Kaupallinen yhteistyö: Närpiön Vihannes

 

Jokaisella suomalaisella on taatusti meheviä mielikuvia tomaateista. Kuinka ihania makumuistoja tulvii mieleen ruisleivän päälle siivutetuista täydellisen kypsistä tomaateista? Miten mahtavalta maistuukaan kesäinen salaatti, jossa tomaatti ja muut vihannekset muodostavat täydellisen liiton. 

Tomaatti on maailman suosituin vihannes ja Suomessa sitä syödään 11 kiloa vuodessa per henkilö! Ei ole mikään ihme, että tomaatti on Suomen suosituin vihannes: tomaatin makuvariantit, käytettävyys ja monipuolisuus hurmaavat sukupolvesta toiseen. Tomaateissa on kuitenkin eroja ja siksi on tärkeää osata valita oikea tomaatti oikeaan käyttötarkoitukseen. Närpiön Vihanneksen tomaattivalikoimasta löytyy aina sopiva vaihtoehto! Tempaudu tomaattien matkaan ja tutustu kesän kutkuttelevimpiin kasviksiin.

tomaattisalaatit

Närpiön Vihannes – rakkaudesta kotimaisiin vihanneksiin

Perinteikäs osuuskunta Närpiön Vihannes on perustettu jo vuonna 1957 ja sen omistaa 37 kasvihuoneviljelijää, joista useilla on monen sukupolven kokemus viljelystä. Toiminta on ihmisläheistä ja kestävää kehitystä kunnioittavaa: valtaosa kasvihuoneiden lämmitykseen käytetyistä polttoaineista on kotimaisia ja uusiutuvia. Vihanneksia kasvatetaan luontoa säästävien menetelmien avulla.

Tomaattien lisäksi valikoimaan kuuluu kurkkuja, paprikoita ja chilejä. Kaikki viljelmät ovat keskimäärin 13 kilometrin päässä Närpiön Gottbölessä sijaitsevalta pakkaamolta. Matka meille kuluttajille on siis lyhyt ja siksi makuelämykset ovat aina parhaimmillaan. Suomalaisten tuotteiden ostaminen kannattaa laadun ja maun lisäksi sen työllistävän vaikutuksen takia. 

Närpiön Vihanneksen viljelijöille vastuullisuus ja toiminnan kehittäminen ovat elämäntapa.  Närpiön Vihanneksen sivuilta löytyy kattavasti tietoa osuuskunnan vastuullisuudesta.

 

Oikea tomaatti joka tilanteeseen

Haluaisitko yllättää kesävieraat täydellisellä salaatilla? Entä miltä maistuu kesän mehevin burgeri? Suunnitteletko mitä kannattaa ottaa evääksi metsäretkelle? Närpiön Vihanneksen valikoimasta löydät sopivan tomaatin jokaiseen tilanteeseen ja ruokaan. Valikoima on mehevä, herkullinen ja monipuolinen ja oman lempparin löytäminen on herkullinen haaste. Useimmat tomaatit sopivat kaikenlaiseen ruuanlaittoon ja naposteluun, mutta toisten ominaisuudet ovat kypsennettynä parempia. Tässä esiteltynä Närpiön Vihanneksen koko tomaattirepertuaari!

Tomaatti

Kannatteleva klassikko! Edelleen suosituimpia tomaatteja ovat pyöreät irtokappaleina myytävät tomaatit. Niidenkin välillä on huimia eroja. Närpiön Vihanneksen kasvattamat tomaattilajikkeet (Encore & Livento) maistuvat parhaimmilta tuoreina salaateissa, kuten suurin osa Suomen tomaateista syödään. Kokeile rohkeasti tomaatteja myös lämpimissä ruoissa ja säilönnässä. Nämä makutestien voittajalajikkeet sopivat kaikkeen ruoanvalmistukseen. Tomaatista ei synny lainkaan hävikkiä, joten se on ympäristön kannalta hyvä valinta. Tomaatti sisältää runsaasti C-vitamiinia, antioksidantteja ja karoteenia. Punainen väri on peräisin lykopeenista, jolla on tutkitusti terveyttä ylläpitäviä vaikutuksia. Tomaatti kannattaa säilyttää huoneenlämmössä, sillä sen maku heikkenee jääkaapissa säilytettäessä.

 

Kirsikkatomaatti

Riemuisaa raikkautta! Pirskahtelevat kirsikkatomaatit ovat viime vuosina valloittaneet suomalaisten makunystyrät vauvasta vaariin. Närpiön Vihanneksen viljelijät kasvattavat kolmea eri lajiketta kirsikkatomaattia: Conchitaa, Sassaria ja Daltarya. Kirsikkatomaatissa on raikas ja ihanan hapokas maku. Kirsikkatomaatit räjähtävät suussa mukavasti ja siksi ne kannattaa käyttää kokonaisina aina kun mahdollista. Napostele kirsikkatomaatteja sellaisenaan ja käytä niitä salaateissa ja ruuanlaitossa. Kauniit pikkutomaatit sopivat myös annosten koristeluun.

