Avainsana: kotimaiset marjat

Parasta juuri nyt: Puolukka

Puolukka on Suomen tärkein luonnon marja. Sen viljelyä on tutkittu paljon ja siihen on olemassa viljelytekniikka. Viljelyä ei kuitenkaan Suomessa ole aloitettu, koska täällä luonnonpuolukkaa saadaan riittävästi! Miksi meidän kannattaa jatkaa tämän terveellisen marjan käyttämistä ruokavaliossamme?


Jo olemassa olevaa virtsatietulehdusta ei voi hoitaa marjamehuilla, mutta tulehduksia voidaan mahdollisesti ehkäistä puolukkamehulla.

SUOMEN TÄRKEIN LUONNONMARJA VOI OLLA YLI 100 VUOTIAS

Historian valossa me suomalaiset emme ole olleet aktiivisinta marjanpoimijakansaa. Metsään on menty huonoina aikoina enemminkin pakon sanelemina. Nuivaa asennettamme marjanpoimintaan voi selittää tavallisen kansan taakkana olleet “veromarjat”, joita piti toimittaa sille talolle, johon torpan rakennukset ja maat kuuluivat.

Sokeri oli 1800-luvulle saakka ylellisyystavaraa, joten metsämarjojen säilöminen ei ollut kovin helppoa tavallisen kansan keskuudessa. Poikkeuksen tähän tekevät puolukat ja karpalot. Ne ovat niin happamia marjoja, että ne säilyvät sisältämiensä sitruuna- ja bentsoehappojen ansiosta viileässä ilman säilöntäaineitakin. Puolukka on nykyäänkin Suomen tärkein luonnonmarja.

NIMISEKAANNUS JUONTAA JUURENSA ANTIIKIN KREIKASTA

Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on aina vihanta 10-40 senttimetriä korkea varpu, joka kasvaa laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Se kuuluu puolukoiden sukuun ja kanervakasvien heimoon. Puolukan latinankielisen nimen taustalla on pieni sekaannus. Idaea tarkoittaa Idavuorella asuvaa ja vitis tarkoittaa viiniköynnöstä. Idavuori on Kreetalla sijaitseva vuori, joka tunnetaan nykyisin nimellä Psiloreitis. Puolukan nimi on peräisin antiikin kreikkalaisen Theafrastoksen tutkimuksesta, jossa kuvaillaan vuorella kasvavaa mustikkaa. Puolukan tieteellisen nimen antanut ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné tulkitsi tutkimusta väärin ja yhdisti Idavuorella esiintyvän lajin puolukkaan.

100-VUOTIAS VANHUS ANTAA AINA HYVÄN SADON

Suomessa puolukka viihtyy erityisesti kuivahkoissa ja valoisissa kangasmetsissä. Sitä voidaan tavata niin rämeillä, kallioilla, korvissa, tuntureilla, tienvarsilla ja pellonpientareilla. Puolukan lehdet ovat tummia, nahkeita ja vahapintaisia. Kuivasta kasvualustastaan johtuen kasvi säästää vettä, eikä pudota lehtiään. Yhden lehden elinikä on noin 2-4 vuotta. Puolukan maavaristot voivat olla 20 vuotta vanhoja, mutta itse kasvi voi olla yli 100 vuoden ikäinen. Hiljalleen, mutta jatkuvasti uudistuva kasvi laajenee kasvullisesti noin neliödesimetrin vuodessa. Siksi hyvät marja-apajat säilyvät hyvinä vuodesta toiseen ilman ympäristön radikaalia muutosta.

Puolukan kukkiminen ajoittuu kesä-heinäkuun tienoille. Sen tärkeimpiä pölyttäjiä ovat maamehiläiset, kimalaiset ja kärpäset. Puolukka tuottaa pyöreän punaisen, läpimitaltaan noin 5-8 millimetriä olevan happaman pohjusmarjan. Sen satokausi kestää elokuun lopulta aina lokakuulle saakka. Kotimaan vuosittainen sato vaihtelee 200-500 miljoonan kilon paikkeilla. Sadosta poimimme noin 100 miljoonaa kiloa, josta kaupalliseen käyttöön päätyy 5-10 miljoonaa kiloa.

