Kaupallinen yhteistyö: Winestate

Pasta limonello on klassikko, joka on viime vuosina löytänyt tiensä monen innokkaan kotikokin lautaselle. Satokausi-keittiössä sitruunainen pastaruoka pukee ylleen astetta keväisemmät vaatteet, sillä tällä kertaa pasta limonello porisee pannulla yhdessä sesongin papaijan ja paahdettujen kikherneiden kanssa. Kun laseihin vielä kaadetaan heleän vaaleanpunaista rieslingroseeta, on arjen luksusateria valmis!

That’s Neiss Pink Riesling – valloittava viinisuosikki syntyi sattumalta

Heinäkuussa 2019 Saksan Pfalziin suuntautuneella työmatkalla oli yllättäviä seurauksia. Jo legendaksi muodostuneen tarinan mukaan Master of Wine Tuomas Meriluoto sattui katsomaan toisaalle, kun illan isäntä, viinintekijä Axel Neiss kulki täyttämässä puutarhassaan istuvien vieraiden viinilaseja kuivalla Riesling-rypäleistä valmistteulla valkoviinillä. Lasin pohjalle erehdyksessä unohtunut pinot noir -punaviini värjäsi valkoviinin vaaleanpunaiseksi ja antoi sille aromin, joka teki lähtemättömän vaikutuksen koko pöytäseurueeseen. Ennakkoluuloton ja kokeilunhaluinen Neiss innostui välittömästi ideasta ja loppu onkin historiaa, josta voit lukea lisää täältä.

Rieslingroseen kaunis väri ja ainutlaatuinen aromikkuus ovat siis peräisin pienestä määrästä punaviiniä. Knoppitietona kerrottakoon, että saksalaista viinintuotantoa valvovat viranomaiset eivät punaviinin ja valkoviinin sekoittamista salli. Lakipykäliä noudatetaan lisäämällä rieslingroseen joukkoon muutama millilitra vettä, jolloin viini muuttuu virallisissa papereissa juomasekoitukseksi. Tästä syystä That’s Neiss Pink Riesling löytyykin roseeviinihyllyjen sijasta viinijuomien valikoimasta.

Hittiviini kasvattaa suosiotaan edelleen ja on tänäkin vuonna yksi kevään ja kesän kysytyimmistä juhlajuomista. Monikäyttöinen ja hurmaavan herkullinen That’s Neiss Pink Riesling sopii sekä komppaamaan keväisiä sesonkiherkkuja että aurinkoisen piknik-hetkien seurustelujuomaksi. Trendikästä rieslingroseeta kannattaa ehdottomasti kokeilla papaijalla piristetyn pasta limonellon lisäksi mausteisten ja grillattujen ruokien rinnalla, myös kepeiden kalaherkkujen, savustetun lohen, runsaiden salaattien ja pizzaperjantain parhaana kaverina vaaleanpunainen viini viihtyy paremmin kuin hyvin.

Sesongissa juuri nyt: trooppinen papaija

Etelä-Amerikasta lähtöisin olevat papaijat kasvavat puussa muutaman metrin korkeudessa. Papaijaan on jo vuosikymmenien ajan saattanut törmätä valmiissa hedelmämehuissa, maustetuissa jogurteissa ja säilykehyllystä löytyvissä hedelmäsekoituksissa, mutta varsinkin maalis–huhtikuussa sitä on tarjolla tuoreenakin.

Kolumbuksen enkelien hedelmäksi kutsuma oranssilihainen papaija sisältää runsaasti kuitua sekä A- ja C-vitamiineja. Lähikaupan hedelmälaareista löytyvät papaijat painavat yleensä alle kilon, mutta tropiikin otollisissa olosuhteissa puut saattavat tuottaa hedelmiä, jotka painavat kymmenenkin kiloa. Syöntikypsiä hedelmiä on harvoin tarjolla, joten valitse kaupasta ehjäkuorinen yksilö ja varustaudu kypsyttämään papaijaa huoneenlämmössä muutaman vuorokauden ajan. Kypsän hedelmän tunnistaa makeasta tuoksusta ja kellertävästä tai punertavasta kuoresta. 

Halkaise kypsä hedelmä pituussuunnassa ja kaavi siemenet irti lusikalla. Viipaloi hedelmä ja nauti sellaisenaan ja korosta makua puristamalla päälle hiukan sitrusmehua. Hapoton ja neutraali hedelmäliha maistuu mukavasti myös perheen pienimmille.

