Käsi ylös, jos olet joskus tuskaillut  sen kanssa, kuinka kasviksia voisi käyttää arkena enemmän. Suositus sanoo, että “puoli kiloa päivässä”, mutta myönnettäköön, että ihan sellaisenaan puoli kiloa kasvisten puputtamista on melko työlästä. Kasvisvoileivät vastaavat tähän pulmaan!

Satokausikalenterin missio on ollut alusta alkaen kasvattaa ja monipuolistaa ihmisten kasvisten kulutus. Perustamisvuoden 2013 jälkeen homma on rokannut ja kulutus on lisääntynyt miljoonilla kiloilla vuodessa! Työ ei ole kuitenkaan koskaan valmis – siksi tällä kertaa annammekin todella konkreettisia ohjeita kasvisten käyttöön arkeen.

Kasvisvoileivät

Suomalaiset syövät vuosittain keskimäärin yli 40 kiloa leipää per nenä (ESS, Leipätiedotus 2016). Tämä tarkoittaa, että päivittäin syömme 3-4 viipaletta leipää. No, tähän ei varmaan tarvita edes mitään kovin syvällisiä tutkimuksia, sillä moni voi varmasti samaistua siihen, että leipää tulee syötyä niin aamupalalla kuin välipalaksi, ruoan kanssa ja illalla telkkarin ääressä. Leipä on helppo ja nopea ruokalaji, usein päälle tulee ladottua juustoa tai leikkeleitä.

Muitakin vaihtoehtoja on! Oletko kokeillut esimerkiksi erilaisia kasvistahnoja, kasviksia raakana ja kypsänä tai vaikkapa marjoja?

Kasvisvoileivät

Kasvisvoileivät

Kokemuksemme mukaan kasvisten käyttöä on helpointa kasvattaa sieltä, mikä on jo itselle tuttua. Voileivät ainakin ovat tuttuja ja maistuvat myös perheen junioreille.  Herkulliset kasvisvoileivät toimivat porttiteoriana monimutkaisempiin kasvisresepteihin siirtymisessä ja leivän päällä on helppo totutella uusiin makuihin.

Kaikki voittavat!

Kasvisvoileivät

Vain mielikuvitus on rajana suunnitellessa kasvisvoileipien täytteitä. Kasvikset voi raastaa, pilkkoa tai hienontaa. Pikkelöidä, paahtaa tai soseuttaa. Kasviksista voi valmistaa pestoa, hummusta tai salaattia. Mausteeksi sopii niin ikään mikä tahansa omia makunystyröitä miellyttävä makumaailma.

Vaalea leipä on miedompi ja sopii myös jälkkärileipiin. Tumma, hapokas ruisleipä tai jälkiuunileipä on ruokaisa ja taipuu reiluilla lisukkeilla ihan kokonaiseksi ateriaksi.

Kokeile ainakin seuraavia reseptejä!

Kasvisvoileivät

Perunaa ja kukkakaalia ruisleivällä

  • keitettyä perunaa
  • raakaa kukkakaalia
  • loraus valkoviinietikkaa
  • loraus öljyä
  • ripaus suolaa ja mustapippuria

Siivuta peruna ja kukkakaali ohuiksi siivuiksi. Sekoita kulhossa 50-50 suhteessa viinietikka ja öljy, mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Pyöräytä kasvissiivut seoksen kautta ja kasaa voidellulle leivälle. Voit koristella leivän yrteillä.

Kasvisvoileivät

Porkkanapestoa paahtoleivällä

Joko kokeilit porkkanapestoa? Pestoa voit käyttää pastan maustamiseen, mutta myös leivällä. Helppo ohje syntyy käden käänteessä ja pesto säilyy purkissa jääkaapissa pari päivää. Todella terveellinen, ravinteikas ja maukas leivänpäällinen!

Kasvisvoileivät

Murskattua kurkkua leivällä

Ruisleivään sopii yllättävän hyvin aasialainen viba! Kokeile kauden hittireseptiä myös leivän päälle. Murskattu kurkku maistuu kaikessa kirpeydessään happamalla leivällä.

Kasvisvoileivät

Mansikoita ja jogurttia leivällä

  • mansikoita
  • turkkilaista jogurttia
  • hunajaa
  • (minttua)

Levitä leivällä maustamatonta, turkkilaista jogurttia. Nostele jogurtin päälle mansikkasiivuja  ja viimeistele hunajalla. Voit koristella leivän tuoreella mintulla.

Kasvisvoileivät

Kasvisvoileipien tekemisessä vain taivas ja mielikuvitus on rajana! Kokeile valmistaa vaikka erilaisia leipiä isommalle tarjottimelle – niistä syntyy mainio eväs vaikka urheilukisakatsomoon tai TV-sarjamaratonille. Lapset osallistuvat leipien tekoon varmasti mielellään ja kun reseptiikka ei vaadi kuumia pannuja tai kattiloita, niin tekeminen on turvallista pienemmillekin kasvisten ystäville.

Ei muuta kuin voileipien kimppuun!

***

Katso myös edelliset Satokausikalenterin reseptit:

Karamellisoitu sipuli

Gazpacho

Seesamikurkut

Marjainen jogurttijäätelö

Seuraa Satokausikalenteria Facebookissa ja Instagramissa, niin saat ensimmäisenä hyödylliset tiedot kauden kasviksista!

Kasvisvoileivät