HAPPAMAN MARJAN SISÄLLÄ ON PALJON TERVEYTTÄ

Puolukan terveellisyyttä on tutkittu lääketieteellisesti jo 1800-luvulta lähtien. Vanhan kansan tietojen mukaan puolukka edisti maksan, sapen ja vatsan toimintaa. Myöhemmin on selvitetty, että puolukka kykenee estämään bakteerien kiinnittymisen suolien seinämiin. Tästä johtuen bakteerit tulevat ulos luonnollista tietä. Puolukan sisältämä kiniinihappo nostaa virtsan happopitoisuutta, joka tuhoaa virtsatien bakteereja.

Puolukka sisältää jonkin verran C-, B- ja K-vitamiineja sekä karotenoideja. Elimistömme kykenee muuttamaan karotenoidit A-vitamiiniksi. Puolukka sisältää runsaasti terveyttä edistäviä polyfenolisia yhdisteitä. Puolukasta saadaan elimistölle tärkeitä rasvahappoa kuten alfalioneeli- ja linonihappoa, jota muuten jokapäiväisestä ravinnosta on vaikea saada riittävästi. Muiden marjojen tavalla puolukka on hyvä kuitujen lähde. Kaikkia puolukan terveysvaikutuksia ei ole kyetty vielä tieteellisesti selvittämään.

Vaikka marjat ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään marja ei yksinään voi ehkäistä terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä.

VESISÄILÖTYT PUOLUKAT TUOVAT SHERRYMÄISEN VIVAHTEEN JOULUPÖYTÄÄN

Perinteinen tapa nauttia puolukkaa lienee siitä tehdyn survoksen tarjoaminen liharuokien lisukkeena. Muita yleisiä käyttötapoja ovat, mehut, puurot ja keitot. Helpoin tapa säilöä puolukka on viileässä varastoitu raakasurvos tai pakastaminen. Siitä voidaan valmistaa myös hilloa tai hyytelöä. Puolukka kestää hyvin vesisäilömistä. Ehjät marjat laitetaan lasipurkkiin ja purkki täytetään kylmällä vedelllä. Jokaisen marjan tulee olla kypsiä ja peittyä varmasti vedellä. Purkkia voidaan säilyttää jääkaapissa ja se säilyy pitkälle kevättalveen.

P.S. Puolukan voi sekoittaa rohdoskasvina tunnettuun sianpuolukkaan. Sianpuolukan erottaa tavallisesta puolukasta mauttomista, kuivista ja jauhoisista marjoista. Tavallisen puolukan lehtien alla on tummia pisteitä, mutta sianpuolukan lehdillä on alapinnalla verkkosuonitus.

P.S.S Puolukan lehdistä voidaan valmistaa teetä. Lehdet sisältävät 4-9% arbutiinia, joka on yksi tärkeimpiä virtsatietulehduksen hoitoon vaikuttavia aineita. Puolukanlehtiteetä pitää käyttää hillitysti, koska yliannostus voi aiheuttaa myrkytysoireita.

 

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/puolukka/

http://wikikko.info/wiki/Puolukka

http://www.hs.fi/kotimaa/a1344827215439

http://www.hs.fi/ruoka/a1390789723138

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolukka

http://www.satakunnantyrniseura.fi/puolukka.html

Parasta juuri nyt: Vadelma

Tiesitkö, että vadelma lukeutuu kuitupitoisimpiin metsämarjoihin? Se sisältää enemmän kuitua kuin mustikka, puolukka, mansikka tai karpalo. Vadelmaa pidetään arvokkaana marjana sen hienostuneen maun takia. 1900-luvun alun Englannissa vadelmahillo oli niin haluttua herkkua, että sitä väärennettiin lisäämällä vadelmahilloon omenan ja raparperin sekoitusta. Vadelmahillon koostumusta jäljiteltiin sotkemalla seokseen vadelmansiemeniltä näyttävää puunpurua!


Ihmisasutuksen lähettyvillä viihtyvä kuitupitoinen metsämarja toimii rohtona ja sesonkiherkkuna.

YLEISTÄ TIETOA VADELMASTA

Vadelma (Rubus idaeus Lat.) on pohjoisinta Lappia lukuunottamatta koko Suomessa esiintyvä vatukoihin kuuluva monivuotinen puolipensas. Vatukoita löytyy useita kymmeriä eri lajikkeita ja ne ovat levinneet ympäri maapalloa. Punainen vadelma on yleinen koko Euroopassa ja Suomi lukeutuu sen pohjoisimpiin kasvualueisiin. Me tunnemme vadelman myös nimillä vattu, vaarain tai vaapukka.

