Kaupallinen yhteistyö: Atria

Tänä syksynä haastamme kaikki suomalaiset liittymään kanssamme mukaan kaikkien aikojen suurimpaan tempaukseen suomalaisen ruoan puolesta. Syksyllä suomalaiset raaka-aineet ovat parhaimmillaan, joten tämä on täydellinen hetki maistaa sesonkia ja kantaa kortensa kekoon suomalaisen ruokakulttuurin puolesta. Haastamme juuri sinut mukaan talkoisiin: nyt alkaa #sadonkorjuuhaaste

 

Haluamme yhdessä Atrian kanssa kasvattaa suomalaisen ruoan menekkiä merkittävästi kuluvan syksyn aikana: suomalaisia raaka-aineita ei ole koskaan aikaisemmin saanut niin monipuolisesti kuin nyt. Tästä huolimatta meidän kuluttajien kosketus sadonkorjuuseen on painunut unholaan ja korvautunut tuontiperinteillä. Olemme ottaneet tavoitteeksi yhdessä Atrian kanssa palauttaa sadonkorjuu takaisin sille kuuluvaan arvostukseen, onhan kyseessä kausi, johon tiivistyy olennainen ydin suomalaisia ruokatraditioita. Mielestämme sadonkorjuun tulee näkyä selkeästi ruokapöydissä, ravintoloissa, ruokakaupoissa sekä elintarviketeollisuudessa. 

Näin osallistut – Sadonkorjuun juhlistaminen on helpompaa kuin koskaan

Tulemme syksyn aikana nostamaan suomalaisia raaka-aineita sekä laadukkaita Atrian tuotteita kaikissa kanavissamme. Sinun ei tarvitse olla maanviljelijä, ammattikokki tai innokas puutarhuri osallistuaksesi suomalaisen ruokakulttuurin eteenpäin viemiseen ja sadonkorjuuperinteen kunnian palautukseen. Riittää, että suosit suomalaisia tuotteita keittiössäsi ja ruokavaliossasi.

Kampanjan aikana tarjoamme konkreettisia keinoja nauttia entistä parempaa, suomalaista ruokaa. Syksyn kuluessa kerromme suomalaisen ruoantuotannon historiasta ja päivitämme klassikkoruokia maistumaan entistä paremmalta yhdistämällä parhaat Satokausi-kasvikset ja Atrian laadukkaat tuotteet herkullisiksi kokonaisuuksiksi.

Maukas, ravitseva ja herkullinen ateria kootaan useista raaka-aineista, sillä eihän kukaan meistä syö pelkästään tuoreita kasviksia. Siksi sadonkorjuun aikaan tulisi nostaa kaikkien raaka-aineiden arvostusta entisestään. Kiinnitä ensi kerralla ruokakaupassa huomiota tuotteen alkuperään, edustipa se mitä tahansa ruokaympyrän osaa.

 

Osallistu mukaan #sadonkorjuuhaaste:seen itsellesi sopivalla tavalla:

  • Valitse ruokakaupassa suomalainen tuote: kasvis, liha jne.
  • Kokeile mieluista Sadonkorjuu-reseptiä 
  • Syö ravintolassa suomalaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa
  • Jaa kuvasi tai ajatuksesi somessa #sadonkorjuuhaaste
  • Osallistu #sadonkorjuuhaaste-kilpailuun ja voit voittaa vuoden jauhelihat ja Satokausi-kasvikset (ohjeet kilpailuun postauksen lopussa)
  • Kannusta talkoisiin myös läheiset ja ystävät

#karjulanpaisti

Muutos tehdään yhdessä

Atria on yli 110-vuotias suomalainen ruoka- ja liha-alan yritys, jonka päätuote on Hyvä Ruoka. Atria työllistää yli 4400 ruoka- ja liha-alan ammattilaista Pohjoismaissa. Yhdessä Atrian kanssa meillä on mahdollisuus saada suomalainen ruoka kaikkien huulille. 

Jokainen tekemämme ostopäätös ja syömämme suupala vaikuttaa ruokakulttuuriin. Valitse syksyllä ruokakaupasta kotimaisia raaka-aineita ja olet mukana nostamassa suomalaisen ruoan arvostusta sekä parantamassa sen lähitulevaisuuden näkymiä. Helppoa!

Sadonkorjuu tulee näkymään myös Atrian tuotepakkauksissa. Olemme saaneet valita Atrian huimasta kotimaisesta valikoimasta tuotteita, joille löytyy täydellinen makupari syksyn kasviksista. Näitä yhdistelemällä luomme syksyn aikana suomalaista ruokakulttuuria eteenpäin vievää reseptiikkaa Hyvää Makua unohtamatta.

#karjulanpaisti

Viisi syytä suosia suomalaista ruokaa:

Maku: Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa. Poikkeukselliset olosuhteet tuottavat poikkeuksellisia makuja. Lapin puikulaa voidaan kasvattaa ainoastaan Lapissa, metsissämme kasvavat marjat sisältävät enemmän ravintolaineita kuin etelämmässä kasvaneet mustikat. Kasvuolosuhteet vaikuttavat makuun. Jokainen meistä maistaa eron kotimaisen mansikan ja tuontimansikan välillä. Sama ilmiö on havaittavissa muillakin raaka-aineilla.

