Klassikot pysyvät trendikkäinä syystä. Sinisimpukat valkoviinissä on kuin tehty lokakuiseen, kosteaan syysiltaan. Aterian valmistaminen on helppoa ja nopeaa, mutta ei anneta sen hämätä! Lopputulos on tyylikäs ja erittäin herkullinen! Tee tätä siis kiireisenä viikonloppuiltana, kun haluat rauhoittua ja luoda hetkestä nautinnon.

sinisimpukat

Satokausikalenterissa mukana myös kalat ja äyriäiset

Vuoden 2023 Satokausikalenterissa on yli 200 kasviksen sesonkitietojen lisäksi tietoa myös kotimaamme järvien yleisimmistä ruokakaloista sekä myös meristä saatavista saaliista. Tiesitkö, että myös kaloilla on sesongit? Sesonkien aikana luonnonkalat ovat yleensä edullisimmillaan ja maullisesti myös parhaimmillaan.

Suositusten mukaan kalaa olisi syötävä kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Saman kalalajin syöminen viikoittain käykin äkkiä tylsäksi eikä kalaa tulee syötyä suositusten mukaisesti. Kokeile siis rohkeasti eri kalalajeja, mikä helpottaa kalan lisäämistä säännölliseksi osaksi omaa ruokavaliota. Monipuolisesti kotimaisen kalan syöminen sesonkeja noudattaen on myös ympäristöystävällinen teko!

Tutustu myös kalojen sesonkitietojen lisäksi WWF:n kalaoppaaseen, joka auttaa vastuullisten kalavalintojen tekemisessä. Oppaassa kalat on lajiteltu kolmeen eri luokkaan kalakantojen kestävyyden mukaan.

Tilaa Satokausikalenteri 2023 nyt kampanjaeduilla ennen 13.11.2022. ja saat kalenterin kotiisi toimitettuna ilman postikuluja! Tarjoamme myös huikeita paljousalennuksia. Tutustu kampanjatarjouksiin ja tilaa oma Satokausikalenterisi nyt verkkokaupastamme!

satokausikalenteri

Sinisimpukat sesongissa syksyllä

Simpukat ovat parhaimmassa sesongissa talvikuukaudet. Sesonki alkaa jo syyskuussa ja kestää aina huhtikuulle saakka. Viljeltyjä simpukoita on saatavilla ympäri vuoden, mutta kylmän veden aikaan ne ovat parhaimmillaan. Sinisimpukat ovat usein edullisin vaihtoehto. Sinisimpukat ovat myös helppoja valmistaa niiden kypsyessä nopeasti ja soveltuessaan käytettäväksi monissa eri ruokalajeissa. Kokeile sinisimpukoita muun muassa pastoissa, risotoissa ja keitoissa.

sinisimpukat

Klassiset sinisimpukat valkoviiniliemessä

30 min

helppo

kahdelle

  • 1 kg sinisimpukoita
  • 2 salottisipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • muutama oksa timjamia
  • 25 g voita
  • 2 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 dl kuohukermaa
  • ½–1 tl suolaa
  • 1 ruukku lehtipersiljaa hienonnettuna
  • Leipää tarjoiluun

 

Laita sinisimpukat varovaisesti tiskialtaaseen ja laske niiden päälle runsaasti vettä. Harjaa simpukat juuresharjalla ja poista parrantupsut terävällä veitsellä. Jos seassa on avonaisia simpukoita, napauta niitä ja seuraa sulkeutuvatko ne. Jos simpukka ei sulkeudu tai kuori on rikki, se kannattaa heittää biojätteeseen.

 

Kuori ja hienonna salottisipulit sekä valkosipulit. Hienonna myös timjami. Sulata voi laakeassa kannellisessa kasarissa. Kuullota sipuleita ja timjamia muutama minuutti. Lisää viini ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää simpukat kasariin ja laita kansi päälle. Anna kiehua kannen alla voimakkaasti noin 5 minuuttia, ravistele kasaria välillä.

Kun simpukat ovat avautuneet, nosta ne kasarista reikäkauhalla. Nouki pois sellaiset simpukat, jotka eivät ole avautuneet. Lisää liemeen kerma ja anna kiehahtaa. Mausta suolalla. Kaada liemi simpukoiden päälle ja ripottele päälle reilusti persiljaa. Tarjoile heti rapeakuorisen maalaisleivän kanssa.

VINKKI

Sinisimpukat kannattaa syödä heti valmistuksen jälkeen. Jos kypsiä sinisimpukoita jää jostain syystä yli, ne voi pakastaa. Poista kuori ja pakasta pakastepussissa tai tiiviissä rasiassa. Käytä pastakastikkeissa tai keitoissa, simpukat säilyvät pakastettuna noin 5–6 kuukautta.

sinisimpukat

Tutustu myös muihin kauden resepteihin sivuillamme satokausi.fi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jossa jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa Satokausi-kasviksista.