Avainsana: marjastus

Turkulaiset Riikka ja Wiivi tuovat Satokausi-saitille juurevaa puutarhurin näkökulmaa. Käsittelyssä ovat niin puutarha, keittiö kuin luonnon antimetkin. Lue myös edelliset Puutarhasta pöytään-artikkelit. 

Me suomalaiset olemme onnekasta kansaa, sillä meillä on valtavasti puhdasta luontoa, joka on juuri nyt täynnä ravinteikasta ja vitamiinipitoista lähiruokaa.

Metsässä kävely ja marjamättäillä kyykkiminen on hyötyliikuntaa, joka palkitsee varmasti. Luonnossa kuljeskelu laskee stressitasoja ja tuottaa hyvää mieltä. Kun sen lisäksi saa vielä kotiin kantaa metsän herkkuja, on helppo hymyillä.  Mikä olisikaan parempi viikonlopunviettotapa kuin marjastus- tai sienestysreissu lähiluonnossa!

Vinkki: Sienien ja marjojen lisäksi villiyrtit kannattaa hyödyntää keittiössä.

Valmistautuminen

Sieni- tai marjametsälle kannattaa lähteä poutasäällä. Kun keräät luonnosta ruokaa, valitse puhdas keruupaikka. Esimerkiksi isojen teiden varsia on syytä välttää. Ennen metsään lähtöä kannattaa kerrata jokamiehenoikeudet.

Pitkät housut, pitkähihainen paita ja kumisaappaat ovat marjastajan ja sienestäjän perusvarustus. Kirkkaat värit erottuvat paremmin metsässä. Pukeudu vaatteisiin joissa on mukava liikkua. Hattu päähän aurinkoisella säällä ja hyttyskarkotetta käyttöön tarpeen mukaan.

Muista myös pakata mukaan juotavaa ja eväät. Vinkkejä herkullisiin eväsleipiin löydät täältä.

Ennen kuin suuntaat sienireissulle, tutustu ruokasieniin kirjojen tai netin avulla. Tietoa eri sienilajeista löydät vaikkapa täältä. Kerää vain sellaisia sieniä, jotka varmasti tunnistat.

Marjastus

Mustikat voi kerätä ämpäriin. Pehmeämmille marjoille kuten vadelmille pienempi rasia on parempi. Halutessasi ota mukaan poimuri tai siivilä. Mustikoita kannattaa lähteä etsimään kuusi- ja havumetsistä heinä-elokuusta syyskuun lopulle asti.

Villivadelmat viihtyvät aukeilla paikoilla, kuten metsäteiden reunoilla ja hakkuuaukeilla ja kypsyvät samoihin aikoihin mustikoiden kanssa. 

Suuntaa suolle, jos mielit hilloja (käytetään myös nimiä lakka ja muurain). Hillaa saa etelässä hieman niukemmin heinäkuusta alkaen ja pohjoisemmassa elokuusta eteenpäin. 

Puolukka on maamme yleisin varpukasvi joka viihtyy kuivilla kankailla ja kallioilla. Puolukkaa voi kerätä elokuun alusta syyskuun loppuun ja se on yksi parhaiten säilyvistä marjoistamme.

Karpaloita voi poimia syyskuusta ensilumiin asti. C-vitamiinipitoinen hapan marja viihtyy vetisillä suoalueilla.

Sienestys

Sienille kori tai ämpäri on oivallinen keruuastia. Sieniveitsi, jonka toisessa päässä on suti, on kätevä väline sienien keruuseen ja putsaukseen, mutta tavallinen veitsikin käy. Ota tarvittaessa mukaan sienikirja, joka auttaa sienien tunnistamisessa. Kirjoista löydät myös hyvät vinkit siihen, minkälaisilla alueilla eri sienilajit viihtyvät.

Poimi sienet kokonaisina ja perkaa heti metsässä. Eri lajit kannattaa kerätä erillisiin astioihin, näin saaliin käsittely kotona on nopeampaa.

