Äänestämme joka viikko Facebook sivuillamme viikon kasviksen. Tähän alapuolelle on listattu kaikki tykkääjiemme valitsemat kasvikset ja niistä tehdyt postaukset. Tykkää meistä Facebookista ja vaikuta joka viikko uuden kasviksen valintaan!

Salaattisikuri (punasikuri) 12.12.2013

Oletko luullut, että endiivi ja salaattisikuri ovat sama kasvi? Yleensä ne sekoitetaan toisiinsa ja ne ovatkin läheistä sukua toisilleen. Molemmat vekkulit parantavat ruuansulatusta, joten niiden käyttöä kannattaisi lisätä! Ennen kauppaan ryntäämistä kannattaa tutustua muutaman tärppiin.

Salaattisikuri ei ole sama kasvi kuin endiivi, vaikka monet meistä ja kauppiaista sitä sillä nimellä kutsuvat. Nämä sekoitetaan usein myös keittokirjoissa. Salaattisikuria kutsutaan Englannissa nimellä “Belgian endive”, joten sekaannus on ymmärrettävää. Endiivi on ikivanha salaatti, jota on viljelty jo muinaisessa Egyptissä. Roomalaiset ja kreikkalaiset oppivat tämän kasvin viljelyn heiltä. Salaattisikurin taas kerrotaan syntyneen 1840-luvun Brysselissä, jossa kuninkaallinen pääpuutarhuri onnistui jalostamaan tämän eriskummallisen kasvin. Jotta nimikiista ei olisi näin yksinkertaista, niin Belgiassa tälle muunnokselle on eri kutsumanimiä maanosittain.

Salaattisikuri (Cichorium intybys) on mainio salaatti. Se muodostaa hieman kiinankaalia muistuttavan 7-20 senttiä pitkän suipon lehtiruusukkeen, joka on väriltään vaaleankeltainen. Salaatin kanta kannattaa leikata pois sikuria käytettäessä kitkerän makunsa takia. Lehden ovat kirpsakoita, mutta meheviä. Sitä voidaan käyttää salaatin tavoin tai kypsennettynä. Kypsennettynä se sopii mainiosti ruokien lisäkkeeksi, lämpimien ruokien sekaan tai naposteltavaksi juustojen kanssa. Jos sen maku on liian voimakas, sitä voi pehmentää hauduttamalla sitä hetken aikaa lämpimässä vedessä. Tätä valolle arkaa kasvia kannattaa säilyttää pimeässä ja riittävän viileässä, jopa nollan tuntumassa, jotta sen ominainen maku säilyy eikä se kitkeröidy. Sen voi haudata myös hiekkaämpäriin, jossa se säilyy pitkälle kevättalveen. Jos et omista maakellaria niin salaattisikuri kannattaa säilyttää muovin sisällä. Me suosittelemme kokeilemaan salaattisikuria gratinoituna, mums

Myös salaattisikurista löytyy eri lajikkeita kuten Italiassa suuressa suosiossa oleva punasikuri (kuvassa). Se muistuttaa hieman keräsalaattia, mutta on huomattavasti voimakkaamman makuinen kuin salaattisikuri. Siksi sen rooli on useammin salaatin koristeena, vaikkakin se toimii erinomaisesti muunmuassa greipin kanssa omana salaattinaan. Pitkäkasvuisempi vihersikuri on suosituttu Keski-Euroopassa, jossa se tunnetaan talvisalaattina. Sen maku on makea. Punasikuria voidaan käyttää salaattisikurin tavoin.

Sikureita ja niiden muunnoksia on käytetty sappikivien hoitoon ja ruuansulatuksen parantamiseen. Salaattisikuri sisältää mm. A-, C-, K- ja B-vitamiineja sekä kalsiumia ja rautaa. Punasikurin sisältämät antosyaanit ovat tehokkaita antioksidantteja!

Yhteenvetona voidaan todeta, että sikurit ovat monikäyttöisiä ja meille terveellisiä kasviksia! Ei anneta nimien hämätä, vaan monipuolistetaan niiden avulla salaatinkäyttöämme.

Löytyykö sikureita sinun lähikaupastasi? Miten käytät niitä keittiössäsi? Oletko kokeillut viljellä näitä monimuotoisia makusalaatteja?

Vuonankaali 7.12.2013

Vuonankaali eli rantavuonankaali eli mache (Valerianella locusta) on ikivanha salaattilaji, jota on viljelty jo antiikin Rooman ajoista asti. Vuonankaali ei ole kaali nimestään huolimatta. Se kasvaa villinä lähes koko Euroopassa. Tätä KOLME KERTAA MUITA SALAATTEJA ENEMMÄN C-VITAMIINIA sisältävää kasvista voi löytää Suomesta alkuperäislajina Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen rantahietikoilta, saaristoista ja merenrantakallioilta. Ennen biitsille lähtöä kannattaa tutustua tähän lusikkalehtiseen vekkuliin hieman tarkemmin.

Vuonankaalen ravintoarvot huomattiin jo antiikin Roomassa ja se oli helppo viljelykasvi hallankestävyydensä ansiosta. Se sisältää saman verran C-vitamiinia kuin appelsiini ja sen lisäksi siinä on lähes saman verran rautaa kuin naudanlihassa. Tästä kasviksesta löytyy runsaasti beetakaroteenia, foolihappoa, omega-3-rasvahappoja ja B-ryhmän vitamiineja. Sitä viljellään edelleen runsaasti Euroopassa ja Reichenaun saari Bodenjärvessä Saksassa on hankkinut paikallisesti viljeltävälle lajikkeelle jopa alkuperäisnimityksen . Kasviksen tunnistaa helposti sen pienistä lusikkamaisista lehdistä. Kasvis kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Vuonankaali on yksivuotinen kasvis, joka talvehtii lehtiruusukkeen avulla. Keväällä kasvi kukkii vaaleansinisin tai valkoisin kukin.

