Kaupallinen yhteistyö: Sydänmerkki

Hyvä ruoka on paljon muutakin kuin vatsan täytettä. Yhteisessä pöydässä kannustetaan kokeilemaan erilaisia makuja, koetaan onnistumisen iloa ja vaalitaan hyvää tunnelmaa. Yhdessä syömiseen kannattaa panostaa. Kun keittiössä hääritään koko perheen voimin, maistuu ruokakin paremmalta. Samalla ruokarohkeus kasvaa ja suhde syömiseen sujahtaa oikeisiin uomiin melkein huomaamatta.

Satokausikalenterin reseptinikkarit sorvasivat Sydänviikon kunniaksi kolme reseptiä, joiden avulla uusia makuja on helppo kokeilla. Ensin pyöräytetään pöytään korealainen bibimbap-kulho jauhelihalla, punaisella paprikalla, porkkanalla ja punakaalilla. Sitten herkutellaan helpolla ja värikkäällä mango-puolukkasmoothiella ja viimeiseksi valmistetaan varhaiskaalipannukakku japanilaisen okonomiyakin tyyliin.

Laajenna lasten makumaailmaa kokoamalla kasviksia lautaselle!

Kasvisten karttamisessa on harvoin kyse nirsoudesta, sillä lapset suosivat tutuksi tulleita, tunnistettavia ruokia ja makeampia makuja luonnostaan. Uuteen makuun tottuminen vaatii aikuiseltakin 10–20 maistelukertaa, joten heti ei kannata luovuttaa. Makumaailman laajentaminen vaatii siis useita toistoja, kannustusta ja kärsivällisyyttä, mutta sinnikkyys palkitaan. Muista myös, että kaikkiruokaista taaperoa voi seurata valikoiva leikki-ikäinen, joka pari vuotta totuteltuaan saattaakin koululaisena ryhtyä taas ruokarohkeaksi. Päivittäisen tarkkailun sijaan ruokailutottumuksia kannattaa seurata pidemmällä aikavälillä. Arkisella aterialla tärkeämpää on kannustava ilmapiiri ja rento tunnelma.

Tee kasvisruuasta tavallinen osa arkea, tarjoa sitä usein ja säännöllisesti. Hyödynnä lasten luontaista uteliaisuutta ja anna heidän valita ostoskoriin kiinnostavia kasviksia pienestä pitäen. Näytä esimerkkiä, pidä kasviksia esillä, pilko niitä tarjolle ja kokeile erilaisia kypsennystapoja. Useimmat lapset rakastavat napostelukasviksia, joten sujauta kurkku- ja paprikapölkkyjen väliin vaikkapa kesäkurpitsasiivuja, lanttutikkuja ja suikaloitua kaalia tai lohko lautaselle värikäs kattaus hedelmiä ja kotimaisia marjoja.

Heittäydy rohkeasti hulluttelemaan, sillä ruoka on iloinen asia ja sillä voi välillä myös leikkiä! Voileivän kurkkukorvat ja tomaattisilmät, omenalohkoista hahmoteltu hämähäkki, viinirypäleistä taiteiltu tuhatjalkainen tai banaanista muotoillut delfiinit hauskuuttavat aikuistakin ja houkuttelevat lapsia vielä vieraiden kasvisten ja hedelmien pariin. Kasvisten kuoriminen, pilkkominen, koristelu ja aikuisen kanssa hassuttelu lisäävät lasten ruokailoa ja -rohkeutta.

Koko perhe kokkaamaan!

Tee kokkaamisesta koko perheen yhteinen hetki. Taaperot kippaavat silmät loistaen porkkananpaloja kulhoon ja lisäävät jauhoja taikinaan. Isommat muksut osaavat jo mitata ja sekoittaa ja koululaiset voivat harjoitella veitsen käyttöä. Rakenteet, tuoksut, sormituntuma ja erilaisten ainesten makumaailma tulevat tutuiksi – ja osa raaka-aineista saattaa hyvinkin sujahtaa lapsen suuhun hämminkiä herättämättä.

Yhdessä tekeminen on lapsien mielestä hauskaa ja joskus pienten apulaisten innokkuus saattaakin yllättää aikuisen. Lapset keksivät usein aivan uudenlaisia käyttötarkoituksia ruokatarvikkeille. Siinä sivussa kädentaidot kehittyvät, mielenkiinto ruokaa kohtaan kasvaa ja ruuanvalmistuksen ihmeelliset ilmiöt tulevat tutuiksi. Jääkaapin kasvislokeron juureksista syntyy herkullinen ateria, kermasta vatkataan villi vaahto ja kananmunista valmistetaan mehevä munakas vihannesten kera – puhumattakaan uunissa kypsyvistä leivonnaisista tai makeista jälkiruokaherkuista.

