Kaupallinen yhteistyö: Valio Luomu

 

Juustot kuuluvat juhlakauteen kuin mantelit joulupuuroon. Kuusen muotoon aseteltu juustotarjotin on helppo, mutta silti juhlava tarjottava, etenkin kun kuusen koristelee kauden kasviksilla ja mehukkailla hedelmillä. Pikkujoulujen aikaan kannattaa kokeilla myös lehtikaalista loihdittua ja juustokrutongeilla kruunattua caesarsalaattia sekä päärynöistä ja purjosta pyöräytettyä, juustokuorrutettua päärynägalettea!

Kotimainen päärynä on oikea sesonkiherkku!

Kotimaisen päärynän sesonki on lyhyt, mutta sitäkin maukkaampi. Valtaosa vihertävistä hedelmistä kasvaa Ahvenanmaalla leudossa meren ympäröivässä ilmastossa. Maailmalla lajikkeita on enemmän, meillä Suomessa myyntiin kasvatetaan muutamaa pohjoisen viileisiin sääoloihin sopeutunutta lajia. Muoto vaihtelee pitkänomaisesta pyöreähköön ja väri vaaleasta vihreästä rusehtavan punertavan kautta tummemman vihreään. Myös hapokkuudessa, makeudessa ja rakenteessa on selviä eroja.

Päärynän kypsyminen alkaa yleensä vasta puusta irrottamisesta, joten sokeripitoisuus ja maku on parhaimmillaan lyhyen varastoinnin jälkeen. Kypsät päärynät kolhiintuvat herkästi, siksi kaupan hyllyille päätyvät yksilöt ovat usein vielä raakoja. Hedelmät kuitenkin kypsyvät huoneenlämmössä muutamassa päivässä. Muista hedelmistä poiketen päärynä kypsyy sisältä ulospäin, joten pinnalta kauttaaltaan pehmeä päärynä on jo ylikypsä. Kypsyyttä voi arvioida painamalla hedelmää kevyesti varren läheltä. Jos päärynä antaa periksi, on se sopivan kypsä.

Päärynöitä maistuvat sellaisenaan ja ovat omiaan leivonnassa ja ruuanlaitossa omenan tavoin käytettynä. Mausteisessa liemessä keitetty ja jäätelön kanssa tarjottava päärynä on näyttävä jälkiruoka. Miedon makunsa ansiosta päärynä on myös lyömätön lisuke juustotarjottimelle. Säilytä kypsät päärynät jääkaapin kylmimmässä osassa, mutta muista pitää ne kaukana etyleenille herkistä kasviksista.

 

Juustoa juhlapöytään!

Juustolautanen kootaan loppuvuoden juhlissa joulukuusen muotoon. Sesongin hedelmistä,  kauden kasviksista ja juhlavista juustoista rakennettu kuusi on halloween-kekkereiden, pikkujoulupirskeiden, jouluaattoaterian ja uudenvuoden illanistujaisten kohokohta. Varaa juustoa riittävästi ruokailijaa kohden ja rakenna kuusesta sitä isompi, mitä enemmän herkuttelijoita yhteisen pöydän ääreen kokoontuu. 

Syötävä joulukuusi syntyy lempeästä ja hedelmäisestä Valio Luomu™ kermajuustosta, pehmeästä ja aromikkaasta Valio Luomu™ gouda juustosta sekä makeasta ja pähkinäisestä Valio Luomu™ maasdam juustosta. Kaikki juhlavan juustotarjottimen juustot valmistetaan kotimaisesta luomumaidosta Joensuussa, Valion omassa juustolassa. Koristele kuusi viinirypäleillä, omenaviipaleilla, kiivihedelmillä ja oliiveilla, ja valitse hillot, marmeladit, suolaiset keksit ynnä muut juustopöydän lisukkeet oman makusi ja seurueen mieltymysten mukaan.

Syksyn juhliin, pikkujoulupirskeisiin ja yhtä lailla myös koko perheen joulupöytään sopivat myös timjamilla maustetuilla juustokrutongeilla höystetty lehtikaali-ceasarsalaatti sekä juustoinen päärynägalette, joka saa letkeää lisämakua saksanpähkinöistä ja piristystä pikantista purjosipulista. Näillä resepteillä pikkujoulut maistuvat paremmilta kuin koskaan!