Vuonankaali kuuluu lyhyen päivän kasveihin ja siksi sen kasvattamisessa on huomioitava sen luontainen kasvusykli. Vuonankaali ei tarvitse erityisen rikasta maaperää, kunhan kosteutta on riittävästi. Jotta lehtisato olisi mahdollisimman suuri, sitä ei kannata kylvää vielä keväällä vaan vasta keskikesällä. Keväällä viljeltäessä päivät ovat pitkiä ja kasvis kukkii niin nopeasti, että lehtisato jää silloin vähäiseksi. Kotimaista vuonankaalta on kaupoista hankala löytää, mutta toivottavasti tilanne paranee tulevaisuudessa? Keski-Euroopasta sitä tuodaan kuitenkin Suomeen loppusyksystä aina keskitalveen saakka.

Vuonankaali on maultaan mieto ja pähkinämäinen. Vuonankaali käy tuoresalaatiksi sellaisenaan tai muihin salaattilajeihin sekoitettuna. Se antaa lisämakua ja ravinteita erilaisiin vihersmoothieihin. Sen pystyy kevyesti höyryttämään ja höystämään voisulalla. Ruokaisamman siitä saa käyttämällä sitä munakkaassa tai nopeasti freesattuna oliiviöljyssä valkosipulin kanssa. Siitä saa myös kauniita ja hyvänmakuisia koristeita ruokiin. Liian voimakkaiden makujen kanssa kannattaa olla varovainen, koska vuonankaalin aromi jää helposti pimentoon. Vuonankaalia säilytetään kylmässä +2 – +5 asteessa, muovipussin sisällä. Se kannattaa käyttää mahdollisimman pian, jotta ravintoarvot ovat mahdollisimman hyvät. Vuonankaali menettää runsaan C-vitamiinipitoisuutensa, jos sitä pesee liikaa tai keittää vedessä.

Tiedätkö paikkoja, missä vuonankaali kasvaa villinä täällä Suomessa? Mikä olisi sen mukavampaa kuin kesäisellä onkireissulla löytää salaattitarpeet samalla vaivalla? Miten sinä käytät vuonankaalta keittiössäsi?

Mukulaselleri 2.12.2013

Äänestitte viikon kasvikseksi mukula- eli juurisellerin (Apium graveolens var. rapaceum). Tämän rosoisen mukulan jäännöksiä on löydetty Egyptiläisistä haudoista ja meille pohjolaan se on saapunut alunperin lääkekasvina jo 1300-luvulla. Mukulaselleri sisältää runsaasti kaliumia jolla on turvotusta lieventävä vaikutus. Juuriselleri on maultaan voimakas, mutta hienostunut. Maun vivahteet pääsevät oikeuksiinsa eri tavoin ja eri kypsyysasteisiin valmistettuna; paahdettuna, paistettuna, friteerattuna, keitettynä, haudutettuna. Ennen kauppaan ryntäämistä on syytä perehtyä hieman tarkemmin tähän modernin suomalaisen keittiön klassikkoon.

Alunperin juuriselleri on kasvanut villikasvina Välimeren ja pohjoisemman Euroopan alueella. Se on kuitenkin vanha viljelyskasvi myös Pohjois-Afrikassa, kuten Egyptin hautalöydyt osoittavat. Juurisellerin on uskottu nostattavan intohimoja sekä parantavan suorituskykyä. Joidenkin lähteiden mukaan antiikin Kreikan urheilijat joivat ennen suoritustaan juurisellerimehua. Pohjoismaihin juuriselleri levisi jo 1300-luvulla lääkekasvina. Juurisellerissä on runsaasti kaliumia ja muita hivenaineita, joten se piristää aineenvaihduntaa ja lieventää turvotusta.

Juurisellerillä on pitkä kasvukausi, mutta se sopii hyvin kotimaamme oloihin. Pääsadonkorjuu tapahtuu vasta lokakuussa, joten se pidentää muuten lyhyttä kotimaisten kasvisten sesonkia. Juuriselleri viihtyy multavassa ja kuohkessa maassa, mistä se saa kerättyä itseensä makua ja hivenaineita. Keväällä taimia istuttaessa juuriselleri on herkkä kylmälle,vaikkakin se kestää sitä erinomaisesti syksyllä. Sadonkorjuun jälkeen mukulaselleriä kannattaa säilyttää riittävän kylmässä +2 – +5 asteessa. Se on arka etyleenille, joten juuriselleri kannattaa sijoittaa riittävän kauas etyleeniä tuottavista kasviksista ja suojata se vaikkapa muoviin. Oikein säilöttynä juuriselleri piristää ruokapöytäämme pitkälle kevääseen. Muiden kotimaisten juuresten tapaan sen ympärille on hyvä rakentaa sesonkiruokavalion perusta.

Keski-Euroopassa juuriselleri on suosittu alkutalven vihannes. Sitä käytetään monipuolisesti tuoreeltaan raasteina sekä sipsien tavalla pikkunaposteltavana. Juuriselleri sisältää eteerisiä öljyjä, jotka hapettuvat helposti joutuessaan kosketuksiin hapen kanssa. Juuriselleri kannattaakin paloitella vasta juuri ennen käyttöä tai säilyttää palaset vedessä. Satokauden alkupuolella juuriselleristä voidaan syödä myös naatit. Ne antavat hyvin makua liemiin tai keittoihin. Niitä voidaan myös käyttää salaateissa tai perunoiden keitinveden maustamisessa. Satokauden loppupuolella naatit muuttuvat puiseviksi. Mukulaselleri sopii erinomaisesti keittoihin, patoihin, uunijuureksiksi sekä tuoreeltaan tai kevyesti kypsennettynä naposteltavaksi. Siitä voidaan valmistaa Chef Santerin reseptien mukaan jopa hilloketta.

Miten sinä käytät juuriselleriä keittiössäsi? Löytyykö lähikaupastasi kotimaista juuriselleriä? Oletko kokeillut kasvattaa sitä itse? Onko sinulla oivaltavia reseptejä miten tätä mukavaa mötikkää voitaisiin hyödyntää joulupöydässä?

