Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

Joulukuun satokausikasvikset ovat nyt saatavilla Food Market Herkusta! 

Joulukuu toi tullessaan alkutalven odotetuimman hedelmän, persimonin kuukauden satokausikasvikseksi. Sen lisäksi joulukuussa herkutellaan punaisilla päärynöillä ja rouskutellaan kirjaimellisesti värejä väriporkkanoiden muodossa.

Muistathan, että Herkun heviosastolle on koottu kaikki sesongin tärkeimmät vihannekset ja hedelmät, joten satokauden mukaisesti syöminen on nyt helpompaa kuin koskaan ennen!

Persimon
Persimon on kypsänä makea. Älä jätä kauppaan ruskeapilkulisia hedelmiä, ne ovat juuri parhaimmillaan.

Kaki, persimon vai sharon?

Alun perin Kiinasta ja Japanista lähtöisin olevaa persimonia kutsutaan alkuperämaan ja lajikkeen mukaisesti joko kakiksi, persimoniksi tai sharonhedelmäksi. Meille tutuin näistä tänä päivänä on persimon, joka tulee Espanjasta.

Kypsän persimonin väri vaihtelee vaalean keltaisesta oranssiin ja sen lehdet irtoavat helposti. Kuoreen ja hedelmälihaan voi ilmestyä ruskeita pilkkuja, ne ovat merkki sokereiden muodostumisesta. Raakana persimon maistuu happamalta.

Persimon ei jätä kylmäksi!

Makeutensa vuoksi persimon jakaa sellerin tavoin mielipiteet. Sen maku joko miellyttää tai ei. Tämä hedelmä ei varmasti jätä ketään kylmäksi!

Persimonin ystävät pistelevät huuhdotun hedelmän poskeen kokonaisena kuorineen tai lohkoiksi leikattuna. Se sopii loistavasti erilaisiin salaatteihin ja kastikkeisiin. Sen sokerinen ja pehmeä maku saattaa joidenkin mielestä tarvita rinnalle jotain kirpeää, kuten sitruksia tai happamia marjoja. Persimoniin tutustuminen kannattaa aloittaa vaikka lisäämällä hedelmää smoothien joukkoon tai yhdistää sitä hedelmäsalaatissa tutumpien hedelmien, kuten päärynän ja omenan kanssa. Raakaa ja hapanta persimonia voi käyttää suolaisissa ruokalajeissa tomaatin tavoin.

Kokeile helppoa persimonsorbettia: pakasta hedelmät, leikkaa kanta ja lusikoi kohmeinen hedelmä suoraan kuoresta.

Väriporkkanat
Hyödynnä porkkanat kuoret kasvisliemessä tai kuivata ne rapeiksi lastuiksi.

Porkkana – Suomen suosituin juures

Aluksi porkkanasta viljeltiin sen kaikkia muotoja, kuten valkomukulaista, purppuranpunaista, keltaista ja pinnaltaan rosoista porkkanaa. Meille tuttu oranssi porkkana valikoitui mieluisimmaksi lajikkeeksi 1700-luvun Hollannista. Tänä päivänä iloksemme myös muita värikkäitä porkkanalajikkeita löytää ruokakaupoista.

Kaksivuotinen porkkana pitää viileästä ja siksi sen maku Suomessa onkin maukkaampi kuin tuontiporkkanan. Suomessa porkkana on yksi eniten avomaalla viljellyistä varastovihanneksista. Säilytä porkkana kotona jääkaapin alaosassa, mieluiten lähellä nollaa astetta.

Betakaroteenista A-vitamiiniksi

Hyvin säilyvän porkkanan popsiminen vahvistaa muutakin kuin hampaita. Oranssin porkkanan mukulassa on runsaasti karoteenia, joista meille tutuin lienee beetakaroteeni. Se muuttuu elimistössä meille tarpeelliseksi A-vitamiiniksi, joka on erityisen tärkeä ihon hyvinvoinnin kannata. Jo yhdestä suuresta porkkanasta elimistömme pystyy tuottamaan riittävästi A-vitamiinia. Yliannostusta ei tarvitse pelätä, koska keho muuttaa beetakaroteenista vain tarvittavan määrän A-vitamiiniksi.

