Kuukausi: tammikuu 2019

Lämmin tuulahdus kaukomailta: eksoottinen hedelmäsalaatti kookosliemellä

Kaupallinen yhteistyö: Santa Maria

 

Eksoottiset hedelmät ovat parhaimmillaan juuri nyt ja ne tuovat kaivatun henkäyksen lämpöä keskitalven myräköihin. Hedelmillä passaa herkutella sellaisenaan ja sopivat ne myös vaikkapa täytekakun koristeeksi, mutta mielestämme parhaimmillaan ne ovat kauniissa ja herkullisessa, lime-kookosliemen kruunaamassa hedelmäsalaatissa.

Yhdistä tuttuja hedelmiä uusiin tuttavuuksiin

Hedelmäsalaatti on kaikille maistuva jälkiruoka, joka toimii myös aamu-, ilta- tai välipalana. Hedelmäsalaatissa kannattaa yhdistellä vanhoja tuttuja hedelmiä uusiin tuttavuuksiin. Päivällisen wow-elementiksi hedelmäsalaatti taipuu, kun tarjoilet sen hedelmäkulhossa, esimerkiksi koverretussa ananaksessa tai kuten tässä: pitaijan puolikkaissa, ja viimeistelet makuelämyksen herkullisella liemellä.

 

Pitaija, kiivi & mango

Pitaija on näyttävän näköinen hedelmä, jonka hedelmäliha on hauskasti mustapilkullista. Myös pitahayaksi tai lohikäärmehedelmäksi kutsutun hedelmän kuori voi olla joko sinipunainen tai keltainen ja hedelmäliha valkoista tai punaista lajikkeesta riippuen.

Yhdistimme erikoiseen pitaijaan tällä kertaa kaikille tutut kiivin ja mangon. Uuden-Seelannin kansallislinnun mukaan nimetty kiivi on saapunut Eurooppaan 1970-luvulla, joten se on meille jo vanha tuttu hedelmä. Nykyisin kiiviä löytää kaupoista myös keltaisena, mutta vihreä lajike on edelleen yleisempi.

Mangoa on viljelty jo yli 6000 vuoden ajan ja se tuodaan meille säilyvyyssyistä raakana. Kaupoista löytää nykyisin myös valmiiksi kypsytettyjä ready-to-eat mangoja, mutta raa’at yksilöt ovat edullisempia. Raaka mango kypsyy huoneenlämmössä noin viikossa. Jääkaapin kylmyydestä se ei tykkää lainkaan.

Hedelmäsalaatin joukkoon sopisi mainiosti myös sesongissa olevat sitrukset, miniananas tai passionhedelmä. Särmää hedelmäsalaattiin tuo tilkka tuoreesta limestä puristettua mehua.

Liemi kruunaa hedelmäsalaatin

Tämän hedelmäsalaatin jujuna on herkullinen kookosmaidosta tehty liemi, joka maustetaan limen kuorella sekä ripauksella sokeria ja vaniljaa. Santa Maria Coconut Milk the Original on pakattu ympäristöystävälliseen kierrätettävään pahvitetraan eikä se sisällä lisäaineita. Kookosmaito pysyy tetrassa homogeenisempana, eli se ei erotu, kuten säilyketölkissä. Tetrasta tulee aina silkkisen sileää kookosmaitoa, mikä on täydellistä juuri tällaisiin simppeleihin kylmiin kastikkeisiin, kuten tämän hedelmäsalaatin liemeen. Kookosmaidon makean pähkinäinen maku ja täyteläinen koostumus sopivat mitä mainioimmin eksoottisten hedelmien kaveriksi.

Eksoottinen hedelmäsalaatti

4:lle

 

2 pitaijaa

2 kiiviä

½ mango

granaattiomenan siemeniä

½ limen mehu

(syötäviä kukkia)

 

lime-kookosliemi:

1 dl Santa Maria Coconut Milk the Originalia

½ limen raastettu kuori

1-2 tl sokeria

ripaus vaniljajauhetta

 

Halkaise pitaija pitkittäin puoliksi. Koverra hedelmäliha kuorista, käytä halutessasi pallorautaa. Kuori ja paloittele kiivi ja mango. Sekoita hedelmät keskenään, lisää joukkoon limen mehu ja jaa hedelmäsalaatti pitaijan kuoriin. Viimeistele annokset granaattiomenan siemenillä ja syötävillä kukilla.

Sekoita lime-kookosliemen ainekset keskenään. Kaada liemi hedelmäsalaattien päälle ja tarjoile heti.

Seuraa Santa Mariaa myös Facebookissa ja Instagramissa @santamariafinland, niin pysyt makujen ja mausteiden uusien tuulien matkassa.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Muista kotimaiset juurekset! – Herkullinen maalaispata

Kaupallinen yhteistyö: Atria

Kotimaiset juurekset ovat olennainen osa sesonkiruokailua myös talvella. Varastoinnista huolimatta juuresten ympäristövaikutukset ovat maltilliset ja ravintoaineet säilyvät niissä hyvin. Talvijuureksissa kannattaa huomioida niiden syvempi maku verrattuna varhaisvihanneksiin. Siksi juurekset toimivat erinomaisesti lämpimissä ruoissa, kuten padoissa, keitoissa ja kastikkeissa. Kotimaiset juurekset kestävät hyvin kypsennystä ja tuovat syvyyttä ja rutkasti makua ruokiin. Lisäksi juurekset ovat edullisia ja niiden saatavuus sekä säilyvyys on erinomainen.

Talvipakkasilla maistuvat pataruoat! Tällä kertaa kotimaisista juureksista valmistuu maukas maalaispata kanan koivista, lisää makua pataan tuovat muun muassa dijon-sinappi sekä rosmariini ja timjami.

   

Kotimaisia raaka-aineita

Puhdas, kotimainen ruoka maistuu hyvältä. Atria Perhetilan -kanatuotteet ovat ensiluokkaisen laadukkaita ja maukkaita. Tuotteet voidaan jäljittää aina kasvattajaan asti, tällä kertaa kanan koivet tulivat Ylihuhtalan tilalta Kauhavalta. Perhetiloilla kanoista pidetään hyvää huolta, eivätkä ne tarvitse antibiootteja. Valtaosa (noin 80 %) Atria Perhetilojen kanojen ravinnosta koostuu kotimaisesta viljasta, pääasiassa kaurasta. 

Maalaispata on helppo ja herkullinen talviruoka

Atrian Perhetilan Natural Kanan Koivet sopivat mainiosti myös pataruokiin. Maalaispadassa ne saavat kaverikseen runsaan määrän kotimaisia juureksia: porkkanoita, nauriita ja perunoita. Pata sopii tarjottavaksi juhlavammissakin tilanteissa, mutta se maistuu myös helppona arkiruokana. Aktiivista valmistusaikaa on vain reilu vartti ja sitten pata saakin muhia itsekseen kannen alla kypsäksi.

Halutessasi voit jättää valkoviinin pois, korvaa se ruokalusikallisella valkoviinietikkaa ja lisää hieman kanaliemen määrää. Pataan voi laittaa myös muita juureksia, kuten selleriä, juuripersiljaa tai palsternakkaa. Lisukkeeksi sopii mainiosti vaikkapa keitetyt vihreät pakastepavut ja salaatti.

Maalaispata kanan koivista & juureksista

Kuudelle

  • 800 g Atria Perhetilan Natural Kanan Koipia
  • 1 iso sipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 500 g perunoita
  • 3 isoa porkkanaa (n. 400 g)
  • 2-3 naurista (n. 400 g)
  • 3 rkl öljyä + kanan koipien ruskistamiseen
  • 1 tl kuivattua rosmariinia
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 2 dl valkoviiniä
  • 4 dl kanalientä
  • 3 rkl dijon-sinappia
  • 2 tl hunajaa
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 2 dl kermaa
  • suolaa ja mustapippuria
  • tarjoiluun keitettyjä pakastepapuja

Paista kanan koipiin kaunis pinta paistinpannulla öljyssä ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla.

Kuori sipuli ja leikkaa se lohkoiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuori perunat, porkkanat ja nauriit ja leikkaa ne isohkoiksi suupaloiksi.

Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja kuivat yrtit ja jatka kuullottamista hetki. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää kattilaan kanaliemi, ruskistetut kanan koivet sekä paloitellut juurekset. Sekoita joukkoon dijon-sinappi, hunaja ja vehnäjauhot.

Kuumenna pata kiehuvaksi ja anna muhia kannen alla miedolla lämmöllä noin 30-45 minuuttia, kunnes juurekset ovat napakan kypsiä ja kanan koivet kunnolla kypsiä. Kaada sekaan kerma ja kuumenna, mutta älä enää keitä. Mausta pata suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile maalaispata esimerkiksi keitettyjen vihreiden papujen kanssa.

Seuraa Atriaa myös Facebookissa ja Instagramissa @atriasuomi. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Kuitu edellä – Kasviksia uudella tavalla

Kaupallinen yhteistyö Vaasan

Tiesitkö, että suomalaisten kuidunsaanti jää alle suositellun saantimäärän? Satokauden kasvikset yhdistettynä laadukkaaseen leipään ovat maukas ja ravitseva ratkaisu tähän haasteeseen.

Vaasan Kaura-tattarileipä leivotaan ilman vehnää käyttäen ainoastaan kauraa, hirssiä ja tattaria. Viljat sisältävät runsaasti kuitua ja muhevan mehevässä leivässä onkin kuitua peräti 7,8 g/100g! Suomessa leivottu Vaasan Kaura-tattarileipä sopii laktoosittomana ja runsaskuituisena moneen ruokavalioon. Lue myös postauksemme FODMAP-ruokavaliosta ja nappaa leipäreseptit talteen!

Lisää kuitua ruokavalioon

Ravintokuitu on yleisnimitys sellaisille hiilihydraattiyhdisteille, jotka eivät imeydy ruoansulatuksessa ohutsuolessa. Ne eivät ole välttämättömiä ravintoaineita, mutta niillä tiedetään olevan lukuisia hyviä terveysvaikutuksia.

Suositusten mukaan naisten tulisi saada ruokavaliosta kuitua vähintään 25 grammaa vuorokaudessa ja miesten jopa 35 grammaa. Todellisuudessa naisten keskimääräinen ruokavalio sisältää 22 grammaa kuitua, kun taas miehet jäävät 21 grammaan. Suomalaisten tärkein kuidun lähde ovat viljatuotteet, joten niiden laadulla on ratkaiseva merkitys kuidun saantiin.

Täysjyväviljan kulutus on ollut suomalaisessa ruokakulttuurissa laskussa aina viime vuosisadalta alkaen. Kuorituista jauhoista valmistettu leipäviipale sisältää kuitua vain yhden gramman. Täysjyväleipäviipaleessa sitä on jo yli kaksi grammaa. Siksi on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota leivän laatuun.

Sata grammaa Vaasan Kaura-tattarileipää sisältää ravintokuitua 7,8 grammaa eli yhdessä halkaistussa leivässä on yli 4,5 grammaa ravintokuitua. Laittamalla leivän väliin kasviksia, voidaan yhdellä välipalalla saada jopa yli 30 prosenttia päivittäisestä kuidun tarpeesta.

Terveellisyys ei ole tylsää, vaan kaunista

Suunnttelimme yhdessä Vaasanin kanssa näppärän reseptin, jonka avulla saat kuituja ja lisäät myös kasvisten osuutta päivittäisessä ruokavaliossa. Tämä leivän kivijalkana toimii Vaasan Kaura-tattarileipä, joka voidellaan levitteellä herkullisesta mustajuuresta. Väriä ja rakennetta saadaan Satokauden kasviksista!

Mustajuurileipä

  • 1 Vaasan Kaura-tattarileipä (60g) – ravintokuitua 4,7 g
  • mustajuuri (50g) – ravintokuitua 3,7 g
  • 1 valkosipulin kynsi – ravintokuitua 0,1 g
  • 1 rkl kasviöljyä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • suolaa ja pippuria

Tee näin:

  1. Kuori mustajuuri (noin puolikas mustajuuri) ja keitä sitä valkosipulin kynnen kanssa niukassa vedessä noin 10 – 20 minuuttia.
  2. Kaada vesi pois ja soseuta kasvikset. Lisää sekaan öljy ja sitruunan mehu.
  3. Mausta levite suolalla sekä pippurilla ja levitä leivälle.

Mehukas punakaalisalaatti

  • 150 g punakaalia
  • 1 appelsiini
  • 2 rkl kasviöljyä
  • 2 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • tuoretta rosmariinia
  • suolaa ja pippuria

Tee näin:

  1. Raasta punakaali kulhoon ja ripottele suolaa päälle. Anna kaalin mehustua hetken.
  2. Pese appelsiini huolellisesti juuresharjalla ja raasta kaalin päälle vähän appelsiinin kuorta.
  3. Kuori ja pilko sillä aikaa appelsiini ja lisää kulhoon mehuineen.
  4. Kaada sekaan kasviöljy, omenaviinietikka, hunaja, pippuri ja tuoretta rosmariinia.
  5. Sekoita ja anna maustua jääkaapissa noin tunnin ajan.

Tästä yhdestä leivästä naiset saavat yli 33 prosenttia päivittäisestä kuidun saantisuosituksesta. Mustajuurilevitettä kannattaa valmistaa kerralla suurempi määrä ja säilyttää sitä kannellisessa rasiassa jääkaapissa. Yleensä mustajuuret myydään ruokakaupoissa 300 gramman pakkauksissa, joten koko viikon levite on helppo valmistaa kerralla. Valkosipulin sijaan voi kokeilla myös salottisipulia.

Muita levitteeksi sopivia kuitupitoisia juureksia ovat esimerkiksi maa-artisokka sekä palsternakka, joita löytää ruokakaupoista aina kevättalvelle saakka.

Seuraa myös Vaasania Facebookissa ja Instagramissa @vaasan_leipomot, niin saat ensimmäisten joukossa tiedot tuoteuutuuksista, resepteistä sekä paljon muuta käytännön vinkkejä ruokailuun.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.