Granaattiomena 24.11.2013

Valitsimme viikon kasvikseksi granaattiomenan. Tämä ikivanha hedelmällisyyden symboli on kotoisin Keski-Aasiasta ja sitä on viljelty tuhansien vuosien ajan Välimeren ja Kaukasuksen seudulla. Tarinan mukaan hedelmän tunnusomaiset hedeslehdet olisivat olleet kuningas Salomonin ensimmäisen kruunun mallina. Tämän lähi-idän pyhän hedelmän terveysvaikutuksista on runsaasti tieteellistä näyttöä. Se turvaa muun muassa vanhemmalla iällä eturauhasen toimintaa ja hidastaa ikääntymistä. Ennen kauppaan ryntäämistä on hyvä hieman syventää tietämystämme granaattiomenasta.

Granaattiomena (Punica granatum) on lehtipuu, jonka hedelmät ovat syötäviä. Alunperin granaattiomena on kotoisin Keski-Aasiasta. Sitä on kuitenkin viljelty jo tuhansia vuosia Välimerellä sekä Kaukasuksella. Useiden uskontojen pyhissä kirjoituksissa on runsaasti mainintoja granaattiomenasta. Esimerkiksi juutalaisten Toora sisältää saman verran käskyjä kuin granaattiomenassa on siemeniä. Meille suomalaisille ehkä tutummasta raamatusta löytyy myös mainintoja granaattiomenasta. Erään version mukaan Paratiisin kielletty hedelmä olisi ollut alunperin granaattiomena . Nykyään “pyhää hedelmää” viljellään ympäri maailman, mm. Myanmarissa, Arizonassa sekä Pakistanissa. Espanjalaisen kolonialismin myötä granaattiomenamehusta saatavan siirapin, eli grenadiinin, mukaan nimitettyjä paikkoja on useita eri puolilla maailmaa. Granadan kaupunki löytyy niin Espanjasta, Nicaraguasta, kuin Kolumbiastakin.

Granaattiomena ei ole turhaan ollut merkittävässä roolissa ihmiskunnan menneisyydessä. Useat tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet jo vuosisatoja tiedetyt terveysvaikutukset. Se on todistettu erinomaiseksi sydän- ja verisuoniterveyden edistäjäksi ja ylläpitäjäksi. Granaattiomenan sisältämät antioksidantit auttavat kehoamme hidastamaan ikääntymistä. Sen on todettu alentavan veren LDL-kolesterolipitoisuutta, vähentämään verisuonten seinämiin muodostunutta plakkia ja heikentämään useiden bakteerien ja virusten kasvua. Granaattiomenaa tutkitaan jatkuvasti, eikä vielä ole pystytty osoittamaan kaikkia sen terveysvaikutuksia. Hedelmän sisältämä polyfenolisten yhdisteiden sekä bioaktiivisten ainesosien kirjo on valtava, joten syitä ja seurauksia on vaikea erotella.

Maukkaan hedelmän tunnistamme kiiltävästä kuoresta. Sisus on täynnä punaisia siemeniä, joita ympäröi raikkaan mehukas punainen malto. Hedelmästä syödään pelkkä malto ja siemenet, sillä hedelmälihan väliseinät sisältävät pahanmakuista happoa. Kätevintä on lohkoa tai halkaista granaattiomena ja syödä sisukset lusikalla. Kuori ei kelpaa syötäväksi. Hedelmän voi puristaa myös mehuksi ja käyttää sitä vaikka smoothiessa tai drinkeissä. Hedelmän syötävän osuuden makua voidaan muuttaa liottamalla sitä esimerkiksi sitruunamehussa. Granaattiomena toimii mainiosti salaatissa ja sillä pystyy piristämään monia “arkiselta” tuntuvia ruokia.

Oletko sinä maistanut granaattiomenaa? Miten käytät sitä keittiössäsi? Löydätkö tätä “pyhää hedelmää” lähikaupastasi? Aiotko hyödyntää tätä kauniin punaista hedelmää jouluvalmisteluissasi? Tiedätkö jotain maukkaita reseptejä, joissa tätä hedelmää voi hyödyntää? Kerro meille omat ideasi, niin saamme kaikki hyötyä tästä mahtavasta herkusta!

Persimon 17.11.2013

Valitsimme viikon kasvikseksi teidän äänestämänä persimonin. Tämä makeahko, luumultakin maistuva kasvis aiheuttaa monesti meille kuluttajille päänvaivaa usean eri nimellä myytävän lajikkeen muodossa. Kaiken kukkuraksi tämä tomaatin kaltainen ja kurpitsaakin muistuttava kasvis luokitellaan helposti hedelmäksi, vaikka kyseessä on kasvitieteelliseltä luokitukseltaan marja. Tässäkin postauksessa tulemme suhtautumaan persimoniin hedelmänä Ennen ruokakauppoihin ryntäämistä on syytä tutustua tähän meille monille hieman tuntemattomampaan kasvikseen hieman syvemmin.

Persimon on kiistämättä terveellinen hedelmä. Persimon ja sen sukulaislajikkeet sisältävät runsaasti kuitua, terveellisiä fenolisia yhdisteitä, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, mangaania ja rautaa. Mangaanilla katsotaan olevan tärkeä rooli mm. aivojen, hermojen ja lihasten yhteistoiminnan rakentamisessa. Säännöllisen persimonin nauttimisen uskotaankin vähentävän verenkiertoelimistöön perustuvia sydänkohtauksia. On kuitenkin syytä muistaa, että keskimääräisiltä ravintoarvoiltaan persimon ei yllä esimerkiksi kotimaisten juuresten tasolle.

