Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

Tammikuu alkaa keveästi punakaalin merkeissä, joka on yksi kolmesta tämän kuukauden Satokausi-kasviksesta. Punakaalin lisäksi tammikuussa nautitaan sitruksista, sillä appelsiinin lisäksi tutustumme sitrusten makeimpaan tyyppiin, sweetieen.

Muistathan, että Herkun heviosastolle on koottu kaikki sesongin tärkeimmät vihannekset ja hedelmät, joten satokauden mukaisesti syöminen on nyt helpompaa kuin koskaan ennen!

Food Market Herkku

Euroopan tärkein viljelykasvi on edelleen ajankohtainen

Suomessa keräkaali on tärkeimpiä avomaan vihanneksia. Viime vuosina se on saanut rinnalleen muita kaaleja, kuten yleistyneen punakaalin. Avomaalla kasvanut kotimainen punakaali on ympäristövaikutuksiltaan vähäpäästöisimpiä kasviksia. Se kestää hyvin varastointia ja sitä voi syödä melkein uuden satokauden alkamiseen saakka. Runsaasti C-vitamiinia sisältävät kaalit ovat olleet Euroopan tärkeimpiä viljelykasveja aina 1900-luvulle saakka.

Väri viestii vitamiineista

Koristeellisen punakaalin sisältämät väriaineet peittävät lehtivihreän, mutta muilta ominaisuuksiltaan se muistuttaa valkokaalia. Sen lehtiruodit ovat valkoiset, joten halkaistuna punakaali on maalauksellisen kaunis. Värin punaisuus voi vaihdella paljonkin ja kooltaan punakaali on yleensä valkokaalia pienempi, makeampi ja kiinteämpi. Sadasta grammasta punakaalia saa päivittäisen saantisuosituksen verran C-vitamiinia. Punakaali voi sisältää tuplasti enemmän C- vitamiinia kuin valkokaali, joka myös terveellistä ravintoa.

Kokkaa kauniisti

Kaunis punakaali käy ruoanvalmistuksessa kaikkeen, johon tutumpi keräkaali sopii. Siitä voi valmistaa kääryleitä, herkullisia wokkeja, tai näyttävää kaalikeittoa. Makeahko punakaali on oiva makupari hedelmien ja marjojen kanssa. Punakaali sopii myös kimchin tai hapankaalin valmistukseen. Keitettäessä sen väri muuttuu sinertäväksi, mutta lisäämällä keitinveteen etikkaa tai sitruunanmehua väri säilyy paremmin.

Punakaali säilyy kotona useita kuukausia syömäkelpoisena, jos se säilytetään +2 – +4 asteen lämpötilassa. Muiden kaalien tavoin, punakaali on herkkä etyleenille joten hedelmäkori ei ole kaaleille sopiva säilytyspaikka.

Vinkki! Valmista tacoille tai fajitoille raikas lisäke punakaalista: suikaloi punakaali ja sekoita joukkoon yhden appelsiinin mehu, ripaus suolaa ja sokeria sekä maun mukaan 1-2 hienonnettua jalapenoa. Puristele salaattia käsin (käytä hanskoja) muutaman kerran, jotta kaalin rakenne hieman rikkoutuu. Anna maustua viileässä noin ½ tuntia ennen tarjoamista. Chilifanit voivat kokeilla jalapenon sijaan habaneroa kaalin maustamisessa.

Food Market Herkku
Suikaloi, lohko, viipaloi – punakaalista onnistuu kaikki!

Löydät kaikki nämä Satokauden kasvikset ja paljon muita sesongin vihanneksia, hedelmiä ja marjoja uudistuneen Food Market Herkun valikoimasta. Nappaa ostoskoriin samalla myös herkkuja myymälän muilta osastoilta ja rakenna upea aamiainen, lounas tai päivällinen niin arkeen kuin juhlaan.

Seuraa Food Market Herkkua Facebookissa ja Instagramissa, niin kuulet ensimmäisenä uutiset Suomen herkuimmasta ruokakaupasta. Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa, jaamme jatkossa reseptejä ja kilpailuja  Food Market Herkun Satokauden kasvisten tiimoilta.