Porkkana on ruoanlaiton moniottelija

Porkkanaa voidaan käyttää ruoanvalmistuksessa mielikuvituksen asettamissa rajoissa. Se sopii välipalaksi sellaisenaan, raasteeksi, salaatteihin, lämpimien ruokien lisukkeeksi, muhennokseksi, laatikoksi, keitoksi ja kastikkeeksi. Sillä voidaan antaa makua ja väriä leivonnaisiin ja leipiin. Porkkanasta voi tehdä jopa hilloa ja se sopii yllättävästi myös jälkiruokiin.

Väriporkkanat
Värikkäistä porkkanoista saa joulupöytään kauniin lisäkkeen, kun viipaloit porkkanat ja säilöt ne perinteiseen 1-2-3 -liemeen. Makuaineiksi sopivat laakerinlehdet, fenkolinsiemet ja rosepippuri tai viipaloitu appelsiini.

Ikiaikainen päärynä

Päärynä on ikivanha viljelykasvi, joka tunnettiin Suomessa jo ennen perunaa. Euroopassa päärynöitä on kasvatettu jo 300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Sen viljely tunnetaan myös Pohjoismaissa keskiajalta alkaen ja päärynäpuita kasvaa villinä muun muassa Etelä-Ruotsissa. Nykyään päärynät tunnetaan joka puolella maailmaa ja lajikkeita on olemassa yli 7 000!

Max Red Bartlett
Tiesitkö, että peruna on lainannut nimensä päärynältä? Peruna on lainasana muinaisruotsista, jossa se oli nimenomaan on tarkoittanut päärynää.

Yksi päärynälajikeista on  Max Red Bartlett, jonka kuori on punainen, mutta hedelmämalto on valkoista. Sen maku on pirskahteleva, mutta makea. Max Red Bartlett on kehitetty 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa, mutta sitä kasvatetaan nykyään myös Euroopassa. Sen käyttötarkoitus on ollut mahdollisimman hyvä ”syöntipäärynä”, mutta se sopii erinomaisesti esimerkiksi salaatteihin. Tämä päärynä ei myöskään tummu niin helposti, joten se on mitä parhain hedelmä juustotarjottimelle.

Punainen päärynä

Herkkähipiäinen päärynä sopii moneen

Eurooppalaiset päärynät poimitaan raakoina, koska hedelmäliha alkaa kypsyä vasta puusta irrottamisen jälkeen. Kypsä hedelmä on hieman pehmeä ja se kannattaa kypsyttää kotona huoneenlämmössä. Prosessia voi nopeuttaa laittamalla päärynät banaanien lähettyville. Päärynät ovat herkkiä pilaantumaan kolhiintuneista kohdista. Täysin kypsän hedelmän voi siirtää jääkaappiin.

Päärynät voi syödä huolellisen pesun jälkeen kuorineen, jolloin päärynän sisältämät kuidut eivät mene hukkaan. Päärynää voi käyttää melkein missä tahansa ruoassa omenan tavoin. Ne sopivat leivontaan tai ne voi keittää sokeriliemessä. Myös uunipäärynät ovat ihana herkku jäätelön tai kermavaahdon kanssa tarjottuna.

Joulukuun satokausikasvikset

Löydät kaikki nämä satokauden kasvikset ja paljon muita sesongin vihanneksia, hedelmiä ja marjoja uudistuneen Food Market Herkun valikoimasta. Nappaa ostoskoriin samalla myös herkkuja myymälän muilta osastoilta ja rakenna upea aamiainen, lounas tai päivällinen niin arkeen kuin juhlaan.

Seuraa Food Market Herkkua Facebookissa ja Instagramissa, niin kuulet ensimmäisenä uutiset Suomen herkuimmasta ruokakaupasta. Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa, jaamme jatkossa reseptejä ja kilpailuja  Food Market Herkun satokauden kasvisten tiimoilta.