Kiinasta ja Japanista lähtöisin olevaa kakihedelmää kutsutaan alkuperämaan ja lajikkeen mukaisesti joko kakiksi, persimoniksi tai sharonhedelmäksi. Kaki muistuttaa hieman keltaista tomaattia ja kuori punertuu hedelmän kypsyessä. Raaka kaki sisältää paljon parkkihappoa, joten ne kelpaavat syötäviksi vasta kypsinä. Kypsyessään hedelmä pehmenee ja sen maku muuttuu hapottomaksi ja jopa hieman luumua muistuttavaksi.

Israelissa viljeltävä sharon on kaikkein pisimmälle jalostettu muoto, josta happamuutta aiheuttama happo on onnistuttu poistamaan. Siinä ei ole enää edes siemeniä vaan se on raakanakin makeaa. Espanjassa viljeltävät persimonit sisältävät niin tanniinia kuin parkkihappoakin, mutta ovat kypsänä erittäin makeita ja herkullisia. Satokauden aikana Espanjasta saapuvat lajikkeet ovat ekologisimpia, koska niitä voidaan kuljettaa suurissa erissä appelsiinien ja muiden sitrushedelmien “sivutuotteena”.

Persimonin voi nauttia tuoreena, kypsennettynä, keitettynä tai kuivattuna. Kaki-lajikkeen kanssa kannattaa odottaa suosiolla sen kypsymistä ennen nauttimista. Kypsän persimonin väri vaihtelee vaalen keltaisesta oranssiin ja sen vehriö irtoaa helposti. Hedelmän voi pistellä poskeen pesun jälkeen kokonaisena tai lohkoiksi leikattuna. Se sopii loistavasti erilaisiin salaatteihin, smoothieihin ja kastikkeisiin. Sen sokerinen ja pehmeä maku saattaa joidenkin mielestä tarvita rinnalle jotain kirpeää, kuten sitruunaa tai kotimaisia marjoja.

Persimon on parhaillaan sesongissa ja sitä voi löytää hyvin varustelluilta hevi-osastoilta jopa samalla kilohinnalla kuin omenaa. Vaikka se saattaa tuntua hieman oudolta kasvikselta suosittelemme maistamaan sitä näin sesongin aikana. Sellerin lailla maku joko miellyttää tai ei miellytä. Tämä kasvis ei jätä ketään kylmäksi

Oletko maistanut persimonia tai muita kakihedelmiä? Piditkö mausta? Hyödynnätkö tätä kasvista keittiössäsi? Löytyykö tätä kasvista sinun lähikaupastasi? Oletko kokeillut kasvattaa sitä täällä kotimaassa?

Palsternakka 10.11.2013

Teidän äänestämänä, valitsimme viikon kasvikseksi porkkanan lähisukulaisen palsternakan. Vaikka palsternakka on ikivanha viljelykasvi, niin meille se on levinnyt alunperin lääkekasvina. Sitä on käytetty muun muassa naisten hysterian hoidossa 1800-luvulla . Kotimaiset Kasvikset RY:n arvion mukaan me syömme sitä VAIN 50 GRAMMAA VUODESSA henkilöä kohden. Tämä monikäyttöinen makujuures on meille tuttu aromikkaana liemijuureksena, mutta sen käyttö on onneksi leviämässä muihinkin ruokalajeihin. Ennen tilastojen uusiksi laittamista, kannattaa tutustua tähän kasvikseen hieman syvällisemmin.

Palsternakka (Pastinaca sativa) on sarjakukkaiskasvi, jonka ensimmäisenä vuonna kasvattamaa juurta käytetään juureksena. Sitä on käytetty Euraasiassa monipuolisena hyötykasvina jo kauan ja se on pikkuhiljaa tullut osaksi Eurooppalaista ruokakulttuuria. Rooman valtakunnan aikana villipalsternakkaa kasvatettiin Italiassa, josta sen paksujuurisimmat yksilöt valikoituivat viljelykasveiksi. Ensimmäiset merkinnät palsternakan viljelystä Suomessa ovat 1700-luvulta. Vielä 1800-luvulla palsternakka oli yleinen ravintojuures, ennen kuin porkkana ja peruna syrjäyttivät sen ruokapöydistämme. Laajan viljelyshistoriansa ansiosta palsternakkaa kasvaa viljelykarkulaisena eri puolilla Eurooppaa, myös kotimaassamme. Helpoiten sitä löytää Etelä-Suomesta teiden varsilta. Yhdysvalloissa tätä viljelykarkulaista pidetään haitallisena tulokaslajina.

Palsterakka on porkkanan lähisukulainen, vaaleampi ja voimakkaamman makuinen. Sen viljely sopii erinomaisesti Suomen oloihin, koska routa on tarpeellinen osa sen aromikkaan maun kehittymistä. Juuret kasvavat suuremmiksi hiekkaisessa ja savisessa maassa. Sopimattomassa maaperässä kasvaneen palsternakan juuret jäävät haaraisiksi ja lyhyiksi. Palsternakan kasvu- ja satokausi sopivat myös meidän ilmastoomme. Siemenet voidaan kylvää jo varhaiskevällä ja sadonkorjuu voidaan aloittaa vasta myöhään syksyllä, jopa ensimmäisten pakkasten jälkeen. Pakkasen puraisu ainoastaan parantaa makua, koska juuren hiilihydraatit pilkkoutuvat sokereiksi. Mainioista olosuhteista huolimatta palsternakan osuus avomaan vihannesten kokonaissadosta on vain n. 0,5%.

Palsternakka on myös ravintosisällöltään arvokasta syötävää. Sen sisältämät eteeriset öljyt ja korkea sokeripitoisuus antavat sille aromikkaan maun. Se sisältää juuresten tapaan runsaasti hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia. Kaliumilla on tärkeä tehtävä mm. lihasten toiminnassa ja verenpaineen säätelyssä. Palsternakassa on melkein kaksinkertainen määrä kaliumia verrattuna lanttuun ja naurikseen. Vaaleasta väristään huolimatta siitä löytyy flavonoideja, joiden on todettu ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja. Se sisältää melkein kaksinverroin kuituja porkkanaan verrattuna, joten palsternakka toimii hyvänä kuidun lähteenä.

