Avainsana: risenta

Syksyinen sieni-mustakaalipasta

kaupallinen yhteistyö: Risenta

 

Syksy on sieniruokien aikaa! Valmistimme Risentan herkullisesta papupastasta hurmaavan sieni-mustakaalipastan, jossa maistuvat myös aromaattiset yrtit ja valkosipuli.

Vielä on sienikautta jäljellä!

Tänä syksynä on uutisoitu huonosta sienivuodesta, mutta ainakin Satokausikalenterin IG-feedi on ollut täynnä upeita sienisaaliita! Monet ovat löytäneet komeita, puhtaita tatteja paikoista, joissa ei ole ennen tatteja tavattu ja sienikorit ovat pullistelleet kantarelleista. Käytimmekin tähän pastaan monien lempisientä, kantarellia. 

Kantarellillä on pitkä satokausi, eikä niistä löydy lähes koskaan matoja. Kantarellin, viralliselta nimeltään keltavahveron, tunnistaa helposti, koska se on kauttaaltaan keltainen. Myös sen malto on keltaista. Kantarellilla on suppilomainen lakki, jossa on aaltomaiset reunat. Lakki on tyypillisesti halkaisijaltaan 3-12 senttimetriä. Jalka on hattuun verrattuna tukeva ja kapenee alaspäin.

Kehittelimme kantarelleista ja mustakaalista herkullisen pastan, jonka maustoimme valkosipulilla, timjamilla ja salvialla. Papupasta tuo ruokaan lisää proteiinia ja kuituja.

Voit hyvin valmistaa sieni-mustakaalipastan kantarellien sijaan esimerkiksi suppilovahveroista. Myös kasvatetut sienet sopivat, jos sienionnea ei ole ollut. Mustakaalin taas voi vaihtaa samaan määrään lehtikaalia (paksu lehtiruoti kannattaa hienontaa erikseen ja laittaa pannulle jo samaan aikaan valkosipulin kanssa).

papupastat

Mitä on papupasta?

Papupasta on nimensä mukaisesti pavuista valmistettua pastaa. Risentan valikoimassa on kolme erilaista papupastaa: tässä reseptissä käyttämämme keltaisista luomusoijapavuista valmistettu fettuccine, vihreistä luomusoijapavuista valmistettu fettuccine sekä keltaisista luomusoijapavuista tehty spagetti. Papupastat sisältävät runsaasti proteiinia ja kuitua ja ne ovat gluteenittomia. Ne myös kypsyvät vain muutamassa minuutissa, todellista arjen superpikaruokaa siis!

Koska papupastat on tehty vain pavuista, ne soveltuvat mainiosti myös keliaakikoille.


Muista kurkata myös edelliset Risentan kanssa yhteistyössä tekemämme reseptit: gluteeniton persikkakakku sekä sitruunainen fenkolirisotto.

sieni-mustakaalipasta

Sieni-mustakaalipasta

Neljälle

 

  • 200 g Risenta Papupasta Fettuccinea
  • 250 g metsäsieniä, esimerkiksi kantarelleja tai suppilovahveroita
  • 3 rkl öljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
  • 1 rkl tuoretta salviaa hienonnettuna
  • 1 rkl kasvisfondia
  • ½ sitruunan mehu
  • 100 g mustakaalia (tai lehtikaalia)
  • 2 ½ dl kaurakermaa
  • parmesaania tai vegaanista parmesaania

 

Keitä Papupasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valuta ja jätä sivuun odottamaan.

Putsaa sienet ja revi isommat sienet palasiksi. Pienet sienet voi käyttää sellaisenaan. Kuumenna öljy pannulla ja paista sieniä, kunnes ne ovat pehmenneitä. Mausta sienet suolalla ja mustapippurilla.

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää valkosipulit sienien joukkoon ja paista pari minuuttia. Lisää pannulle yrtit, kasvisfondi ja sitruunan mehu. Paistele hetki.

Hienonna mustakaali ja lisää se pannulle. Kaada sekaan kaurakerma ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kastikkeen hautua muutama minuutti. Sekoita sitten pasta kastikkeen joukkoon ja anna pastan kuumentua. 

Jaa pasta lautasille ja viimeistele juustolla.

 

Seuraa Risentaa myös Facebookissa ja Instagramissa @risentasuomi, niin pysyt terveellisten tuotteiden ja reseptien aallonharjalla!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Kesän kaunein persikkakakku – gluteenittomasti!

