Kuukausi: marraskuu 2015

Parasta juuri nyt: Piparjuuri

Suomessa kasvaa paljon kasviksia joiden käyttö on nykyään jäänyt harmittavan vähälle. Yksi niistä on piparjuuri, joka oli ennen pippurin, sinapin ja chilin yleistymistä yleinen maustekasvi. Sen viljelyä jopa tuettiin Suomessa 1700-luvulla. Näistä piparjuuren “kultakausista” meille on jäänyt muistoksi viljelykarkulaiset, joita löytyy Etelä- ja Keski-Suomesta runsaasti.


Elias Lönnrot kiteyttää piparjuuren ominaisuudet hyvin: “Juuri kaavittuna tuttu ruokaryyti tuoreen lihan ja kalan kanssa. Käytetään myös juomassa, viinissä tai maidossa liotettuna lääkkeeksi jäsenkolotusta, ruusua, vesitautia, keripukkia, rinnan-ahdistusta ja kivitautia vasten, joko yksinään taikka sekaisin katajanmarjasiirapin tai männynkerkkäkeitteen kanssa. Ulkonaisesti ienlihalla pidettynä lievittää se hammastautia. Saattaa myös monessa muussaki sisännäisessä kivussa, vatsan väänteissä jne. lievitystä, jos sitä iholle asetetaan.”

PIHASI VALTAAVA PIRULAINEN ONKIN HERKKU JA LÄÄKEROHTO

Piparjuuri on monivuotinen paksujuurinen ja suurilehtinen ristikukkaiskasvi. Yleensä siihen törmää katujen varsilla, joutomailla, kaatopaikoilla ja pihamailla rasittavassa rikkaruohon roolissa. Piparjuuren uskotaan alun perin olevan kotoisin Itä-Euroopasta, Venäjän eteläosista.

Piparjuurta käytettiin keskiajalla yleislääkkeenä melkein joka vaivaan ja sen maustekäyttö keksittiin 1500-luvulla Saksassa, jossa se on edelleen suosittu maustekasvi. Suomessa piparjuurta on kirjallisuuden mukaan alettu käyttämään 1600-luvulta alkaen aluksi lääkekasvina.

Piparjuurella on pitkä varsi, suuret lehdet ja hieno valkoinen kukinto. Kasvista varsinaiseen hyötykäyttöön soveltuu sen jopa useita senttimetrejä paksu ja kymmeniä senttimetrejä pitkä juuri. Myös lehdet voidaan hyödyntää ravintona.


Suomessa piparjuuria voi löytää viljelyjäänteenä vanhoista puutarhoista.

Piparjuuren istutuspaikka kannattaa harkita tarkkaan, koska kasvi leviää nopeasti. Esimerkiksi kaupasta ostetusta juuripistokkaasta piparjuuren voi istuttaa Suomessa heti alkukeväästä. Se on hyvä vierikasvi omenapuulle tai perunalle, koska se saattaa karkoittaa niiden tuholaisia.

Pääsadonkorjuu tehdään myöhään syksyllä, kun juuret ovat noin 20 senttimetriä pitkiä ja halkaisijaltaan vähintään 3 senttimetriä. Juuri on maasta nostettuna hajuton, mutta sitä raastettaessa siitä vapautuu pistävän hajuista sinappiöljyä, joka saattaa ärsyttää silmiä ja limakalvoja. Juuret säilytetään haihdunnalta suojattuna noin +2-+5 asteen välissä.

KERIPUKIN TORJUNNASTA KIHDIN HOITOON

Piparjuuri sisältää hivenaineita, kuten kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja fosforia. Tuoreessa piparjuuressa on C-vitamiinia noin 170mg/100g, mikä tarkoittaa yli kolminkertaista määrää appelsiiniin verrattuna. Ennen vanhaan sitä syötiin ja viljeltiin pitkillä laivamatkoilla keripukin välttämiseksi. Juuren eteerinen öljy sisältää sinappiöljyä ja asparagiinia, glutamiinia, pektiiniä, sakkaroosia ja fruktoosia.

Piparjuuren sisältämillä yhdisteillä katsotaan olevan antibioottisia, antibakteerisia ja antiviraalisia ominaisuuksia. Piparjuurta on käytetty erilaisten vilustumisoireiden ja tulehdusten hoitoon. Iholle levitettynä piparjuuriseos vilkastuttaa verenkiertoa ja poistaa nestettä. Siksi sitä käytetäänkin myös kihdin ja reuman sekä ruoansulatushäiriöiden hoitoon. Tehokkaan vaikutuksen takia piparjuurta ei suositella syötäväksi tai lääkkeeksi alle 4-vuotiaille eikä raskaana olevilla ja imettäville henkilöille.