Tyypillisesti palsternakkaa on käytetty liemijuureksena purjon, sellerin ja persiljan rinnalla. Onneksi sitä on alettu käyttämään myös padoissa, keitoissa, gratiineissa ja kasvispihveissä. Sitä voidaan käyttää myös perunan tapaan soseena tai vaikkapa leivonnaisissa. Se on maukasta myös tuoreeltaan raastettuna salaatissa. Palsternakka on myös erinomainen uunijuures tai pannulla paistettuna liharuokien lämpimänä lisäkkeenä.

Uskomme, että pystyisimme lisäämään palsternakan käyttöä keittiöissämme! Palsternakka on hieno juures, jonka viljely sopii kotimaamme oloihin. Oikein varastoituna se säilyy erinomaisesti. Lisäämällä kulutusta, löydämme tulevaisuudessa tätä herkkujuuresta paremmin myös kotimaisena.

Syötkö tätä monikäyttöistä porkkanan sukulaista enemmän kuin 50 grammaa vuodessa? Miten käytät sitä keittiössäsi? Mikä on herkullisin nauttimasi palsternakkaa sisältänyt ruoka? Oletko kokeillut viljellä palsternakkaa itse? Löydätkö palsternakkaa lähikaupastasi? Tiedätkö mistä saisimme hankittua kotimaista palsternakkaa tai sen siemeniä?

PS. Palsternakka saattaa aiheuttaa joillekin allergisia reagtioita ja valitettavasti kypsentäminen tai pakastaminen eivät vähennä sen allergisoivaa ominaisuutta.

Nauris 3.11.2013

Valitsimme viikon kasvikseksi nauriin. Nauris on ikivanha ravintokasvi ja se on aikasemmin liittynyt kiinteästi niin kekrin kuin myös halloweenin viettämiseen. Tästä kaikesta huolimatta syömme vain reilun KILON verran naurista VUODESSA. Nauris on olennainen osa perinneruokakulttuuriamme ja siihen kannattaa tutustua tarkemmin.

Tarinan mukaan irlantilainen juoppo Jack O’Lantern kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jack ei kuitenkaan päässyt taivaaseen ja piru heitti Jackille helvetistä hiilen. Jack kaiversi nauriista lyhdyn, jonka sisälle hän säilöi hiilen. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen rauhaa pienen lyhdyn valossa. Perinteen levitessä Yhdysvaltoihin nauris vaihtui kurpitsaan.

Nauris on kaksivuotinen juurikasvi joka kuuluu ristikukkaiskasveihin. Nauriin juuri on paisunut ”kiekkomaiseksi” ja se oli ennen perunan yleistymistä yleinen ruokajuures koko Euroopassa. Nauris tunnettiin jo antiikin Kreikassa ja sen kantamuoto on villinä kasvava peltokaali. Siitä on jalostettu useita eri lajikkeita, kuten rypsi, kiinankaali, rapsi ja lanttu. Itäisessä Aasiassa suositaan nauriin lehteviä muotoja kuten japaninkaalia, kiinankaalia, vihannessinappia ja tatsoikaalia.

Nauris on sopeutunut kosteaan ja viileään ilmastoon. Hyvän säilyvyyden ansiosta sitä pystyttiin syömään pitkän talven yli. Kotimaassamme nauris tunnetaan viljelykasvina jo esihistorialliselta ajalta. Vanhin täällä viljelty kanta on kaskinauris, jota viljeltiin kasketuilla mailla. Maan pinnalla kasvava nauriin mukula pärjäsi hienosti matalaksi muokatussa kaskessa. Tuli ja tuhka toimivat luonnollisina ”torjunta-aineina” tuholaisia ja tauteja vastaan. Nauriit viljeltiin vasta kesän lopulla ja sato korjattiin myöhään syksyllä. Pitkät viljelyperinteet mahdollistivat eri lajikkeiden kehittämisen. Ennen joka pitäjässä ja kylässä oli omia paikalliskantoja ja niitä saattoi olla jopa yksittäisillä tiloilla. Valitettavasti monien paikalliskantojen viljely on nykyään loppunut. Muutamia itäsuomalaisia kantoja on vielä saatavilla.

Suurin osa nykylajikkeista ovat kelta- tai valkokuorisia mukuloita. Mukula voi olla pyöreä, litteänpyörä tai jopa kartiomainen. Satokauden ja säilyvyyden mukaan nauriit luokitellaan joko kevät- tai talvinauriisiin. Kevätnauriit nautitaan alkukesästä joko sellaisenaan, raastena tai kevyesti kypsennettyinä. Nopean kasvukauden takia kevätnauriin kuiva-ainepitoisuus on alhainen ja sen säilyvyys on heikko. Talvinauris on voimakkaamman makuinen ja se korjataan vasta myöhään syksyllä. Se säilyy varastossa erinomaisesti ja siitä voidaan valmistaa mm. paistoksia, keittoja ja haudukkaita. Ruokakulttuurimme muutoksen myötä naurista käytetään nykyisin pääsääntöisesti rehukasvina ja siitä on jalostettu rehuksi viljeltävä lajike turnipsi. Nauriita jalostetaan Japanissa ja sieltä tulleet lajikeet ovat pääsääntöisesti valkokuorisia, tasalaatuisia hybridilajikkeita.

Kotimaiset Kasvikset RY:n (kasvistase 2008) mukaan me söimme lanttua vaivaiset 1,14kg / henkilö / vuosi. Nauris sisältää kaliumia kolminkertaisen määrän appelsiiniin verrattuna. Siinä on myös vähintään saman verran c-vitamiinia kuin appelsiinissa. Ruokavalion sisältämä kalium alentaa verenpainetta edistämällä valtimoiden joustavuutta sekä auttamalla kehoa pääsemään eroon ylimääräisestä natriumista. Samalla se vahvistaa luustoa. Nauris sisältää vähemmän energiaa ja kolme kertaa vähemmän hiilihydraatteja kuin peruna. Siksi se sopii myös vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville.

