Kaupallinen yhteistyö: Valio

Vuoden alussa alkoi Satokausikalenterin ja Valio Luomun postaussarja, jonka yhteydessä paneudutaan myös syvällisemmin luomutuotantoon ja jaetaan inspiroivia, Satokauden mukaisia reseptejä. Joko olet lukenut sarjan ensimmäisen postauksen, jossa perehdytään yleisesti luomutuotantoon. Katso myös ihanien appelsiinipullien ohje ja kokeile kermaista kalasoppaa.

Tällä kertaa käsittelyssä ovat luomukasvikset ja niiden hyödyntäminen elintarvikkeissa. Jutussa asiantuntijana on haastateltu Valio Luomun kategoriapäällikköä Mirva Tolletia.

Erotatko luomutuotteen?

Oletko törmännyt väittämään, että luomukasvikset maistuisivat erilaisilta? Tutkimusten mukaan luonnonmukainen viljely ei vaikuta vihanneksen tai hedelmän makuun, kun tarkastellaan samoja lajikkeita. Erot useimmiten johtuvat siitä, että luomuviljelyssä käytetään eri kasvislajikkeita, mikä selittää myös luomuvihannesten poikkeavan ulkonäön verrattuna tutumpiin lajikkeisiin.

Yleisesti kasvisten makuun vaikuttavat eniten lajike, maaperä, ravinteet, vedensaanti ja aurinko, jotka vaihtelevat kasvupaikojen välillä – ei siis niinkään viljelyn muoto.

Luomutuotannossa tuotteiden värivaihtelut ovat suurempia ja esimerkiksi luomu appelsiinimehun väri saattaa vaihdella vuodenajasta johtuvien sääilmiöiden tai lajikkeiden mukaan. Valion tuotteet valmistetaan kaikkia aisteja hyväksi käyttäen, joten raaka-aineiden laatu tutkitaan aina myös niin värin, maun kuin myös rakenteen osalta. Valio voi valmistaa elintarvikkeita myös väriltään ja kooltaan ”epäedustavista” sadoista, tärkeintä, että lopullisen tuotteen maku vastaa haluttua.

Suomalaisille tuttu mustikka on hyvä esimerkki kasviksesta, johon kesän sääilmiöt vaikuttavat. Joskus mustikat voivat olla vetisempiä, joskus makeampia ja joskus metsästä löytyy pientä tai haalean väristä marjaa.

Luomusertifikaatti takaa tuotantotavan

Luomutuotteiden valmistuksessa ei saa käyttää muunneltua tärkkelystä, makeutusaineita, arominvahventeita eikä muita väriaineita kuin tiettyjä juuston kuoren värjäämiseen tarkoitettuja. Sallittujen lisäaineiden määrä on rajoitettu noin 10 prosenttiin tavanomaisten tuotteiden valmistuksessa käytettävästä määrästä.

Suomen ruokaturvallisuus ja sen valvonta on maailman huippua. Alkutuotantoa, elintarviketeollisuutta sekä vähittäiskauppaa koskeva lainsäädäntö ja valvonta ovat hyvällä tasolla. Kuten edellisessä luomua käsittelevässä artikkelissa kerrottiin, tavanomaisen ja luomutuotetun raaka-aineen erot ovat tuotantotavoissa. Luomusertifikaatti takaa sen, että tuotantotapoja on varmuudella noudatettu.

Luomumerkillä varustettu ruoka on tuotettu:

  • ilman torjunta-aineita
  • ravinteita kierrättäen ja luonnonvaroja säästäen
  • eliölajien monimuotoisuutta vaalien
  • eläinten luontaisia tarpeita kunnioittaen ja hyvinvointia edistäen
  • ilman tarpeettomia lisäaineita, kuten keinotekoisia väri-, makeutus- ja aromiaineita
  • ilman muuntogeenisiä tai säteilytettyjä raaka-aineita.

