuvat maukkaimmilta juuri nyt? Satokausikalenterit vuodelle 2023 ovat kampanja-alennuksessa vielä muutaman päivän ajan! Kalenterivaihtoehtoja on kolme, joten valinnanvaraa on tilata juuri omiin käyttötarkoituksiisi parhaiten vastaava kalenteri. Kampanja-aikana saat myös määräalennuksia tilatessasi useamman kalenterin, joten hyödynnä etu, ja tilaa Satokausikalenteri nyt myös kaverille!

Perinteiseen Satokausikalenteriin on nyt lisätty palautteenne innoittamana Satokausireseptejä, joissa pääset hyödyntämään kauden raaka-aineita parhaalla mahdollisella tavalla. Mukana kannettavasta Puutarhakalenterista löydät kaiken tarvitsemasi tiedon oman kotipuutarhan perustamiseen ja ylläpitoon. Lisäksi suuren suosion saavuttanut, koko perheen Perhekalenteri löytyy valikoimasta edelleen myös ensi vuodelle. Perhekalenterissa on omat muistiinpanosarakkeet kuudelle perheenjäsenelle. Tutustu kalentereihin ja tilaa omasi! Kekrikampanjamme päättyy tulevana sunnuntaina 13.11. klo 23.59.

Tutustu kauden resepteihin myös sivuillamme satokausi.fi

Ja pysy linjoilla Satokausikalenterin somekanavissa @satokausikalenteri, jossa jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa Satokausi-kasviksista.