Vaikka kasvikset ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään kasvis ei yksinään voi ehkäistä terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä

MAKU PILATAAN KUUMENTAMALLA

Piparjuuri ei ole pelkkä rohtokasvi, vaan se soveltuu hyvin myös ruoanlaittoon. Piparjuuri sopii loistavasti mausteeksi kastikkeisiin, tuorejuustoihin, laatikoihin, muhennoksiin, salaatteihin ja raasteisiin. Se on kohtuullisen tulisen makuinen ja siksi sillä voidaan korvata chilit ja pippurit.

Perinteisesti piparjuurta tarjoillaan paahtopaistin sekä graavatun tai kylmäsavustetun kalan lisäkkeenä raasteena tai tahnana. Nykyaikana wasapin yleistymisen jälkeen inspiraatiota voi hakea Japanilaisesta keittiöstä. Wasapi on piparjuuren lähisukulainen, mutta huomattavasti kalliimpi vaihtoehto kotikokkailuihin.


Piparjuuren käyttö voi alussa vaatia hieman totuttelua, mutta sillä on paikkansa Suomalaisessa ruokakulttuurissa.

Piparjuurella voi myös maustaa etikkasäilykkeiden liemen tai maustevoin. Etikkasäilykkeissä sen tiedetään estävän homeen syntymistä. Helppo ja nopea tapa käyttää piparjuurta liha- ja kalaruokien lisukkeena on sekoittaa juuresta valmistettua raastetta majoneesiin ja kermaviiliin.

Raastettu piparjuuri on käytettävä pian ja kuumentamatta. Ilman ja lämmön vaikutuksesta menettää nopeasti potkunsa ja muuttuu epämiellyttävän kitkerän makuiseksi.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.frantsila.com/portfolio/piparjuuri/
http://kuuyrttitarhassa.blogspot.fi/2011/09/puutarhan-rohtokasvit-ja-ruokaryydit.html
http://tiedebasaari.wordpress.com/2012/07/24/piparjuuresta-on-moneksi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Piparjuuri
https://sites.google.com/site/maatiaiskasvit/riikka-s-2012
http://www.yrttitarha.fi/kanta/piparjuuri/
http://www.selkaklinikka.com/terveys.html
http://www.tts.fi/Eliaksenyrttitarha/kasvit/piparjuuri.htm

Parasta juuri nyt: Maa-artisokka

Maa-artisokkaa on viljelty Suomen Turussa jo 1600-luvulla. Nimestään huolimatta se ei ole sukua artisokalle, vaan nimi selkkauksen taustalla on käännösvirhe. Perunan viljelyn yleistymisen myötä maa-artisokka jäi paitsioon koko Euroopassa, mutta onneksemme sen saatavuus on viime vuosina parantunut merkittävästi. Maa-artisokat sopivat kasvuolosuhteisiimme mainiosti ja sen satoa voidaan korjata talven jälkeen jopa seuraavana keväänä. Toivottavasti sen suosio jatkaa kasvuaan myös tulevina vuosina.


Nimestään huolimatta tämä kasvi ei ole sukua artisokalle. Maa-artisokan englanninkielinen nimitys on Jerusalem artichoke, vaikka kasvi ei liity mitenkään israelilaiseen kaupunkiin. Artichoke tarkoittaa artisokkaa, kuten articiocco eräällä vanhalla pohjoisitalialaisella murteella. Kun italialaiset ovat puhuneet eräästä toisesta kasvista nimeltään girasole articiocco (auringonkukka-artisokka), joku engalnninkielinen on käsittänyt asian väärin ja ääntemukaisesti “käännettäessä” siitä tuli Jerusalem Artichoke. Oli miten oli, me tunnemme kasvin maa-artisokkana.

INTIAANIEN TULIAINEN EUROOPPALAISILLE

Maa-artisokka (Helianthus Tuberosus) on alunperin kotoisin Pohjois-Amerikasta. Amerikan intiaanit ovat arvostaneet tätä kasvia jo ammoisista ajoista lähtien. Maa-artisokkaa ei tunnettu Euroopassa vielä keskiajalla. Tiettävästi ensimmäiset maa-artisokat tulivat Ranskaan 1600-luvulla ja kasvi sai ranskalaisen nimen “topinambour”. Tämä nimitys on peräisin erään intiaaniheimon nimestä, jonka jäseniä vieraili Ranskassa samoihin aikoihin ensimmäisten maa-artisokkien kanssa.