Kaupallinen yhteistyö: Risenta

 

Vuoden kuumin kakkusesonki on täällä, samoin kuin kauan odotettu persikoiden aika. Kehittelimme helpon, mutta herkullisen ja näyttävän täytekakun persikoista ja Risentan gluteenittomista jauhoista – tämä kaunotar sopii kaikkiin kesän juhlapöytiin päätähdeksi tai gluteenittomaksi vaihtoehdoksi.

persikat

Persikka, aprikoosi ja moni muu

Alkukesä on luumarjojen kulta-aikaa ja kauppojen hedelmäosastot pullistelevat mehukkaista persikoista, nektariineista ja aprikooseista. Luumarja on mehevien hedelmien tyyppi, jossa hedelmän keskellä on tyypillisesti yksi kiven ympäröimä siemen.

persikkatäytekakku

Persikat ovat alkujaan kotoisin Kiinasta, vaikka niiden nimi viittaakin Persiaan. Euroopassa nimittäin luultiin pitkään, että hedelmä olisi sieltä kotoisin. Persikoita on perinteisesti kasvatettu Välimeren maissa, Kiinassa ja Japanissa ja nykyään myös Amerikassa ja Australiassa. Persikat vaurioituvat herkästi, joten niitä tulee käsitellä varoen. Maultaan persikat ovat makeita ja kypsän yksilön tunnistaa pehmeästä tyviosasta.

Nektariini on persikan sileäkuorinen muunnos, yleensä myös makeampi ja pienikokoisempi. Aprikoosi on persikkaa selkeästi pienempi hedelmä, joka muistuttaa luumua, mutta on väriltään punaoranssi ja pinnaltaan usein nukkainen.

persikkatäytekakku

Gluteeniton kakku on helppo leipoa

Persikkakakkumme on gluteeniton, mutta maistuu erinomaisesti muillekin, kuin gluteeniviljoja vältteleville. Väitämme, etteivät vieraasi edes huomaa herkuttelevansa gluteenittomalla kakulla. Kakun pääraaka-aine on mantelijauho, jonka lisäksi taikinassa on hieman tattarijauhoja. Mehevyyttä kakkuun tuo taikinan sekaan tökityt persikkalohkot.

Risenta mantelijauhot valmistetaan kuorituista manteleista. Ne sisältävät muiden pähkinöiden tapaan runsaasti energiaa hyvää tekevien rasvojen muodossa. Mantelijauhossa on myös runsaasti proteiinia ja melko vähän hiilihydraatteja. Tattari on taasen Keski-Aasiasta ja Siperiasta kotoisin oleva pähkinä, joka on koostumukseltaan hyvin viljamaista ja siitä jauhettu jauho soveltuu täten erinomaisesti leivontaan. Lisäksi taikinassa on hieman psylliumkuitujauhetta, joka tuo kakkupohjiin kuohkeutta. Se valmistetaan ratamokasvin kuivatusta siemenkuoresta.

Jos tarjoilet kakkua keliaakikoille, huolehdi leipoessasi siitä, ettei kakun sekaan pääse missään vaiheessa pöllähtämään gluteeniviljoja kuten vehnäjauhoja. Kiinnitä huomiota myös valmistusastioiden ja käsittelyvälineiden puhtauteen.

 

Kokeile tätä kakkua myös kirsikoilla, kun niiden sesonki pian alkaa!

persikkatäytekakku

Gluteeniton persikkatäytekakku

 

kakkupohjat:

mascarponekuorrutus:

  • 220 g mascarponea
  • 2 rkl hunajaa
  • 1 tl vaniljauutetta
  • ½ sitruunan mehu

kostutukseen:

  • ½ dl sitruunamehulla maustettua vettä

koristeeksi:

  • persikoita
  • nektariineja
  • syötäviä kukkia

kakkupohjat:

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksi kerrallaan ja sekoita jokaisen jälkeen huolellisesti. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne sitten taikinan sekaan.

Vuoraa kahden kakkuvuoan pohjat leivinpaperilla ja jaa taikina vuokiin. Leikkaa persikat viipaleiksi ja painele ne kakkuihin. Paista 175 asteessa noin 30-35 minuuttia, kunnes ovat kypsiä. Anna jäähtyä.

 

mascarponekuorrutus:

Vatkaa kaikki ainekset huolellisesti sekaisin.

 

kakun kokoaminen:

Kostuta kakkupohjat sudin avulla. Laita toinen kakku tarjoiluvadille ja levitä sen päälle vajaa puolet mascarponekuorrutuksesta. Asettele päälle toinen kakkupohja ja levitä loput mascarponesta päälle ja reunoille. Koristele kakku persikoilla, nektariineilla ja syötävillä kukilla.

persikkatäytekakku

Seuraa Risentaa myös Facebookissa ja Instagramissa @risentasuomi, niin pysyt terveellisten tuotteiden ja reseptien aallonharjalla!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

 

Sitruunainen fenkolirisotto

Kaupallinen yhteistyö: Risenta

 

Kevään hittirisotossa maistuvat raikas sitruuna ja aromaattinen fenkoli. Vinkeillämme onnistut valmistamaan täydellisen risoton!