Kokkaamisen lomassa on helppo jutustella päivän kuulumisten lisäksi vakavammistakin aiheista. Kun aikuista ei tarvitse puuhaillessa katsoa silmiin, on lapsen usein helpompi kertoa niin iloista kuin suruistaankin. Keittiössä hääräillessä keskusteluyhteys vahvistuu kuin huomaamatta.

Yhdessä syöminen tuottaa rakkaita ruokamuistoja

Kaikilla meillä on ruokaan liittyviä lapsuusmuistoja. Kuuma kaakao ja evässämpylät metsäretkellä, sormille sulava jäätelötuutti aurinkoisena kesäpäivänä tai hampaissa rouskuvat rapeat muikut, jotka nautitaan torikahvilan markiisin alla. Juuri uunista nostettujen sämpylöiden päälle sulava voi, sunnuntaiaamujen pitkään haudutettu riisipuuro ja höyryävään maitokahviin kastetut pullapalat. Ruokamuistot säilyvät läpi elämän ja tuovat iloa pitkään. Ne syntyvät arkisen aterian ympärillä, keittiössä yhdessä kokaten, taikinaa salaa maistellen ja itse tehdystä ruoasta nauttien.

Ruoan ei tarvitse olla gourmet-tasoa tai kattauksen maailman kaunein synnyttääkseen syvän muistijäljen. Riittää, että ruokapöydän ympärillä keskitytään nauttimaan seurasta ja vaihtamaan päivän kuulumisia. Silloin tällöin arkea voi toki piristää erilaisilla teemoilla tai hauskoilla poikkeuksilla, jotka suunnitellaan yhdessä. Merirosvokesteistä, parvekepiknikistä tai italialaisesta illasta jää lapselle hauska muisto, josta puhutaan vielä vuosien päästäkin.

Sydänviikon ateriat syntyvät sesongin raikkaimmista kasviksista

Kotimaisten kasvisten sesonki odotuttaa itseään vielä muutaman viikon, mutta oman maan antimia odotellessa on onneksi mahdollisuus nauttia eteläisemmän Euroopan ensimmäisestä vihannessadosta. Varhaiskaalit ovat saapuneet kauppoihin Unkarista, ja rouskuvan rapean punainen paprika satoa korjataan parhaillaan Hollannissa. Metsämarjojen varvut uinuvat osassa maata vielä talviunta, mutta onneksi pakastealtaista löytyy roppakaupalla suomalaista superruokaa vaikka välipaloina nautittaviksi.

Sydänviikolla Satokausi-keittiössä kokkaillaan itämaisissa tunnelmissa. Ensin pyöräytetään pari kulhollista korealaista bibimbapia jauhelihalla, punaisella paprikalla, porkkanalla ja punakaalilla. Seuraavaksi herkutellaan helpolla ja värikkäällä mango-puolukkasmoothiella ja sitten valmistetaan varhaiskaalista munakasta muistuttava pannukakku japanilaisen okonomiyakin tyylillä!

Helppo bibimbap jauhelihalla

4 annosta

*Sydänmerkki-tuote

3 dl täysjyväriisiä
9 dl vettä
(½ tl suolaa)
Lisäksi
*2 porkkanaa
*1 punainen paprika
*100 g punakaalia
½ -1 rkl punaviinietikkaa
4 kananmunaa
*1 –2 rkl öljyä
*¼ tl rouhittua mustapippuria
¼ tl suolaa
*2 valkosipulinkynttä
*400 g jauhelihaa, esim. Nauta
1 rkl seesamiöljyä
1 ½ rkl soijakastiketta, vähäsuolaista
1 rkl seesaminsiemeniä

Kastike:
3 rkl gochujang-chilitahnaa (korealainen chilitahna)
1 rkl sokeria
1 rkl riisiviinietikkaa
1 tl seesamiöljyä

Viimeistelyyn:
*2 dl ituja tai silmuja
(1-2 rkl seesaminsiemeniä)

Keitä riisi kypsäksi vedessä (n. 30 min).

Kuori ja suikaloi sillä aikaa porkkanat, suikaloi myös paprika ohuiksi siivuiksi. Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi ja hiero joukkoon loraus punaviinietikkaa.

