Kaupallinen yhteistyö: Apetit

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa ilmestyneestä Perhekalenterista löydät yhdessä Apetitin kanssa kehitetyt herkulliset arjen kasvispitoiset reseptit.  Lue kalenterin esittely alempaa. 

Uusien kasvisten maistelu tuntuu olevan lapsiperheiden ikuisuushaaste. Lapset halutaan opettaa monipuoliseen ruokavalioon, mutta käytännön toteutus voi olla haastavaa. Kiireisen arjen keskellä taistelu juurisellerin tai punajuuren maistamisesta saa hermot kireäksi ja värien lisääminen ruokapöytään saattaa tuntua välillä raskaalta. Luovuttaa ei kuitenkaan kannata. Muutamalla vinkillä homma helpottuu jo huomattavasti!

Anna lapsen osallistua

Valinnanvapaus motivoi myös maistelemaan! Voit antaa lapsen päättää lisätäänkö pataan porkkanaa, paprikaa vai molempia. Rohkaise lasta tutkimaan vihanneksia ja etsimään uusia lemppareita. Ota muksut mukaan ruoanlaittoon aina kun mahdollista. Kun lapsi kokee, että on itse saanut vaikuttaa aterian valmistamiseen, maistuu se myös usein paremmin!

Kasvikset eivät ole vakava juttu!

Kokeile hauskaa Vihannespeliä. Pyri pitämään kokkailu rentona ja mieli avoimena. Anna lapsen itse tutkia värikkäitä, eri muotoisia ja makuisia kasviksia. Toisinaan tarjoiluun kannattaa panostaa: pilko hedelmät hymynaamaksi välipalalautaselle tai pyöräytä sesongin marjoista kauniin väriset herkkusmoothiet koko porukalle!

Lisää kasviksia pikkuhiljaa tuttuihin ruokiin

Jos kasvikset epäilyttävät perheen pienimpiä, ei kannata heti laittaa kaikista erikoisimpia juureksia ja vihanneksia yhteen ateriaan. Lisää väriä aterioihin pikkuhiljaa. Tuttujen lemppareiden tuunaaminen on hyvä alku. Makaroonilaatikkoon sujahtaa helposti kauden kasvis jos toinenkin. Lapsille, niin kuin aikuisillekin, ruoan maku on merkittävässä roolissa. Tutustu erilaisiin tapoihin valmistaa kasviksia ja käytä rohkeasti luovuutta keittiössä. 

Ota kasvikset osaksi arkea

Lopulta sitä tulee syötyä, mitä on tarjolla. Runsas hedelmäkori keittiön pöydässä kutsuu välipalalle ja arkisimpiinkin ruokiin lisäät väriä ja vitamiineja nopeasti  Apetitin  monipuolisilla vihannespakasteilla. Maukas ja terveellinen ateria ei vaadi monen tunnin kokkailua. Pidä kasviksia aina saatavilla, joko tuoreena tai pakasteena, silloin niitä tulee myös käytettyä.

Innostu itse kasviksista

Esimerkki toimii. Kun ihastelet itse kauppareissulla kauniin värisiä kaaleja tai näyttäviä juureksia, myös lapsi innostuu. Se, miten suhtaudut kasviksiin, välittyy suoraan eteenpäin. Suhtaudu uusiin kasviksiin mielenkiinnolla ja näytä lapselle ettei kasvisten syöminen ole pakkopullaa vaan värikästä herkuttelua!

Perhekalenteri 2020 on värikäs työkalu arkeen

Erityisesti lapsiperheiden tarpeisiin suunniteltu Perhekalenteri on monipuolinen arjen työkalu, jonka avulla koko perhe syö värikkäämmin ja kasvispitoisemmin. Perhekalenterissa kasvisten sesongit ovat esitelty innostavalla ja osallistavalla tavalla, pääsette koko perheen voimin seuraamaan omaa kasvisten syöntiä ja kokeilemaan uusia makuja. 

Perhekalenterin tietokirjaosiossa annetaan vinkkejä ravitsemukseen, kätevään kasvisten käyttöön, ruokahävikin välttämiseen ja monipuoliseen arkiruokailuun. Mukana on yhteistyössä Apetitin kanssa luotua kasvispitoista reseptiikkaa ja paljon nokkelia vikkejä arkeen. Kalenteri maksaa itsensä takaisin jo muutamalla kauppareissulla – puhumattakaan muista sen tuomista hyödyistä sinulle, perheellesi ja ympäristölle.

Tilaa Perhekalenteri 2020 itsellesi tai lahjaksi TÄÄLTÄ.

Tekemistä lapsille ja tilaa kaikkien menoille 

Värikkäästi kuvitettu Perhekalenteri sisältää perinteisen almanakkatiedon ja kalenterinäkymät. Tilaviin sarakkeisiin mahtuu viiden perheenjäsenen menot ja harrastukset. Sivujen kääntöpuolilta löydät kasvisaiheiset väritystehtävät ja pelillisyyden lasten mieleen.

Perhekalenterista näet yhdellä silmäyksellä koko vuoden sesonkikasvikset tiivistetyssä muodossa. Tilaa rinnalle myös kattavana tietokirjana toimiva Satokausikalenteri 2020. 

Lue myös:

Herneen matka – Miten herne päätyy pellolta pakastimeen

Helpot ja herkulliset reseptit:

Muksujen kanssa keittiössä: kasvispastavuoka

Muksujen kanssa keittiössä: leffaillan hodarit kaalisalaatilla

Muksujen kanssa keittiössä: uunimunakas vihanneksilla


Apetitin uusituilta verkkosivuilta löydät runsaasti herkullisia reseptejä ja vinkkejä kasvisten lisäämiseen ruokavaliossasi. Seuraa Apetitia myös Facebookissa ja Instagramissa!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.