sitruunainen fenkolirisotto

Täydellisen risoton salaisuus

Onnistunut risotto on hurmaavan kermaista ja riisissä on vielä jäljellä pieni suutuntuma. Täydellinen risotto ei ole puuromaista, vaan ihanan valuvaa. Tärkeintä on tietenkin laadukas pyöreäjyväinen risottoriisi. Risenta Avorio -risottoriisillä on helppo onnistua, sillä se on ”parboil” -käsitelty, eikä sitä sen takia voi keittää mössöksi, vaan se jää al denteksi. Italialainen Avorio-riisi on höyrykäsitelty ennen kuorimista, minkä ansiosta mineraalit ja vitamiinit imeytyvät jyvään ja tärkkelys kovettuu riisin pinnalle.

risenta risottoriisi

Erinomaisen riisin ohella täydelliseen risottoon tarvitaan hyvää lientä. Voit keittää liemen itse tai käyttää laadukasta liemivalmistetta. Kuumenna liemi ennen risoton joukkoon sekoittamista, jotta risotto kypsyy tasaisesti. Lisää lientä kauhallinen kerrallaan ja sekoittele, jotta riisinjyvät hieroutuvat toisiaan vasten ja vapauttavat tärkkelyksen.

Risotto ei odota ruokailijoita, vaan ruokailijat risottoa. Se on herkullisimmillaan juuri valmistuttua, joten pidä huoli, että ruokailijat istuvat pöydässä risoton valmistuessa.

Tutustu aromaattiseen fenkoliin

Välimeren maista kotoisin olevassa fenkolissa on omintakeinen aromaattinen ja lakritsainen maku. Se sopii käytettäväksi niin raakana kuin kypsennettynäkin ja perinteisesti sitä on tarjoiltu kalaruokien lisukkeena. Raakana tarjottava fenkoli kannattaa leikata mahdollisimman ohuiksi siivuiksi, jotka voi vielä halutessaan rapeuttaa jäävedessä.

Salaattifenkolia kutsutaan myös vihannes- tai mukulafenkoliksi ja ravinnoksi käytettävä osa on hieman sipulia muistuttava pullea lehtiruusuke. Tillimäiset hennot lehdet voi käyttää ruoanvalmistuksessa tai koristeena. Fenkolissa on runsaasti C-vitamiinia, foolihappoa ja kaliumia ja sen sisältämällä aromiaineella anetolilla voi olla monenlaisia terveyden kannalta suotuisia ominaisuuksia. Se voi mm. vähentää tulehduksia ja suojata maksaa.

Kesän tullen voit valmistaa risottomme myös niin, että jätät fenkolin pois risoton seasta ja sen sijaan grillaat pitkittäin lohkottua fenkolia risoton kanssa tarjottavaksi.

sitruunainen fenkolirisotto

Sitruunainen fenkolirisotto

Neljälle

 

  • 2 banaanisalottisipulia
  • 2 pientä fenkolia (n. 300 g)
  • 1 luomusitruuna
  • 1 l kasvislientä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 ½ dl Risenta Avorio -risottoriisiä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • ½ dl mascarpone-juustoa
  • 50 g voita
  • 50 g parmesaania raastettuna
  • suolaa & mustapippuria
  • 2 rkl tuoretta kirveliä hienonnettuna

 

Kuori ja hienonna banaanisalottisipulit. Pese ja hienonna fenkolit, säästä hennot tupsut myöhemmäksi. Pese sitruuna ja leikkaa noin puolet kuorimaveitsellä suikaleiksi ja sitten veitsellä ohuiksi tikuiksi. Raasta puolet kuoresta pienellä terällä. Purista mehu ja jätä sivuun odottamaan. Laita kasvisliemi kuumenemaan.

Kuumenna öljy isossa kasarissa ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää fenkoli ja sitruunankuoritikut (säästä muutama tikku annosten koristeluun). Kuullota viitisen minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää risottoriisi pannulle ja sekoittele pari minuuttia.

Lisää valkoviini pannulle ja anna kiehahtaa. Ala lisäämään kasvislientä kauhallinen kerrallaan, anna aina edellisen kauhallisen imeytyä lähes kokonaan ennen seuraavan lisäämistä. Jatka näin, kunnes riisi on al dente. Sekoita risoton joukkoon mascarpone-juusto, voi ja raastettu parmesaani. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita lopuksi risoton joukkoon sitruunamehu, hieno sitruunankuoriraaste sekä kirveli.

Valmiin risoton tulisi olla ennemmin juoksevaa kuin puuromaista. Jaa risotto lautasille ja viimeistele annokset fenkolin tupsuilla, sitruunankuoritikuilla, kirvelillä ja raastetulla parmesaanilla.

sitruunainen fenkolirisotto / Hannan soppa

Seuraa Risentaa myös Facebookissa ja Instagramissa @risentasuomi, niin pysyt terveellisten tuotteiden ja reseptien aallonharjalla!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.