Paista kananmunat tilkassa öljyä, mausta mustapippurilla ja suolaripauksella.

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Ruskista jauheliha seesamiöljyssä. Lisää valkosipuli ja paista muutama minuutti. Sekoita jauhelihan joukkoon soijakastike ja seesaminsiemenet.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Kokoa bibimpap-annokset jakamalla riisi neljään kulhoon. Aseta keskelle paistetut kananmunat ja ympärille porkkanat, paprikat, punakaalit ja idut. Lisää jauheliha. Tarjoile kastikkeen kanssa ja ripsauta halutessasi vielä annosten päälle hieman seesaminsiemeniä. Bibimbap on tarkoitus syödä niin, että ainekset sekoitetaan kulhossa ennen syömistä.

Mango-puolukkasmoothie

4 annosta

*Sydänmerkki-tuote

Puolukkasmoothie:
*2 ½ dl puolukoita, pakaste
*1 pieni avokado
*1 ½ dl maustamatonta jogurttia
*½ dl kauraleseitä
1 rkl sokeria tai hunajaa

Mangosmoothie:
*1 kypsä mango
*1 (viipaleina pakastettu) banaani
½ sitruuna
1 ½ dl maitoa tai kasvijuomaa
Pinnalle
½ dl granolaa
(syötäviä kukkia)

Puolukkasmoothie:
Mittaa 2 dl puolukoita tehosekoittimeen. Halkaise avokado, poista kivi. Kaavi avokadon hedelmäliha tehosekoittimeen lusikan avulla. Lisää loput ainekset ja aja sileäksi smoothieksi.
Jaa loput puolukat neljän ison lasin pohjalle ja lusikoi smoothie niiden päälle.

Mangosmoothie:
Leikkaa mango kuorettomiksi paloiksi ja laita tehosekoittimeen yhdessä jäisten banaaniviipaleiden kanssa. Lisää sitruunan mehu ja maito ja aja sileäksi smoothieksi.

Jaa mangosmoothie puolukkasmoothien päälle. Viimeistele annokset granolalla ja koristele halutessasi syötävillä kukilla. Paksu smoothie on helpointa syödä lusikalla.

Varhaiskaalipannukakku okonomiyakin tyyliin

2 kpl

350 g varhaiskaalia
3 rkl ruohosipulia hienonnettuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
3 dl vettä
3 kananmunaa
1 rkl rypsiöljyä (+ 2 rkl paistamiseen)

Kastike:
2 rkl ketsuppia
1 rkl worcester-kastiketta
1 rkl soijakastiketta, vähäsuolaista
1 ½ tl hunajaa

Lisäksi:
kevyt-majoneesia
sushi-inkivääriä
nori-merilevää
ruohosipulia

Leikkaa varhaiskaali suikaleiksi. Hienonna ruohosipuli.

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään kulhossa. Sekoita joukkoon vesi, kananmunat ja rypsiöljy. Lisää kaalit ja ruohosipulit, sekoita hyvin ja anna taikinan vetäytyä noin puolen tunnin ajan.

Sekoita sillä välin kastikkeen ainekset keskenään.

Kuumenna 1 rkl öljyä pannulla ja kauho puolet taikinasta pannulle. Taikinasta tulee joko paksummat tai ohuemmat pannukakut riippuen pannun koosta. Paista miedolla lämmöllä, kunnes taikina on hyytynyt ja on pohjalta kauniin paistuneen värinen. Käännä pannukakku ja paista myös toinen puoli kauniin paistuneeksi.

Siirrä valmis pannukakku lautaselle ja viimeistele se kastikkeella, majoneesilla, sushi-inkiväärillä ja nori-merileväarkista leikatuilla suikaleilla. Ripottele pinnalle lopuksi hienonnettua ruohosipulia.

 

Sydänviikko 2021 liputtaa ruoan ja ruokailon puolesta. Haluamme muistuttaa, että ruokapöydässä ruokitaan vatsan lisäksi onnistumisen iloa, yrittämistä ja hyvää tunnelmaa. Perheen yhteisiin ruokahetkiin kannattaa panostaa ja tehdä niistä kaikille odotettuja hetkiä. Sydänviikko-sivuilta löydät erinomaiset eväät ruokailon ja -rohkeuden lisäämiseen kotona. Myönteisellä ja armollisella suhteella ruokaan hellitte myös perheenne sydänterveyttä.