Kaikki villinä kasvava ei ole automaattisesti luomua

Luomu on tuotantotapa ja siksi se vaatii aina sertifikaatin. Joskus kuulee puhuttavan esimerkiksi “luomuhirvestä”. Eviran mukaan esimerkiksi riistaliha ei täytä luomulihalle asetettuja tuotantomääräyksiä, jolloin sitä ei voida markkinoida luomuna. Sama pätee myös luonnossa kasvaviin kasviksiin: mikäli metsä ei ole luomusertifikoitua, niin siellä kasvavia mustikoita ei voida kutsua luomumustikoiksi.

Luonnontuotteista hedelmät, marjat ja kasvikset, jotka kerätään luomusertifioiduilta alueilta, voidaan luokitella luomuksi. Tähän eivät kaikki metsät automaattisesti kuulu, vaikka Suomessa on luomusertifioitua keruualaa eniten maailmassa. Suomen osuus vastaa tällä hetkellä noin kolmasosaa koko maailman luomukeruualasta ja määräalaa voitaisiin kasvattaa entisestään.

Marjametsään mentäessä saattaa tietämättään poimia luomumustikoita, sillä luomusertifikaatti ei rajaa jokamiehen oikeuksia, eikä estä metsänhoitotoimenpiteitä. Luomusertifiointi edellyttää, että alueella ei ole edeltävän kolmen vuoden aikana käytetty luomussa kiellettyjä lannoitteita eikä torjunta-aineita.

Valio Luomu hyödyntää marjoja, vihanneksia ja hedelmiä monipuolisesti

Ostaessaan luomu-merkityn tuotteen, voi olla varma, että ruoka on tuotettu kaikki edellä mainitut asiat huomioiden. Oman ruokavalion voi koostaa monipuoliseksi suosimalla eri tuotekategorioiden tuotteita. Tällä hetkellä Valio Luomu -tuotteissa käytetään muun muassa marjoista vadelmaa, mustaherukkaa, mansikkaa ja mustikkaa. Hedelmistä käytössä on omenaa, persikkaa, banaania, rypäleitä, mangoa, ananasta, guavaa, sitruunaa, appelsiinia, acerolaa ja päärynää. Muista kasviksista, mausteista ja yrteistä käytössä on inkivääri, kardemumma, basilika, porkkana sekä punajuuri.

Maitotuotteiden lisäksi Valio Luomu -tuoteperheestä löytyy todella kattava valikoima mehu- ja marjapohjaisia tuotteita. Valion Pitäjänmäen mehutehtaalla valmistuvat Hedelmätarha luomumehut ja Valio Luomu smoothiet ja marjakeitot. Pian kauppoihin ilmestyvät uutuudet Valio Luomu™ shotit!

Harva tietää, että Valio on Suomen suurin marjankäsittelijä ja Pitäjänmäen mehutehdas onkin yksi Suomen suurimmista.

Raaka-aineet vastuullisesti

Valio käyttää tuotannossaan ainoastaan sertifioituja luomuraaka-aineiden toimittajia. Jokainen toimittaja on auditoitu vastuullisuuteen, turvallisuuteen sekä yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Tämä rajaa joidenkin raaka-aineiden saatavuutta, koska kaikkien Valion kriteerien täyttävien tavarantoimittajien löytäminen on välillä haasteellista. Luomutuotanto on myös alttiimpi tuholaisille ja sääilmiöille, tämä seikka on syytä muistaa luomutuotteiden tuotekehityksessä.

Kysyntää raaka-aineille on välillä enemmän kuin niitä on saatavilla. Esimerkiksi kotimaisen luomusokerin ja luomirypsiöljyn saatavuus ei riitä tällä hetkellä vastaamaan kysyntään. Tästä huolimatta kotimaisuus on aina tärkeä kriteeri tuotekehitystä suunniteltaessa.

Luomutuotannon kehityksessä pätee samat lainalaisuudet kuin muussakin markkinataloudessa. Kysyntä lisää tarjontaa ja mitä enemmän suosimme luomutuotteita, niin sitä paremmin ja monipuolisemmin niitä on lähitulevaisuudessa tarjolla.

Lue lisää Valio Luomusta ja katso ihanat reseptivinkit. Muista myös seurata Valiota Instagramissa @valiofi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.