Syksy saapui ja sen mukana vuoden maukkain sesonki: tatteja on juuri nyt metsät pullollaan ja suppilovahverotkin näyttävät kasvun merkkejä.

Keräsimme yhteen kaikki parhaat neuvomme sienestysretkelle. Jos olet ensikertalainen, niin suosittelemme sukeltamaan rohkeasti sienten upeaan maailmaan ja kerryttämään kokemusta ja tietoa pikkuhiljaa.

Kymmenen vinkkiä sieniretkelle

Tiedä mitä poimit

Poimi vain sieniä joita varmasti tunnet. Aloittelijalle helposti tunnistettavia sieniä ovat esimerkiksi suppilovahvero, herkkutatti sekä keltavahvero eli tuttavallisemmin kantarelli. Suhtaudu sienestämiseen kuin mihin tahansa uuden harrastuksen opetteluun: pikkuhiljaa hyvä tulee ja harjoitus tekee mestarin. Kaikki luonnossa kasvava ei ole syötävää, vaan siellä kasvaa myös myrkyllisiä kasveja. Osa luonnon kasveista saattaa olla kokonaan rauhoitettua tai joissain päin Suomea paikallisesti niin harvinaisia, ettei niitä kannata poimia. Älä vahingoita luontoa tarpeettomasti.

Tunne oikeutesi sekä velvollisuutesi

Suomessa on jokaisenoikeudet, jotka eivät ole muualla maailmassa itsestään selvyys! Jokaisenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Luonnon käyttämiseen jokaisenoikeuksien sallimissa rajoissa ei siis tarvita maanomistajan lupaa, eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Luonnonsuojelualueilla eivät kuitenkaan jokaisenoikeudet ole sellaisenaan voimassa. Velvollisuuksia on myös pitkä lista, mutta tärkeintä on olla roskaamatta tai vahingoittamatta luontoa.

Kiinnitä huomiota keruupaikkaan

Ennen metsään ryntäämistä on hyvä suorittaa karttatiedustelu. Lue sienioppaista millaisessa maastossa havittelemasi sieni kasvaa. Esimerkiksi Kansalaisen karttapaikasta löytyy yksityiskohtaista karttatietoa, josta voi etsiä hyviä sienipaikkoja. Metsässä sienten tunnistamisen jälkeen kannattaa kiinnittää huomiota keruupaikkaan. Sienet keräävät ympäristöstään myös haitallisia aineita. Siksi keräämistä kannattaa vältellä saastuttavien teollisuuslaitosten tai lämpökeskusten läheltä. Teiden varret, asutuskeskukset tai lannoitettujen viljelyalueiden lähiympäristöt eivät ole hyviä keruupaikkoja.

Reissu kannattaa tehdä vaikka saalista ei löytyisi

Luonnonympäristön tiedetään rauhoittavan ja kohottavan mielialaa sekä vähentävän vihan, väsymyksen, masennuksen, huolestuneisuuden tai ahdistuksen tunteita. Luonnossa liikkuminen parantaa keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta, kehittää oppimisvalmiuksia, herkistää aisteja, edistää luovuutta, edistää kehon puolustusmekanismeja ja vahvistaa vastustuskykyä. Sen tiedetään jopa alentavan verenpainetta ja laskevan veren sokeriarvoja.

Valitse sään puolesta hyvä ajankohta

Villivihannekset, kuten marjat ja sienetkin, kannattaa kerätä kuivalla säällä. Kosteus edistää kasvien pilaantumista ja aurinkoisella säällä ulkoilu on mukavampaa.

Poimi hyväkuntoisia sieniä

Sienet poimitaan kokonaisina varovasti vetämällä tai kiertämällä. Ne kannattaa kerätä nuorina ja mahdollisimman hyväkuntoisina, niin ne säilyvät hyvin ja maistuvat parhailta. Perkaa ja käsittele sienet heti poimimisen jälkeen jo metsässä. Poista hiekka varovasti.

Sosiaalisuus mukaan retkelle

Kaverin tai perheen kanssa ulkoilu on mukavampaa. Pyydä mukaan vaikka työkaverisi ja pitäkää metsäpalaveri (monet Satokausikalenterin ideat ovat syntyneet sienestyksen tuoksinnassa!). Sienten keräämisen ohella jutustelu tulee luonnostaan ja metsässä on helppo puhua vaikeistakin asioista.

Valitse oikeat varusteet

Metsään kannattaa valita jalkineiksi kumisaappaat tai muut kosteutta pitävät kengät. Sienet tulee kerätä koriin tai ilmavaan astiaan, jotta ne pysyvät laadukkaina kotiin saakka. Jos koria ei ole, niin laita kangaskassin pohjalle pahvirasia. Sieniveitsi helpottaa sienten puhdistamisen jo metsässä. Myös matkapuhelin (täydellä akulla), kartta, puukko, tulitikut, heijastinliivi sekä vaihtovaatteet ovat suositeltavia varusteita metsäretkelle.

Älä aseta liian korkeita tavoitteita, pienikin reissu riittää

On todistettu, että jo viiden minuutin oleilu luonnossa edistää hyvinvointia. 20 minuutissa saadaan jo mittavia terveysvaikutuksia. Kasvit sitovat pienhiukkasia, tuottavat happea ja absorboivat ilmansaasteita. Puhtaampi hengitysilma tehostaa hengitystä, joten fyysinen harjoitus luonnossa voi tuntua kevyemmältä kuin rakennetussa ympäristössä. Luonnossa liikkuminen kuuluu niin suomalaiseen kulttuuriperinteeseen kuin ihmisen kehityshistoriaan. Hermosto ja aistit ovat kehittyneet havainnoimaan luonnonympäristöä.

Käsittele saalis nopeasti ja ole siitä ylpeä.

Valmista sieniateria pian keräämisen jälkeen, sillä sienet pilaantuvat kalan ja lihan tavoin nopeasti. Jos saalis on runsas, niin suurimman osan sienistä voi säilöä pakastamalla, kuivaamalla tai etikkaliemessä. Muista jakaa sienikuvasi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #satokausikalenteri, niin pääsemme ihastelemaan niitä. Tämä voi toimia positiivisena kannustimena lähipiirillesi ja saada heidätkin innostumaan sienestyksestä!

***

Katso myös Satokausikalenterin reseptit:

Sienisalaattileivät

Maailman paras kasvislasagne

Kolmen kaalin salaatti

Kauden kasvispannu

Kasvisvoileivät

Porkkapesto

Seuraa Satokausikalenteria Facebookissa ja Instagramissa, niin saat ensimmäisenä hyödylliset tiedot kauden kasviksista!