Kaupallinen yhteistyö: Planti

 

Pasta maistuu aina! Kehittelimme yhteistyössä Plantin kanssa hurmaavan kasvispastan, jonne upotimme kourakaupalla ihania vihanneksia ja tuoreita yrttejä. Tästä ei lokakuinen lohturuoka parane!

Kasvispastaan sopivat monet vihannekset

Laitoimme kasvispastaamme sipulia, munakoisoa, suippopaprikaa, vihreitä papuja ja kirsikkatomaatteja. Kasvispasta on siitä helppo ruoka, että sinne voi sujauttaa lähestulkoon mitä tahansa vihanneksia, tähän aikaan vuodesta joukkoon sopisivat myös mm. sienet, erilaiset kaalit ja ohuiksi siivuiksi pilkotut juurekset. Vihannekset kannattaa laittaa pannulle kypsymisjärjestyksessä ja pidemmän kypsennyksen vaativat veget voi myös pilkkoa pienemmiksi paloiksi. Kasvispasta on siis myös hyvää hävikinestoruokaa, sillä sinne voit pilkkoa jo parhaat päivänsä nähneet vihanneslokeron aarteet.

Munakoison suhteen kannattaa kokeilla kikkaamme, jonka avulla munakoisot sulavat suuhun. Munakoisokuutiot itketetään suolan avulla siivilässä ja lopuksi niistä puristellaan ylimääräinen neste. Kun munakoisot sitten paistaa öljyssä, tulee niistä todella pehmoisia ja herkullisia.

Luomusoijapavuista valmistettu täysin kasviperäinen Planti Cooking Fraiche Natural tuo pastaan ihanaa kermaisuutta. Planti Cooking Fraiche on raikkaan hapokas ja pehmeän makuinen ruoanlaittotuote, joka sopii niin kylmiin kuin kuumiinkin ruokiin. Kannattaa kokeilla sitä myös gratiineihin, keittoihin ja kastikkeisiin. 

Plantin kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa, Turussa sijaitsevassa tehtaassa. Planti on kotimainen tuotemerkki, joka haluaa inspiroida kasvipohjaisten tuotteiden valintaan ilman, että mausta joutuu tinkimään. Planti on osa Kavli-konsernia, jonka omistaa säätiö ja sen voittoja jaetaan hyväntekeväisyyteen. 

syksyinen kasvispasta

Muista myös edellinen Plantin kanssa yhteistyössä tekemämme resepti, ihana juures-linssipata harissagurtin kanssa.

syksyinen kasvispasta

Syksyinen kasvispasta

Neljälle

 

  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 munakoiso (n. 250 g)
  • 1 suippopaprika
  • 150 g vihreitä papuja
  • 150 g kirsikkatomaatteja
  • 3 rkl öljyä
  • ½ sitruunan mehu
  • 1 prk Planti Cooking Fraichea (2 dl)
  • suolaa & mustapippuria
  • tuoretta basilikaa ja oreganoa
  • 350-400 g pastaa

 

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä, huuhtele ja jätä siivilään valumaan.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuutioi munakoiso ja laita se siivilään. Ripottele munakoisoille noin teelusikallinen suolaa ja hiero se käsin joka puolelle munakoisoihin, jätä siivilään itkettymään. Leikkaa suippopaprikat renkaiksi ja leikkaa vihreistä pavuista kovat päät irti. Leikkaa kirsikkatomaatit halutessasi puoliksi tai jätä kokonaisiksi.

Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulia muutama minuutti. Puristele munakoisoista irtoava neste pois ja lisää munakoisot ja valkosipulit pannulle. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää sitten pannulle paprikat, pavut ja kirsikkatomaatit ja paista vielä noin viisi minuuttia.

Sekoita vihannesten joukkoon sitruunan mehu ja Planti Cooking Fraiche. Lisää joukkoon pasta ja anna kuumentua. Mausta pasta suolalla ja mustapippurilla. Viimeistele tuoreella basilikalla ja oreganolla.

 

Ota seurantaan myös Plantin nettisivut, Facebook ja Instagram – saat ensimmäisenä feediisi herkullisimmat kasvipohjaiset reseptit ja tiedon uutuustuotteista.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.