Kaupallinen yhteistyö: ABC-asemat

Satokausi-ajattelu valloittaa Suomea ja meillä on ilo kertoa, että Satokauden mukaisin salaattipöytä löytyy nyt ABC-asemilta!

Satokausikalenterin missiona on lisätä sesonkikasvisten kulutusta Suomessa ja yhteistyö ABC:n kanssa on aidosti vaikuttava keino tämän toteuttamiseksi. Nyt sesongin parhaat maut ovat taatusti jokaisen suomalaisen saatavilla!

Vaikuttavaa ruokakulttuurin kehittämistä ja kansanterveystyötä

ABC-asemilla käy päivittäin syömässä noin 30 000 asiakasta. Tällä on valtava merkitys suomalaiselle ruokakulttuurille, kansanterveydelle ja -taloudelle.  THL:n tuoreen FinRavinto2017 -tutkimuksen mukaan miehistä vain 14 prosenttia ja naisista 22 prosenttia syö suosituksen mukaisesti kasviksia.

Ravitsemussuositusten mukaan kasviksia, hedelmiä ja marjoja tulisi
syödä vähintään 500 grammaa päivässä. Tämä on haaste, johon ABC haluaa tarttua ja meillä on ollut suuri kunnia olla mukana tässä projektissa.

Kansanterveyden ohella toinen erittäin tärkeä osa-alue on suomalaisen ruokakulttuurin kehittäminen. Monipuolistamalla käytettävien raaka-aineiden määrää, saamme varmasti uusia makuelämyksiä koko kansan saataville. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia myös kotimaisten kasvisten tuotantoon sekä niiden parempaan saatavuuteen jatkossa.

Kaikkien aikojen melonikesä

Salaattipöydän antimet vaihtuvat jatkossa ABC-asemilla viikoittain. Kesän aikana tarjolla on jopa viittä erilaista melonia! Vesi- ja hunajameloni ovat jo suurelle yleisölle tuttuja kasviksia, mutta uusina makuina pääsee nauttimaan cantaloupe-, Piel de Sapo- sekä verkkomelonista. Nämä makeat maut maistuvat taatusti myös takapenkkien taaperoille.

Melonien lisäksi saatavilla on runsas kattaus kotimaisia kasviksia. Klassikot säilyvät ja niiden rinnalle saadaan jännittäviä uutuuksia. Kesän rapsakaimmat kaalit, kukka- ja parsakaali, saavat lisää pirtsakkuutta omenaviinietikasta. Kesäkurpitsan herkkä maku saa syvyyttä madras-kastikkeesta ja vesimeloni maustetaan balsamicolla. Vihreät pavut, herneet, kurkku ja tomaatti pääsevät antamaan parastaan chilin, erilaisten sipulien ja kastikkeiden avulla, tuoreita yrttejä unohtamatta.

Reseptit kaikkien käyttöön – kokeile kotona

Uudistetusta ABC-asemien salaattipöydästä löytyvät Satokausi-kasvikset tarjoillaan aina pienellä twistilla. Tällä tavalla jokaisen raaka-aineen parhaat puolet pääsevät esiin. Jos resepti ihastuttaa, voi raaka-aineet käydä ostamassa ABC:n yhteydessä olevasta ruokakaupasta. Satokauden salaattipöydän reseptit julkaistaan viikoittain ABC-asemat -sivulla Facebookissa.

Saimme kunnian julkaista kaksi ensimmäistä alkukesän salaattia sivullamme, nappaa raikkaat ja maistuvat ohjeet talteet.

Vesimelonisalaatti fetajuustolla

  • 2 kg vesimelonia
  • 200 g fetajuustoa
  • 75 g tuoretta minttua
  • 0,5 dl balsamicokastiketta
  • 1 tl suolaa
  • rouhittua mustapippuria

Kuori ja kuutioi vesimeloni noin 3 x 3 cm paloiksi ja laita palat suureen kulhoon. Hienonna minttu, murustele feta ja sekoita ne kevyesti salaattiin. Lisää balsamicokastike, suola ja mustapippuri. Sekoita ainekset hellävaroen, koristele salaatti mintun lehdillä ja anna maustua jääkaapissa noin 15-30 minuuttia ennen tarjoilua. Nauti sellaisenaan tai grillatun leivän ja kalan kanssa.

Marinoidut vihreät pavut

  • 400 g vihreitä papuja (pakaste)
  • 1 kpl punasipuli
  • 2 kpl valkosipulin kynsiä
  • 0,25 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl omenaviinietikkaa
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria

Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi. Hienonna valkosipulin kynnet. Lisää jäiset pavut kannelliseen astiaan, sekoita mukaan sipulit, etikka, öljy, hunaja ja mausteet. Anna papujen sulaa ja marinoitua jääkaapissa noin 12 tuntia ennen tarjoilua. Nauti sellaisenaan tai liharuokien lisukkeena.

p.s. Pavut voi sulattaa valmiiksi, jolloin maustumiseen riittää noin pari tuntia. Voit valmistaa annoksen myös tuoreista pavuista. Keitä papuja noin kaksi minuuttia, jäähdytä ja lisää mausteet. Anna marinoitua ennen tarjoilua.

Ota seurantaan myös ABC:n Facebook-sivu ja Instagram-tili ja poimi Satokauden salaattipöydän muut reseptit talteen!      

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.