Vadelmasta on jalostettu puutarhavadelmalajikkeita, joita on viljelty 1800-luvulta lähtien. Puutarhavadelma on luonnonvadelmaa suurempi, koostumukseltaan kiinteämpi ja maultaan hieman happamampi. Yleisimpiä viljeltäviä lajikkeita ovat Muskoka ja Ottawa. Vadelmasta on olemassa viljeltävä syyslajike, joka tuottaa satoa jo ensimmäisen vuoden versoihin.


Vadelmien poimiminen kannattaa aloittaa pensaan alapuolelta ja edetä latvaa kohden. Nopealla vilkaisulla kaikkia marjoja ei huomaa.

Vadelmapensas on noin 50-150 senttimetriä korkea, mutta voi kasvaa yli kaksimetriseksi. Varsi on yleensä piikikäs ja vihreät lehdet ovat sahalaitaisia. Vadelman kukat ovat valkoisia ja se kukkii yleensä kesäkuussa. Vadelma tuottaa paljon mettä, joten hyönteiset pölyttävät sitä tehokkaasti. Ensimmäiset kypsät tummanpunaiset ja helposti irtoavat marjat kypsyvät 30-35 vuorokauden kuluttua pölytyksestä. Vadelma muodostuu noin 70-120 pienestä luumarjasta.

KASVUOLOSUHTEET JA SATO

Vatukoita etsiessä kannattaa muistaa, että vasta toisen vuoden versot tuottavat satoa. Marjojentuotantovuotena ne eivät enää kasva pituutta, vaan versoihin ilmestyy lyhyitä sivuversoja joihin kukat puhkeavat ja joihin myöhemmin kehittyy marjoja. Vadelman satokausi on pitkä ja se kestää heinäkuusta aina syyskuuhun saakka. Sato on runsaimmillaan heinäkuun lopussa ja elokuun alussa, riippuen maantieteellisestä sijainnista sekä kasvuolosuhteista. Vadelma on herkkä marja ja ne poimitaan käsin.


Tänä kesänä vadelmia poimiessa kannattaa muistaa katsella myös maan tasalle, koska sienestämisen ja marjastamisen voi hoitaa samalla reissulla.

Helpoiten vadelmia löytää hakkuuaukeilta, ojan vierustoilta ja se leviää nopeasti metsäpalojen jälkeisille aukeille. Vadelma viihtyy typpipitoisilla alueilla ja kallioilla. Se ei kestä puiden kanssa kilpailua, joten se häviää metsän varttuessa. Aurinkoisella ja tuulelta suojassa olevalla kasvupaikalla vadelma tuottaa paljon marjoja ja sesongin ensimmäiset kypsät marjat löytyvät juuri tällaisista paikoista. Vadelmat viihtyvät hyvin ihmisasutusten lähettyvillä, josta löytyy ojanpientareita ja avoimia paikkoja eikä metsä ole kilpailemassa ravinteista. Urbaanista ympäristöstä vadelmia kannattaa katsella puistojen laitamilta sekä voimajohtolinjojen hakkuualueilta.

KÄYTTÖ RAVINTONA

Kansanparannuksessa vadelmaa käytettiin vatsavaivojen hoidossa. Nykytutkimuksen valossa tällä hoitomuodolla on ollut vinha perä, koska vadelma on yksi kuitupitoisimmista metsämarjoistamme. Vadelma sisältää runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten magnesiumia ja mangaania. Kaksi desilitraa vadelmia sisältää saman verran C-vitamiinia, kuin yksi mandariini. Marjoista saa myös K-, E-, A-, ja B-vitamiineja.


Onneksemme kaupat ovat alkaneet myymään myös vadelmia suuremmissa erissä. Tänä kesänä valmiiksi poimitun puutarhavadelman kilohinta on vaihdellut 11 – 17 euron välillä. Jos ostat vadelmia kaupasta, niin kannattaa tarkastaa rasian alapuoli ovatko kaikki marjat varmasti ehjiä. Rikkinäiset marjat homehtuvat helposti ja saattavat olla hieman käyneitä.

Niin kuin suurin osa metsämarjoistamme, myös vadelma maistuu parhaalta heti tuoreeltaan. Vastapoimitun vadelman käsittely kannattaa jättää mahdollisimman vähälle. Luonnosta poimittua ruiskuttamatonta marjaa ei kannata huuhdella, sillä marjat imevät itseensä helposti vettä ja menettävät samalla makuaan.


Vadelma kruunaa hienostuneet jälkiruoat, kuten valkosuklaa-pannacottan.

