Kaupallinen yhteistyö: Valio

 

Voileipäkakut ovat taas in ja ne ovatkin mitä parhainta tarjottavaa kevään ja kesän juhlissa. Suunnittelimme ihastuttavan kasvisvoileipäkakun käyttäen sesongin herkullisia villivihanneksia, maukkaita tomaatteja ja laadukkaita Valio Luomu -tuotteita.

kasvisvoileipäkakku

Villivihannekset ovat nyt parhaimmillaan

Kevään ensimmäisen sadon saa kerätä luonnosta, kun nuoret ja nuppuiset villivihannekset nousevat maasta metsissä, niityillä ja kotipihalla. Villivihanneksia kannattaa kerätä kuivalla säällä ja mukaan saa napata vain niitä kasveja, jotka varmasti tunnistaa. Kasvupaikalle tulisi aina jättää osa kasveista kasvamaan, eikä kasveja tule repiä maasta juurineen. Ihan maantien, tunkion tai teollisuuslaitoksen vierestä ei kannata poimia eikä kenenkään kotipihalta ilman lupaa.

Voileipäkakkumme väliin pyöräytimme villivihannes-paputahnan, johon tuli nokkosia ja vuohenputkia. Ne ovatkin yhdet tunnetuimmista ja yleisimmistä villiyrteistä – kenenpä pihalta ei molempia löytyisi ihan kiusaksi asti!

Nokkonen kannattaa pistosten välttämiseksi kerätä hanskat kädessä ja sakset on hyvä apuväline. Herkullisin on nokkosen kärkiosa, mutta pienet nokkoset voi käyttää kokonaisina. Nokkoset kannattaa ryöpätä ennen käyttöä.

Vuohenputki on yksi herkullisimmista villivihanneksista, mutta poimi niitä vain, jos todella tunnistat kasvin. Putkikasvien joukossa esiintyy myös myrkyllisiä kasveja, mutta vuohenputken erottaa niistä kyllä, kun opettelee tunnistamaan sen. Nuoren vuohenputken voi syödä hyvin raakana tai käyttää ryöpättynä pinaatin ja nokkosen tapaan.

Voit käyttää villivihannes-paputahnaan myös muita tuntemiasi villivihanneksia, kuten voikukkaa, ketunleipää ja poimulehteä.

Klassikkoyhdistelmä tomaatti ja mozzarella koristaa voileipäkakkua

Voileipäkakku koristellaan simppelisti, mutta näyttävästi Valio Luomu tuoremozzarella palleroilla sekä erivärisillä kirsikkatomaateilla. Pienet mozzarellapallot ovat miedon makuisia, kauniin valkoisia ja laktoosittomia. Voit hyvin käyttää koristeluun myös muita Valion Luomu juustoja! Tomaattia löytyy myös toisesta täytteestä, joka on kesäinen versio klassisesta tzatzikista. Tomaattitzatzikia kannattaa kokeilla myös grilliruokien lisukkeena ja kun sen valmistaa paksuun Valio Luomu turkkilaiseen jogurttiin, ei jogurttia tarvitse valuttaa ollenkaan.

Kakun kuorrutus valmistuu Valio Luomu maitorahkasta ja Valio Luomu voista sekä tuoreesta ruohosipulista. Kuorrutusta kannattaa tehdä kerralla enemmänkin, sillä seos toimii myös herkullisena levitteenä leiville. Miedosti hapan maitorahka tuo kakkuun raikkautta ja se on myös mielenkiintoinen keskustelunherättäjä, rahkaa kun tavallisemmin käytetään välipaloihin, jälkiruokiin ja leivontaan.

Kevään juhlien tarjoiluja kannattaa muistaa myös pääsiäiseksi leipomamme pavlovakranssi. Sen voi hyvin muokata sesonkiin sopivaksi vaihtamalla hedelmät esimerkiksi persikoihin ja kirsikoihin.

Kasvisvoileipäkakku villivihanneksilla, tomaatilla & mozzarellalla

 

32 viipaletta paahtoleipää

sitruunalla maustettua vettä kostutukseen

Villivihannes-paputahna:

1 l villivihanneksia (esim. nokkonen ja vuohenputki)

1 dl auringonkukansiemeniä

½ dl sitruunan mehua

1 dl oliiviöljyä

1 prk kypsiä valkopapuja (n. 240 g)

1 tl suolaa

Tomaattitzatziki:

½ kurkku

3 tomaattia

1 prk Valio Luomu turkkilaista jogurttia (400 g)

1 pullea valkosipulinkynsi

1 rkl sitruunan mehua

1 tl suolaa

mustapippuria

Rahka-voikuorrutus:

100 g Valio Luomu voita

1 prk Valio Luomu maitorahkaa (250 g)

tuoretta ruohosipulia

suolaa

Koristeeksi:

1 pss Valio Luomu tuoremozzarella palloja (120 g)

erivärisiä kirsikkatomaatteja

vuohenputkea tai basilikaa

syötäviä kukkia

 

Villivihannes-paputahna:

Huuhtele ja ryöppää villivihannekset, anna jäähtyä ja puristele kuiviksi. Hienonna veitsellä. Paahda auringonkukansiemenet kuivalla kuumalla pannulla. Anna jäähtyä.

Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauttele tahnaksi.

Tomaattitzatziki:

Raasta kurkku ja laita siivilään valumaan. Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja leikkaa siemenet pois. Leikkaa tomaatit suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Puristele loput nesteet kurkuista pois ja sekoita kaikki tzatzikin ainekset keskenään. Laita jääkaappiin tekeytymään toviksi.

Rahka-voikuorrutus:

Anna voin pehmentyä huoneenlämmössä. Vatkaa voi ja rahka huolellisesti sekaisin ja sekoita joukkoon runsaasti hienonnettua ruohosipulia sekä ripaus suolaa.

Voileipäkakun kokoaminen:

Leikkaa paahtoleivistä reunat irti. Asettele kahdeksan viipaletta tarjoiluvadille pareittain kakun pohjaksi. Sudi pintaan hieman sitruunavettä kostutukseksi. Levitä leiville kolmasosa molemmista täytteistä. Tee samalla tavalla kaksi kerrosta lisää. Asettele lopuksi päälle loput leipäviipaleet.

Kuorruta kakku rahka-voilevitteellä. Koristele mozzarellapalloilla, kirsikkatomaateilla, pienillä vuohenputken lehdillä ja syötävillä kukilla.

kasvisvoileipäkakku

Lue lisää Valio Luomusta ja katso ihanat reseptivinkit osoitteesta valio.fi/luomu/. Muista myös seurata Valiota Instagramissa @valiofi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.