Keruusaaliin käsittely

Keruusaalis, oli kyseessä sienet tai marjat, kannattaa käsitellä mahdollisimman pian. 

Marjojen vitamiinit saat parhaiten hyödynnettyä nauttimalla ne tuoreena.  Marjoista keität myös hillot ja mehut tai leivot piirakan. Suuremmasta saalista riittää pakkaseenkin. Julkaisimme aikaisemmin vinkkejä mustikan ja mansikan käyttöön, näitä voi soveltaa muillekin marjoille!

Sienet kannattaa putsata jo metsässä. Ne ovat lihan ja kalan tavoin helposti pilaantuva ruoka-aine, joten ne kannattaa valmistaa ateriaksi, pakastaa tai kuivata mahdollisimman pian. Jotkin sienet vaativat keittämisen ennen syömistä, tutustu siis huolella eri sienilajien käyttöön.

Tutkivat puutarhurimme löydät myös instagramista: @wiivikoskela ja @puutarhuriikka

Puolukka on Suomen tärkein luonnon marja. Sen viljelyä on tutkittu paljon ja siihen on olemassa viljelytekniikka. Viljelyä ei kuitenkaan Suomessa ole aloitettu, koska täällä luonnonpuolukkaa saadaan riittävästi! Miksi meidän kannattaa jatkaa tämän terveellisen marjan käyttämistä ruokavaliossamme?

Jo olemassa olevaa virtsatietulehdusta ei voi hoitaa marjamehuilla, mutta tulehduksia voidaan mahdollisesti ehkäistä puolukkamehulla.

SUOMEN TÄRKEIN LUONNONMARJA VOI OLLA YLI 100 VUOTIAS

Historian valossa me suomalaiset emme ole olleet aktiivisinta marjanpoimijakansaa. Metsään on menty huonoina aikoina enemminkin pakon sanelemina. Nuivaa asennettamme marjanpoimintaan voi selittää tavallisen kansan taakkana olleet “veromarjat”, joita piti toimittaa sille talolle, johon torpan rakennukset ja maat kuuluivat.

Sokeri oli 1800-luvulle saakka ylellisyystavaraa, joten metsämarjojen säilöminen ei ollut kovin helppoa tavallisen kansan keskuudessa. Poikkeuksen tähän tekevät puolukat ja karpalot. Ne ovat niin happamia marjoja, että ne säilyvät sisältämiensä sitruuna- ja bentsoehappojen ansiosta viileässä ilman säilöntäaineitakin. Puolukka on nykyäänkin Suomen tärkein luonnonmarja.

NIMISEKAANNUS JUONTAA JUURENSA ANTIIKIN KREIKASTA

Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on aina vihanta 10-40 senttimetriä korkea varpu, joka kasvaa laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Se kuuluu puolukoiden sukuun ja kanervakasvien heimoon. Puolukan latinankielisen nimen taustalla on pieni sekaannus. Idaea tarkoittaa Idavuorella asuvaa ja vitis tarkoittaa viiniköynnöstä. Idavuori on Kreetalla sijaitseva vuori, joka tunnetaan nykyisin nimellä Psiloreitis. Puolukan nimi on peräisin antiikin kreikkalaisen Theafrastoksen tutkimuksesta, jossa kuvaillaan vuorella kasvavaa mustikkaa. Puolukan tieteellisen nimen antanut ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné tulkitsi tutkimusta väärin ja yhdisti Idavuorella esiintyvän lajin puolukkaan.

100-VUOTIAS VANHUS ANTAA AINA HYVÄN SADON

Suomessa puolukka viihtyy erityisesti kuivahkoissa ja valoisissa kangasmetsissä. Sitä voidaan tavata niin rämeillä, kallioilla, korvissa, tuntureilla, tienvarsilla ja pellonpientareilla. Puolukan lehdet ovat tummia, nahkeita ja vahapintaisia. Kuivasta kasvualustastaan johtuen kasvi säästää vettä, eikä pudota lehtiään. Yhden lehden elinikä on noin 2-4 vuotta. Puolukan maavaristot voivat olla 20 vuotta vanhoja, mutta itse kasvi voi olla yli 100 vuoden ikäinen. Hiljalleen, mutta jatkuvasti uudistuva kasvi laajenee kasvullisesti noin neliödesimetrin vuodessa. Siksi hyvät marja-apajat säilyvät hyvinä vuodesta toiseen ilman ympäristön radikaalia muutosta.

