Kaupallinen yhteistyö: Apetit

Lapset ja kasvikset ovat ruoka-alan ”kuuma peruna”, jota monet eri tahot ovat yrittäneet ratkaista. Haaste on valtakunnallinen ja vuonna 2016 Syödään yhdessä -ruokasuositus kehottaa perheitä syömään monipuolista ruokaa yhdessä. Suositukset käsittelevät aihealuetta laajasti ja muistuttavat miten yksikin kasvisannos päivässä tuo terveyshyötyjä, vähentää ympäristön kuormitusta ja säästää rahaa.

Siksi tällä kertaa annamme yhdessa Apetitin kanssa vinkkejä kuinka lapsen voi saada syömään enemmän kasviksia. 

        

Sinnikkyys palkitaan

Usein kuulen aikuisen ihmisen kertovan miten vasta aikuisiällä on oppinut tykkäämään oliiveista, mämmistä, lanttulaatikosta tai parsakaalista. Tietysti lapsen ja aikuisen makumieltymykset ja elämänkokemukset poikkeavat toisistaan. On silti hyvä muistaa, että uuden maun oppiminen (pl. makea) vaatii yleensä 10-20 maistelukertaa. Jos olet syönyt lanttulaatikkoa pelkästään jouluisin ja todennut sen aina pahaksi, niin tällä logiikalla et voi alkaa tykätä siitä ennen kuin 10-20 ikävuoden välillä. Vanhempana tiedän kuinka turhauttavaa on tarjota lapselle ruokaa, joka ei maistu. Ensimmäiset 20 maistelukertaa pitää vaan jaksaa, jonka jälkeen yleensä homma helpottuu.

Näytä esimerkkiä

Lapset seuraavat aikuisten käyttäytymistä ja reaktioita niin hyvässä kuin pahassakin. Tästä syystä makutottumukset monesti “periytyvät”. Jos itse syö pikaruokaravintolassa ranskalaisia, niin on kohtuutonta vaatia lasta tilaamaan miniporkkanat. Syödään yhdessä -ruokasuositus koskee kaikkia perheenjäseniä. Niiden mukaan on tärkeää syödä lasten kanssa samaa ruokaa yhdessä. Annoskoot ovat luonnollisesti erilaiset ja suolan sekä mausteiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Tärkeintä on osoittaa pitävänsä itse kasviksista.

Vinkki! Valmista koko perheelle yhtä ruokaa, jota kaikki syövät. Kokeile esimerkiksi Apetit Tuorekset Perhewokkia, joka sisältää porkkanaa, kotimaista keräkaalia, punaista paprikaa ja neulapapua. Reseptin herkulliseen lihapullawokkiin löydät jutun lopusta.

Älä käske, aseta tavoitteita

Uusien raaka-aineiden opettelussa kannattaa hyödyntää kaikkia aisteja. Jos annat lapsen itse valita mitä kasviksia haluaa kokeilla, niin hommasta tulee huomattavasti mielekkäämpää. Ei kannata olettaa, että muksu syö ensimmäisellä kerralla kokonaisen juurisellerin yksin. Aluksi riittää kasviksen hypistely, haistaminen ja nuolaisu. Myös kasviksen ulkomuodolla ja värillä voi olla vaikutusta mielenkiinnon heräämiseen. Seuraavalla kerralla kasvista voidaan maistaa raasteena, jonkun muun ruokalajin osana ja sitten lopuksi ihan sellaisenaan.

Kiinnitä huomiota valmistustapoihin

Lapset pitävät luonnollisesti makeasta. Siksi hedelmien syöminen onnistuu usein helposti. Marjoja tai happamia hedelmiä voi makeuttaa hunajalla tai ripauksella sokeria kohtuus muistaen. Muiden kasvisten osalta miellyttävimmän valmistustavan löytäminen vaatii opettelua myös meiltä aikuisilta. Omat sekä lapsensa makumieltymykset löytyvät vain kokeilemalla. Myös kasvisten stailaaminen on niiden valmistamista. Muuttamalla raaka-aineen ulkonäköä, niistä voidaan tehdä lapsille mielenkiintoisempia.

Vinkki! Apetit Tuorekset -tuoteperheen tuotteet ovat valmiiksi pestyt, kuoritut ja pilkotut. Vältät Tuorekset-kasvisten ylikypsennystä, kun lisäät ne ruokaan valmistuksen lopussa, jolloin koostumus ja maku säilyy parhaimpana.

Hyödynnä televisiota ja lastenohjelmia

Tätä vinkkiä ei ole virallisissa suosituksissa, vaan olemme oppineet sen itse. Jos piirretyssä kanit valtaavat pormestarin porkkanamaan, niin ohjelman jälkeen on hyvä sauma syödä porkkanaa. Tällä tavalla lastenohjelmista tulee itsellekin kiinnostavampia.