Punainen helmitomaatti

Paljon makua pienessä paketissa! Närpiön Vihanneksen pulppuavan punaiset helmitomaatit ovat Angelle ja Sweetelle -lajikkeita. Näppärissä pikareissa myytävät kaunokaiset ovat maultaan reheviä ja tekstuuriltaan lihaisia. Maku on ällistyttävän makea ja jälkimaku pitkä. Halkaise helmitomaatti ja anna sen levätä hetken, niin maku muuttuu monivivahteisen makeaksi. Punaisia helmitomaatteja voi toki käyttää ruuanlaitossa todella monipuolisesti, mutta parhaimmillaan ne ovat sellaisenaan. Aromit aaltoilevat syömisen jälkeen suussa vielä pitkään.

 

Oranssi helmitomaatti

Hekumallinen oranssi helmi! Herkullisen värinen ja suloisen miedon makuinen oranssi helmitomaatti on Bamano-lajiketta. Loihdi upeita annoksia yhdistelemällä punaisia ja oransseja helmitomaatteja. Pienistä makueroista riippumatta, oransseja helmitomaatteja käytetään punaisten tovereidensa tavoin. 

 

Pihvitomaatti

Pontevuutta paistamiseen! Ruokaisa pihvitomaatti on viime vuosien kovin tulokas. Närpiön Vihanneksen kasvattavat Ducovery-lajikkeiset pihvitomaatit ovat nimensä mukaisesti suurikokoisia tomaatteja, joiden rakenne on lihaisa. Niissä on vain vähän siemeniä ja hedelmäliha on kiinteää ja onteloista. Yksi tomaatti painaa noin 230-270 grammaa. Pihvitomaatti on maultaan mehukas ja se on parhaimmillaan kypsennettynä: täytettynä uunitomaattina tai vaikkapa grillattuna. Kokkaa tätä tomaattien karskia kunkkua ja kruunaa grilliruokasi. 

Dunne

Satumaista samettisuutta! San Marzano Dunne on hyvin tyylikäs ja hienostunut tomaatti. Siinä on hieno, voimakas ja pitkä ominaismaku. Närpion Vihanneksen Dunne on parhaimmillaan kypsennettynä: paahdettuna, grillattuna ja erilaisissa lämpimissä ruuissa, mutta maistuu toki myös raakana. San Marzanoja pidetään maailman parhaimpina tomaatteina ja Dunnea maistamalla tiedät kyllä miksi.

tomaattisalaatit

Flavorino- tomaatti

Simpsakkaa söpöyttä! Terhakat Flavorino tomaatit toimivat vaikka tuliaisina. Närpiön Vihanneksen kasvattamat Flavorinot ovat maultaan pirskahtelevan teräviä ja niissä on eloisa jälkimaku. Kaunis rasia kruunaa komean kokonaisuuden. Flavorino tomaattien rakenne ja hapokkuus ovat omiaan niin raakana käytettäväksi kuin lämpimiinkin ruokiin. Halkaise tomaatit ennen tarjoilua, niin niiden koko kauneus pääsee konkretisoitumaan.

 

San Marzano-tomaatti

Yksimielisesti ylivoimainen! Ruuanlaittotomaattien ehdoton ykkönen on San Marzano. Tomaatissa on kiinteä rakenne ja se on maultaan aromaattinen ja maukas, ja maku vain korostuu lämmitettynä. Närpiön Vihanneksen San Marzano tomaatit ovat tietysti hyviä ihan vain sellaisenaankin, mutta täydellisiä pizzoissa, kastikkeissa ja grillattuna. Maailman paras pizzakastike valmistuu vain San Marzano tomaateista.

Trio- tomaattisekoitus

Konstailematon kokonaisuus! Närpiön Vihanneksen Trio- tomaattisekoituksesta saat kolme ihanaa pikkutomaattia yhdessä pussissa! Trio-tomaattisekoitus sisältää Sassari tai Angelle, Bamano ja Kumato -tomaattilajikkeita. Kaikki lajikkeet ovat supermakeita ja ne korvaavat vaikka karkkipussin. Nappaa Trio- tomaattisekoitus mukaan metsään, rannalle tai automatkalle. Näillä tomaateilla taltutat makeanhimon ja nujerrat pikkunälän, mutta ne sopivat hyvin myös ruoanlaittoon, varsinkin kaikenlaisiin salaatteihin. 