 

Lehtikaali-caesarsalaatti juustokrutongeilla

Neljälle

 

Juustokrutongit:

 

Caesarkastike:

  • 1 kananmuna
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 4 sardellifilettä
  • ½ sitruunan mehu
  • 2 tl dijon-sinappia
  • ripaus suolaa
  • 2 dl rypsiöljyä

 

Lisäksi:

 

Valmista ensin juustokrutongit. Revi leivät käsin pienemmiksi paloiksi. Sulata voi ja sekoita leipäpalojen joukkoon. Levitä leivät leivinpaperille uunipellille ja ripottele päälle juustoraaste ja timjami. Paista 200 asteessa noin 10–15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Caesarkastiketta varten riko muna kapeaan kulhoon, sauvasekoittimen kulho on tähän paras. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi ja lisää kulhoon yhdessä muiden ainesten kanssa. Laita sauvasekoitin kulhon pohjalle ja käynnistä. Nosta sauvasekoitin rauhallisesti pinnalle sen koko ajan käydessä. Siirrä kastike hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Leikkaa lehti- ja mustakaaleista lehtiruodit pois. Revi tai leikkaa lehdet pienemmiksi paloiksi. Sekoita noin puolet caesar-kastikkeesta käsin hieroen kaalien joukkoon. Lisää krutongit. Leikkaa kermajuustosta lastuja ja sekoita joukkoon. Mausta ripauksella mustapippuria ja tarjoile loput kastikkeesta erikseen.

Juustoinen päärynägalette

  • 1 valmis pyöreä piirakkataikina
  • 1 purjosipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 4 rkl Valio Luomu voita
  • 1 pss Valio Luomu juustoraastetta (140 g)
  • 2 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
  • 500 g päärynöitä
  • ½ dl saksanpähkinöitä
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl vettä
  • siemensekoitusta

 

Ota piirakkataikina ajoissa sulamaan. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Halkaise purjo pituussuunnassa. Pese mahdolliset mullat pois ja leikkaa purjo ohuiksi puolirenkaiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.

Sulata 2 rkl voita pannulla ja kuullota purjorenkaita miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia. Lisää valkosipuli ja paista vielä pari minuuttia. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Anna jäähtyä.

Kauli taikina isoksi pyöreäksi piirakkapohjaksi. Levitä purjoseos pohjan keskelle, jätä reunoihin noin viiden sentin kääntövara. Ripottele juustoraaste ja timjami purjoseoksen päälle.

Halkaise päärynät ja poista karat ja siemenet. Leikkaa päärynät siivuiksi ja asettele juustoraasteen päälle. Sulata 2 rkl voita ja sudi se päärynöille. Rouhi saksanpähkinät ja levitä ne päärynöiden päälle. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kääri galeten reunat rennosti täytteen päälle.

Riko kananmuna pieneen kulhoon ja vatkaa sekaan vesi. Voitele seoksella galeten reunat ja ripottele siemenseosta reunoille.

Paista galettea noin puoli tuntia tai kunnes se on kauniin ruskeaa ja kypsää.

 

Juustokuusi

Juustokuusen kokoa on helppo varioida. Nyrkkisääntönä voi pitää, että juustoja varataan yhteensä 150 g per ruokailija.

 

 

Leikkaa juustot suupaloiksi. Pese hedelmät ja leikkaa nekin paloiksi tai siivuiksi.

Asettele juustot, hedelmät, oliivit ja suolakeksit kuusen muotoon tarjoiluvadille. Asettele rosmariinin lehtiä havuiksi ja lehtisellerin pala kuusen jalaksi sekä pyöreä suolakeksi joulukuusen tähdeksi. Tarjoile lisäksi erilaisia suolakeksejä ja hyvää hilloa.

 

Lue lisää Valion luomutuotteista Valion nettisivuilta. Seuraa myös Valioa Instagramissa @valiofi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.