Me suomalaiset saamme olla ylpeitä karviaisista. Olemme nimittäin onnistuneet kehittämään erittäin kestäviä ja helppohoitoisia karviaislajikkeita, jotka tunnetaan kaukana kotimaamme ulkopuolella. Vielä 1900-luvun alkuun saakka karviainen oli supersuosittu kotipuutarhojen marja, mutta vahingossa Amerikan mantereelta tuotu tauti tuhosi eurooppalaisen karviaisen. Karviaisen suosio ei ole vielä palautunut vastaavalle tasolle, mutta toivottavasti tämän tekstin myötä mekin osaamme taas arvostaa tätä “pohjolan viinirypäleeksi” tituleerattua sesonkiherkkua entistä paremmin.
Englannissa karviaista kutsutaan nimellä “gooseberry”, sillä siitä keitettyä kastiketta on tapana tarjota hanhen ja muiden rasvaisten linturuokien seurana. Ranskassa marjan nimi on groseille á maquereau eli markilliviinimarja ja siellä taas osataan arvostaa karviaisen kykyä tasapainottaa rasvaisen kalan makua.
HERUKKAKASVI, JONKA KIRJOITETTU HISTORIA ALKAA VIRSIKIRJASTA
Karviaiset lukeutuvat herukkakasvien heimoon, mutta ne erottuvat muista Ribes-suvun lajeista, sillä niissä on piikeiksi muuntuneita solukkokarvoja, ja niiden lehtihankaisissa tertuissa on vain kolmesta yhteen kukkaa. Euroopassa esiintyy vain yksi luonnonvarainen karviaislaji, joka kasvaa suurimmassa osassa Eurooppaa.
Kotimaassa villinä kasvava karviainen luokitellaan uustulokkaaksi ja sitä voi löytää karkulaisena tai viljelyjäänteenä kallioisilta mäiltä, metsän reunoilta, rannoilta tai pientareilta. Aasiassa ja Amerikassa on muita karviaislajeja, joita alkuperäiskansat ovat käyttäneet ravinnokseen, mutta eivät tiettävästi ole niitä viljelleet.
Karviaisen viljelyn alkuhistoriaa ei tunneta, mutta ensimmäinen maininta löytyy ranskalaisesta virsikirjasta 1100-luvulla. Vuonna 1276 Edvard I:n hoviin hankittiin karviaispensaan taimia ja tästä todisteena jälkipolville on säilynyt kaupasta tehty hedelmäkauppiaan lasku. Karviainen saavutti saarivaltiossa nopeasti suuren suosion ja erityisen suosituksi se tuli Elisabeth I:n hallituskaudella (1558-1603), jonka seurauksena on saattanut syntyä mielikuva karviaisesta brittiläisenä marjana.
HERROJEN JALOSTETTUA HERKKUA
Suomeen karviainen tuotiin 1600-luvun lopulla jolloin sen viljely oli erittäin suosittua koko Euroopassa. Lajista kehitettiin kelta-, puna-, valko-, ja vihreämarjaisia lajikkeita. Lajikkeiden lukemattomista muunnellista kertoo se, että yhdessä ruotsalaisessa pappilassa oli yli 40 eri lajiketta. Suomessa tästä runsaudesta on jäänyt todisteeksi puutarhakauppiaiden hinnastoja, joiden karviaislajike tarjonta oli moninainen.
1800-luvun loppupuolella viljely oli edelleen keskittynyt pääasiassa kartanopuutarhoihin. Vuonna 1866 Elias Lönnrotin ja Thiodolf Saelan kirjoittamassa Suomen kasvio-kirjassa sitä kehutaan hyvin viinin ja hillon valmistukseen sopivaksi marjaksi tuorekäytön lisäksi. Miksi karviainen jäi useasti ainoastaan herrojen herkuksi, johtui sokerin puutteesta tavallisen kansan keskuudesta.
SUOMESSA VILJELLÄÄN ENEMMÄN PENSASMUSTIKKAA KUIN KARVIAISTA
1900-luvun alussa amerikkalainen karviaisen härmä (Sphaerotheca morsuvae) laittoi päätepisteen Eurooppalaisen karviaisen viljelyn kultakaudelle. Härmä levisi nopeasti pensaasta toiseen, koska eurooppalaiset lajikkeet olivat hyvin alttiita tälle taudille. Ratkaisu karviaisten pelastamiseksi löytyi tuomalla Yhdysvalloista avuksi vastustuskykyisiä lajikkeita. Tästä johtuen monet nykyään viljeltävät lajikkeet ovat amerikkalaisten ja eurooppalaisten marjapensaiden risteyksiä.
