Tuottajat

Kaikki luomusta – pieniä tekoja ja kesän kuulumisia

Kaupallinen yhteistyö: Valio

 

Vuoden alussa alkoi Satokausikalenterin ja Valio Luomun postaussarja, jonka yhteydessä paneudutaan syvällisemmin luomutuotantoon ja jaetaan inspiroivia, sesongin mukaisia reseptejä. Linkkejä muihin sarjan postauksiin löydät artikkelin lopusta.

Kulunut kesä oli poikkeuksellisen lämmin ja sillä on ollut vaikutusta myös suomalaiseen ruoantuotantoon. Aikaisemmin olemme kirjoittaneet luomutuotannosta  ja syventyneet luomuraaka-aineiden käyttöön elintarviketeollisuudessa. Tässä artikkelissa otetaan katsaus kuluvan vuoden satonäkymiin. Kertaamme myös kuinka luomutuotteiden osuutta omassa ruokavaliossa voi nostaa helposti. Jutussa asiantuntijana on haastateltu Valio Luomun kategoriapäällikköä Mirva Tolletia.

Kesä 2019 käynnistyi luomutuotannon osalta hyvissä merkeissä

Maitotuotteiden valmistuksessa koko tuotannon perustana on rehu. Kasvukauden tavoitteena on saada lehmille riittävästi laadukasta syötävää. Kesän aikana tuotetaan useampi sato, ensimmäinen onnistui hyvin ja viimeinen on vielä tulossa.

Luonnonvarakeskuksen mukaan viljan satonäkymät ovat normaalia keskitasoa, vaikka kuivuus sekä kuumuus on vaivannut osittain tuotantoa. Suomessa sääolosuhteet ovat paikallisia, joten isoja satomenetyksiä pystytään onneksi tasaamaan valtakunnallisesti.

Marjojen ja hedelmien saatavuudessa voi olla hieman haasteita

Luomumarjojen saatavuuteen sääolosuhteet ovat aiheuttaneet hieman haasteita. Metsien marjasadot ovat olleet heikkoja. Samaan aikaan luomumetsien sertifioinnissa siirryttiin uudenlaiseen järjestelmään ilman siirtymäaikaa. Tämä vaikeuttaa entisestään luomumarjojen saantia. Lue lisää aiheesta.

Viime vuonna omenasato oli Euroopassa ennätyksellinen. Tänä kesänä satomäärä laskee noin viidenneksen viime vuoden luvuista. Muiden hedelmien satonäkymät eivät ole vielä tarkentuneet, koska niiden sesonki alkaa myöhemmin.

Luomu maistuu juhannuksena, syksyä kohden kysyntä kasvaa

Luomutäysmaidon kulutuspiikki osuu juhannusviikolla, jolloin perinteinen juhannusjuusto valmistetaan Luomu vanhanajan täysmaidosta. Muuten maidon juonti laskee hieman kesän aikana arkiruokailujen rutiinien vaihtuessa lomaruokaan. Myös koulujen ja päiväkotien sulkeutuminen vaikuttaa maidon kulutukseen.

Syksyä kohden luomutuotteiden menekki jälleen vilkastuu. Arkeen siirryttäessä useat kotitaloudet pohtivat kulutusvalintojaan hieman uusiksi ja luomutuotteita otetaan käyttöön monissa keittiöissä.

Jatkuvan kehittämisen malli takaa maukkaan lopputuloksen

Kevään ja kesän kuluessa ruoantuotannon ympäristövaikutukset ja erityisesti pakkausmateriaalit ovat puhuttaneet kuluttajia. Valio Luomu luopuu syyskuun alusta alkaen kaikkien pakkauksien lusikkakansista. Toinen merkittävä uudistus on ollut Valio Luomu maitotölkkien vaihtaminen täysin kasviperäisiin pakkauksiin. Ison toimijan pienillä teoilla on valtava merkitys ja seuraavia tekoja puhtaamman tulevaisuuden puolesta mietitään jatkuvasti.

