Pinaatti ja puolukka syyskuun klassinen makupari. Molemmat sisältävät runsaasti C-vitamiinia. Onko herkullisempaa tapaa nauttia vitamiineja kuin sujauttaa ne maistuvaan lettu annokseen. Satokausi-keittiössä näistä sesongin raaka-aineista syntyy maukkaita paksuja pinaattilettuja puolukoiden kera.

Paksut pinaattiletut

  • 200 g pinaattia
  • 2 kpl kananmunia
  • 5 dl maitoa
  • 4 dl jauhoja
  • 1,5 tl suolaa
  • 1,5 tl sokeria
  • ripaus pippuria
  • Voita paistamiseen

 

  • Puolukoita
  • Sokeria

 

Aloita freesaamalla pinaatit. Huuhtele pinaatit hyvin, silppua pienemmäksi veitsellä ja freesaa eli paista kevyesti voissa kuumalla pannulla. Laita pinaatit jäähtymään lautaselle noin 2 minuutin freesaamisen jälkeen.

Sekoita keskenään munat ja maito. Vatkaa sekaan jauhot, suola, sokeri ja pippuri. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.

Sekoita joukkoon jäähtynyt pinaatti.

Paista taikina voissa pannulla kullanruskeiksi letuiksi.

Murskaa puolukoita haarukalla ja lisää sekaan oman maun mukaan sokeria.

 

Nauti letut puolukkasurvoksen kera vaikka iltapalaksi.

 

 

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.