Maa-artisokka kuuluu meille tutun isoauringonkukan kanssa samaan Helianthus-sukuun. Sen jäykät varret saattavat kasvaa jopa 2,5 metrin korkeuteen. Kasvi kasvaa melkein missä vain, mutta parhaiten se pärjää aurinkoisella paikalla runsasmultaisessa hieta- tai savimaassa. Maa-artisokan kasvukausi on pitkä. Kasvi kukkii syksyllä lämpimän kesän jälkeen.

Mukulat ovat valmiita korjattaviksi kukkien lakaistumisen jälkeen, joka tapahtuu myöhään syksyllä. Tämä kasvi kestää hyvin kylmää ja on sopii sen puolesta mainiosti meidän viljelyolosuhteisiimme. Kaiken lisäksi maa-artisokan voi jättää myös maahan talvehtimaan ja korjata vasta seuraavana keväänä!

Kasvista syödään mukulat, joten osa meistä saattaa tuntea sen mukula-artisokka nimellä. Mukulat ovat pieniä ja muodoltaan epäsäännöllisiä mykeröitä. Mukulaa suojaa ruskeahko ohut kuori ja sisällä olevan mallon väri vaihtelee valkoisesta kellertävään, lajikkeesta riippuen. Malto maistuu miedolta ja hieman makealta. Suurin osa sen sisältämästä hiilihydraatista on inuliinia, joka hajoaa elimistössämme hedelmäsokeriksi. Tämän ominaisuutensa vuoksi sitä on suositeltu diabeetikoille perunan korvaajaksi.

MAAARTISOKKA ANTAA SATOA MELKEIN VUODEN YMPÄRI

Sadonkorjuu kannattaa suorittaa varovaisesti, koska niiden ohut kuori vaurioituu helposti. Kuoren rikkoutumisen jälkeen kasvi pääsee kuivumaan. Sadonkorjuun jälkeiseen säilytykseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Säilytys onnistuu parhaiten pestyillä mukuloilla lähes nollan asteen lämpötilassa rei´itetyssä muovipussissa.

Kellarissa säilyttäminen onnistuu vaikkapa kerroksittain ämpäriin ladottuna nihkeän hiekan seassa. Paras tapa on jättää osa mukuloista talveksi maahan ja nostaa niitä käytön tahtiin aina talven tuloon saakka ja maan sulamisen jälkeen varhain keväällä.* Mukuloita voidaan kaivaa ravinnoksi kesken talvenkin*, mutta silloin maakerros kannattaa peittää paksulla lehtikerroksella jäätymisen estämiseksi.


Maa-artisokan voi valmistaa uunijuuresten tapaan.

Maa-artisokka sisältää runsaasti rautaa, kaliumia ja muita hivenaineita. Se sopii erinomaisesti keittoihin, muhennoksiin ja gratiineihin. Sitä voidaan tarjota suolavedessä keitettynä lisäkkeenä tai erilaisten kastikkeiden kanssa. Kypsennetyt mukulat muuttuvat lempeän makeiksi ja antavat kivaa lisämakua perinteiseen perunamuusiin. Maa-artisokkaa voidaan käyttää myös liemijuureksena antamaan makua liha-, kala- ja kasvisliemiin. Siitä voi kokeilla valmistaa kohokkaita, vanukkaita tai munakkaan täytettä.

P.S. Kuoritut maa-artisokat tummuvat helposti. Jos haluat välttää sitä, niin ne kannattaa laittaa kuorimisen jälkeen kylmään veteen, johon voi lisätä hieman sitruunamehua.

Postinkulussa paikoitellen viivettä – tarjoamme ilmaiset toimituskulut

Postinkulussa on paikoitellen viivettä niillä alueilla, missä on ollut työtaisteluita. Emme tällä hetkellä voi taata lupaamamme 2 – 5 vuorokauden toimitusaikaa, joten 13. – 27.11.2015 välillä tehdyt tilaukset eivät sisällä lainkaan toimituskuluja. Nyt on hyvä hetki tilata Satokausikalenteri joululahjaksi, jotta se varmasti ehtii ”pukinkonttiin”!


Satokausikalenterin logistiikkaostasto toimii normaalisti, mutta meistä riippumattomista syistä toimitusajat saattavat venyä hieman.

Lue ajantasalla olevat PAUn ilmoittamat työnseisaukset ja Postin tiedote.

P.S. JOS HALUAT KALENTERIN HETI KÄYTTÖÖSI, NIIN VUODEN 2016 SATOKAUSIKALENTERIN VOIT HANKKIA MYÖS KAIKISTA PRISMOISTA