Mittava ponnistus vastuullisuuden puolesta on myös  LBG-maidonkeräily auto, joka toimii biokaasulla . Valio Luomu-tuotannossa uusiutuvan energian käyttö on erittäin tärkeää ja kasvaa koko ajan. Tämä näkyy esimerkiksi Valio Luomu juustojen valmistuksessa, ne kaikki valmistetaan uusiutuvalla energialla Joensuussa.

Amazonin maastopalot ovat nostaneet myös tuontisoijan kuluttajien huulille. Valio Luomu tuotteissa soijaa ei käytetä. Tämä linjaus koskee kaikkia Valion tuotteita.

 Luomumpi syksy – pieniä ja herkullisia tekoja

Jyrkkä ehdottomuus johtaa harvoin haluttuun lopputulokseen. Oman kotitalouden luomutuotteiden osuutta kannattaa kasvattaa maltillisesti. Yksinkertaisimmillaan ensimmäinen askel on vaihtaa esimerkiksi kahvimaito luomumaitoon. Tämän teon jälkeen voi alkaa pikkuhiljaa testaamaan muiden kotitaloudessa kuluvien peruselintarvikkeiden vaihtamista luomuun.

Prosentuaalisesti suurin muutos tapahtuu eniten käytettyjen tuotteiden avulla, joita ovat usein maito, kaurahiutaleet, banaani, porkkana, kahvi, kananmunat, mehut, jogurtti ja levitteet. Voit listata kotona käyttämistäsi tuotteista viisi suosituinta ja katsoa löytyykö niille luomulaatuinen vaihtoehto. Myös ruokakaupassa kannattaa ennen tuotteen ostoskoriin nostamista vilkaista viereen, löytyykö lähettyviltä vastaavaa luomutuotetta.

 

Lue myös:

Kaikki luomusta

Kaikki luomusta – Käsittelyssä hedelmät, marjat ja vihannekset

Piimä on parasta – kolme ihanaa piimäjuomaa

Helpot eväät kruunaavat metsäretken


Lue lisää Valio Luomusta ja katso ihanat reseptivinkit osoitteesta valio.fi/luomu/. Muista myös seurata Valiota Instagramissa @valiofi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

 

 

Herneen matka

Kaupallinen yhteistyö: Apetit

 

Pääsimme viime viikolla Apetitin matkassa retkelle Säkylässä sijaitsevalle Räpin koetilalle. Saimme maistella eri hernelajikkeita ja kulkea pitkin koetilan vihreitä peltoja. Nyt kerromme teillekin millainen matka suomalaisten suosikkivihannes herneellä on pellolta pakastimeen!

pinaatti
Pinaatin ensimmäinen sato on jo korjattu
Kotimaista kikhernettä koeviljellään Räpin koetilalla

Räpin koetila

Räpin koetila on Suomen ainoita yrityksen ylläpitämiä koetiloja ja sen toiminta on jatkunut jo vuodesta 1954 saakka. Koetoiminta alkoi aikanaan sokerijuurikkaan lajike- ja viljelymenetelmäkokeilla, mutta laajentui kattamaan laajasti muitakin avomaankasveja, kun Lännen Tehtaat ryhtyi viljelyttämään ja valmistamaan Säkylässä laajaa valikoimaa pakastekasviksia.

Kaikki Apetitin sopimusviljelytykseen valitut lajikkeet ja menetelmät kokeillaan Räpillä ennen käyttöönottoa. Kuluvalla satokaudella on käynnissä lajike-, lannoitus- tai viljelytapakokeita mm. herneelle, lantulle, porkkanalle ja pinaatille. Koetilalla myös kokeillaan mahdollisten uusien pakasteiksi soveltuvien kasvien kasvattamista ja tällä hetkellä pelloilla kasvaa mm. kikhernettä ja härkäpapua.

herne

Herne

Herne on yksi vanhimmista viljelykasveista ja se soveltuu monenlaisiin ruokiin. Apetit on Suomen suurin pakasteherneiden viljelyttäjä, tavanomaisten herneiden lisäksi viljelytetään myös luomuherneitä. Pakasteherne on Apetitin klassikkotuote ja se on tuttu näky suomalaisten keittiöissä. Pakasteherne on valmis nautittavaksi sulatuksen jälkeen eikä sitä kannata ylikypsentää, jotta sen erinomainen maku ja väri säilyvät.