Jos vadelmia halutaan tarjota jälkiruokana tai sesonkiherkkuna, voi tuoreisiin marjoihin ripauttaa hieman sokeria tai tilkan kermavaahtoa. Kesäjuhlien jälkiruokavadelmiin voi lirauttaa tilkkasen limoncelloa. Vadelmasta voidaan valmistaa niin mehua, hilloja, kuin leivonnaisiakin, ja se on erittäin kaunis jälkiruoan koriste. Vadelman maku sopii mainiosti yhteen muiden marjojen kanssa. Mustikan kanssa valmistettava kuningatarhillo on erityisen herkullista.


Vadelman sisältämät ravinteet kestävät pakastamisen hyvin. Rakenteen säilyttämiseksi vadelma kannattaa pakastaa rasioissa. Marjat on helppo poimia puhtaasti suoraan pakasterasioihin.

P.S. Vadelman lehdistä tehtyä teetä on käytetty kuumerohtona. Vadelman lehdet sisältävät C-vitamiinia 400mg/100g ja kasvupaikasta riippuen jopa enemmänkin. Ensimmäisen vuoden versoista lehtiä voi kerätä koko kesän ja toisen vuoden versoista ennen kukintaa.

Lähteet ja lisälukemista:

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/vadelma/

http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/terveelliset-vadelmat

http://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokaketju-ruuan-matka-pellolta-poytaan/maatila/puutarhan-marjat-ja-hedelmat/puutarhavadelma

Tämä kuitupommi vaalii vatsaa ja on täynnä vitamiineja

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vadelma

Marjojen nauttiminen kannattaa

Marjat ovat osa terveellistä ruokavaliota ja ravitsemussuositusten mukaan niitä tulisi nauttia päivittäin. Ne ovat tärkeitä vitamiinien sekä hiven- ja kivennäisaineiden lähteitä suomalaisten ruokavaliossa. Niiden tiedetään sisältävän myös erilaisia polyfenoleita ja kiinnostus näiden yhdisteiden terveysvaikutuksiin on viime vuosina kasvanut.


Suomalaiset saavat polyfenoleita marjoista, kuten mustikoista ja vadelmista. Polyfenolit ovat kasvisten metaboliitteja, jotka usein suojaavat kasvia UV-valolta ja patogeeneilta. Ruuassa ne voivat vaikuttaa myös sen kitkeryyteen, karvaisuuteen, väriin ja makuun. Yleisimpiä muotoja ovat fenoliset hapot, tanniinit ja flavonoidit.

MARJAT OVAT TÄRKEÄ POLYFENOLIEN LÄHDE

Marjat ovat suomalaisessa ruokavaliossa parhaimpia polyfenolien lähteitä. Marjoista eniten polyfenoleita on aroniassa, mutta meille tutummassa mustikassa niitä on myös huomattava määrä. Marjojen lisäksi hedelmistä tummat luumut, kirsikat, omenat ja tummat viinirypäleet sisältävät huomattavasti polyfenoleita. Vihanneksista polyfenoleita löytyy muun muassa raparperista ja punakaalista. Kasvikista neilikka sisältää kaikkein eniten polyfenoleita. Sen käyttö ravitsemuksessa on kuitenkin vähäistä.

Eri marjojen välillä polyfenolimäärät vaihtelelevat ja ne myös koostuvat erilaisista polyfenolikoostumuksista. Tällä ei kuitenkaan ole käytännön kannalta merkitystä, vaan marjoja kannattaa käyttää mahdollisimman monipuolisesti. Polyfenoleita löytyy lisäksi muista tavallisista elintarvikkeista, kuten ruis- ja vehnäleseistä sekä kahvista. Polyfenolit kärsivät myös hieman ruoansulatustappiosta; kuoriminen, keittäminen, paistaminen, vähentävät niiden määriä.


Polyfenolien määriä meille tutuissa elintarvikkeissa (Laatikainen 2011).

KYPSYYDELLÄ ON MERKITYSTÄ

Polyfenolien määrät vaihtelevat yksittäisen elintarvikkeen sisälläkin. Suurimmat polyfenolimäärät ovat usein uloimmissa kerroksissa eli kuorissa. Kuitenkin niitä esiintyy kasviksissa kauttaaltaan. Polyfenoleita tuotetaan auringonvalon avulla, jolloin esimerkiksi omenan toinen puoli saattaa olla polyfenolirikkaampi kuin varjopuoli. Kasvisten kypsyysaste keräämisajankohdan aikana vaikuttaa polyfenolien määrään polyfenolityypistä riippuen. Muun muassa fenolisten happojen määrä vähenee marjan tai hedelmän kypsyessä kun taas antosyaanien määrä lisääntyy.