Puolukan kukkiminen ajoittuu kesä-heinäkuun tienoille. Sen tärkeimpiä pölyttäjiä ovat maamehiläiset, kimalaiset ja kärpäset. Puolukka tuottaa pyöreän punaisen, läpimitaltaan noin 5-8 millimetriä olevan happaman pohjusmarjan. Sen satokausi kestää elokuun lopulta aina lokakuulle saakka. Kotimaan vuosittainen sato vaihtelee 200-500 miljoonan kilon paikkeilla. Sadosta poimimme noin 100 miljoonaa kiloa, josta kaupalliseen käyttöön päätyy 5-10 miljoonaa kiloa.

HAPPAMAN MARJAN SISÄLLÄ ON PALJON TERVEYTTÄ

Puolukan terveellisyyttä on tutkittu lääketieteellisesti jo 1800-luvulta lähtien. Vanhan kansan tietojen mukaan puolukka edisti maksan, sapen ja vatsan toimintaa. Myöhemmin on selvitetty, että puolukka kykenee estämään bakteerien kiinnittymisen suolien seinämiin. Tästä johtuen bakteerit tulevat ulos luonnollista tietä. Puolukan sisältämä kiniinihappo nostaa virtsan happopitoisuutta, joka tuhoaa virtsatien bakteereja.

Puolukka sisältää jonkin verran C-, B- ja K-vitamiineja sekä karotenoideja. Elimistömme kykenee muuttamaan karotenoidit A-vitamiiniksi. Puolukka sisältää runsaasti terveyttä edistäviä polyfenolisia yhdisteitä. Puolukasta saadaan elimistölle tärkeitä rasvahappoa kuten alfalioneeli- ja linonihappoa, jota muuten jokapäiväisestä ravinnosta on vaikea saada riittävästi. Muiden marjojen tavalla puolukka on hyvä kuitujen lähde. Kaikkia puolukan terveysvaikutuksia ei ole kyetty vielä tieteellisesti selvittämään.

Vaikka marjat ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota, niin mikään marja ei yksinään voi ehkäistä terveysongelmia. Elintapojen ja ruokavalion tulee kokonaisuudessaan olla sellaisia, että ne suojaavat elimistöä riskitekijöiltä.

VESISÄILÖTYT PUOLUKAT TUOVAT SHERRYMÄISEN VIVAHTEEN JOULUPÖYTÄÄN

Perinteinen tapa nauttia puolukkaa lienee siitä tehdyn survoksen tarjoaminen liharuokien lisukkeena. Muita yleisiä käyttötapoja ovat, mehut, puurot ja keitot. Helpoin tapa säilöä puolukka on viileässä varastoitu raakasurvos tai pakastaminen. Siitä voidaan valmistaa myös hilloa tai hyytelöä. Puolukka kestää hyvin vesisäilömistä. Ehjät marjat laitetaan lasipurkkiin ja purkki täytetään kylmällä vedelllä. Jokaisen marjan tulee olla kypsiä ja peittyä varmasti vedellä. Purkkia voidaan säilyttää jääkaapissa ja se säilyy pitkälle kevättalveen.

P.S. Puolukan voi sekoittaa rohdoskasvina tunnettuun sianpuolukkaan. Sianpuolukan erottaa tavallisesta puolukasta mauttomista, kuivista ja jauhoisista marjoista. Tavallisen puolukan lehtien alla on tummia pisteitä, mutta sianpuolukan lehdillä on alapinnalla verkkosuonitus.