Herneen matka pakastimeen alkaa jo keväällä, kun viljelytyspäällikkö tekee suunnitelmat, jotka ottavat huomioon eri lajikkeet, tilat, aikataulut, puinnin ja koneiden käytön. Koko sato pitää saada pakastettua juuri parhaaseen aikaan, jotta herneet ovat sopivan makeita ja pehmoisia. Hernettäkin on olemassa useita eri lajikkeita. Pakasteherneeksi valitaan lajikkeita, jotka ovat makeita, napakoita ja tasavärisiä. Lajikkeita testataan koetilalla useampi vuosi ennen viljelyyn pääsyä.

Apetitin herneet viljellään Vastuuviljely-menetelmällä. Kotimaisten kasvisten viljelyssä noudatettu menetelmä tarkoittaa sitä, että kasvikset on viljelty mahdollisimman laadukkaiden, turvallisten ja ympäristölle kestävien viljelymenetelmien avulla. 

hernepuimuri

Pelloilta herneet kerätään komeilla hernepuimureilla. Hernepuimureita on Suomessa vain muutama ja ne kaikki ovat Apetitin omistuksessa. Puimurin rummun paine avaa palot ja irtonaiset herneet siirtyvät rummun rei’istä säiliöön. Puimurit ja puintitiimi ovat loppukesästä varsin kiireisiä, sillä kolmen puimurin tehtävänä on kiertää kaikki sopimusviljelijöiden hernepellot. Hernesadon tavoitteeksi on tälle kesälle asetettu neljä miljoonaa kiloa – ja jokaikinen herne on pellolta pakastimessa alle kahdessa tunnissa. Siksi hernetilojen on oltava mahdollisimman lähellä tehdasta. Voi siis todellakin sanoa, että ostaessasi pakasteherneitä ostat tuoreita herneitä!

Pakasteherneet soveltuvat monenlaisiin ruokiin. Kokeile vaihteeksi Satokausikalenterin hernehummusta tai Apetitin hernemojitoa ja hurmaannut herneestä taas uudestaan!

herne

Apetitin uusituilta verkkosivuilta löydät runsaasti herkullisia reseptejä ja vinkkejä kasvisten lisäämiseen ruokavaliossasi. Seuraa Apetitia myös Facebookissa ja Instagramissa!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Tutkimusmatka syötävien kukkien ja versojen maailmaan – Mimis Kotipellon puutarha

Keväästä alkaen Satokausikalenterin blogi päivittyy myös puutarhakuulumisilla. Turkulaiset puutarhuriopiskelijat Riikka ja Wiivi tarjoavat vinkkejä ja tietoa ruoan kasvattamisesta itse.

Tällä kertaa Wiivi ja Riikka pääsivät vierailemaan Kotipellon puutarhalla, missä kasvavat kauniit ja maukkaat Mimis-tuotteet. Kotipellon puutarha sijaitsee Nousiaisissa Nutturlan alueella.

Kierroksen aikana päästiin maistelemaan mitä kauneimpia ja erikoisempia kasveja ja haastattelemaan Niko Honkasta, perheyrityksen toimitusjohtajaa ja eteenpäin vievää voimaa. Nikoa haastatellessa huomasi heti, että mies suhtautuu työhön intohimolla ja suurella sydämellä. Ja se innostus todella tarttui!

