Ihana, kamala sipuli

Kasviksena sipuli on erittäin kiehtova. Sen maku on ihastuttanut ja vihastuttanut jo esihistoriallisena aikana. Tänä päivänä sipuli kuuluu moneen eri ruokavalioon ja tuo reilusti makua mausteen muodossa niin raakana kuin kypsennettynäkin.

Mielipiteitä tästä kasviksesta on varmasti yhtä monia kuin ihmisiäkin. Toiset ei voi kuvitellakaan kokkaavansa ilman sipulia ja ruoanlaittoprosessi alkaakin yleensä huolellisella kuorimisella. Toiset puolestaan eivät sipulin makua voi sietää ruoassa ollenkaan. Väliin mahtuu kaikenlaisia muita ihmistyyppejä, jotka syövät rakastettua ja intottua herkkua kypsennettynä, mutta ei raakana – ja toisinpäin.

sipuli

Meidän mielestämme sipuli on kasvisten ykkösiä. Moni on kanssamme samaa mieltä, sillä syömme kasvista keskimäärin viisi kiloa vuodessa ja se onkin yksi suosituimpia kotimaisia vihanneksia.

Myös faktat ovat sipulin puolella. Tämä kasvis on ekologinen, edullinen ja ravinteikasta ravintoa. Hiilijalanjälki on yhtä pieni kuin muillakin avomaalla kasvatetuilla juureksilla, esimerkiksi perunalla.

Sipulia kannattaa syödä ihan päivittäin. Tutkimustulokset kertovat, että sitä säännöllisesti syövillä on muita pienempi riski sairastua kurkku-, suoli- ja munasarjasyöpään. Suu- ja ruokatorvisyövän riski saattaa myös tulosten nojalla pienentyä erittäin runsaan käytön avulla.

sipuli

Sipuli ruoanlaitossa

Tämä on todella monipuolinen raaka-aine! Helpompaa onkin varmaan keksiä mihin kyseinen kasvis ei sovi kuin toisinpäin. Sipulia käytetään yleensä suolaisiin ruokiin, makeutensa ansiosta se tuo monenlaiseen ruokaa syvyyttä ja kontrastia. Karamellisodussa tai paistetussa sipulissa on reilusti umamia. Umami on japania ja tarkoittaa suomeksi ”herkullista makua” tai ”miellyttävää, ruokahalua herättävää makua.” Moni voikin varmaan samaistua veden herahtamiseen kielelle paistuvan sipulin aromin leijaillessa sieraimiin.

Käytä tätä monipuolista kasvista kaikenlaisissa kastikkeissa, niin liha- kuin kasvisversioissakin. Keittoihin, patoihin ja wokkeihin se tuo syvyyttä makumaailmaan. Erityisen hyvin sipuli sopii pitkän hauduttamisen vaativiin ruokiin, jolloin se pääsee luovuttamaan koko makuarsenaalinsa.

Sipuli toimii myös pääraaka-aineena monelle ruoalle. Esimerkiksi friteeratut sipulirenkaat, ranskalainen sipulikeitto tai -piiras ei onnistu ilman tämän jutun päätähteä.

Raakana aromaattista kasvista kannattaa käyttää ohueksi leikattuna salaatteihin. Erityisesti kreikkalainen salaatti täydentyy punasipulin avulla maukkaaksi.

Oma suosikkimme tällä hetkellä on karamellisoitu sipuli, joka on mainio lisuke muun muassa burgerin väliin, grilliruoan kaveriksi tai vaikkapa voileivälle.

Kasviksista löytyy sipulille oivia makupareja. Esimerkiksi tomaatti on kuin luotu sille, kokeile näitä kahta vaikkapa salsan tai pastakastikkeen muodossa. Peruna on nekin erinomainen makukombo. Etenkin kesällä uuden sadon perunoihin kannattaa yhdistää sipulia perunasalaatissa. Myöhemmin talvella paistettu peruna ja sipuli ovat täydellinen pari ja toimivat kunnon lohturuokana talven viimassa.

sipuli

Vinkit sipulin käyttöön

Kyllä, se itkettää. Silmien vetistelyn aiheuttaa kasviksessa oleva aine, joka silmän pinnassa olevan kyynelnesteen kanssa muodostaa mietoa rikkihappoa. Juuri itkettävät ainesosat tekevät toivotut ominaisuudet ja antavat sipulille tyypillisen maun ja aromin, älä siis pelkää kyyneliä. Mikäli vetistelystä haluaa välttyä, niin päähänsä voi laittaa vitsikkäästi uimalasit tai -maskin.

Emme suosittele koneisiin turvautumista tätä kasvista leikatessa, sillä koneen terä muuttaa maun karvaaksi. Terävä veitsi käteen ja pilkkomaan!  

Kypsentäessä kannattaa nostaa lämpötila pikkuhiljaa ja turvautua mielummin liian mietoon kuin korkeaan lämpötilaan. Palaessa kasviksen maku muuttuu karvaaksi.

Sipuli rakastaa voita ja öljyä! Kuullota paloja reilussa voinokareessa tai tilkassa öljyä, niin saat ruokaan kuin ruokaan mainion startin. Tämä toimenpide on salaisuus maistuvaan risottoon, täyteläiseen keittoon ja herkulliseen kastikkeeseen.

***

Katso edelliset Satokausikalenterin reseptit:

Seesamikurkut

Porkkapesto

Marjainen jogurttijäätelö

Seuraa Satokausikalenteria Facebookissa ja Instagramissa, niin saat ensimmäisenä hyödylliset tiedot kauden kasviksista!

sipuli