Lisäksi kasvin kasvuympäristöllä on vaikutusta polyfenolien määrään. Esimerkiksi Lapissa kasvaneet mustikat sisältävät enemmän antosyaaneja kuin Etelä-Suomessa kasvaneet. Lapin pitkät kesäpäivät ja huomattavat lämpötilaerot yön ja päivän välillä edistävät antosyaanien muodostumista. Tämä ei tarkoita etteikö Etelä-Suomessa kannataisi poimia mustikoita tai muita marjoja. Koko maailmaa tarkastellessa Suomi lukeutuu pohjoisimpiin kasvuvyöhykkeisiin.

POLYFENOLEILLA ON ANTIOKSIDANTTINEN VAIKUTUS

Polyfenolit eivät ole ravintoaineita, kuten esimerkiksi vitamiinit, mutta niillä on havaittu olevan terveydelle hyödyllisiä ominaisuuksia. Ne ovat muun muassa antioksidanttisia, anti-inflammatorisia, anti-karsinogeenisiä ja muutenkin bioaktiivisia. Ne siis voivat alentaa muun muassa syöpien ja verisuonitautien riskiä sekä tulehduksellisia reaktioita.

Suomalaisten arvioidaan saavan polyfenoleita vajaa gramma päivässä. Polyfenolit eivät imeydy suolistosta täydellisesti ja ne metaboloidaan elimistössä nopeasti. Kuitenkin päästessään elimistöön niillä on edellä lueteltuja ominaisuuksia. Siispä marjojen ja hedelmien monipuolinen sekä runsas käyttö turvaa parhaiten polyfenolien saannin. Terveyshyötyjen varmistamiseksi marjoja kannattaa nauttia päivittäin.


Polyfenolien luokittelu (Voutilainen ym. 2012).

MARJAT OVAT MAINIO JÄLKIRUOKA

Kotimaiset tutut marjat, kuten mansikka, mustaherukka, puolukka ja mustikka tasaavat verensokerin vaihtelua ja insuliinin pitoisuuksia aterioinnin jälkeen. Nämä ominaisuudet tasoittavat verensokerin vaihtelun aiheuttamia vireystilan muutoksia ja kylläisyyden tunne kestää pidempään. Siksi ruoan jälkeen kannattaa nauttia jälkiruoaksi kotimaisia marjoja. Selvitykseen marjojen terveysvaikutusten kliinisestä tutkimusnäytöstä voit tutustua täältä.

Artikkelin kirjoittaja Maria Mäkitalo on kolmannen vuoden ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa. Maatalon tyttärenä hän on saanut lähituntumaan maanviljelyksestä aina puimurilla ajosta avomaankurkkupenkin tekoon, sekä jokavuotiseen mustikan poimintaan. Marian vapaa-aika kuluu ainejärjestö Retikan hallituksen puheenjohtajana ja juoksuharrastuksen parissa.

Lähteet ja lisälukemista:

Laatikainen R. Suomi ottaa polyfenolinsa kahvista. 2011. http://www.pronutritionist.net/suomi-ottaa-polyfenolinsa-kahvista/

Lätti A, Riihinen K, Kainulainen P. Analysis of Anthocyanin Variation in Wild Populations of Bilberry (Vaccinium myrtillus L.) in Finland. J Agric Food Chem 2008;56:190-196

Manach C, Scalbert A, Morand C, Rémésy C, Jiménez L. Polyphenols: food sources and bioavailability. Am J Clin Nutr. 2004;79:727-747.

Ovaskainen M-L, Törrönen R, koponen J, Sinkko H, hellström J, Reinivuo H, Mattila P. Dietary Intake and Major Food Sources of Polyphenols in Finnish Adults. J Nutr 2008;138:562-566

Pandey K, Rizvi S. Plant polyphenols as dietary antioxidants in human health and disease. Oxid med Cell Longev. 2009;2:270-278.

Pérez-Jiménez J, Neveu V, Vos F, Scalbert A. Identification of the 100 richest dietary sources of polyphenols: an application of the Phenol-Explorer database. Eur J Clin Nutr. 2010;64:112-120.

Voutilainen F. Vitamiinit ja kivennäisaineet sekä muut ravinnon yhdisteet. Kirjassa: Aro A, Mutanen M, Uusitupa M. Ravitsemustiede. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2012 s. 165-167.