Vuodenaikojen ja sesonkikasvisten mukaan jaoteltu ruokalehti antaa inspiraatiota kokkaukseen ja leivontaan sekä auttaa lisäämään kasviksia lautaselle.

Satokausi-keittokirjaan on valittu 16 kiinnostavaa kasvista ja 52 suosikkireseptiä Maku- ja Kotivinkki-lehdistä. Mukana on arkeen ja viikonloppuun sopivia ruokia sekä makeita ja suolaisia leivonnaisia sesongin parhaista raaka-aineista. Kasvikset ovat näissä resepteissä pääroolissa, mutta mukana on myös liha- ja kalaruokia sekä ohjeita erityisruokavalioihin.

”Sesonkiajattelu on yksi isoimmista ruokatrendeistä ja fiksun ruoanlaiton perusta. Se tarkoittaa sitä, että ruoanlaitto alkaa kaupan hedelmä- ja vihannesosastolta. Kokataan ja leivotaan niistä kasviksista, jotka kulloinkin ovat parhaimmillaan. Satokausiajattelu on vastuullista, koska kokkailua ohjaavat kasvisten luonnolliset sesongit. Oli mahtavaa saada myös Satokausikalenteri mukaan tähän projektiin, sillä meillä on selkeä yhteinen missio lisätä kasviksia ruokavalioon hyödyntämällä satokausiajattelua”, sanoo Maku-lehden ja Satokausi-keittokirjan päätoimittaja Jenny Brandt.

Keittokirjan lopussa on suositun Satokausikalenterin miniversio. Sen avulla on helppo ottaa haltuun eri vuodenaikojen hedelmät, marjat, sienet, vihannekset ja juurekset.

“Yhteistyössä toteutettu erikoislehti on loistava uutuustuote! A-lehtien ja Satokausi Median yhteistaivalta on takana vasta muutama kuukausi ja saamme heti lisää sesonkireseptejä seuraajillemme. Vuoden 2023 Satokausikalenterissa on ensimmäistä kertaa mukana reseptejä. Ne saivat valtavan hyvän vastaanoton, joten halusimme tarjota lisää ruokaohjeita Satokausikalenterin käyttäjille. Satokausi-keittokirjan avulla muutkin kuin kalenterin käyttäjät pääsevät opettelemaan sesonkikokkailua koko vuoden ympäri”, iloitsee Satokausikalenterin perustaja ja Satokausi Median toimitusjohtaja Samuli Karjula.

Erikoislehti Satokausi-keittokirja on myynnissä 15.3.2023 alkaen Lehtipisteissä sekä Meillä kotona -kaupoissa.

Lisätiedot:

A-lehdet Oy, päätoimittaja Jenny Brandt, puh. 050 532 5022, jenny.brandt@a-lehdet.fi