P.S.S Puolukan lehdistä voidaan valmistaa teetä. Lehdet sisältävät 4-9% arbutiinia, joka on yksi tärkeimpiä virtsatietulehduksen hoitoon vaikuttavia aineita. Puolukanlehtiteetä pitää käyttää hillitysti, koska yliannostus voi aiheuttaa myrkytysoireita.

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/puolukka/

http://wikikko.info/wiki/Puolukka

http://www.hs.fi/kotimaa/a1344827215439

http://www.hs.fi/ruoka/a1390789723138

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolukka

http://www.satakunnantyrniseura.fi/puolukka.html

Tiesitkö, että vadelma lukeutuu kuitupitoisimpiin metsämarjoihin? Se sisältää enemmän kuitua kuin mustikka, puolukka, mansikka tai karpalo. Vadelmaa pidetään arvokkaana marjana sen hienostuneen maun takia. 1900-luvun alun Englannissa vadelmahillo oli niin haluttua herkkua, että sitä väärennettiin lisäämällä vadelmahilloon omenan ja raparperin sekoitusta. Vadelmahillon koostumusta jäljiteltiin sotkemalla seokseen vadelmansiemeniltä näyttävää puunpurua!

Ihmisasutuksen lähettyvillä viihtyvä kuitupitoinen metsämarja toimii rohtona ja sesonkiherkkuna.

YLEISTÄ TIETOA VADELMASTA

Vadelma (Rubus idaeus Lat.) on pohjoisinta Lappia lukuunottamatta koko Suomessa esiintyvä vatukoihin kuuluva monivuotinen puolipensas. Vatukoita löytyy useita kymmeriä eri lajikkeita ja ne ovat levinneet ympäri maapalloa. Punainen vadelma on yleinen koko Euroopassa ja Suomi lukeutuu sen pohjoisimpiin kasvualueisiin. Me tunnemme vadelman myös nimillä vattu, vaarain tai vaapukka.

Vadelmasta on jalostettu puutarhavadelmalajikkeita, joita on viljelty 1800-luvulta lähtien. Puutarhavadelma on luonnonvadelmaa suurempi, koostumukseltaan kiinteämpi ja maultaan hieman happamampi. Yleisimpiä viljeltäviä lajikkeita ovat Muskoka ja Ottawa. Vadelmasta on olemassa viljeltävä syyslajike, joka tuottaa satoa jo ensimmäisen vuoden versoihin.

Vadelmien poimiminen kannattaa aloittaa pensaan alapuolelta ja edetä latvaa kohden. Nopealla vilkaisulla kaikkia marjoja ei huomaa.

Vadelmapensas on noin 50-150 senttimetriä korkea, mutta voi kasvaa yli kaksimetriseksi. Varsi on yleensä piikikäs ja vihreät lehdet ovat sahalaitaisia. Vadelman kukat ovat valkoisia ja se kukkii yleensä kesäkuussa. Vadelma tuottaa paljon mettä, joten hyönteiset pölyttävät sitä tehokkaasti. Ensimmäiset kypsät tummanpunaiset ja helposti irtoavat marjat kypsyvät 30-35 vuorokauden kuluttua pölytyksestä. Vadelma muodostuu noin 70-120 pienestä luumarjasta.

KASVUOLOSUHTEET JA SATO

Vatukoita etsiessä kannattaa muistaa, että vasta toisen vuoden versot tuottavat satoa. Marjojentuotantovuotena ne eivät enää kasva pituutta, vaan versoihin ilmestyy lyhyitä sivuversoja joihin kukat puhkeavat ja joihin myöhemmin kehittyy marjoja. Vadelman satokausi on pitkä ja se kestää heinäkuusta aina syyskuuhun saakka. Sato on runsaimmillaan heinäkuun lopussa ja elokuun alussa, riippuen maantieteellisestä sijainnista sekä kasvuolosuhteista. Vadelma on herkkä marja ja ne poimitaan käsin.

Tänä kesänä vadelmia poimiessa kannattaa muistaa katsella myös maan tasalle, koska sienestämisen ja marjastamisen voi hoitaa samalla reissulla.

