Kaupallinen yhteistyö: Apetit

 

Satokausikalenteri ja Apetit haluavat yhdessä kannustaa perheitä syömään enemmän kasviksia. Kasvisten suosiminen ruokavaliossa on helppo tapa tuoda viikon ruokalistaan uusia, jännittäviä makuja, terveyttä edistäviä ominaisuuksia ja ekologisempia vaihtoehtoja.

Kasviksissa on paljon vitamiineja, kivennäisaineita, antioksidantteja ja flavonoideja. Hankalia sanoja, mutta erittäin tärkeitä elimistön toiminnan sekä kasvun ja kehityksen kannalta. Aikuisten tulisi syödä monipuolisesti vihanneksia vähintään puoli kiloa päivässä, leikki-ikäisen lapsen taas vähintään viisi kasvis-, hedelmä- tai marja-annosta päivässä. Yksi annos on esimerkiksi lautasellinen kasvissosekeittoa, desi herneitä tai hedelmän puolikas. Pidä siis huoli, että vihannekset muodostavat ruokavalion perustan ja niitä on tarjolla jossain muodossa joka aterialla. 

Perhekalenteri 2020 toimii inspiraationa päivittäisessä ruokailussa, yhä maistuvamman arjen puolesta. Lue kalenterin esittely artikkelin lopusta.

Yhdessä tekemistä ruokalistan suunnittelusta syömiseen

Osallistaminen on yksi tehokkaimmista keinoista motivoida lapsi maistamaan uusia kasviksia. Suunnitelkaa yhdessä ainakin osa viikon ruokalistasta. Silloin kun mahdollisuus kiireettömämpään kauppareissuun tarjoutuu, tutkikaa ja ihastelkaa yhdessä uusia vihanneksia ja hedelmiä jo kaupassa.

Ota lapsi mukaan myös keittiöön. Hän voi auttaa aterian valmistamisessa kykyjensä mukaan, alkaen vihannesten pesusta aina pilkkomiseen ja paistamiseen asti. Pilkkoessa on muuten sallittua hieman maistellakin uutta vihannestuttavuutta!

Tuo arjen perusruokiin vaihtelua sesongin kasviksilla

Makaronilaatikkoon mahtuu hyvin pari porkkanaa ja puolikas kukkakaali, leivän päälle lisätään helposti makua tuoreilla tomaateilla ja pizzaan voi lisätä mitä tahansa kasviksia. Kasvisten on hyvä olla mukana jokaisella aterialla, näin suositusten mukainen määrä päivässä tulee syötyä kuin itsestään.

Pakastevihannekset pelastavat kiireisen

Vastoin melko yleistä harhaluuloa, pakastevihannekset säilyttävät vitamiininsa oikein hyvin. Esimerkiksi Apetit-pakasteherneet pakastetaan kahden tunnin sisään pellolta keräämisestä. Suosi rohkeasti pakastevihanneksia arjen ruoanlaitossa. Helppo ja hyvä on tässä tapauksessa myös terveellistä!

Smoothiet, sosekeitot, tahnat

Surauta kasvikset soosiksi. Smoothieihin, erilaisiin sosekeittoihin tai esimerkiksi ihanaan hernehummukseen uppoaa reilusti väriä! Tee kerralla isompi satsi hummusta. Arkisen voileivän päälle tulee herkullisen hummuksen avulla lisää ravintoarvoa kuin itsestään.

Hyvä idea on myös tehdä kerralla suuri kannullinen smoothieta vaikkapa kauden hedelmiä ja pakastepinaattia hyödyntäen. Smoothieihin uppoaa helposti reilusti ravinteikkaita marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Isosta kannusta riittää aamupalaa koko perheelle ja smoothie säilyy jääkaapissa muutaman päivän. 

Perhekalenteri 2020 on värikäs työkalu arkeen

Erityisesti lapsiperheiden tarpeisiin suunniteltu Perhekalenteri on monipuolinen arjen työkalu, jonka avulla koko perhe syö värikkäämmin ja kasvispitoisemmin. Perhekalenterissa kasvisten sesongit ovat esitelty innostavalla ja osallistavalla tavalla, pääsette koko perheen voimin seuraamaan omaa kasvisten syöntiä ja kokeilemaan uusia makuja. 

Perhekalenterin tietokirjaosiossa annetaan vinkkejä ravitsemukseen, kätevään kasvisten käyttöön, ruokahävikin välttämiseen ja monipuoliseen arkiruokailuun. Mukana on yhteistyössä Apetitin kanssa luotua kasvispitoista reseptiikkaa ja paljon nokkelia vinkkejä arkeen. Kalenteri maksaa itsensä takaisin jo muutamalla kauppareissulla – puhumattakaan muista sen tuomista hyödyistä sinulle, perheellesi ja ympäristölle.

Tilaa Perhekalenteri 2020 itsellesi tai lahjaksi TÄÄLTÄ.

Tekemistä lapsille ja tilaa kaikkien menoille

Värikkäästi kuvitettu Perhekalenteri sisältää perinteisen almanakkatiedon ja kalenterinäkymät. Tilaviin sarakkeisiin mahtuu viiden perheenjäsenen menot ja harrastukset. Sivujen kääntöpuolilta löydät kasvisaiheiset väritystehtävät ja pelillisyyden lasten mieleen.

Perhekalenterista näet yhdellä silmäyksellä koko vuoden sesonkikasvikset tiivistetyssä muodossa. Tilaa rinnalle myös kattavana tietokirjana toimiva Satokausikalenteri 2020. 

 

Lue myös:

Herneen matka 

Viiden minuutin parsakaaliwok

Neljä perusteltua syytä suosia pakastevihanneksia

Ihana hernehummus

Perhekalenteri 2020 esittelyssä


Apetitin uusituilta verkkosivuilta löydät runsaasti herkullisia reseptejä ja vinkkejä kasvisten lisäämiseen ruokavaliossasi. Seuraa Apetitia myös Facebookissa ja Instagramissa!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.