Avainsana: luomu

Hyvinvointia heti aamusta – Luomua aamiaispöytään

Kaupallinen yhteistyö: Valio Luomu

 

Usein sanotaan, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Koostimme Valio Luomu -tuotteista ja sesongin vihanneksista maittavan ja monipuolisen aamiaisen, jolla päivä lähtee mainiosti käyntiin.

Miksi aamiainen on tärkeä?

Aamiainen käynnistää elimistön toiminnan yön levon jälkeen. Aamulla nautittu ruoka täyttää energiavarastot ja auttaa kehoa ja mieltä voimaan hyvin. Hyvän aamiaisen jälkeen on helpompi pitää kiinni säännöllisestä ruokarytmistä, joka on tärkeä seikka painonhallinnankin kannalta. Terveellinen aamupala auttaa pitämään myös verensokerin tasaisempana ja näläntunteet kohtuullisena läpi päivän. Se auttaa myös keskittymään, mikä on erityisen tärkeää koululaisten kohdalla, mutta toki myös auttaa aikuisia työssä.

aamiaiskulho banaanigranolaTäysipainoinen aamiainen sisältää sopivassa suhteessa hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa sekä hyvää tekeviä kuituja. Hitaat hiilihydraatit luovuttavat energiaa pitkälle päivään, joten aamulla kannattaa suosia täysjyväviljaa. Myös vihannekset, hedelmät ja pähkinät kuuluvat monipuoliselle aamiaiselle. Päivän suositeltu kasvismäärä täyttyy helpommin, kun aloittaa heti aamulla!

aamiaiskulho banaanigranolaAamiaiskulho on trendikäs aamupala

Aamiaiskulho vastaa moniin tämän päivän trendeihin. Se sisältää proteiinia Valio Luomu maitorahkan muodossa, hyvää tekeviä marjoja ja hedelmiä Valio Luomu smoothien ja tuoreiden Satokausi-hedelmien muodossa sekä terveellistä granolaa. Kaiken lisäksi upean värikkäillä sesongin hedelmillä kulhosta saa todella näyttävän, joten tätä aamiaista passaa esitellä sosiaalisessa mediassa!

aamiaiskulho banaanigranolaBanaanigranolan pohjana on terveellinen supervilja kaura ja se rikastetaan pähkinöillä ja siemenillä. Banaani antaa granolalle hauskaa makua ja viimeisen silauksen tuo pakastekuivattu vadelma. Rouskuva granola tuo aamiaiskulhoon rakennetta.

Valitsimme aamiaskulhon päälle sesongin eksoottisia hedelmiä: banaania, mangoa, karambolaa eli tähtihedelmää sekä pitaijaa, jota tällä kertaa löytyi kaupasta kauniin punaisen värisenä. Tammikuussa sesongissa ovat myös esimerkiksi ananas, passionhedelmä ja erilaiset sitrukset, joten voit koostaa oman aamiaiskulhosi omista lemppareistasi. 

Aamiaiskulhon kaveriksi aamupalapöytään katetaan Valio Hedelmätarha luomuappelsiinitäysmehua, Valio Luomu gouda juustolla ja avokadolla päällystettyjä täysjyväleipiä sekä raikkaita veriappelsiineja. Tällä aamiaisella pötkii pitkälle!

aamiaiskulho banaanigranola

Aamiaiskulho sesongin hedelmillä ja banaanigranolalla

Yhdelle

Lusikoi maitorahka kulhoon ja lisää smoothie. Päällystä kulho banaanigranolalla sekä suupaloiksi leikatuilla hedelmillä. 

Tarjoile aamiaisella lisäksi esimerkiksi luomuvoilla, luomujuustolla ja avokadolla päällystettyä täysjyväleipää sekä luomutuoremehua.

Banaanigranola:

  • 5 dl isoja kaurahiutaleita
  • 1 dl hasselpähkinöitä
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • ½ tl kardemummaa
  • ripaus suolaa
  • 1 kypsä luomubanaani
  • 2 rkl öljyä
  • 2 rkl hunajaa
  • ½ tl vaniljauutetta
  • 1 dl rusinoita
  • 3 rkl pakastekuivattuja vadelmia

Mittaa kaurahiutaleet kulhoon. Rouhi hasselpähkinöitä hieman veitsellä ja lisää kulhoon yhdessä auringonkukansiemenien, kardemumman ja suolaripauksen kanssa. Muussaa banaani toisessa kulhossa haarukan avulla ja sekoita sen joukkoon öljy, hunaja ja vaniljauute. Yhdistä seokset ja sekoita huolellisesti.

