Avainsana: lähiruoka

Lähiruokaa metsästä

Turkulaiset Riikka ja Wiivi tuovat Satokausi-saitille juurevaa puutarhurin näkökulmaa. Käsittelyssä ovat niin puutarha, keittiö kuin luonnon antimetkin. Lue myös edelliset Puutarhasta pöytään-artikkelit

Me suomalaiset olemme onnekasta kansaa, sillä meillä on valtavasti puhdasta luontoa, joka on juuri nyt täynnä ravinteikasta ja vitamiinipitoista lähiruokaa.

Metsässä kävely ja marjamättäillä kyykkiminen on hyötyliikuntaa, joka palkitsee varmasti. Luonnossa kuljeskelu laskee stressitasoja ja tuottaa hyvää mieltä. Kun sen lisäksi saa vielä kotiin kantaa metsän herkkuja, on helppo hymyillä.  Mikä olisikaan parempi viikonlopunviettotapa kuin marjastus- tai sienestysreissu lähiluonnossa!

Vinkki: Sienien ja marjojen lisäksi villiyrtit kannattaa hyödyntää keittiössä.

 

Valmistautuminen

Sieni- tai marjametsälle kannattaa lähteä poutasäällä. Kun keräät luonnosta ruokaa, valitse puhdas keruupaikka. Esimerkiksi isojen teiden varsia on syytä välttää. Ennen metsään lähtöä kannattaa kerrata jokamiehenoikeudet.

Pitkät housut, pitkähihainen paita ja kumisaappaat ovat marjastajan ja sienestäjän perusvarustus. Kirkkaat värit erottuvat paremmin metsässä. Pukeudu vaatteisiin joissa on mukava liikkua. Hattu päähän aurinkoisella säällä ja hyttyskarkotetta käyttöön tarpeen mukaan.

Muista myös pakata mukaan juotavaa ja eväät. Vinkkejä herkullisiin eväsleipiin löydät täältä.

Ennen kuin suuntaat sienireissulle, tutustu ruokasieniin kirjojen tai netin avulla. Tietoa eri sienilajeista löydät vaikkapa täältäKerää vain sellaisia sieniä, jotka varmasti tunnistat.

 

Marjastus

Mustikat voi kerätä ämpäriin. Pehmeämmille marjoille kuten vadelmille pienempi rasia on parempi. Halutessasi ota mukaan poimuri tai siivilä. Mustikoita kannattaa lähteä etsimään kuusi- ja havumetsistä heinä-elokuusta syyskuun lopulle asti.

Villivadelmat viihtyvät aukeilla paikoilla, kuten metsäteiden reunoilla ja hakkuuaukeilla ja kypsyvät samoihin aikoihin mustikoiden kanssa. 

Suuntaa suolle, jos mielit hilloja (käytetään myös nimiä lakka ja muurain). Hillaa saa etelässä hieman niukemmin heinäkuusta alkaen ja pohjoisemmassa elokuusta eteenpäin. 

Puolukka on maamme yleisin varpukasvi joka viihtyy kuivilla kankailla ja kallioilla. Puolukkaa voi kerätä elokuun alusta syyskuun loppuun ja se on yksi parhaiten säilyvistä marjoistamme.

Karpaloita voi poimia syyskuusta ensilumiin asti. C-vitamiinipitoinen hapan marja viihtyy vetisillä suoalueilla.

 

Sienestys

Sienille kori tai ämpäri on oivallinen keruuastia. Sieniveitsi, jonka toisessa päässä on suti, on kätevä väline sienien keruuseen ja putsaukseen, mutta tavallinen veitsikin käy. Ota tarvittaessa mukaan sienikirja, joka auttaa sienien tunnistamisessa. Kirjoista löydät myös hyvät vinkit siihen, minkälaisilla alueilla eri sienilajit viihtyvät.

Poimi sienet kokonaisina ja perkaa heti metsässä. Eri lajit kannattaa kerätä erillisiin astioihin, näin saaliin käsittely kotona on nopeampaa.

Keruusaaliin käsittely

Keruusaalis, oli kyseessä sienet tai marjat, kannattaa käsitellä mahdollisimman pian. 