Tarina ei kerro käyttikö Jack lyhdyn kovertamiseen kesä- vai talvinaurista , mutta erotatko sinä nämä lajikkeet toisistaan? Miten sinä käytät naurista keittiössäsi? Oletko kokeillut viljellä nauriita? Erotatko lantun ja nauriin toisistaan? Tiedätkö mistä voimme hankkia perinteisempiä paikalliskantoja? Haluamme uskoa, että pystyisimme nostamaan vuosittaista nauriin kulutusta. Voimme osaltamme olla palauttamassa naurista sille kuuluvalle paikalle ruokakulttuurissamme.

Piparjuuri 25.10.2013

Viikon kasvis – Piparjuuri (Armoracia rusticana, syn. Cochlearia armorica)

Tämän viikon äänestyksen tuloksena viikon kasvikseksi valikoitui piparjuuri, joten saamanne pitää. Muista lisätä omat kokemuksesi ja reseptisi kasvista kommenttikenttään.

Piparjuuri on monivuotinen paksujuurinen ja suurilehtinen ristikukkaiskasvi. Yleensä siihen törmää katujen varsilla, joutomailla, kaatopaikoilla ja pihamailla rasittavassa rikkaruohon roolissa. Piparjuuren uskotaan alun perin olevan kotoisin Itä-Euroopasta, Venäjän eteläosista. Suomessa piparjuurta on kirjallisuuden mukaan alettu käyttämään 1600-luvulta alkaen, mm. käärmeen puremien hoidossa.

Piparjuurella on pitkä varsi, suuret lehdet ja hieno valkoinen kukinto. Kasvista varsinaiseen hyötykäyttöön soveltuu sen jopa useita senttimetrejä paksu ja kymmeniä senttimetrejä pitkä juuri. Myös lehdet voidaan hyödyntää. Juuri on maasta nostettuna hajuton, mutta sitä raastettaessa siitä vapautuu pistävän hajuista sinappiöljyä, joka saattaa ärsyttää silmiä ja limakalvoja.

RAVINTOAINEET JA TERVEYSVAIKUTUKSET

Piparjuuri sisältää mm. kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja fosforia. Tuoreessa piparjuuressa on C-vitamiinia noin 170mg/100g, mikä tarkoittaa yli kolminkertaista määrää verrattuna esimerkiksi appelsiiniin. Juuren eteerinen öljy sisältää sinappiöljyä ja asparagiinia, glutamiinia, pektiiniä, sakkaroosia ja fruktoosia. Runsaan C-vitamiinin lisäksi piparjuuri sisältää myös B1-vitamiinia. Piparjuuren sisältämillä yhdisteillä katsotaan olevan antibioottisia, antibakteerisia ja antiviraalisia ominaisuuksia. Piparjuurta on käytetty muinoin ja käytetään yhä mm. erilaisten vilustumisoireiden ja tulehdusten hoitoon. Iholle levitettynä piparjuuriseos vilkastuttaa verenkiertoa ja poistaa nestettä. Siksi sitä käytetäänkin myös kihdin ja reuman sekä ruoansulatushäiriöiden hoitoon. Tehokkaan vaikutuksen takia piparjuurta ei suositella syötäväksi tai lääkkeeksi alle 4-vuotiaille eikä raskaana olevilla ja imettäville. Myöskään hevosille piparjuurta ei saa syöttää.

PIPARJUURI RUOKAPÖYDÄSSÄ

Piparjuuri ei sen oivista lääkevaikutuksistaan huolimatta ole pelkkä rohtokasvi, vaan se soveltuu hyvin myös ruoanlaittoon. Piparjuuri sopii loistavasti mausteeksi kastikkeisiin, tuorejuustoihin, laatikoihin, muhennoksiin, salaatteihin ja raasteisiin. Se on kohtuullisen tulisen makuinen ja siksi sillä voidaan korvata chilit ja pippurit. Perinteisesti piparjuurta tarjoillaan paahtopaistin sekä graavatun tai kylmäsavustetun kalan lisäkkeenä raasteena tai tahnana.

Piparjuuri sopii hyvin persiljan rinnalle kermaisimpiin kastikkeisiin, etenkin silakan päälle. Piparjuurella voi myös maustaa etikkasäilykkeiden liemen ja maustevoin, tai sitä voi sotkea jopa omenasoseeseen. Helppo ja nopea tapa käyttää piparjuurta liha- ja kalaruokien lisukkeena on sekoittaa juuresta valmistettua raastetta majoneesiin ja kermaviiliin. Ehkä sinullekin tuttu herkku, japanilainen wasapi-tahna on valmistettu piparjuuren lähisukulaiskasvista. Vastaavaan makuista herkkua voidaan siis valmistaa myös suomalaisesta piparjuuresta. Reseptejä erilaisten kastikkeiden ja esimerkiksi wasapi-tahnan valmistamiseen löytyy helposti googlaamalla.

Raastettu piparjuuri on käytettävä pian ja kuumentamatta, koska se ilman ja lämmön vaikutuksesta menettää nopeasti potkunsa ja muuttuu epämiellyttävän kitkerän makuiseksi. Sen käyttö vaatii totuttelua ja opettelua. Piparjuuri säilytetään kokonaisena ja kuorineen kylmässä +2 – +5 asteessa, esimerkiksi folioon käärittynä.

MITEN KASVATETAAN JA MISTÄ SAA

Luonnossa piparjuuri on sitkeä ja nopeasti leviävä kasvi. Puutarhojen nopeasti leviänä pirulaisena sen istuttamispaikka kannattaa katsoa tarkkaan. Kasvi viihtyy parhaiten syvämultaisessa, kosteassa maassa, lämpimällä paikalla. Se kylvetään Suomessa helmi-maaliskuussa esimerkiksi kaupasta ostetusta juuripistokkaasta, puoliksi multaan upottamalla. Piparjuuri on hyvä vierikasvi perunalle ja omenapuille, koska se karkottaa niiden tuholaisia. Jos sinulla ei itsellä ole mahdollisuuksia kasvattaa piparjuurta, niin sitä voi ostaa kaupasta kuivattuna jauheena tai tahnana. Hyviltä hevi-osastoilta sitä löytyy myös tuoreena juurena.

