Oletko ajatellut, että moni klassikkoruoka köyhistä ritareista paistettuun riisiin ja pizzaan on syntynyt alunperin nimenomaan jämä raaka-aineista? Ruokahävikin vähentämistä kannattaa ajatella ikävän velvollisuuden sijasta hauskana haasteena, jossa luovuuden käyttö on sallittua. Uusi Perhekalenteri 2020 tarjoaa runsaasti vinkkejä, joiden avulla ruokahävikin vähentäminen on sekä helppoa, että hauskaa! Kalenterin esittelyn löydät artikkelin lopusta.

 Jos ruokahävikki olisi valtio, se olisi Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen suurin hiilidioksidipäästöjen tuottaja. Suomessa tuotetusta ruoasta 10-15% päätyy roskiin, ja eniten ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa. Ruoan ja ruokaketjun osuus kaiken kulutuksen ympäristövaikutuksista on noin 40%. Turhaan tuotettu ruoka on siis merkittävä rasite ympäristölle. Hyödyntämällä ostamasi raaka-aineet kokonaisvaltaisesti säästät myös rahaa. 

Kotona:

  • Aterioiden suunnittelu kannattaa aina aloittaa siitä mitä kaapissa jo on. Katso päiväykset ja ota ensin käsittelyyn muutaman päivän sisällä vanhentuvat ainekset.
  • Säilytä ruoka oikein. Nopeasti pilaantuvat elintarvikkeet kannattaa asettaa jääkaapin etuosaan hyvin näkyville. Etyleeniä runsaasti tuottavat hedelmät, kuten banaanit ja omenat kannattaa säilyttää erillään muista kasviksista. Satokausikalenteri  sisältää tuhdin kasvistietopaketin, josta löydät myös vihannesten säilytyslämpötilat ja vinkkejä säilytykseen.
  • Käytä aisteja. Parasta ennen -päivämäärä ei ole heitä roskiin -päivämäärä, vaan merkintä, johon asti valmistaja ainakin takaa elintarvikkeen säilyttävän sille tyypilliset ominaisuudet. 
  • Pakastin pelastaa niin syömättä jäämisvaarassa olevat  leivät kuin suuremmat ruokasatsitkin. Pilko ylikypsät banaanit pakkaseen odottamaan smoothiepäivää. Myös muita kasviksia voi pakastaa vaikkapa valmiiksi wokki- tai keittoaineksiksi.

Kaupassa:

  • Puhelimella otettu valokuva jääkaapin sisällöstä on suuri apu kauppareissulla. Myös perinteinen ostoslista toimii!
  • Osta mahdollisimman kypsiä hedelmiä ja vihanneksia, ne myös maistuvat parhaalta.
  • Hyödynnä alennustarralliset tuotteet, mutta älä innostu haalimaan enempää kuin ehdit syödä.
  • Monet kasvikset, kuten kurkku, pakataan muoviin syystä. Pakkauksen ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin roskiin päätyvän ruoan – olipa pakkaus muovia tai pahvia. Pyri aina ostamaan sellaisia pakkauskokoja, jotka ehdit hyödyntämään.

Keittiössä:

  • Itse keitetyt liemet ovat paitsi liemikuutioita herkullisempia, myös loistava tapa vähentää ruokahävikkiä. Liemiin voi käyttää kalojen ruodot ja nahat, luut lihoista sekä kasvisten jämäpalat. Voit pitää pakastimessa astiaa, johon keräät kasvisten kannata ja kuoret. Myös sipulien ja kaalien uloimmat lehdet voi ottaa talteen. Kun astia on täynnä, on aika laittaa kasvisliemi keittymään.
  • Hyödynnä koko kasvis. Monissa kasviksissa varret, lehdet ja naatit ovat oikein hyviä ja käyttökelpoisia osia. Kukka- ja parsakaalin varret ovat yhtä terveellistä syötävää kuin kukinnotkin ja sopivat samoihin ruokiin. Porkkanoiden ja muiden juuresten naatit voi hyödyntää pestona tai salaateissa, ne toimivat myös annosten koristeena persiljan tapaan. Juurekset, omenat, päärynät ja kurkut kannattaa mahdollisuuksien mukaan syödä aina kuorineen, sillä kuoret sisältävät paljon ravintoaineita. Puhdistetut kurpitsan siemenet voi paahtaa uunissa tai pannulla vaikkapa sosekeiton kaveriksi.
  • On monia ruokalajeja, joita voi tuunata loputtomiin vihanneslokeron viimeisillä aineksilla. Esimerkiksi sosekeiton, uunijuurekset, munakkaan tai wokin voi tehdä käyttämällä juuri sitä, mitä jääkaapissa on jäljellä.

Perhekalenteri 2020 on värikäs työkalu arkeen

Erityisesti lapsiperheiden tarpeisiin suunniteltu Perhekalenteri on monipuolinen arjen työkalu, jonka avulla koko perhe syö värikkäämmin ja kasvispitoisemmin. Perhekalenterissa kasvisten sesongit ovat esitelty innostavalla ja osallistavalla tavalla, pääsette koko perheen voimin seuraamaan omaa kasvisten syöntiä ja kokeilemaan uusia makuja. 

Perhekalenterin tietokirjaosiossa annetaan vinkkejä ravitsemukseen, kätevään kasvisten käyttöön, ruokahävikin välttämiseen ja monipuoliseen arkiruokailuun. Mukana on yhteistyössä Apetitin kanssa luotua kasvispitoista reseptiikkaa ja paljon nokkelia vinkkejä arkeen. Kalenteri maksaa itsensä takaisin jo muutamalla kauppareissulla – puhumattakaan muista sen tuomista hyödyistä sinulle, perheellesi ja ympäristölle.

Tilaa Perhekalenteri 2020 itsellesi tai lahjaksi TÄÄLTÄ.

Tekemistä lapsille ja tilaa kaikkien menoille

Värikkäästi kuvitettu Perhekalenteri sisältää perinteisen almanakkatiedon ja kalenterinäkymät. Tilaviin sarakkeisiin mahtuu viiden perheenjäsenen menot ja harrastukset. Sivujen kääntöpuolilta löydät kasvisaiheiset väritystehtävät ja pelillisyyden lasten mieleen.

Perhekalenterista näet yhdellä silmäyksellä koko vuoden sesonkikasvikset tiivistetyssä muodossa. Tilaa rinnalle myös kattavana tietokirjana toimiva Satokausikalenteri 2020.


Seuraa meitä myös Instagramissa ja Facebookissa, niin saat talteen värikkäimmät vinkit arkeen ja parhaat reseptit sesongin kasviksista!