Helpoiten vadelmia löytää hakkuuaukeilta, ojan vierustoilta ja se leviää nopeasti metsäpalojen jälkeisille aukeille. Vadelma viihtyy typpipitoisilla alueilla ja kallioilla. Se ei kestä puiden kanssa kilpailua, joten se häviää metsän varttuessa. Aurinkoisella ja tuulelta suojassa olevalla kasvupaikalla vadelma tuottaa paljon marjoja ja sesongin ensimmäiset kypsät marjat löytyvät juuri tällaisista paikoista. Vadelmat viihtyvät hyvin ihmisasutusten lähettyvillä, josta löytyy ojanpientareita ja avoimia paikkoja eikä metsä ole kilpailemassa ravinteista. Urbaanista ympäristöstä vadelmia kannattaa katsella puistojen laitamilta sekä voimajohtolinjojen hakkuualueilta.

KÄYTTÖ RAVINTONA

Kansanparannuksessa vadelmaa käytettiin vatsavaivojen hoidossa. Nykytutkimuksen valossa tällä hoitomuodolla on ollut vinha perä, koska vadelma on yksi kuitupitoisimmista metsämarjoistamme. Vadelma sisältää runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten magnesiumia ja mangaania. Kaksi desilitraa vadelmia sisältää saman verran C-vitamiinia, kuin yksi mandariini. Marjoista saa myös K-, E-, A-, ja B-vitamiineja.

Onneksemme kaupat ovat alkaneet myymään myös vadelmia suuremmissa erissä. Tänä kesänä valmiiksi poimitun puutarhavadelman kilohinta on vaihdellut 11 – 17 euron välillä. Jos ostat vadelmia kaupasta, niin kannattaa tarkastaa rasian alapuoli ovatko kaikki marjat varmasti ehjiä. Rikkinäiset marjat homehtuvat helposti ja saattavat olla hieman käyneitä.

Niin kuin suurin osa metsämarjoistamme, myös vadelma maistuu parhaalta heti tuoreeltaan. Vastapoimitun vadelman käsittely kannattaa jättää mahdollisimman vähälle. Luonnosta poimittua ruiskuttamatonta marjaa ei kannata huuhdella, sillä marjat imevät itseensä helposti vettä ja menettävät samalla makuaan.

Vadelma kruunaa hienostuneet jälkiruoat, kuten valkosuklaa-pannacottan.

Jos vadelmia halutaan tarjota jälkiruokana tai sesonkiherkkuna, voi tuoreisiin marjoihin ripauttaa hieman sokeria tai tilkan kermavaahtoa. Kesäjuhlien jälkiruokavadelmiin voi lirauttaa tilkkasen limoncelloa. Vadelmasta voidaan valmistaa niin mehua, hilloja, kuin leivonnaisiakin, ja se on erittäin kaunis jälkiruoan koriste. Vadelman maku sopii mainiosti yhteen muiden marjojen kanssa. Mustikan kanssa valmistettava kuningatarhillo on erityisen herkullista.

Vadelman sisältämät ravinteet kestävät pakastamisen hyvin. Rakenteen säilyttämiseksi vadelma kannattaa pakastaa rasioissa. Marjat on helppo poimia puhtaasti suoraan pakasterasioihin.

P.S. Vadelman lehdistä tehtyä teetä on käytetty kuumerohtona. Vadelman lehdet sisältävät C-vitamiinia 400mg/100g ja kasvupaikasta riippuen jopa enemmänkin. Ensimmäisen vuoden versoista lehtiä voi kerätä koko kesän ja toisen vuoden versoista ennen kukintaa.

Lähteet ja lisälukemista:

Lähteet ja lisälukemista:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/luonnonmarjat/vadelma/

http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/terveelliset-vadelmat

http://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokaketju-ruuan-matka-pellolta-poytaan/maatila/puutarhan-marjat-ja-hedelmat/puutarhavadelma

Tämä kuitupommi vaalii vatsaa ja on täynnä vitamiineja

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vadelma