Marjojen vitamiinit saat parhaiten hyödynnettyä nauttimalla ne tuoreena.  Marjoista keität myös hillot ja mehut tai leivot piirakan. Suuremmasta saalista riittää pakkaseenkin. Julkaisimme aikaisemmin vinkkejä mustikan ja mansikan käyttöön, näitä voi soveltaa muillekin marjoille!

 

Sienet kannattaa putsata jo metsässä. Ne ovat lihan ja kalan tavoin helposti pilaantuva ruoka-aine, joten ne kannattaa valmistaa ateriaksi, pakastaa tai kuivata mahdollisimman pian. Jotkin sienet vaativat keittämisen ennen syömistä, tutustu siis huolella eri sienilajien käyttöön.

 

Tutkivat puutarhurimme löydät myös instagramista: @wiivikoskela ja @puutarhuriikka

Villejä vihanneksia metsästämässä

Tänä kesänä Satokausikalenterin blogi päivittyy myös puutarhakuulumisilla. Turkulaiset puutarhuriopiskelijat Riikka ja Wiivi tarjoavat vinkkejä ja tietoa ruoan kasvattamisesta itse. Edelliset Puutarhasta pöytään-postaukset löydät täältä.

Nyt on syytä lähteä ulos keräämään ravinteikkaat versot talteen. Monet villivihannekset ovat parhaimmillaan nuorina keväällä ja alkukesällä.

Viime vuosina villivihannekset ovat kasvattaneet suosiotaan huimasti. Kyse ei ole uudesta ilmiöstä, vaan luonnon kasveja on osattu hyödyntää ruoanlaitossa ja rohtoina jo vuosisatoja. Nykyään olemme tottuneet ostamaan kasviksemme kaupasta, joten lähiseutujen superfoodit ovat jääneet sukupolvia sitten unohduksiin. Kotipihalta tai metsästä löytyy huikeat määrät tuoreita aineksia ilmaiseksi niin salaattiin, pataan kuin smoothieenkin tai suoraan suuhun napsittavaksi. Tämän lähemmäs lähiruokaa ei paljoa voi päästä!

Siankärsämöä ja nokkosta

Villivihannes, villiyrtti, horta, häh mikä?

Villivihannekset tai horta tarkoittaa luonnossa kasvavia syötäviä kasveja. Usein puhutaan myös villiyrteistä, mikä viittaa mausteena tai rohtona käytettäviin kasveihin. Kaikki luonnonkasvit eivät kuitenkaan ole syötäviä tai maukkaita ja jotkin jopa myrkyllisiä, joten ennen villivihannesjahtiin lähtöä on syytä perehtyä aiheeseen.

Villivihannesten nautiskelu on hyvä aloittaa pienin askelin, sillä vitamiineilla täyteen pakatut kasvit ovat myös maultaan voimakkaampia kuin perussalaatit. Villiyrttejä on käytetty ennen vanhaan milloin mihinkin vaivaan, eikä syyttä – ne nostavat arkiruoan aivan uudelle tasolle niin terveellisyydessä kuin makujen rikkaudessakin.

Alkuun pääsee tutustumalla esimerkiksi maitohorsmaan, voikukkaan, nokkoseen tai vuohenputkeen. Näitä tuttuja kasveja löytyy lähes mistä vaan ja niiden keruu on helppoa.

Maitohorsman nuoria versoja syödään parsan tapaan. Ne ovat herkkua voissa kevyesti paistettuna sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla maustettuna.
Nokkonen korvaa pinaatin letuissa tai tekee vihersmoothiesta supersmoothien. Siinä on rautaa seitsemän kertaa niin paljon kuin pinaatissa. Nokkosen voi ryöpätä tai höyryttää ennen käyttöä, jolloin sen pistävyys katoaa. Muista hanskat kerätessä.

Keruuretkelle mars!

Keruuretkellä on hyvä huomioida mistä kasveja kerää: tienvarsi tai koiranpissatuspaikka ei ole paras vaihtoehto, vaan kannattaa suosia vaikkapa metsää tai omaa kotipihaa. Villiyrttejä ei tule kerätä alueelta, jossa leikataan nurmikkoa bensiinikäyttöisellä leikkurilla tai käytetään keinolannoitteita tai torjunta-aineita. Kerää vain sellaisia kasveja, jotka tunnistat varmasti.