Puhtaus: Lähtökohtana on puhdas vesi, maaperä ja ilma. Tämän ylläpitämiseksi tehdään tinkimätöntä työtä. Talven kylmyys auttaa kasvinsuojelussa ja torjunta-aineiden käyttö on merkittävästi vähäisempää kuin muualla maailmassa. Kaikki tämä vaikuttaa myös makuun sekä ruoantuotannon ympäristövaikutuksiin positiivisesti. 

Laatu: Ruoan laatu muodostuu monesta tekijästä. Suomessa on tehty vuosikymmeniä pitkäjänteistä työtä esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin eteen. Suomi on harvoja maita maailmassa, jossa kananmunan voi syödä raakana ilman salmonellan pelkoa. Olosuhteisiin soveltuvat lajikkeet, viljelymenetelmät ja järkevä lannoitekäyttö takaavat laadukkaan sadon.

Yhteiskunnalliset vaikutukset: Ruoka työllistää Suomessa vuosittain 340 000 ihmistä. Suomalainen ruoka on osa kulttuuriperintöämme ja se tuo päivittäistä hyvinvointia meistä jokaiselle. Myös ruokaviennissä on valtava potentiaali ja lähitulevaisuudessa suomalaisella ruoantuotanto-osaamisella on varmasti kysyntää myös rajojemme ulkopuolella. 

Ketteryys: Me päätämme mitä Suomessa syödään ja tuotetaan. Ruoantuotanto on kyennyt vastaamaan nopeasti muuttuviin tarpeisiin laadusta tinkimättä. Viime vuosien rohkaisevat esimerkit uusista kasviksista ja ruokainnovaatioista eivät ole kaikissa ruokakulttuureissa itsestäänselvyys. 

 

Pienikin teko parantaa suomalaisen ruokakulttuurin tulevaisuutta.

Tämä resepti on Satokausikalenterin perustajan Samuli Karjulan luottoresepti. Tällä reseptillä saat sesongin parhaat maut Suomesta! Samalla tuplaat keskimääräisen suomalaisen juurisellerin vuosikulutuksen. Reseptissä yhdistyvät aliarvostettu juuriselleri, loppusyksyn paras sieni suppilovahvero, sekä laadukas kotimainen liha klassisella mausteseoksella maustettuna. Valmistelut tehdään pitkään sekä hartaasti parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. 

#karjulanpaisti

#Karjulanpaisti

  • 1 rs Atria Perinteinen Karjalanpaistia (700 g)
  • 1 iso juuriselleri (n. 750 g)
  • 10 pientä salottisipulia
  • 1 rkl öljyä
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl kuivattuja suppilovahveroita murskattuna
  • ½ tl jauhettua neilikkaa
  • ½ tl jauhettua maustepippuria
  • ½ tl jauhettua muskottipähkinää
  • ½ tl jauhettua inkivääriä
  • 8 dl hyvää lihalientä

Ota lihat huoneenlämpöön puoli tuntia ennen kypsentämistä.

Kuori juuriselleri veitsen avulla ja leikkaa reiluiksi kuutioiksi. Kuori sipulit. Levitä Karjalanpaistilihat, juurisellerit ja sipulit uunivuokaan ja hiero niihin 1 rkl öljyä ja 1 tl suolaa. Paahda 225 asteessa noin 25 minuuttia.

Lisää vuokaan sipulit, murskatut suppilovahverot, mausteet ja lihaliemi. Kypsennä 200 asteessa 2 tuntia. Peitä vuoka foliolla tai kannella, jos pinta alkaa tummua liikaa.

Tarjoile Karjulanpaisti persiljalla maustetun perunamuussin ja Atria Jogurttisen Omena-Inkivääri Punajuurisalaatin kanssa.

 

Hyvä lihaliemi

  • 1 kg Atria naudan häntiä
  • 1 mukulaselleri
  • 2 sipulia
  • kourallinen kuivattuja sieniä
  • 2 laakerinlehteä
  • 6 maustepippuria
  • muutama oksa tuoretta timjamia

Levitä naudan hännät pellille. Pese selleri huolellisesti ja leikkaa se reiluiksi kuutioiksi. Leikkaa sipuli lohkoiksi. Lisää pellille sellerit ja sipulit. Paahda 250 asteessa noin 20 minuuttia. Siirrä lihat ja kasvikset kattilaan.

Lisää kattilaan vettä sen verran, että lihat ja kasvikset peittyvät, vähintään kuitenkin pari litraa. Kuumenna kiehuvaksi ja kuori pinnalle syntyvä vaahto pois. Lisää kattilaan sienet, laakerinlehdet, maustepippurit ja timjaminoksat. Anna kiehua hennosti poreillen noin kolme tuntia. Siivilöi.

 

VOITA VUODEN ARKIRUOAT! Osallistu suomalaisen ruoan talkoisiin ja voit voittaa vuoden ruoat! Jaa oma ruokakuvasi somessa hashtagilla #sadonkorjuuhaaste aikavälillä 4.9-3.10.2019 ja olet mukana kisassa. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Atrian laadukkaat jauhelihat ja Satokausi-kasvikset koko vuoden tarpeisiin! Lisäksi arvotaan viikottain kaikkien kuvansa jakaneiden kesken yllätyspalkintoja. Katso tarkemmat ohjeet atria.fi/sadonkorjuu. Seuraa Atriaa myös Facebookissa ja Instagramissa @atriasuomi. Hyvä ruoka, parempi mieli. 

 

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.