Mimis Kotipellon puutarhan toimitusjohtaja Niko Honkanen suhtautuu intohimoisesti työhönsä.

Versoista vitamiinit talteen

Aiemmin kurkkuhuoneina toimineissa kasvihuoneissa kasvaa nyt versoja ja syötäviä kukkia. Tuotteista enemmistö päätyy ravintoloiden käyttöön, mutta pääsee näistä huippukokkien suosimista herkuista nauttimaan kotonakin, sillä Mimis-tuotteita löytyy useimpien kauppojen hyllyiltä. Versojen matka siemenestä kaupan hyllylle kestää parisen viikkoa. Versovaiheessa kasvit ovat kaikkein ravinnepitoisimmillaan.

Vähittäiskaupoista löytyy viittä erilaista Mimis-tuotetta: rucolan verso, salaatti, versoseos, baby lehtikaali sekä sarviorvokki.

Hieman kirpeä ja makea sarviorvokki sopii vaikka jääpaloja kaunistamaan.

Kotipellon puutarhan yrtit yllättävät monipuolisilla mauillaan

Kasvihuoneiden kätköistä löytyy tällä hetkellä huikeat noin sata eri lajiketta, kesäisin jopa 150. Kotipellon puutarhassa on lämmin tunnelma. Erilaisten syötävien kukkien valtaaman huoneen perältä sieraimiin kulkeutuu huumaavan mausteinen tuoksu – kolmen metrin leveyteen rehahtanut valtava yhdenksänvuotias rosmariini.

Nikoa motivoivat uudet maut ja mahdollisuus yllättää ihmisiä

Uuden tuotteen tulo markkinoille on pitkä prosessi, varsinkin kun se tehdään huolella. Niko on intohimoinen uutuuksien metsästäjä ja hän mainitseekin sen olevan yksi työn parhaita puolia. Mimis-tuotteiden makujen kirjo on uskomaton: löytyy makeaa, suolaista, karvasta, kirpeää, mitä vaan!

Nikon oma kestosuosikki laajasta tuotevalikoimasta ovat monikäyttöiset suolaheinät, joilla voi jopa korvata suolan ruoasta. Jotta puutarha pysyy ravintolamaailman jatkuvassa muutoksessa mukana, Niko tekee tiivistä yhteistyötä alan ammattilaisten kanssa viikoittain, jopa päivittäin. Työajoista kysyessä hän toteaakin, ettei sellaisia ole ollut pitkään aikaan, mutta se ei haittaa, kun saa toteuttaa omaa intohimoaan.

Wasabin kukka luo jännittäviä makuvivahteita.

Innovatiivinen perheyritys etsii jatkuvasti uusia ympäristöystävällisempiä tuotantotapoja

Kotipellon puutarhalla lähes kaikki tehdään käsityönä kylvöstä pakkaamiseen asti. Ylikasvaneet yrtit hyödynnetään yrttisuolan raaka-aineina ja jos kukista on ylijäämää, päätyvät ne kuivakukkamixiin. Siihen pyritään, ettei hävikkiä tulisi.

Vaihtoehtoisia pakkausmateriaaleja tutkitaan jatkuvasti. Mimis-tuotteet pakataan tällä hetkellä kierrätysmuovista tehtyihin rasioihin. Kasvihuoneet lämpenevät ekologisesti kaurankuorijauheella ja valoina on käytössä energiatehokkaat ledit.

Samettikukka dramatisoi annoksen kuin annoksen!

Versoista vitamiinit talteen

Lisää tietoa tuotteista löydät Mimisin nettisivuilta. Sivuja selatessa saattaa omakin viherpeukalo herätä ja jos haluat kokea kasvun ihmeen kevään vielä viipyessä niin ei hätää, tulevissa postauksissa on tarjolla vinkkejä versojen ja yrttien kasvattamiseen kotona!

Seuraa myös Instagramissa @mimisversot!

Rucolan versot ovat tällä hetkellä yksi suosituimmista tuotteista.