Elias Lönnrot kiteyttää piparjuuren ominaisuudet hyvin: “Juuri kaavittuna tuttu ruokaryyti tuoreen lihan ja kalan kanssa. Käytetään myös juomassa, viinissä tai maidossa liotettuna lääkkeeksi jäsenkolotusta, ruusua, vesitautia, keripukkia, rinnan-ahdistusta ja kivitautia vasten, joko yksinään taikka sekaisin katajanmarjasiirapin tai männynkerkkäkeitteen kanssa. Ulkonaisesti ienlihalla pidettynä lievittää se hammastautia. Saattaa myös monessa muussaki sisännäisessä kivussa, vatsan väänteissä jne. lievitystä, jos sitä iholle asetetaan.”

Jos et ole vielä piparjuurta maistanut, niin suosittelemme kokeilemaan sitä ainakin kaupasta ostettuna tahnana kalaruokien lisukkeena. Omat kokemuksesi ja suosikkireseptisi kannattaa laittaa kaikille jakoon tämän postauksen kommenttikenttään.

Ruusukaali 11.10.2013

Ruusukaaliviikkoa vietetään 7.-13.10.2013. Ruusukaalin sesonki jatkuu kuitenkin vielä pitkälle loppuvuoteen. Jos tämä herkku ei ole vielä tuttu niin kannattaa tutustua siihen paremmin. Ymmärrämme kyllä, mikäli olet irvistellyt tälle vihreälle pallerolle, kun olet maistanut lounasbuffetissa muhinutta pakasteversiota.

RUUSUKAALIN KÄYTTÖ ON SUOMESSA VÄHENTYNYT VAIN YHTEEN PIENEEN RUUSUKAALIN KERÄÄN HENKILÖÄ KOHDEN VUODESSA?! Osasyynä voi olla pakasteversion heikompi maku, satokauden ulkopuolella maistettu kaali sekä vanhemmat voimakkaamman makuiset lajikkeet. Suosittelemme maistamaan tätäkin herkkua tuoreeltaan. Maku on erinomainen ja se on muiden kaalien ohella todellista terveysruokaa!

Ruusukaali eli brysselinkaali on 1500-luvun Belgiasta lähtöisin olevan kaalin muunnos. Sitä on perinteisesti käytetty voimakkaanmakuisten liharuokien, kuten lampaan, poron ja riistan lisäkkeenä. Ruusukaali on yhä yleinen mm. Englannissa. Nykyiset miedomman makuiset lajikkeet sopivat myös muiden ruokien kanssa nautittavaksi.

Ruusukaali istutetaan mahdollisimman aikaisin, koska sen kasvuaika on pitkä. Ruusukaali kasvattaa pitkän varren, mutta siitä syödään hankasilmuihin muodostuneet 2-4cm halkaisijaltaan olevat pienet kerät.

Ruusukaali sisältää enemmän kuitua kuin muut kaalit. Kuidut vaikuttavat myönteisesti mm. suolistosairauksien ehkäisyssä. Muiden kaalien tavoin ruusukaali sisältää runsaansti C-, K- ja A-vitamiineja sekä folaattia. Se sisältää myös flavonoideja, jotka toimivat elimistöä suojaavina antioksidantteina!

Ensimmäinen sato voidaan kerätä elokuussa, mutta pääsato jatkuu pitkälle jouluun asti. Ruusukaali ei kavahda pikkupakkasia, vaan kylmä pehmentää sen makua. Lähiruokana tätä herkkua on saatavilla hyvistä ruokakaupoista jopa tammikuun loppuun saakka.

LAITETAAN TILASTOT UUSIKSI JA SYÖDÄÄN JOKAINEN AINAKIN KAKSI KERÄÄ RUUSUKAALTA

Ps. Ruusukaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten vieressä. Parhaimmillaan maku säilyy viileässä +2-5 °C:n lämpötilassa säilytettäessä.

Lehtikaali 6.10.2013

Vuosikymmenien unohduksissa olon jälkeen lehtikaali on löytänyt tiensä takaisin ruokakauppoihin! Lehtikaali on tämän kesän hitti ja valitsimme sen viikon kasvikseksi ja mukaan Satokausikalenteriin, jotta oppisimme ottamaan sen osaksi monipuolista ruokavaliotamme ja löytäisimme sitä kaupoista myös ensi vuonna.

Lehtikaali on Länsi-Euroopassa luonnonvaraisena kasvavan kaalilajin (Brassica oleracea subsp. oleracea) muoto. Se on lähimpänä alkuperäistä villikaalia, eikä se muodosta kerää, varsimukulaa, muhkeita kukintoja, tai pulleita lehtihankasilmuja, vaan nimensä mukaan siitä syödään erillisenä kasvavat lehdet. Lehtikaalia on viljelty antiikin ajoista lähtien ja täällä kotimaassa ”vanha kansa” muistaa hyvin tämän ravinnerikkaan kasviksen.

Miksi lehtikaalta kannattaa syödä, vaikka se on ollut unohduksissa viime vuodet? Verrataan sitä meille kaikille tuttuun appelsiiniin. Lehtikaalissa on melkein kolme kertaa enemmän c-vitamiinia, kolme kertaa enemmän kaliumia ja neljä kertaa enemmän rautaa kuin appelsiinissa. Lisäksi sen viljely onnistuu meillä Suomessa! Lehtikaalin satokausi on pitkä ja se kestää pidemmälle syksyyn kuin monen muun kotimaisen kasviksen satokausi. Lehtikaali kestää kylmää ja sen voi jättää huoletta jopa lumen alle, mistä sitä voidaan edelleen kerätä tarvittaessa. Sen maku jopa muuttuu miedommaksi ja vieläkin makeammaksi, jos sen annettaan jäätyä ennen korjaamista. Kaalin mausta tulee täyteläisempi hiilihydraattien alkaessa muuttumaan sokereiksi. Pitkälle syksyyn ja alkutalveen kestävä satokausi takaa meille tuoreiden kasvisten saannin vielä muiden kotimaisten kasvisten kasvukauden päätyttyä.

