Avainsana: pimientos de padron

Vihreistä vihrein curry kesän vihanneksista

Kaupallinen yhteistyö: Planti

 

Kesä on sesonkivihannesten kulta-aikaa. Kotimaiset kasvikset ovat parhaimmillaan ja niitä löytyy lähes joka lähtöön. Kehittelimme yhteistyössä Plantin kanssa helpon, nopean ja ennen kaikkea järisyttävän herkullisen curryreseptin, johon voi upottaa melkeinpä mitä tahansa vihanneksia. Vihreä papucurry maistuu koko perheelle ja on oiva tarjottava myös kesävieraille!

planti thai cooking

Satokausikalenteri ♥ Planti

Planti on säätiön omistama yritys, jonka voittoja jaetaan hyväntekeväisyyteen. Vuosittain säätiö jakaa merkittävän summan tutkimukseen, humanitääriseen apuun ja kulttuuriin sekä Pohjoismaissa että koko maailmassa. Plantin tuotevalikoimaan kuuluu erilaisia kasvipohjaisia tuotteita, kuten juomia, välipalatuotteita ja ruoanlaittotuotteita.  Kaikki Plantin tuotteet valmistetaan Turussa ja kaurapohjaisiin tuotteisiin käytetään vain kotimaista kauraa.

Uudella Planti Thai Cooking kaurapohjaisella ruoanvalmistustuotteella saa näppärästi taiottua aasiahenkistä makua ruokiin. Tuotteessa maistuu lempeästi chili, inkivääri, sitruunaruoho ja kookos. Voit lorauttaa Planti Thai Cookingia esimerkiksi kasvissosekeittoon tai currykastikkeeseen tai korvata sillä tavallisesti käyttämäsi kerman lähes missä vain ruoassa. Planti Thai Cooking on täysin kasviperäinen, eli se sopii hyvin niin laktoosittomaan, maidottomaan kuin vegaaniseenkin ruokavalioon.

Vihreä papucurry on arkiruokien parhaimmistoa

Vihreä papucurry on arjen pikaruokaa parhaimmillaan. Curryyn voi käyttää aina kulloinkin sesongissa olevia vihanneksia, nyt kesällä esimerkiksi kesäkurpitsaa, munakoisoa, broccoliineja ja pieniä vihreitä pimientos de padron -paprikoita. Me tartuimme purkilliseen kypsiä papuja currya tehdessämme, mutta proteiiniksi voi hyvin käyttää muutakin. Esimerkiksi kuutioitu ja paistettu tofu, linssit tai vaikkapa härkäpapusuikaleet sopivat vihreään curryyn erinomaisesti.

vihreä papucurry

Vihreä currytahna ja Planti Thai Cooking vievät makumaailman lempeästi Aasiaan. Tarjoile vihreän papucurry keitetyn riisin tai nuudeleiden kanssa. Tulisista mauista pitävä voi silputa oman annoksensa päälle runsaasti tuoretta chiliä.

vihreä papucurry

Vihreä papucurry

Kuudelle

  • 2 valkosipulinkynttä
  • ½ munakoiso
  • ½ kesäkurpitsa
  • 100 g broccoliineja
  • 100 g pimientos de padron -paprikoita
  • ½ dl öljyä
  • 2-3 rkl vihreää currytahnaa
  • 1 prk kypsiä valkoisia papuja
  • 2 prk Planti Cookin Thaita
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl soijakastiketta
  • tuoretta korianteria
  • vihreää chiliä
  • suolapähkinöitä
  • limelohkoja
  • tarjoiluun riisiä tai nuudeleita

Aloita valmistelemalla vihannekset. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuutioi munakoisot ja leikkaa kesäkurpitsa sentin paksuisiksi siivuiksi. Leikkaa broccoliineista kuivat päät tarvittaessa pois.

Kuumenna öljy pannussa ja kuullota valkosipulia ja munakoisoa noin viiden minuutin ajan. Lisää pannulle currytahna ja sekoita hyvin. Lisää pannulle loput vihannekset, paista muutama minuutti. Lisää sitten pavut ja Planti Cooking Thai. Kuumenna ja anna muhia viitisen minuuttia. Mausta curry sokerilla ja soijakastikkeella.

