Lehtikaali on löytänyt tiensä ruokakauppoihin. Lehtikaali oli vuoden 2013 hittikasvis ja se on jatkanut suosionsa kasvattamista. Vielä muutama vuosi sitten, sitä oli vaikeaa löytää tavallisista ruokakaupoista. Vuoden 2008 kasvistaseessa lehtikaalia ei edes mainittu omana lajikkeena. Sen kulutus oli sisällytetty kategoriaan “muut kaalit”, joita nautimme vuodessa noin 200 grammaa henkilöä kohden. Lehtikaali on oiva esimerkki siitä miten kuluttajien kysyntä parantaa tarjontaa ja viljelijät ovat valmiita reagoimaan meidän tarpeisiin varsin nopealla aikataululla. Tänä syksynä olemme saaneet nauttia kotimaista lehtikaalia, jota löytyy jo melkein jokaisesta ruokakaupasta. Lehtikaali on yksi terveellisimmistä ja vanhimmista viljelykasveista, mutta miksi se on vaipunut välillä unholaan?
Lehtikaali oli vuoden 2013 hittikasvis.
ANTIIKIN AIKAINEN VILJELYKASVI LEVISI ROOMALAISTEN VALLOITUSTEN MUKANA
Lehtikaali on Länsi-Euroopassa luonnonvaraisena kasvavan kaalilajin (Brassica oleracea subsp. oleracea) muoto. Se on lähimpänä alkuperäistä villikaalia eikä se muodosta kerää, varsimukulaa, muhkeita kukintoja, tai pulleita lehtihankasilmuja vaan nimensä mukaan siitä syödään erillisenä kasvavat lehdet. Lehtikaalia on viljelty antiikin ajoista lähtien. Se mainitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä jo vuonna 234 – 149 eea eläneen kirjailijan Marcus Pocius Cato vanhemman proosateoksessa. Rooman valtakunnan laajentumisen myötä myös lehtikaalin viljely levisi Euroopan keski- ja länsiosiin, jossa se on edelleen kaupallisesti merkittävä viljelykasvi.
LEHTIKAALI JÄI SATOISAMMAN VALKOKAALIN JALKOIHIN
Kotimaahamme lehtikaali on todennäköisesti kulkeutunut Englannista tai Saksasta esihistoriallisena aika viikinkien mukana. Toinen todennäköinen vaihtoehto ovat hansakauppiaat. Ruotsissa lehtikaali oli suosittua tavallisen väestön keskuudessa aina 1700-luvulle saakka. Kotimaastamme samanlaisia suosion merkkejä ei löydy. Lehtikaali joutui niin Ruotsissa, Suomessa ja muualla Euroopassa uuden ja satoisamman lajikkeen, valkokaalin syrjäyttämäksi.
Suomessa lehtikaalin kasvattaminen on tapahtunut lähinnä keittiöpuutarhoissa, kasvimailla ja palstaviljelijöiden toimesta. Ensimmäisen kerran lehtikaali mainitaan suomen kielen sanana Oulun Wiikko-sanomien artikkelissa vuonna 1853.
1800-luvun lopulla ilmestyneessä Suomen maanviljelyslehdessä todetaan kasvitarhojen silloisesta tilasta seuraavalla tavalla: ”Lehtikaalin viljelystä ainakin tätä nykyä harjoitetaan ani harvassa paikassa tietääksemme enimmiten Itä-Suomessa, mihin se lie Venäjältä tullut; lanttujen viljelys on yleisempi, mutta ei sekään niin tunnettu, kuin ansaitsisi olla. Itse nauristakin kylvetään monessa paikassa ainoastaan sen verran “että olisi lasten syödä”.
LAJIKKEITA JOKA LÄHTÖÖN
Lehtikaalista on olemassa useita eri lajikkeita, jotka ryhmitellään varren korkeuden sekä lehtien värien mukaan. Sitä on jalostettu myös koristekasviksi. Meille tutuin lehtikaali on tumman vihreä ja kähärälehtinen lajike, mutta punaiset sekä violetit lajikkeet ovat löytäneet tiensä tänä syksynä ruokakauppoihin.
