Kaupallinen yhteistyö: Apetit

Monet vanhemmat tuskailevat saman asian kanssa: miten saada lapset syömään muitakin vihanneksia, kuin vain perunaa ja kurkkua. Kokosimme yhteistyössä Apetitin kanssa parhaat omasta kokemuksestamme kumpuavat vinkkimme, joilla muksut saa laajentamaan ruokareviiriään. Tässä toisessa postauksessa keskitymme mielestämme siihen parhaimpaan ja yksinkertaisimpaan vinkkiin: lapsien osallistamiseen niin kaupassa käyntiin kuin ruoanlaittoonkin.

Anna lapselle valinnan vapaus

Jos vain mahdollista, ota lapsi mukaan ruokakauppaan ja anna hänen valita ostoskoriin päätyviä hedelmiä ja kasviksia. Uusia tuttavuuksia ei tarvitse eikä kannata ostaa kilokaupalla, yhdessäkin uudessa vihanneksessa on maisteltavaa. Kotona kannattaa pitää erilaisia hedelmiä kulhossa syöntivalmiina ja jääkaappiin voi kuoria ja pilkkoa vihanneksia valmiiksi välipalaa tai muuta ateriaa varten. Voit myös antaa lapselle helppoja vaihtoehtoja: laitetaanko tänään kalakeittoon palsternakkaa vai juuriselleriä? Maustetaanko pasta persiljalla vai basilikalla? Pilkotaanko munakkaaseen lehtikaalia vai pinaattia?

Tarjoile vihanneksia erilaisissa muodoissa: raakana, kypsänä, paistettuna, keitettynä, raastettuna.. Ole sinnikäs äläkä luovuta edes viidennen kerran jälkeen, sillä uusiin makuihin tottuminen voi ottaa jopa kaksikymmentä maistelukertaa. Tarjoile vihanneksia joka aterialla, jotta lapset tottuvat niiden syöntiin pienestä pitäen.

Ota lapsi mukaan kokkailuun

Itse tehty ruoka maistuu lasten mielestä paljon paremmalta ja pienenkin tenavan voi osallistaa ruuanlaittoon. Pikkulapset osaavat laittaa vihannespaloja kattilaan yksi kerrallaan, isommat voivat jo mittailla ja sekoittaa raaka-aineita ja koululaiset osaavat tehdä lähes mitä tahansa aikuisen valvovan silmän alla. Anna lapsen napsia raaka-aineita suuhunsa kokkailun ohessa, sillä tavalla hän tutustuu makuihin ja rakenteisiin.

hodarit kaalisalaatilla

Apetit Tuorekset ovat mainio ajan ja hermojen säästäjä keittiössä, sillä vihannesten pilkkominen on hoidettu puolestasi. Keittiössä ei tarvitse heilua terävien veitsien kanssa ja sopivan kokoisiksi pilkotut vihannekset kypsyvät nopeasti. Tuoreksien avulla myös välipalavihannesten tarjoaminen helpottuu, kun kaapissa on aina valmiiksi käsiteltyjä kasviksia, joita voi dipata vaikka kermaviiliin tai hummukseen.

hodarit kaalisalaatilla

Välillä on hyvä löysätä rutiineita

Vaikka ruokailuajoista ja pöydän ympärillä yhdessä syömisestä on hyvä pitää kiinni, on välillä hauskaa rikkoa rutiinit. Hodarisämpylöihin nakin kaveriksi jemmattu kaalisalaatti katoaa parempiin suihin kuin huomaamatta samalla, kun telkkarissa pyörii piirroselokuva. Piknik olohuoneen lattialla tai kesän tullen ulkona saattaa hämätä lapset maistelemaan uusia ruokia ennakkoluulottomasti.

Herkullinen kaalisalaatti hodareiden väliin valmistuu suit sait sukkelasti Apetit Tuorekset Perhewokista, joka sisältää kotimaisen keräkaalin lisäksi porkkanaa, paprikaa ja neulapapua valmiiksi suikaloituna. Joukkoon sekoitetaan majoneesia ja sitruunan mehua – tämän helpompaa coleslawta saa etsiä! Salaatti toimii myös kesällä grilliruokien kaverina ja isota Perhewok-rasiasta syntyy helppo lisukesalaatti suuremmallekin jengille.

hodarit kaalisalaatilla

Hodarit kaalisalaatilla

Neljälle

  • 1 rasia (350 g) Apetit Tuorekset Perhewokkia
  • 1 dl majoneesia
  • ½ sitruunan mehu
  • ½ tl suolaa
  • 4 nakkia
  • 4 hot dog -sämpylää
  • ketsuppia ja sinappia

Sekoita majoneesi ja sitruunamehu Apetit Tuorekset Perhewokin joukkoon. Mausta salaatti suolalla.

Paista tai grillaa nakit ja lämmitä sämpylät. Täytä sämpylät kaalisalaatilla ja nakilla. Tarjoile hot dogit ketsupin ja sinapin kanssa.

Laita loput kaalisalaatista suljettuun rasiaan jääkaappin ja tarjoile aterioiden lisukkeena. Kaalisalaatti säilyy jääkaapissa muutaman päivän.

Vinkki! Anna lapsen osallistua ruoanlaittoon ikätasonsa mukaisesti. Pienikin lapsi osaa siirtää kasvikset rasiasta kulhoon sekä sekoittaa majoneesin joukkoon. Sekoittamiseen voi hyvin käyttää myös puhtaita käsiä! Hodareiden täyttäminen sujuu vähän isommilta lapsilta. Hodarit voi tarjota myös komponentteina: asettele sämpylä, nakki ja kaalisalaatti erikseen lautaselle sopiviksi paloiksi.

hodarit kaalisalaatilla

Apetitin uusituilta verkkosivuilta löydät runsaasti herkullisia reseptejä ja vinkkejä kasvisten lisäämiseen ruokavaliossasi. Seuraa Apetitia myös Facebookissa ja Instagramissa!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.