Tarjoile vihreä papucurry keitetyn riisin tai nuudelien kanssa. Viimeistele annokset tuoreella korianterilla, hienonnetulla vihreällä chilillä ja suolapähkinöillä. Tarjoile lisäksi limelohkoja, joista ruokailijat voivat puristaa mehua omiin annoksiinsa makunsa mukaan.

Ota seurantaan myös Plantin nettisivut, Facebook ja Instagram – saat ensimmäisenä feediisi herkullisimmat kasvipohjaiset reseptit ja tiedon uutuustuotteista.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Nyt sesongissa pirteä paprika!

Paprika  – Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

Toukokuun toinen Satokausi-kasvis on kaikille tuttu paprika kaikkine värivariaatioineen. Mahtuupa mukaan myös suippoversiokin.

Paprikat kavereineen löydät Food Market Herkun hedelmä-ja vihannesosastolla. Sieltä nappaat mukaan myös muut toukokuun Satokausi-kasvikset.

Paprika on toukokuussa in!

Paprikan voittokulku jatkuu

Mehevät, isot ja makeat vihannespaprikat ovat valloittaneet suomalaisten makumieltymykset tällä vuosituhannella. Nykyään ne lukeutuvatkin suosituimpiin vihanneksiin, eikä menekin kasvulle näy loppua.

Koisokasveihin kuuluva paprika on lähtöisin Meksikosta ja nykyään siitä on olemassa tuhansia eri lajikkeita käyttötarkoituksen mukaan. Paprikat tuotiin Eurooppaan löytöretkien mukana ja niiden toivottiin syrjäyttävän kalliimpi mustapippuri maustemarkkinoilla.

Vihanneksena käytettävästä paprikasta puuttuu kuitenkin kokonaan muille paprikoille ominainen kapsaisiini. Chilien tulisuuden mittauksessa käytettävässä asteikossa vihannespaprika edustaa nollapistettä.

Paprikaa saa monessa muodossa

Yllättävän terveellinen paprika

Yllättävää, mutta totta: paprika on ruokakasveista yksi parhaista C-vitamiinin lähteistä. Vitamiinit ovat vieläpä helposti nautittavassa muodossa! Rouskahtava rapeus sekä ominainen makeus selittyy paprikan sisältämän veden sekä sokerin määrällä. Vihannespaprikan vesipitoisuus on yli 90 prosenttia ja kuiva- aineista jopa puolet ovat sokereita.

Paprikan maku syntyy yli sadasta erilaisesta yhdisteestä, joten makua voi korostaa poistamalla nesteen määrää, eli kuivaamalla, paahtamalla tai paistamalla paprikaa. Paprika on kaikessa makukirjossaan esimerkiksi unkarilaisen keittiön kulmakivi sekä kansallismauste.

Paprika on toukokuun Satokausi-Kasvis

Monipuolinen ruoanlaitossa

Paprika sujahtaa sujuvasti monen maan ruokakulttuuriin. Siitä saa helposti rakennetta perinteisiin vihersalaatteihin, pilkottuna se tuo väriä sekä rakennetta wokkeihin ja ohuesti viipaloituna se sopii mainiosti trendikkäisiin aasialaisiin nuudeleihin tai bowleihin.

Kokeile myös suippopaprikoita ja Espanjasta meillekin rantautuneita Pimientos de padrón -pikkupaprikoita, jotka ovat parhaimmillaan kovassa lämmössä pannulla paahdettuina. Ripauta paistettujen pikkupaprikoiden päälle sormisuolaa ja tarjoa paprikat kuumina.

Paprika kaikissa väreissä

Löydät kaikki nämä satokauden kasvikset ja paljon muita sesongin vihanneksia, hedelmiä ja marjoja uudistuneen Food Market Herkun valikoimasta. Nappaa ostoskoriin samalla myös herkkuja myymälän muilta osastoilta ja rakenna upea aamiainen, lounas tai päivällinen niin arkeen kuin juhlaan.

Seuraa Food Market Herkkua Facebookissa ja Instagramissa, niin kuulet ensimmäisenä uutiset Suomen herkuimmasta ruokakaupasta. Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa, jaamme jatkossa reseptejä ja kilpailuja Food Market Herkun satokauden kasvisten tiimoilta.