Trooppinen papaija on ihanaa sellaisenaan, mutta se on monipuolinen raaka-aine myös ruoanlaitossa. Papaijaa käytetään perinteisesti salaateissa ja smoothieissa, mutta hedelmä kestää hyvin kuumentamistakin, joten se sopii mainiosti lämpimiin ruokien valmistamiseen. Entsyymipitoisena oranssimaltoista hedelmää voi käyttää myös lihan mureuttamiseen. Vihreästä papaijasta syntyy ihanan tulinen, mutta kerrassaan koukuttava thaimaalainen som tam -salaatti. Satokausi-keittiössä papaija paahdetaan kypsäksi uunissa ja nautitaan pastakastikkeessa yhdessä kikherneiden kera.

Papaijaa ja pasta limonelloa – näin kokataan kevätkauden luottopasta

Kikherneillä höystettyyn pasta limonelloon olet saattanut törmätä ennenkin. Tällä kertaa sitruunainen pastaklassikko saa kuitenkin seurakseen uunissa paahdetun papaijan tuoman täyteläisyyden ja hedelmäisen maun. Eikä siinä vielä kaikki! Sen sijaan, että kumoaisimme kikherneet pastan sekaan suoraan purkista, pyöräytämme nekin uunin kautta. 

VINKKI! Jos pidät kikherneistä, paahda niitä samalla vaivalla suurempi satsi. Mausta savupaprikalla ja nauti leffaherkkuna tai pikkunaposteltavana.

Tätä kevätkauden luottopastaa helppo soveltaa oman maun ja lähikaupan valikoiman mukaiseksi. Korvaa smetana kevyemmällä hapanmaitotuotteella, kuten ranskankermalla, turkkilaisella jugurtilla tai kaurafraichella. Jos et löydä papaijaa oman kauppasi hedelmäosastolta, koppaa koriin jotain muuta sesonkiherkkua ja käytä kokkaamisen esimerkiksi mandariinia, raparperia tai vaikkapa tankoparsaa! 

Pastan päälle lisättävä yrttisalaatti on valinnainen lisuke, jonka voi arki-iltana jättää tekemättä. Suosittelemme kuitenkin kokeilemaan, sillä se raikastaa mukavasti kermaisen pastan täyteläistä suutuntumaa.

VINKKI! Voit käyttää kuivapastan sijaan myös kaupan valmista tuorepastaa – tai jos aikaa on, voit pyöräyttää pastan itse!

Papaija pasta limonello

3–4 henkilölle

 

  • 2 papaijaa
  • 1 pkt (230 g) kikherneitä
  • 2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
  • 500 g kuivapastaa (esim. pappardelle tai spagetti)
  • 2 hopeasipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl piparjuuritahnaa
  • 350 g smetanaa
  • suolaa
  • pippuria
  • voita ja öljyä
  • parmesaania
  • 1 pnt korianteria
  • 1 pnt minttua

 

Laita kiertoilmauuni lämpiämään 180 asteeseen (tavallisessa uunissa sopiva lämpötila on 200 astetta). Halkaise papaijat ja poista niiden siemenet. Laita 3 papaijan puolikasta leivinpaperilla peitetylle pellille. Huuhtele kikherneet ja levitä ne papaijan kanssa samalle pellille. Ripottele papaijanpuolikkaiden ja kikherneiden päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Paahda uunissa 30 minuutin ajan tai kunnes papaija on pehmennyt ja kikherneet ovat mukavan rapsakoita.

Kuori ja hienonna yksi hopeasipuli ja valkosipulinkynnet. Paista sipuleita isolla paistinpannulla voi-öljyseoksessa, kunnes ne ovat läpikuultavia. Kaavi pehmeäksi paahdettu papaijan hedelmäliha pannulle. Varmista, että hedelmäliha hajoaa sipulin joukkoon pieniksi paloiksi. Lisää piparjuuritahna, raastettu sitruunan kuori sekä smetana ja lämmitä nopeasti. Älä kuitenkaan anna kastikkeen kiehua voimakkaasti tai pitkään, ettei smetana juoksetu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita kastikkeen joukkoon. Lisää paahdetut kikherneet, sitruunamehu (jätä sivuun 2 rkl mehua yrttisalaattia varten) ja parmesaania oman makusi mukaan. 

Leikkaa paahtamatta jäänyt papaijanpuolikas ja toinen hopeasipuli ohuiksi siivuiksi. Sekoita ne kulhossa nopeaksi yrttisalaatiksi mintun, korianterin ja sitruunamehun kanssa. Mausta pienellä määrällä suolaa ja pippuria.

Tarjoile pasta lämpimänä ja lisää annoksen päälle pieni määrä raikasta yrttisalaattia.

 

Parhaat viinivinkit saat seuraamalla Winestaten Instagramia, tsekkaa myös Winestaten reseptipankki

Seuraa Satokausikalenteria Instagramissa sekä Facebookissa ja saat runsaasti tietoa satokauden kasviksista sekä herkullisista resepteistä.