Myös punalehtisiä lajikkeita on ilmestynyt tänä syksynä ruokakauppoihin.
Lehtikaali ei menesty karkeilla maalajeille, mutta muuten on maalajin suhteen vaatimaton. Se voidaan kylvää avomaalle jo toukokuussa. Jos sitä halutaan korjata jo nuorena taimena, niin ennen istutusta taimet kannattaa esikasvattaa 10-15 asteen lämpötilassa 3-4 viikkoa. Avomaalle taimien sopiva istutustiheys on noin 5-10 tainta neliömetriä kohden.
Lehtikaali kasvaa ensimmäisenä kesänä noin puolen metrin korkuiseksi. Kasvaessaan lehdet ovat pystyt, mutta kasvun päättyessä ne alkavat kaartua maata kohden. Lehtikaalilla esiintyy vähemmän tuholaisia ja tauteja kuin monella muulla kaalilla.
PARAS SATO SYNTYY PAKKASEN PUREMASTA
Tiheästi istutetuista taimista koko sato korjataan kerralla. Suureksi kasvatetuista taimista satoa voidaan riipiä lehdittäin aina talven tuloon saakka. Lehtikaali sietää vahingoittumatta jopa 15 asteen pakkasia, joten sadonkorjuu kannattaa tehdä vasta myöhään syksyllä. Lehtien makeus paranee kylmän vaikutuksesta, joten sadonkorjuu kannattaa aloittaa vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen.
Hyväkuntoiset lehdet säilyvät sadonkorjuun jälkeen noin 3-4 viikkoa, mikäli säilytyslämpötila on nollan tuntumassa ja lehdet on suojattu veden haihtumiselta.
KOTIMAINEN KASVIS PÄRJÄÄ “SUPERFOODEILLE”
Yhdysvalloissa lehtikaalia on jo pidemmän aikaa mainostettu ”superfoodina” Tälle markkinointitermille löytyy runsaasti perusteita. Lehtikaali sisältää kaikista ravintokasveista eniten B2- vitamiinia, K -vitamiinia ja karotenoideja. Jos sitä vertaa meille kaikille tuttuun appelsiiniin, niin se sisältää melkein kolminkertaisen määrän C-vitamiinia. Toisin kuin appelsiinin, lehtikaalin viljely onnistuu meillä Suomessa. Siitä löytyy runsaasti myös meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita kuten kaliumia ja fosforia. Lehtikaalin energiasisällöstä melkein 40 prosenttia tulee proteiinista. Tästä syystä se on kasvissyöjien suosiossa.
MAKUELÄMYS VAATII ESIKÄSITTELYÄ
Lehtikaalin käyttö ruoanvalmistuksessa eroaa hieman meille tutummasta keräkaalista. Ravinnoksi käytetään ainoastaan lehdet, joiden sitkeä lehtiruoti kannattaa poistaa tai ainakin ohentaa ennen valmistamista. Raakana lehtikaalin lehdet ovat kovia ja puisevia, joten ne kannattaa vähintään ryöpätä, marinoida öljypohjaisessa seoksessa tai paistaa pannulla. Tällä tavalla kasvisolujen seinämät pehmenevät ja kasvis on helpompi nauttia. Keitin veteen voi lisätä hieman ruokasoodaa, joka pehmentää lehdet ja säilyttää niiden kauniin värin.
Lehtikaalin voimakas maku on hyvä pari mausteisten liharuokien kanssa.
Viimeaikoina erityisen suosittu tapa nauttia lehtikaali on ollut valmistaa siitä sipsejä. Sitä voidaan käyttää myös keittoihin, patoihin, muhennoksiin sekä smoothieihin. Voimakkaan makuinen lehtikaali on erinomainen lisuke mausteisille liharuoille.
Yksinkertaisen ohjeen lehtikaalisipseille löydät täältä!
P.S. Lehtikaali on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä erittävien kasvisten lähellä.
