Kaupallinen yhteistyö: Fiskars

 

Kun viimeisetkin juurekset on nostettu, marjapensaiden sato keitetty hilloiksi ja omenapuiden hedelmät puristettu mehuksi, on aika aloittaa puutarhan syyshuolto. Mitä kaikkea Satokausi-puutarhurin tulisi muistaa syksyyn, talveen ja seuraavaan kasvukauteen varautuessa? Se selviää tuossa tuokiossa!

Vinkit puutarhan sujuvaan syyshuoltoon

Säiden viilennyttyä ja kasvun päätyttyä luonto alkaa valmistautua tulevaan talveen. Kunnon puutarhuri ei pudota hanskojaan sadonkorjuun jälkeen, vaan tarttuu uutterasti toimeen. Piha kaipaa haravoimista, kasvimaa kääntämistä ja pensaat ja puut leikkaamista. Myös työvälineet on hyvä huoltaa ja kasvihuone sekä parvekepuutarha siivota. Jotta syyshuolto sujuisi mahdollisimman sutjakasti, keräsimme listan tärkeimmistä työvaiheista, jotka syksyn tullen kannattaa ottaa työn alle.

 

  1. Haravoi. Hyödynnä haravoidut lehdet ja levitä ne talven suojaksi kasvimaan päälle. 
  2. Kerää yksivuotiset kasvit pois, mutta jätä muutamia yksivuotisten kasvien juurakoita maahan tukemaan pieneliöiden talvehtimista. 
  3. Kompostoi. Kasvien lakastuessa kompostoituvaa kasvijätettä syntyy paljon, joten puutarhakompostin saloihin kannattaa perehtyä, ennen kuin viimeisetkin lehdet putoavat puista. 
  4. Lisää kasvualustaan tarvittaessa maanparannusaineita, kuten kalkkia ja kompostia. Tee syyslannoitus mikäli se on vielä tekemättä.

     

  5. Käännä maa lapion syvyydeltä ja poista monivuotisten rikkakasvien juuret. Suurpiirteisyys ei haittaa, sillä routa rikkoo pahimmat paakut. 
  6. Peitä kasvimaa ilmavasti pihalta haravoiduilla lehdillä, silputuilla naateilla tai oljella. 
  7. Suojaa pensasmustikka ja hedelmäpuiden rungot nälkäisiltä metsän eläimiltä esimerkiksi kanaverkolla. 
  8. Leikkaa luumu- ja kirsikkapuista vioittuneet ja toisiaan hankaavat oksat. Myös herukkapensaat kannattaa leikata niiden ollessa lepotilassa. Omena- ja päärynäpuut leikataan keväisin ennen silmujen puhkeamista. 
  9. Siivoa kasvihuone ja parvekepuutarha huolellisesti kasvitautien ja tuholaisten talvehtimisen estämiseksi. Muista kuurata myös ruukut ja muut kasvuastiat puhtaiksi.

Hyvä harava, tilavat puutarhasäkit ja helppokäyttöiset pensassakset puutarhurin apuna

Miksi lehdet pitää haravoida, eivätkö ne maadu itsestään talven aikana? Muutamista lehdistä nurmikolla ei tietenkään ole mitään haittaa, mutta jos pihanurmelle laskeutuu syksyisin kunnon kerros lehtiä, ne kannattaa haravoida pois ennen pakkasten ja lumien tuloa. Syksyn sateiden ja lumipatjan toisiinsa liimaamat lehdet muodostavat nurmikolle tiiviin peiton, joka edesauttaa kasvitautien leviämistä nurmen pinnassa. Haravoiduilla lehdillä voit ruokkia kompostia tai suojata ilmavasti levitettyinä kasvimaata ja viljelylaatikoita.

Hektistä haravointiurakkaa helpottaa hyvä harava. Fiskarsin X’act-nurmikkoharavassa on äärimmäisen kestävät kolmiuloitteiset piikit ja lähes puoli metriä leveä lapa, joka on suunniteltu varta vasten lehtien ja nurmikon leikkuujätteiden näppärään ja nopeaan haravointiin. Karkaistusta alumiinista valmistetun kestävän ja kevyen varren muotoilussa on otettu huomioon ergonomia. SoftGrip-kahvasta saa varman otteen, joten käsien asentoa on helppo vaihdella urakan aikana. Lehdet kannetaan kompostiin kätevillä Ergo pop-up -puutarhasäkeillä. Neliskulmainen ja kokoontaitettava säkki vetää sisäänsä 73 litraa lehtiä ja muuta kasviperäistä jätettä. 

Herukkapensaat voivat paremmin, kun niistä leikataan tasaisin väliajoin vanhempia oksia poikki maata myöten. Poista joka vuosi vaurioituneet, kuivuneet ja maanmyötäiset oksat ja harvenna sen jälkeen vanhoja oksia tarvittaessa. Tunnistat iäkkäämmät oksat tummasta väristä ja lohkeilevan hilseilevästä kuoresta. Syysleikkaukset sujuvat yhdessä hujauksessa, kun käytössä ovat vaivattomat PowerGear X -pensassakset. Ainutlaatuinen PowerGear™-voimamekanismi on vertaansa vailla ja keventää leikkaamista jopa kolminkertaisesti peruspensassaksiin verrattuna. 

Haravat, puutarhasäkit ja pensassakset ynnä muut jokaisen kotipuutarhurin unelmavälineet löydät hyvin varustellusta Fiskarsin verkkokaupasta. Satokausikalenteri suosittelee!