Onneksi useat kasvimaa- ja palstaviljelijät ovat kasvattaneet tätä hienoa kasvista ja tänä kesänä se on löytänyt takaisin ruokakauppoihin meidän jokaisen saataville. Lehtikaali on helppokäyttöinen kasvis, josta voi valmistaa patoja, muhennoksia, smoothieita. Sitä voi keittää, paistaa pannulla tai siitä voi tehdä kääryleitä uunissa kypsennettäväksi.

Toivomme, että lehtikaalin käyttö yleistyy ja monipuolistuu tulevaisuudessa. Näin yhä useampi viljelijä uskaltaa lisätä sen tarjontaansa.

Kerro meille miten sinä olet käyttänyt keittiössäsi lehtikaalta?

Tomaatti 27.9.2013

Tomaatti on meille tuttu salaateista, salaattipöydistä, ketsupista, keitoista, lisukkeesta ja jopa mehusta. Tomaatin voi syödä sellaisenaan, soseuttaa, paistaa tai grillata ja sitä on tarjolla vuoden ympäri.
Tarkoituksena ei ole syyllistää, vaan nostaa esiin muutamia näkökulmia, jotka on hyvä ottaa huomioon tomaattia nauttiessa.

Tomaatti on alunperin kotoisin Perun ja Ecuadorin rannikoiden vuorilta. Sitä on aluperin kutsuttu Perun omenaksi. Tomaatti saapui Eurooppaan espanjalaisten löytöretkeilijöiden mukana. Aluksi sitä käytettiin lähinnä koristekasvina, koska eurooppalaisten makumieltymykset eivät vielä olleet tottuneet tomaatissa yhdistyvään makeuteen ja happamuuteen. Tomaatin käyttö ravintona levisi laajalle vasta nykyajan italialaisvaikutteisen ruokakulttuurin myötä.

Tomaatti on suomen viljellyin kasvihuonekasvi ja maailman viljellyin vihanneksen tavoin käytetty kasvi. Suurin osa viljellyistä tomaateista päätyy kuitenkin ketsuppiin. Tomaatin jalostuksessa on pyritty vuosikymmenten ajan luonnottomaan yhdenmukaisuuteen. Jalostamisen tavoitteena on ollut sadon kasvattaminen ja säilyvyyden pidentäminen. Jalostuksella tomaatista on saatu tasalaatuinen ja kuljetusta kestävä kasvis. Tomaatit poimitaan raakoina, jotta ne kestäisivivät kuljetuksen, välivarastoinnin sekä lojumisen kaupan hyllyllä. Kaiken lisäksi niitä säilytetään kylmässä, mikä heikentää makua entisestään. Pahimmassa tapauksessa niitä saatetaan kaasuttaa etyleenillä ennen kauppaan lähettämistä, jotta ne saisivat väriä ja muistuttaisivat edes hieman sitä alkuperäistä hedelmää.

Tomaatin terveysvaikutuksista suurin osa perustuu lykopeeni-nimisen karotenoidin runsauteen. Lykopeenin väitetään suojaavan aivohalvauksilta ja sydäninfarktilta. Lykopeeni antaa tomaatille sille ominaisen punaisen värin. Kypsässä, satokauden aikana poimitussa tomaatissa on siis enemmän lykopeenia, kuin raakana poimitussa ja etyleenillä kypsytetyssä tomaatissa.

Ilmaston kannalta on järkevämpää nauttia talvisin välimeren alueella kasvatettuja tomaatteja. Espanjasta tuodut tomaatit päihittävät kotimaiset kasvihuoneessa kasvatetut tomaatit hiilijalanjäljessä, mutta niihin saattaa liittyä muita ongelmia. Paikallinen viljely saattaa vaatia paljon kasteluvettä ja vähentää hupenevia vesivarantoja entisestään. Lisäksi käytettävät torjunta-aineet ja lannoitteet saastuttavat maaperää. Tällä hetkellä on mahdoton arvioida tarkasti, mikä on milläkin tavalla kasvatetun tomaatin lopullinen hiilijalanjälki. Suosimalla satokauden kasviksia toimintamme on kuitenkin oikean suuntaista ja mahdollisimman ekologista. Vaikka söisimme kasvihuoneessa kasvatettuja tomaatteja, niidenkin aiheuttamat ympäristöpäästöt ovat pienimmillään satokauden aikana. Luomutomaattejakin voidaan kasvattaa kasvihuoneessa, mutta niiden kasvualustassa on käytettävä maata eikä pelkästään biologisesti inaktiivista ainetta.

Lähellä kasvatetun, satokauden aikana poimitun tomaatin etuja ovat tuoreus ja erinomainen laatu. Lisäksi satokauden kasvikset ovat usein myös edullisempia. Jo pelkästään maun takia kannattaa siis syödä tomaatteja satokauden aikana. Silloin saatavilla voi olla myös muita, kuin tavanomaisia lajikkeita.

Tomaatin ja muiden kasvisten satokaudet löydät kätevästi satokausikalenteristamme, joka on tilattavissa osoitteessa www.satokausikalenteri.fi

P.S. Tomaatin luonteenomaisen maun muodostavat aineet ovat pääasiassa hedelmälihassa. Happamuuden tunteen aiheuttamat maut ovat hyytelömäisessä sisuksessa, joka ympäröi siemeniä. Jos hapan maku ei miellytä, leikkaa tomaatti kahtia ja anna sen olla lautasella parikymmentä minuuttia, niin maku haihtuu.