Vapaaottelija Marcus Vänttinen ei ole tehnyt “pupujen kanssa sopimusta, etteivät he lainaa hänen polkupyöräänsä”. Ammatikseen urheileva Vänttinen on vankkumaton sesonkiruoan kannattaja ja puolesta puhuja. Hänen periaatteensa on syödä päivittäin jotain itse hankittua ravintoa. Marcus ei ole aina itsekään syönyt itselleen parhaalla tavalla ja nykyään hän haluaa toimia esimerkkinä nuoremmille urheilijoille.


Toimitimme HardKnocks Helsingille vuoden 2016 Satokausikalentereita. Kuvassa Marcuksen vasemmalla puolella kalenteria kädessään pitää tiimin päävalmentaja Jaakko Dahlbacka.

KOKKI VAIHTUI LUOLAMIEHEKSI

Koulutukseltaan Marcus Vänttinen on kokki.Marjastus, metsästys, sienestäminen ja kalastus sekä kiinnostus ruoanlaittoon sekä ruokaan on aina ollut Marcukselle tärkeää. Vaikka ruoka on aina ollut kiinnostuksen kohteena, niin paljon liikuntaa harrastanut nuori mies tajusi ravinnon ja suorituskyvyn yhteyden vuonna 2008 ulkomailla harjoitusleirillään ollessaan.

Aluksi Marcus hurahti viime vuosina pinnalla olleeseen “Paleodieettiin”, joka perustuu niin sanotun paleoliittisen kivikauden ruokavalioon. Dieetistä tarttui paljon kokemuksia, sekä lempinimi “caveman” (suomeksi luolamies). Kevyessä raskaassa sarjassa ja raskaassa sarjassa ottelevalle urheilijalle (paino vähintään 93 kiloa) ruokavalion noudattaminen kävi kuitenkin raskaaksi.

Erityisesti laadukkaiden hiilihydraattien määrä jäi liian vähäiseksi, joka vaikutti suorituskykyyn. Nykyisin Marcus on löysännyt periaatteitaan, eikä hän kuljeta enää juhliin omia eväitä. Hän kehottaa nuorempia urheilijoita kiinnittämään huomiota hiilihydraattien riittävään määrään, laatuun sekä ajoitukseen.

LUOLAMIEHEN RUOKAFILOSOFIA VUONNA 2015

Nykyään Marcus syö 80 / 20 -periaatteen mukaisesti eli terveellistä arkisyömistä. 80 prosenttia aterioista on oikeaoppisia, jolloin 20 prosenttia voi olla mielihalujen mukaisia tai juhlimiseen sovitettuja aterioita. Ajattelutavan muutoksen myötä ruoasta stressaaminen on loppunut. “Oikeaoppiset” ateriat Marcus suunnittelee urheilijoille sopivan nyrkkisäännön mukaan, eli kaksi grammaa proteiinia painokiloa kohden, yksi grammaa rasvoja ja loppu energia otetaan hyvistä hiilihydraatin lähteistä, kuten kasviksista ja täysjyvistä.


Vapaaottelijan vapaa-aika kuluu kalastuksen ja eräilyn parissa.

Urheilijalla lihaa ja kalaa kuluu paljon. Marcus hankkii käyttämänsä naudanlihan suoraan tilalta ja anopin kalastamaa kalaa hän saa Porvoon saaristosta “niin paljon kuin jaksaa syödä”. Kotimaiset itsepoimitut ja säilötyt marjat kuuluvat päivittäiseen ruokavalioon. Muista kotimaisista kasviksista Vänttisen suosiossa ovat erityisesti kaalit ja niistä itse valmistettu hapankaali.

Ulkomailla harjoitellessaan Marcus pääsee maistelemaan tuoreita hieman eksoottisempia kasviksia ja maailman makeimmaksi hedelmäksi väitetty annoona on Vänttisen suosiossa. Kotimaisissa ruokakaupoissa myytävistä tuontikasviksista Marcus odottaa erityisesti persimonin sesonkia. “Jokainen urheilija tietää, että kehittyäkseen harjoittelun tulee olla monipuolista ja riittävää. Sama pätee ruokavalioon”, Vänttinen summaa.

Marcus “Caveman” Vänttisen retkeilyharrastuksia, harjoittelua, uraa ja ruokavinkkejä voit seurata Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

Hän valmentaa myös Macaco Branco Centerillä Helsingin Pitäjänmäellä kamppailulajien peruskursseja.

TUEMME KOTIMAISTA URHEILUA RESURSSIEMME MUKAISESTI

Olemme lahjoittaneet Satokausikalentereita meiltä tukea pyytäneille suomalaisille urheilijoille. Pienenä yrityksenä emme välttämättä pysty tukemaan rahallisesti, mutta Satokausikalenterista voi olla isokin hyöty urheilijan kukkarolle. Vuoden 2016 Satokausikalenteri sisältää kaikkien raaka-aineiden ravintoarvot, joten rahallisen säästön lisäksi siitä on apua ruokavalion suunnittelussa lajitaustasta riippumatta.