Kaupallinen yhteistyö: Apetit

 

Tämän reseptin jälkeen ei kukaan enää voi väittää, ettei ruoanlaittoon ole aikaa. Parsakaaliwok ihanalla aasialaishenkisellä valkosipulikastikkeella valmistuu noin viidessä minuutissa. Ruoan salaisuus on pakasteparsakaalissa, jonka voi heittää suoraan pussista pannulle!

Pakastevihanneksista puheenollen: luithan jo kattavan postauksemme siitä, miksi pakastevihanneksia kannattaa suosia? Pääset artikkelin äärelle TÄSTÄ.

Parsakaali on todellista superruokaa

Parsakaalia on viljelty Italiassa luultavasti jo antiikin Rooman aikaan, mutta Suomeen se on löytänyt 1900-luvulla. Kuitenkin vasta lähiaikoina parsakaalia on opittu käyttämään meillä monipuolisesti ja välttämään ylikypsennystä. Nimestään huolimatta parsakaali ei ole sukua parsalle, vaan kyseessä on kaksi täysin eri vihannesta.

Parsakaali eli broccoli on terveysvaikutuksiltaan mieletön. Se sisältää runsain mitoin mm. C-, B-, K- ja E-vitamiineja sekä kuitua ja monia muita terveyttä edistäviä ravintoaineita. Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että parsakaali voi jopa ehkäistä dementiaa sekä erilaisia syöpä- ja sydänsairauksia. Tietoisuus parsakaalin terveysvaikutuksista on lisännyt sen suosiota.

Apetitin tuotteiston kivijalka ovat kotimaiset kasvikset. Mutta koska kaikkia vihanneksia ei saa Suomesta riittävästi, on muualta maailmasta valittu huolellisesti pitkäaikaisia ja vastuullisesti toimivia tuottajia. Raaka-aineiden jäljitettävyys on tärkeää ja alkuperä voidaankin aina jäljittää peltolohkolle tai kasvishuoneelle asti. Myös viljelyyn ja maaperään liittyvät tiedot ovat selvitettävissä. Yksittäistä vihannesta sisältävään pakkaukseen on aina merkitty tuotteen alkuperämaa. Apetit parsakaali tulee Portugalista tai Ecuadorista.

parsakaaliwok

Sääntö numero yksi: älä ylikypsennä!

Parsakaali on parhaimmillaan napakaksi kypsennettynä ja pannulla paistaminen tai uunissa paahtaminen tuo sen aromit parhaiten esiin. Pakasteparsakaalille riittää parin minuutin keitto niukassa vedessä tai nopea paistaminen kuumalla pannulla, kuten tässä parsakaaliwokissa. Pakastettu parsakaali kannattaa lisätä ruokien joukkoon vasta siinä vaiheessa, kun kypsennystä on jäljellä vain pari minuuttia.

Parsakaaliwokkimme on saanut inspiraatiota Aasiasta, jossa wokkaaminen on yleinen tapa valmistaa ruokia. Wokkaamisessa tärkeää on muistaa, että pannun tulee olla riittävän kuuma, jotta ainekset paistuvat eivätkä keity. Näin pakasteparsakaali säilyy kauniin vihreänä ja herkullisena. Valkosipulikastikkeen maustavat valkosipulin lisäksi soijakastike, riisiviinietikka ja mirin. Mirinin eli makean japanilaisen maustekastikkeen voi jättää pois, jos sitä ei löydy kaupastasi, mutta se tuo kivan säväyksen makumaailmaan.

Parsakaaliwok valkosipulikastikkeella sopii mainiosti kevyeksi pääruoaksi, mutta sen voi tarjota myös lisukkeena vaikkapa paistetulle pihville, kalalle tai tofulle.

Lisää inspiraatiota pakastevihannesten käyttöön:

parsakaaliwok

Parsakaaliwok valkosipulikastikkeella

Neljälle

 

  • 2 pss (á 200 g) Apetit Parsakaalia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl öljyä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 ½ tl riisiviinietikkaa
  • 2 tl sokeria
  • 1 ½ dl kasvis- tai kanalientä
  • 1 rkl miriniä
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 1 ½ rkl maissitärkkelystä
  • 1 ½ rkl vettä
  • suolaa

 

lisäksi:

  • seesaminsiemeniä
  • chiliöljyä
  • korianteria
  • keitettyä riisiä

 

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita keskenään soijakastike, riisiviinietikka, sokeri, kasvisliemi, mirin ja seesamiöljy. Sekoita toisessa kupissa keskenään maissitärkkelys ja vesi.

Kuumenna öljy wokissa ja kuullota valkosipuleita hetki. Lisää jäiset parsakaalit pannulle ja paista kuumalla lämmöllä pari minuuttia. Kaada kastike parsakaalien joukkoon ja sekoittele hetki. Sekoita sitten joukkoon maissitärkkelys-vesiseos ja paista vielä noin minuutti. Mausta wokki suolalla.

Tarjoile parsakaaliwokki keitetyn riisin kanssa. Viimeistele annokset seesaminsemenillä, lorauksella chiliöljyä ja tuoreella korianterilla.

parsakaaliwok

Apetitin uusituilta verkkosivuilta löydät runsaasti herkullisia reseptejä ja vinkkejä kasvisten lisäämiseen ruokavaliossasi. Seuraa Apetitia myös Facebookissa ja Instagramissa!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.