Lehtikaali on kuin kaalilajikkeiden Beatles; vuodet kuluvat mutta sen suosio ei hiivu. Lehtikaali löysi tiensä suomalaisten sydämiin ja kasvislokeroihin vuonna 2013 isolla rysäyksellä. Kaikkien keittiöissä kypsyi yhtäkkiä joko lehtikaalisipsit tai lehtikaalipasta. Lehtikaali on yksi terveellisimmistä ja vanhimmista viljelykasveista. Ennen vuotta 2013 se oli harmillisesti vaipunut pitkäksi aikaa unholaan, ja sitä oli jopa vaikeaa löytää tavallisten ruokakauppojen hyllystä.

Lehtikaali on oiva esimerkki siitä, kuinka kuluttajien valinnat parantavat kasvisten saatavuutta. Viljelijät ovat aina valmiita reagoimaan kasvavaan kasvismenekkiin, ja sen ansiosta saamme nyt ostaa maukasta kotimaista lehtikaalia melkein jokaisesta ruokakaupasta. Aina kun nappaat ostoskoriisi kauden kasviksia, valinnallasi on suuri merkitys.

Mikä on lehtikaali? 

Lehtikaali säilyttää lehtiruodissaan muinaista viisautta, sillä sitä on viljelty jo antiikin Roomassa. Se on kaalien sukupuussa lähimpänä alkuperäistä villikaalia. Lehtikaali ei muodosta kerää, kukintoja tai varsimukulaa, vaan upean rehevät lehdet. Nämä erillisenä hulmuavat lehdet ovatkin se maukas osa, joka lehtikaalista päätyy syötäväksi. 

Lajikkeita joka lähtöön

Lehtikaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka ryhmitellään varren korkeuden sekä lehtien värien mukaan. Sitä on jalostettu myös koristekasviksi. Meille tutuin lehtikaali on tumman vihreä ja kähärälehtinen lajike, mutta siitä on olemassa myös kaunis sinipunainen versio. 

Lehtikaali ei menesty karkeassa maassa, mutta on muuten maalajin suhteen vaatimaton. Se voidaan kylvää avomaalle jo toukokuussa. Jos lehtikaali halutaan korjata jo nuorena taimena, niin ennen istutusta taimet kannattaa esikasvattaa 10-15 asteen lämpötilassa 3-4 viikkoa. Avomaalle taimien sopiva istutustiheys on noin 5-10 tainta neliömetriä kohden.

Lehtikaali kasvaa ensimmäisenä kesänä noin puolen metrin korkuiseksi. Kasvaessaan lehdet ovat pystyt, mutta kasvun päättyessä ne alkavat kaartua maata kohden. 

Paras sato syntyy pakkasen puremasta

Tiheästi istutetuista taimista koko sato korjataan kerralla. Suureksi kasvatetuista taimista satoa voidaan riipiä lehdittäin aina talven tuloon saakka. Lehtikaali on oikea sisupussi, sillä se sietää vahingoittumatta 15 asteen pakkasia ja jopa lumipeitettä. Lehtien makeus paranee kylmän vaikutuksesta, joten sadonkorjuu kannattaa aloittaa vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen.

Hyväkuntoiset lehdet säilyvät sadonkorjuun jälkeen noin 3-4 viikkoa, mikäli säilytyslämpötila on nollan tuntumassa ja lehdet on suojattu veden haihtumiselta.

Vitamiinipitoinen supervihannes

Lehtikaalista on jo pitkään puhuttu “superfoodina”. Tälle termille löytyy runsaasti perusteita. Lehtikaali sisältää kaikista ravintokasveista eniten B2- vitamiinia, K-vitamiinia ja karotenoideja. Jos sitä vertaa meille kaikille tuttuun appelsiiniin, lehtikaali sisältää melkein kolminkertaisen määrän C-vitamiinia. Lehtikaalia voi vieläpä viljellä meillä Suomessa, toisin kuin appelsiinia. Siitä löytyy runsaasti myös meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia ja fosforia. Lehtikaalin energiasisällöstä melkein 40 prosenttia tulee proteiinista. Tästä syystä se on kasvissyöjien suuressa suosiossa. 

Makuelämys vaatii esikäsittelyä

Lehtikaalin käyttö ruoanvalmistuksessa eroaa hieman tutummasta keräkaalista. Ravinnoksi käytetään ainoastaan lehdet, joiden sitkeä lehtiruoti kannattaa poistaa tai ainakin ohentaa ennen valmistamista. Raakana lehtikaalin lehdet ovat kovia ja puisevia, joten ne kannattaa vähintään ryöpätä, marinoida öljypohjaisessa seoksessa tai paistaa pannulla. Keitinveteen voi lisätä hieman ruokasoodaa, joka pehmentää lehdet ja säilyttää niiden kauniin värin. Lehtikaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää yhdessä runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten lähellä. Tällaisia ovat esimerkiksi banaani, avokado ja aprikoosi. 

Lehtikaali on monikäyttöinen ruoanlaittokasvis. Lehtikaalin voimakas maku on hyvä pari esimerkiksi mausteisten liharuokien kanssa. Sitä voidaan käyttää myös keittoihin, patoihin, muhennoksiin sekä smoothieihin, tai vaikkapa koristeena persiljan tapaan. 

Tutustu Satokausi-keittiön parhaisiin lehtikaaliresepteihin alta: 

 

Haluatko pysyä kasvisten hermolla ja tietää mikä maistuu maukkaimmalta juuri nyt? Tilaa Satokausikalenteri vuodelle 2022 suoraan kotiovellesi verkkokaupastamme.