Kotimaiset kalat on esitelty Satokausikalenterin sivuilla ja uudessa, vuoden 2023 Satokausikalenterissa, sillä myös kaloilla on vaihtuvat sesongit. Vain kolmannes suomalaisista syö tarpeeksi kalaa. Yli 80 prosenttia kalankulutuksestamme on tuontikalaa, vaikka kotimaamme tuhansissa järvissä on valtavan monipuolinen kalatarjonta. Hyödyntämällä kalojen sesongit entistä paremmin pystymme myös lisäämään kotimaisen kalan kulutusta ja vaikuttamaan merkittävästi ympäristöön, kansanterveyteen sekä ruokakulttuuriin.

Ehkä mangosalsan kanssa tarjoiltava Teriyaki-uunilohi tai Sushiburritot  inspiroivat sinutkin kokeilemaan uutta kalaruokaa?

lohi

Sesonkiruokaa pinnan alta

Satokausikalenteri on entistä monipuolisempi ja kalenterissa on esitelty yli 20 kotimaista kalaa sekä yleisimpien tuontituotteiden sesonkitiedot. Kokeile rohkeasti uusia kalalajeja kalenterissa listattujen vinkkien avulla.

Ruokakauppojen kalavalikoima elää vahvasti vuodenaikojen mukaan ja sesongissa olevien kalalajien hinta on edullisempi ja saatavuus parempi. Sesonkitietämys on olennaista parempien raaka-aineiden hankinnassa varsinkin villikalojen osalta, joiden maku ja laatu vaihtelevat sesongeittain.

Valitse kotimainen ja vastuullisesti tuotettu kala

Tuontikalojen kokonaiskulutus on kasvanut 2000-luvulla. Kestävän kehityksen kannalta kalan kulutusta ei voida lisätä tuontikalojen avulla. Maailmalla ylikalastettujen kalalajien sijaan ruokailutottumuksia tulisi suunnata kotimaisiin luonnonkaloihin ja vastuullisesti kasvatettuihin kalalajeihin. Ravinnoksi käytetään yhä kapeammalta skaalalta kalalajeja, vaikka kotimainen kalavalikoimamme on laaja. Monet nykyään roskakaloiksi haukutut kalat ovat ennen olleet ravintomme kulmakiviä. Viitteitä onneksi on, että tästä ajattelusta ollaan vihdoin pääsemässä eroon – kiitos tuotekehityksen ja brändäyksen. Laadukkaat luonnonkalasta tehdyt säilykkeet ja muut uudet kauppojen hyllyistä löytyvät kalatuotteet ovat tehneet vastuullisista, kotimaista kaloista jälleen trenditietoisten valinnan!

Kotimaiset kalat sopivat monipuolisesti ruoanlaittoon ja niillä pystyy helposti korvaamaan reseptien tuontikalat. Tässä Kurkumakala-nuudelikulhossa maistuu aasialaiset maut, mutta raaka-aineena toimii kotimainen ahven-, siika- tai kuhafilee.

kurkumakala

Kasvava kalanviljely

Maailmanlaajuisesti kalan kysyntään ei pystytä enää vastaamaan perinteisellä kalastuksella. Väestön lisääntyessä kysyntä ylittää tarjonnan ja ennusteiden mukaan viljellyn kalan osuus ylittää pyydystetyn kalan vuoteen 2030 mennessä. Kalanviljely onkin yksi nopeimmin kasvava elintarviketuotannon ala.

Onneksi kalaa voidaan viljellä myös vastuullisten periaatteiden ja kestävän kehityksen mukaisesti samalla suojellen valtamerien ylikalastettuja kalakantoja. Suomen pinta-alasta vesistöjen osuus on noin 10 prosenttia ja maallamme on yli 5 000 kilometriä rantaviivaa, jotka yhdessä tarjoavat loistavat kasvumahdollisuudet vesiviljelyn hyödyntämiselle. Kotimaisen kalan tuotantoa voitaisiin siis lisätä tulevaisuudessa huomattavasti. Kuluttajille tämä kehitys tarkoittaisi kilpailukykyisempiä hintoja ja monipuolisempaa valikoimaa.

satokausikalenteri

Satokausikalenteri 2023

Ensi vuoden Satokausikalenterista löydät kattavasti kotimaisen kalan sesongit. Tutustu kalentereihin ja tilaa omasi täältä.

Kalojen sesongit tarkistat myös kätevästi Sesongissa nyt -sivulta.

Sesonkitiedon tukena suosittelemme käyttämään WWF:n kalaopasta, jonka avulla me kuluttajat osaamme tehdä vastuullisia kalavalintoja. Oppaassa kalat on luokiteltu kalakantojen kestävyyden mukaan kolmeen eri luokkaan: suosi, harkitse ja vältä. Kotimaisen kalan suosiminen on järkevää sekä kansanterveyden, ympäristön että ruokakulttuurin näkökulmasta. Valintojemme kautta voimme vaikuttaa.

Tutustu WWF:n kalaoppaaseen

Uuden Satokausikalenterin ehdit vielä tämän kuun ajan, 30.9. asti, tilaamaan ennakkotilaajan edulla. Tutustu etuihin verkkokaupassamme!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jossa jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.