Levitä granola leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda granolaa 175 asteisessa uunissa yhteensä noin 30 minuuttia, sekoita hyvin kymmenen minuutin välein. Tarkkaile granolaa jatkuvasti, ettei se pala. Jos granola vaikuttaa valmiilta aiemmin, ota se pois uunista. Anna jäähtyä. Sekoita jäähtyneen granolan joukkoon rusinat ja pakastekuivatut vadelmat.

Valmis granola säilyy ilmatiiviissä purkissa muutaman viikon, mutta on parhaimmillaan viikon sisällä syötynä.

Lue myös:

Kaikki luomusta

Piimä on parasta – kolme ihanaa piimäjuomaa


Lue lisää Valio Luomusta ja katso ihanat reseptivinkit osoitteesta valio.fi/luomu/. Muista myös seurata Valiota Instagramissa @valiofi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Joulun ihana vegemenu

Kaupallinen yhteistyö: Valio Luomu

Vuoden tunnelmallisin ruokajuhla, joulu, on jo ihan nurkan takana. Monet kaipaavat perinteisten jouluruokien rinnalle hieman uusia tuulia ja niinpä kehittelimme Valio Luomu -tuotteista kolmen ruokalajin vegemenun, jossa on mukana joulun tuttuja makuja modernein twistein. 

Alkuruoaksi punajuuritartaria kaprisjogurtilla

Kasvissyöjän tartar valmistuu punajuurista ja upean värinen herkku maistuu myös lihansyöjille. Valio Luomu turkkilaisesta jogurtista valmistettu kaprisjogurtti viimeistelee makunautinnon.

Pääruoaksi kurpitsapaistia ja metsäsieni-perunagratiinia

Näyttävä vaihtoehto joulupöydän kunkuksi on Hasselbackan tyyliin valmistettu kurpitsapaisti. Kurpitsoihin tehdään viiltoja vieriviereen ja pinnat voidellaan voi-hunajaseoksella. Pieni määrä juustoraastetta takaa kauniin paistopinnan ja tuo sopivasti rapeutta.

Kurpitsapaistin kaveriksi sopii kermainen metsäsieni-perunagratiini, jossa ei juustossa säästellä. Valio Luomu pitkään kypsytetty kermajuusto on maukas ja hyvin sulava juusto gratiinin kuorrutukseen.

Jälkiruoaksi piimäbruleeta marinoitujen mandariinien kera

Ihanan jouluaterian päättää klassinen brulee, joka saa tällä kertaa mukavaa hapokkuutta Valio Luomu rasvattomasta piimästä. Brulee on näyttävä jälkiruoka paahdettuine sokeripintoineen ja niiden tekeminen on pelättyä helpompaa. Bruleen kerma-piimäseos kannattaa kuumentaa hitaasti kiehumispisteeseen. Kun sen on sekoittanut keltuais-sokeriseoksen joukkoon, kannattaa bruleemassa jakaa siivilän läpi annoskulhoihin. Paras bruleeastia on matala ja laakea, korkeita astioita käytettäessä massa ei hyydy kunnolla. 

Punajuuritartar & kaprisjogurtti

Kuudelle

Punajuuritartar:

  • 2 punajuurta (300 g)
  • 1 pieni salottisipuli
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl piparjuurta raastettuna
  • 1 tl dijon-sinappia
  • 1 tl hunajaa
  • 1 tl tuoretta rosmariinia hienonnettua
  • suolaa ja mustapippuria

Kaprisjogurtti:

Punajuuritartar:

Keitä punajuuria noin 45-60 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. Anna jäähtyä. Kuori punajuuret ja leikkaa ne veitsellä pieneksi hakkelukseksi. 

Kuori ja hienonna salottisipuli. Sekoita punajuurihakkeluksen joukkoon salottisipuli, sitruunamehu, oliiviöljy, raastettu piparjuuri, dijon-sinappi, hunaja ja rosmariini. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Tarjoile punajuuritartar kaprisjogurtin kera.

Kaprisjogurtti:

Hienonna kaprikset. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita jääkaappiin hetkeksi maustumaan.

Kurpitsapaisti & metsäsieni-perunagratiini

Kuudelle

Kurpitsapaistit:

Metsäsieni-perunagratiini:

Kurpitsapaistit: 

Halkaise myskikurpitsa pituussuunnassa. Kuori puolikkaat ja lusikoi siemenet pois. Aseta myskikurpitsa leikkuupinta alaspäin leikkuulaudalle ja leikkaa siivuja, jotka eivät ulotu pohjaan asti. Käytä apuna esimerkiksi syömäpuikkoja, jotka asetat myskikurpitsan molemmin puolin.

