Bataatti – Kaupallinen yhteistyö Food Market Herkku

Helmikuussa nautitaan talvisista päivistä ja Satokauden kasviksista parhaimmillaan juuri nyt ovat bataatti, veriappelsiinit ja pitaijat.

Tutustumiskierroksen aloittaa muhkea mukula, jonka suosio on viime vuosina ollut kovassa nousussa myös Suomessa.

Muistathan, että Herkun heviosastolle on koottu kaikki sesongin tärkeimmät vihannekset ja hedelmät, joten satokauden mukaisesti syöminen on nyt helpompaa kuin koskaan ennen!

bataatti

Bataatti

Perunan tavoin bataatti on lähtöisin Etelä-Amerikasta, mutta englannin kielisestä nimestään (sweet potato) huolimatta se ei ole sukua perunalle. Kasvis matkusti ensimmäistä kertaa Eurooppaan perunan kanssa samalla laivalla Kolumbuksen matkassa, mutta jo ennen sitä sen viljely oli levinnyt kaikkialle trooppisille alueille. Viime vuosina kuukauden tähteä on kasvatettu myös Suomessa, mutta tuotanto ei ole vielä kaupallisesti merkittävää.

bataatti
Helmikuussa herkutellaan bataatilla, veriappelsiineilla ja pitaijalla.
Bataattia ei saa palelluttaa

Yleinen virhe kotioloissa on säilyttää bataattia jääkaapissa. Se ei kestä alle +10 asteen lämpötilaa, vaan säilyy parhaiten +12 – +16 asteessa. Yleensä kasviksia ostaessa koko ei kompensoi makua, mutta tämän kasviksen kohdalla kannattaa valita mahdollisimman suuria mukuloita.

Bataatti sisältää perunaa enemmän tärkkelystä, joten se on loistava pääraaka-aine muun muassa sosekeitoissa. Sitä voi käyttää perunan tavoin kaikkeen ruoanvalmistukseen. Kokeile raastaa mukula mehevöittämään pataruokia tai paahda lohkoperunoiden tapaan uunissa.

bataatti
Bataatti sopii monenlaiseen ruoanlaittoon.
Purppurabataatti piristää kevättalvea

Suurin osa Suomeen tuotavista bataateista kasvatetaan Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinan osavaltiossa. Bataatti on täydellinen tuontikasvis, koska se matkustaa Eurooppaan rahtilaivoilla muiden tavaravirtojen matkassa.

Bataatti voi olla kuoren tai mukulan väriltä oranssi, punainen, violetti, ruskea tai jopa valkoinen. Purppuran värinen lajike sisältää muita suuremman määrän beetakaroteenia eli A-vitamiinin esiastetta. Se myös sisältää yli tuplasti enemmän kuitua kuin meille tutumpi peruna. Maultaan purppurabataatti on hieman oranssia kukkeampi ja siksi se sopii hyvin myös leivontaan.

Vinkki! Valmista bataatista trendikkäät ranskalaiset uppopaistamalla tai paista bataattitikkuja uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoa ranskikset Sriracha-kastikkeella maustetun majoneesin kanssa.

bataatti
Monipuolinen bataatti on myös kaunis väriltään.

Löydät kaikki nämä Satokauden kasvikset ja paljon muita sesongin vihanneksia, hedelmiä ja marjoja uudistuneen Food Market Herkun valikoimasta. Nappaa ostoskoriin samalla myös herkkuja myymälän muilta osastoilta ja rakenna upea aamiainen, lounas tai päivällinen niin arkeen kuin juhlaan.

Seuraa Food Market Herkkua Facebookissa ja Instagramissa, niin kuulet ensimmäisenä uutiset Suomen herkuimmasta ruokakaupasta. Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa, jaamme jatkossa reseptejä ja kilpailuja  Food Market Herkun Satokauden kasvisten tiimoilta.