Suomessa jokamiehenoikeudet sallivat ruohovartisten kasvien keräämisen lähes missä vain, paitsi toisten pihoissa. Siispä kasveja ja kukkia voi huoletta kerätä keittiön tarpeisiin. Puiden osien, kuten lehtien, kukintojen tai kuusenkerkkien kerääminen toisen mailla sen sijaan ei ole sallittua ilman erillistä lupaa.

Vaahterankukkia saa kerätä maanomistajan luvalla- ja kukat ovat todellakin luvan pyytämisen arvoisia niin kauneudessaan kuin hienostuneessa makeudessaankin. Jos tykkäät vaahterasiirapista niin näitä on vaikea vastustaa!
Mehevää isomaksaruohoa voi kerätä elokuuhun asti. Kasvia kannattaa syödä raakana tai kypsentää vain kevyesti. Aavistuksen verran aloeveramainen isomaksaruoho tuo vaihtelua wokkiin.

Sen lisäksi että hortoillessa eli hortaa kerätessä saat ilmaista ravinteikasta lähiruokaa, ravitsee luonnossa liikkuminen myös mieltä ja on loistavaa hyötyliikuntaa. Stressitasot lähtevät laskemaan poluilla kuljeskellessa ja hyvien villiyrttiapajien löytäminen tuottaa iloa. On siis kaikin puolin järkevää keskeyttää arjen kiireet hetkeksi ja siirtää itsensä pihalle korin ja saksien kera. Kuiva sää on tähän paras.

Nuoret siankärsämön lehdet ovat pehmeitä ja aromikkaita, mutta kukinnan jälkeen ne muuttuvat puiseviksi. Kirpeän pippurimaiset lehdet voi syödä sellaisenaan tai kypsennettynä. Kokeile siankärsämöä maustamaan juures- tai kaaliruokaa tai piristä sillä salaattia.

Jokainen kasvilaji kannattaa kerätä omaan pussiinsa. Suodatinpussit ovat käteviä tähän tarkoitukseen. Älä koskaan kerää kaikkia kasveja, vaan jätä vähintään 1/3 kasvustosta rauhaan, jotta sadosta saa nauttia seuraavanakin vuonna.

Selvitä etukäteen, mitkä kasvinosat ovat syötäviä kussakin lajissa. Esimerkiksi voikukasta voi syödä nuoria lehtiä, nuppuja, kukkia ja jopa juuria voi käyttää kahvin tapaan –  siis koko kasvi on käyttökelpoinen. Useimmissa kasveissa kannattaa suosia tuoreita uusia versoja, sillä ne ovat maultaan parhaita ja mehevimpiä. Vanhempi kasvusto alkaa pikkuhiljaa muuttua sitkeämmäksi ja maku kärsiä varsinkin kukinnan jälkeen.

Rikkakasvina pidetty vuohenputki on todellista herkkua. Kompostin sijaan nuoret versot kannattaa viedä keittiöön vaikkapa pizzan täytteeksi. Versot kannattaa laittaa juuston alle, etteivät ne pala.

Mihin ruokiin villivihannekset sopivat?

Kaikkiin! Villivihannekset, niin kuin muutkin vihannekset, ovat ominaisuuksiltaan erilaisia ja niille sopivat erilaiset reseptit ja käsittelytavat. Jotkin maistuvat parhaiten raakana, toiset sopivat erityisesti kypsennettäviin ruokiin. Miedomman makuisia kasviksia voi käyttää suuria määriä aterian osana, kun taas tujummat villiyrtit toimivat mausteena. Niin kuin muussakin kokkailussa, kokeilemalla löytää omat lempparinsa.

Villiyrtit ovat parhaimmillaan tuoreena, mutta säilyvät jääkaapissa muutaman päivän ajan. Pidempään säilytykseen niitä kannattaa kuivata, pakastaa, säilöä öljyyn tai hapattaa – näin kesän voimista voi nauttia ympäri vuoden.

Tutkivat puutarhurimme löydät somesta:  valokuvaajamme @puutarhuriikka jakaa upeiden kuvien lisäksi paljon hyödyllistä puutarhatietoa ja vinkkejä taimikasvatukseen. Tekstivastaavamme @wiivikoskela taas toimii esimerkkinä siitä, miten paljon reissaava kerrostaloasujakin voi kasvattaa ruokaa itse.