Vinkki! Kokeile helppona ja terveellisenä lastenohjelmien eväänä lapselle Apetit Tuorekset Napostelukasviksia ja Välipalahedelmiä. Napostelukasvikset sisältävät porkkanaa ja keltaista paprikaa sekä kurkkua ja punaista paprikaa. Yhdessä vaikkapa pähkinöiden kanssa niistä saa ravitsevan naposteluvälipalan. Kiinnostavan ohjelman aikana kasvikset tulee syötyä kuin huomaamatta – tämä vinkki pätee myös meihin aikuisiin.

Pidä kasviksia esillä ja aina saatavissa

Hedelmäkori keittiössä on hyvä keksintö. Ajattelua voi viedä pidemmälle pilkkomalla kasviksia tai hedelmiä valmiiksi rasioihin. Ruokakaupassa hedelmä- ja vihannesosastolla kannattaa myös viettää aikaa ja antaa lapsen osallistua siellä ostosten tekoon. Sienestäminen, marjastaminen tai kasvimaan hoitaminen ovat tietysti omiaan lisäämään kiinnostusta kasviksia kohtaan.

Valmistakaa ruokaa yhdessä

Työssäkäyvän aikuisen ihmisen valveillaoloajasta on joskus harmittavan vähän yhteistä aikaa lapsen kanssa. Ajankäytöllisiä haasteita voi helpottaa ottamalla lapset mukaan keittiöön. 5-vuotias osaa jo tyhjentää tiskikoneen, mitata raaka-aineita ja sekoittaa ruokia. Näiden taitojen opettelu vaatii aikaa ja hermoja vanhemmilta. Tästä huolimatta suurin osa kokemuksista on ollut positiivisia kaikille osapuolille. Lapsi tykkää tutuista asioista ja ruoanvalmistuksessa pääsee jo tutustumaan raaka-aineisiin. Lautaselle ei ilmesty yllätyksiä, joten maistamisen kynnys pysyy alhaisena. Ruokapöydässä on myös hyvä hetki kehua ja kiittää muksuja osallistumisesta ja ruoan mausta.

Vinkki! Apetit Tuorekset -tuotteet ovat jo valmiiksi pilkottuja kasviksia, joita on helppo käyttää aamusta iltaan. Ruoanlaittohetken aloittamista helpottaa suunnattomasti, kun aukaisee valmiiksi pilkotun kasvisrasian ja antaa muksun alkaa napostella suoraan rasiasta. Lapselle voi antaa helppoja ruoanvalmistustehtäviä, kuten pakkauksen avaaminen ja kaataminen salaattikulhoon. Tässä ei tarvita teräviä apuvälineitä tai stressiä.

Ole itsellesi armollinen

Kenenkään ei tarvitse syöttää jälkipolvelleen ainoastaan itsekasvatettuja tai kerättyjä kasviksia. Hyödynnä hyvällä omalla tunnolla valmiit ratkaisut. Ravitsemus on vain yksi vanhemmuuden osa-alue eikä siinä onnistuminen tai epäonnistuminen vielä tee kenestäkään hyvää tai huonoa kasvattajaa.

Koko perheen lihapullawok

  • 1 pkt Apetit Tuorekset Perhewok
  • 400g lihapullia
  • 2 levyä täysjyvänuudeleita
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl öljyä

Valmista lihapullat itse tai käytä valmiita pullia. Mikäli valmistat lihapullat itse, niin helpoimmalla pääset käyttämättä lihapullataikinassa vain jauhelihaa, suolaa ja pippuria. Muita mausteita ei välttämättä edes tarvita ja pullat pysyvät hyvin koossa näinkin.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna pannulla öljy, soijakastike ja hunaja. Lisää Perhewok-kasvikset ja kuullota noin 3 minuutin ajan. Lisää nuudelit, sekoita. Lisää lihapullat ja tarjoile heti.

Vinkki! Saat vaihtelua wokkiin käyttämällä myös muita Apetit Tuoreksia, esimerkiksi Korea Wokkia, Sadonkorjuukasviksia tai Aasia Wokkia.

Seuraavassa juttusarjan osissa pureudumme kiireisten ihmisten kasvishaasteisiin. Lue myös juttu kuinka lisätä kasvisten käyttöä pienessä kotitaloudessa. Onko sinulla hyviä vinkkejä? Kommentoi!

***

Seuraa Apetitia Facebookissa ja Instagramissa @apetitruoka, niin saat rutkasti tietoa kasviksista ja niiden hyödyistä sekä inspiraatiota suoraan feediin. Katso lisää kasvispohjaisia reseptejä Apetit-reseptipankista.