Sulata voi ja sekoita sen joukkoon hunaja ja balsamiviinietikka. Aseta myskikurpitsat leivinpaperille uunipellille ja sudi voiseos niiden pintaan, anna valua myös siivujen väliin. Töki muutama laakerinlehti siivujen väleihin ja ripsi kurpitsojen pintaan suolaa ja mustapippuria. Lopuksi levitä juustoraaste kurpitsoille.

Paahda kurpitsapaisteja 200 asteessa noin 30-40 minuuttia, kunnes kurpitsa on kypsää ja juusto kauniin paahtuneen ruskeaa.

Metsäsieni-perunagratiini:

Kuori ja viipaloi perunat noin puolen sentin siivuiksi. Huuhtele sienet ja liota niitä tarvittaessa, puristele ylimääräinen vesi pois. Hienonna sienet tarvittaessa. Kuori ja siivuta sipuli, kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.

Kuumenna voi ja öljy kasarissa. Kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja jatka kuullottamista pari minuuttia. Lisää perunasiivut kasariin ja paistele vielä hetki.

Lisää kasariin metsäsienet ja kuohukerma. Kuumenna kiehuvaksi ja anna muhia, kunnes perunat ovat lähes kypsiä. 

Siirrä puolet perunaseoksesta uunivuokaan ja ripottele pinnalle puolet juustoraasteesta. Levitä loput perunat vuokaan ja lisää perunoiden pinnalle loput juustot.

Paista gratiinia 225 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes juusto on sulanutta ja kauniin paistuneen ruskeaa.

Piimäbrulee ja marinoidut mandariinit

Kuudelle

Piimäbrulee:

Marinoidut mandariinit:

  • 5 mandariinia
  • ½ sitruunan raastettu kuori
  • 2 rkl sitruunamehua
  • ½ dl vaaleaa siirappia
  • 2 tähtianista
  • 1 tl vaniljasokeria
  • granaattiomenan siemeniä

Piimäbrulee:

Mittaa kerma ja piimä kattilaan, lisää kanelitanko. Kuumenna hitaasti kiehumispisteeseen.

Erottele keltuaiset kulhoon ja vispaa sekaan sokeri. Sekoita kuuma kerma-piimäseos keltuais-sokeriseoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. 

Jaa bruleemassa kuuteen laakeaan annoskulhoon siivilän läpi. Laita kulhot korkeareunaiselle uunipellille ja siirrä 150 asteiseen uuniin. Kaada pellille vettä suunnilleen kulhojen puoliväliin asti. Paista bruleita noin 45 minuuttia, ne hyllyvät vielä hieman uunista otettaessa.

Siirrä bruleet jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi. Ripottele pinnalle ohut kerros sokeria ja karamellisoi se kaasupolttimen avulla. Jos sinulla ei ole kaasupoltinta, voit sulattaa pinnan uunin grillivastuksen avulla. Varo tällöin sokerin palamista. Tarjoile piimäbruleiden kanssa marinoituja mandariineja.

Marinoidut mandariinit:

Kuori mandariinit ja leikkaa ne siivuiksi. Sekoita keskenään sitruunan kuori ja mehu, siirappi, tähtianikset ja vaniljasokeri. Sekoita marinadi mandariinien joukkoon ja anna maustua jääkaapissa parin tunnin ajan. Sekoita granaattiomenan siemeniä joukkoon ennen tarjoilua.


Lue lisää Valio Luomusta ja katso ihanat reseptivinkit osoitteesta valio.fi/luomu/. Muista myös seurata Valiota Instagramissa @valiofi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Luomumpaa arkiruokaa 

Kaupallinen yhteistyö: Apetit

 

Otimme testiin pakastealtaan tämän hetken kuumimmat uutuudet, Apetitin Luomu kasvispihvit! Kehittelimme pihvien kaveriksi täydelliset makuparit syksyn sesonkivihanneksia hyödyntäen. Hevi-osastoilla ihastusta herättävä myskikurpitsa muuttuu täyteläiseksi gratiiniksi. Lyttybataatit syntyvät helposti ja maistuvat kaikille. Pihvien seuralaisiksi sopivat myös ihanan rapsakat Hasselbackan punajuuret, raikas omenatsatsiki tai klassinen pinaattikastike.  