 

Oikea säilytys suojaa makuvirheiltä

Suurin kaltoinkohtelu, jonka tomaatille voi tehdä on säilyttää niitä jääkaapissa. Tämä on valitettavan yleinen virhe ja kuluttajatutkimuksista saadun tiedon mukaan jopa 62 prosenttia on toiminut kyseisellä tavalla. Kylmä lämpötila heikentää tomaattien luonnollisia aromeja ja vaikuttaa myös rakenteeseen. Tomaatit kasvavat parhaiten lämpimässä, joten ne viihtyvät huoneenlämmössä myös poimimisen jälkeen.

tomaattisalaatit

Kesän parhaat tomaattisalaatit

Vaikka kaikki Närpiön Vihanneksen tomaatit toimivat sellaisenaan syötynä, niin makuelämystä kannattaa syventää kokeilemalla kokata niistä erilaisia annoksia. Klassiset kesän maut syntyvät tomaateista ja uusia makumuistoja luodaan trendikkäillä mausteilla. Täydellisten tomaattisalaattien salaisuus on aromien, sokereiden, happojen ja suolan tasapainon löytäminen.

Raikkaat tomaattisalaatit maistuvat kesältä, nappaa tästä kolme ihanaa reseptiä! Tomaattipanzanella on ihana mökkisalaatti, johon uppoaa myös se ei-enää-ihan-niin-tuore leipä. Yrttinen tomaatti-fetasalaatti hurmaa juhlissa ja se sopii ihanasti grilliruokien kaveriksi. Piparjuurimarinoidut kirsikkatomaatit pelastavat arkena, kun ruuan kylkeen kaipaa jotain raikasta – ne säilyvät jääkaapissa hyvänä useamman päivän!

tomaattipanzanella

Tomaattipanzanella

Neljälle-kuudelle henkilölle

 

  • 600 g Närpiön Vihanneksen erilaisia tomaatteja (esim. Dunne, Flavorino, Oranssi helmitomaatti)
  • 1 tl suolaa
  • n. 100 g hyvää leipää (tähän sopii hyvin hieman kuivempikin leipä)
  • 1 rkl + ½ dl oliiviöljyä
  • 1 pieni salottisipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • ½ tl dijon-sinappia
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • mustapippuria
  • tuoretta basilikaa

 

Leikkaa tomaatit paloiksi ja laita siivilään, jonka alla on kulho. Ripottele suola tomaateille, anna mehustua 15 minuuttia, sekoita puolivälissä.

Kun tomaatit mehustuvat, revi leipä palasiksi ja levitä leivinpaperille uunipellille. Sekoita 1 rkl öljyä joukkoon ja paahda leipäpaloja 180 asteessa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kuori ja hienonna salottisipuli ja valkosipulinkynsi. Sekoita sipuli, valkosipuli, dijon-sinappi, valkoviinietikka ja tomaateista valunut mehu keskenään. Vispaa ½ dl öljyä joukkoon.

Laita tomaatit ja leipäkuutiot kulhoon ja sekoita joukkoon kastike. Viimeistele runsaalla määrällä hienonnettua tuoretta basilikaa. Anna salaatin tekeytyä 30 minuuttia ennen tarjoilua.

 

Vinkki! Voit esivalmistella salaatin hyvissä ajoin, mutta sekoita leipäkuutiot joukkoon vasta puoli tuntia ennen tarjoilua, jotta ne eivät pehmene liikaa.

tomaatti-fetasalaatti

Yrttinen tomaatti-fetasalaatti

Neljälle

 

  • 4 Närpiön Vihanneksen tomaattia (esim. 2 tavallista tomaattia ja 2 San Marzano tomaattia)
  • 1 pieni punasipuli
  • 50 g fetajuustoa
  • 1 dl hienonnettuja yrttejä (tilli, minttu, oregano)

kastike:

  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 ½ rkl valkoviinietikkaa
  • ½ tl suolaa
  • ¼ tl mustapippuria

 

Leikkaa tomaatit siivuiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Murustele fetajuusto ja hienonna yrtit. Asettele ainekset tarjoiluvadille.

Mittaa kastikkeen ainekset pieneen pulloon ja sekoita voimakkaasti. Kaada salaatin päälle juuri ennen tarjoilua.

piparjuurimarinoidur kirsikkatmaatit

Piparjuurimarinoidut kirsikkatomaatit

Neljälle

 

  • 500 g Närpiön Vihannes-kirsikkatomaatteja
  • 2 rkl piparjuurta raastettuna
  • 1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl omenasiideriviinietikkaa
  • 1 tl sokeria
  • ½ tl suolaa

 

Halkaise kirsikkatomaatit, raasta piparjuuri ja hienonna timjami. Sekoita keskenään oliiviöljy, omenasiideriviinietikka, sokeri ja suola. Mittaa kaikki ainekset kannelliseen purkkiin ja sekoita hyvin. Siirrä jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi.

 

PS. Muista myös herkullinen gazpacho-smoothie!

Seuraa Närpiön Vihannesta Facebookissa ja Instagramissa, niin saat uutiset kotimaisesta vihannesten tuotannosta ensimmäisten joukossa.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri !