Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

Tammikuun Satokausi-kasvikset punakaali, sweetie ja appelsiini ovat olleet jo tarkemmassa esittelyssä ja nyt aika kuukauden Satokausi-kasvisohjeelle. Näistä kolmesta kasviksesta valitsimme ohjeeseen punakaalin, jonka käyttö taitaa monessa kodissa jäädä raasteen tasolle, vaikka punakaali on monenlaiseen ruoanlaittoon sopiva kasvis. Punakaalin lisäksi mukaan pääsi myös sweetie, ehkä vähän yllättävässä yhdistelmässä.

Kaikki nämä tämän ohjeen raaka-aineet löydät tietysti Food Market Herkusta.

Food Market Herkku

Nämä punakaalipihvit ovat todella yksinkertaiset valmistaa, sillä valmistus ei vaadi raastamista taikka pannulla paistamista. Tarvitset ainoastaan tukevan ja terävän veitsen, jolla leikata kaalista kiekkoja. Punakaalipihvit kypsennetään uunissa yhdessä punasipulin kanssa ja koko komeus kruunataan tuorellaa mintulla sekä lehtipersijalla. Helpot punakaalipihvit tarjotaan hummuksen kanssa.

Food Market Herkku

Punakaali paistuu uunissa ihanan meheväksi ja kaalin makeus korostuu kypsennettäessä. Niinpä kastikkeena tarjottava hummus sai lisäkirpakkuutta sweetien mehusta ja kokonaisuus toimii erinomaisesti. Hummuksen voit toki valmistaa itse, mutta Food Market Herkun palvelutiskiltä löydät oman Tapas-osaston, josta saa ostaa ihanan sileää ja silkkistä hummusta valmiina. Löytyipä sieltä punajuurihummustakin!

Food Market Herkku

Näiden punakaalipihvien kanssa sopisi myös samaisesti tiskistä valitut muut tapashenkiset tarjottavat tai jos haluat annokseen lisää ruokaisuutta, nappaa samalla kertaa leikkeletiskiltä mukaan muutama siivu ilmakuivattua kinkkua. Me nautimme pihvit tuoreen ja rapeapintaisen moniviljapatongin kanssa, joka oli Food Market Herkun oman paistopisteen paistama.

Helpot punakaalipihvit sopivat tarjottavaksi lämpiminä alkupalana tai tarjoa ne osana pääruokaa. Ne käyvät vallan mainiosti esimerkiksi couscousin kanssa tarjottavaksi. Kokeile pihvejä myös pannulla paistetun kalan kaverina.

Food Market Herkku

Ohjeeseen punakaalista käytetään vain keskiosat. Hyödynnä jäljelle jäänyt kaali lisäämällä sitä keittoihin tai pataruokiin.

Lisää tammikuun Satokausi-kasvis punakaalista voit lukea tästä.

Helpot punakaalipihvit

4 – 5 annosta

  • 1 (noin kilo) keskikokoinen punakaali
  • 2 pientä punasipulia
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • noin 1/2 tl suolaa ja saman verran mustapippuria

Pinnalle

  • 1 ruukku lehtipersiljaa
  • 1 ruukku minttua

Hummus

  • n. 200 g valmista hummusta
  • 1/2 sweetien mehu

Lisäksi

  • tuoretta moniviljapatonkia
  1.  Huuhdo kaali ja poista rikkoutuneet tai huonokuntoiset päälilehdet tarvittaessa.
  2. Leikkaa kaalin keskeltä kannan kohdalta ja vähän molemmin puolin 4-5 kiekkoa. Kiekot saavat olla noin 2 cm paksuisia.
  3. Siirrä kaalikiekot uunipellille leivinpaperin päälle ja voitele ne molemmin puolin rypsiöljyllä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  4. Paista punakaalipihvejä uunissa 200 asteessa ensin 15 minuuttia. Kuori ja leikkaa punasipulit renkaiksi.
  5. Nosta pelti uunista ja käännä pihvit lastalla. Ripottele päälle punasipulirenkaat ja nosta pelti takaisin uuniin.
  6. Paista vielä 15 minuuttia.
  7. Hienonna lehtipersilja ja minttu. Ripottele yrtit kypsien pihvien pinnalle.
  8. Sekoita hummuksen joukkoon sweetien mehu ja valuta kastiketta pihvien pinnalle. Tarjoa loput kastikkeesta erikseen yhdessä patongin kanssa.

Red cabbage steaks

Löydät kaikki nämä satokauden kasvikset ja paljon muita sesongin vihanneksia, hedelmiä ja marjoja uudistuneen Food Market Herkun valikoimasta. Nappaa ostoskoriin samalla myös herkkuja myymälän muilta osastoilta ja rakenna upea aamiainen, lounas tai päivällinen niin arkeen kuin juhlaan.

Seuraa Food Market Herkkua Facebookissa ja Instagramissa, niin kuulet ensimmäisenä uutiset Suomen herkuimmasta ruokakaupasta. Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa, jaamme jatkossa reseptejä ja kilpailuja  Food Market Herkun satokauden kasvisten tiimoilta.