Luomun suosiminen ei vaadi sitä, että kaikki pitäisi tehdä alusta asti itse. Yhdistämällä hieman valmista ja hieman itse tehtyä saat aikaan täydellisen herkullisen aterian puolikkaalla työmäärällä. Kiireessä maukkaat, laadukkaista raaka-aineista valmistetut kasvispihvit ovat koko perheen pelastus. 

Apetitin uutuudet, makumaailmaltaan tuttu ja turvallinen Luomu Juusto-kasvispihvi sekä hippusen tulisempi meksikolaisvivahteinen Luomu bataatti-kikhernepihvi, hurmaavat niin lapset kuin aikuisetkin.. Pakastepihvejä voi hyvin pitää varalla ja ottaa käyttöön juuri silloin kun tarvitaan jotain maukasta ja nopeaa. 

Paista pihvit pannulla tai uunissa jäisinä tai osittain sulaneina. Pannulla pihvit valmistuvat viidessä minuutissa, uunissa kypsennys vie vartin 200-asteessa. Helppoa, hyvää ja luomua. Kaveriksi kauden kasviksista valmistettu lisuke ja koko perheen saa kutsua pöydän ääreen herkuttelemaan.

Kurpitsagratiini

  • 1 myskikurpitsa (n. 700 g)
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl öljyä
  • 1 tl kuivattua salviaa
  • 2 ½ dl ruokakermaa
  • 1 rkl täysjyvä dijonsinappia
  • suolaa ja mustapippuria
  • 80 g cheddar-juustoa raastettuna

Halkaise myskikurpitsa. Kuori kurpitsa, poista siemenet ja leikkaa se noin puolen sentin siivuiksi. 

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota sipulia miedolla lämmöllä noin viitisen minuuttia. Lisää valkosipuli ja salvia ja jatka kuullottamista pari minuuttia. Lisää joukkoon kerma ja anna kiehua viisi minuuttia. Sekoita joukkoon sinappi ja mausta kastike suolalla ja mustapippurilla.

Lado kurpitsasiivut uunivuokaan ja kaada kerma siivujen päälle. Ripottele pinnalle raastettua cheddaria. Paista gratiinia 180-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskistunut ja kurpitsat kypsiä. Anna vetäytyä kannen tai folion alla 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Lyttybataatit

  • 800 g bataattia
  • 2 rkl öljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • 50 g voita
  • parmesaania
  • tuoretta timjamia

Pese bataatit huolella ja leikkaa ne noin kolmen sentin siivuiksi. Asettele siivut leivinpaperin päälle uunipellille ja sudi pintaan öljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista siivuja 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes ovat pehmeitä.

Anna bataattikiekkojen jäähtyä hetki ja lyttää ne sitten varovasti esimerkiksi paistinlastan avulla. Laita siivuille nokare voita, reilusti raastettua parmesania ja tuoretta hienonnettua timjamia. Paista vielä 10 minuuttia.

Hasselbackan punajuuret

  • 600 g pienehköjä punajuuria
  • ½ dl voisulaa
  • ½ dl korppujauhoja
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna

Kuori punajuuret ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä puoli tuntia. Anna jäähtyä.

Sekoita keskenään voisula, korppujauhot, suola ja rosmariini. Leikkaa punajuuriin syviä viiltoja, mutta varo, ettei viillot mene loppuun saakka ja punajuuret hajoa. Laita punajuuret uunivuokaan ja jaa voi-korppujauhoseos punajuurille. Paista punajuuria 200 asteessa noin viisitoista minuuttia.

Omenatzatziki

  • 1 kotimainen hapokas omena
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • ½ sitruunan mehu
  • 1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
  • suolaa ja mustapippuria

Pese omena, voit myös kuoria sen halutessasi. Poista siemenkota ja raasta omena. Puristele omenaraasteesta ylimääräinen neste pois. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi.

Sekoita kaikki omenatzatzikin ainekset keskenään ja anna kastikkeen maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

Helppo pinaattikastike

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon pinaatti. Anna pinaatin sulaa miedolla lämmöllä. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja vispaa joukkoon kerma ohuena nauhana. Keitä kastiketta viitisen minuuttia. Mausta kastike muskottipähkinällä, suolalla ja mustapippurilla.


Apetitin uusituilta verkkosivuilta löydät runsaasti herkullisia reseptejä ja vinkkejä kasvisten lisäämiseen ruokavaliossasi. Seuraa Apetitia myös Facebookissa ja Instagramissa!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.