Karviaisen viljely ei kuitenkaan ole koskaan toipunut saamastaan kolauksesta ja tämän seurauksena se on jäänyt varsinkin ammattiviljelijöiden keskuudessa väheksyttyyn asemaan. Tästä esimerkkinä voidaan pitää faktaa, että vuonna 2004 Suomessa viljeltiin ammattimaisesti enemmän pensasmustikoita kuin karviaisia.
Nykyiset suomalaiset karviaislajikkeet ovat lähes härmänkestäviä. Jotta marjat pysyisivät vielä paremmin suojassa niistä syömäkelvottomia tekevältä härmältä, pensaat kannattaa istuttaa aurinkoiseen ja rikkaruohottomaan paikkaan. Laajemman ja syvemmän juuriston avulla karviainen kestää paremmin kuivuutta kuin muut herukat.
Hidaskasvuinen pensas tarvitsee vain vähän hoitoa ja tuottaa säännöllisesti runsaan sadon. Hyvällä runsasmultaisella kasvupaikalla kasvava pensas voi tuottaa satoa jopa 20 vuotta.
Karviaisen poimiminen saattaa tuntua työläältä johtuen pensaan terävistä piikeistä. Täysin piikitöntä karviaislajiketta ei ainakaan toistaiseksi ole onnistuttu jalostamaan, vaikka se monen puutarhurin toive onkin.
KARVIAINEN PESEE LÄHES MINKÄ TAHANSA TUONTIHEDELMÄN
Karviainen sisältää soluja hapettumisstressiltä suojaavaa E-vitamiinia enemmän kuin appelsiini, banaani, kiivi, omena, päärynä, viinirypäle, jotka ovat yleisimpiä tuontihedelmiä. Karotenoideja runsaasti sisältävän ruokavalion tiedetään parantavan vastustuskykyä ja ehkäisevän masennusta. Näitä antioksidantteina toimivia karotenoideja karviaisessa on runsaasti. Niiden määrässä karviainen päihittää jopa terveellisinä tunnetut lakan, pihlajanmarjan sekä tyrnimarjan.
AINOA MARJA JOKA KANNATTAA NAUTTIA HIEMAN RAAKANA
Karviaiset voidaan karkeasti jaotella eri makuihin marjan värin perusteella. Kellertävä karviainen on maultaan hieman makeahko, vihreä taas hieman happamampi ja punainen on maultaan happamin. Karviainen on ainoa marja, joka maistuu parhaimmalle hieman raakana. Ylikypsänä se menettää sille ominaisen happamuutensa.
Muista marjoista poiketen se jatkaa kypsymistään poimimisen jälkeen, joten tämä seikka kannattaa huomioida satoa korjatessa ja marjan säilömisessä. Huoneenlämmössä marja kestää hyvänä muutaman vuorokauden, jääkaapissa noin viikon verran ja pakastimessa jopa puoli vuotta.
Yksi keino säilöä runsas karviaissato on valmistaa marjoista hilloa ,johon voi lisätä potkua chilillä tai inkiväärillä.
KOKEILE JO TÄNÄÄN YKSINKERTAISTA KARVIAISKASTIKETTA
Hapanimelä marja sopii mainiosti hilloihin, marmeladeihin, piiraisiin sekä rasvaisten kala- ja linturuokien lisukkeeksi. Yksinkertaisimmillaan karviaiskastikkeen voi valmistaa sulattamalla nokareen voita ja lisäämällä sen sekaan pehmeäksi keitettyjä karviaisia. Karviaiset soseutetaan haarukalla voisulaan sileäksi seokseksi. Kastikkeen voi kruunata kermatilkalla. Sähäkkyyttä kastikkeeseen saa lisäämällä siihen raastettua piparjuurta ja pikkuisen sokeria. Grilliherkkujen, kuten rasvaisen sianlihan kyytipojaksi sopii mainiosti chilillä, inkiväärillä ja valkosipulilla höystetty karviais-chutney.
Puutarhamarjat ovat parhaimmillaan juuri nyt, mutta tarjolla on paljon muitakin kasviksia. Hyödynnä kesätarjous ja tilaa yli 140 kasviksen sesonkitiedot ja säilytyslämpötilat sisältävä Satokausikalenterin Taskukirja elokuun aikana.
